Tulum

Jukatanin niemimaalla Meksikossa on Mayojen kuuluisia temppeleitä useampiakin. Kolme tunnetuinta ovat Chichén Itzá, Cobá ja Tulum, jotka kaikki ovat omanlaisia. Ensimmäisenä postauksessa vuorossa oli Cobá, jonka päätemppelin huipulle voi kiivetä katsomaan maisemia. Tässä aiheena kuvakatsauksen muodossa on Tulumin maya-rauniot, jotka on rakennettu 1200-1450 välisenä aikana.

Siinä missä Cobá sijaitsee keskellä viidakkoa sisämaassa, niin Tulum on meren rannalla aukealla paikalla parisen kymmentä metriä merenpinnan yläpuolella. Tulumin maya-rauniot ovat levittäytyneet isolle aukealla kentälle, jota suojasi sisämaan puolella kolmesta viiteen metriin korkea 784 metriä pitkä muuri.

Kuvatuin rakennuksista on alueen isoin temppeli nimeltään Castillo. Se sijaitsee kalliojyrkänteen päällä siten, että sen takana aukeaa turkoosi Karibianmeri. Monet turisteista laskeutuvat temppelin takana olevia rappusia pitkin pienelle hiekkarannalle ottamaan aurinkoa ja uimaan. Tulumin maya-rauniot meren äärellä on usein pääkuvana Jukatanin niemimaasta kertovissa artikkeleissa ja esitteissä.

Tulum sijaitsee 130 kilometriä etelään Cancunista ja raunioalue on hieman Tulumin kaupungin pohjoispuolella. Raunioiden parkkialueelta voi kävellä 15 minuutin matkan alueelle tai vastaavasti hypätä traktorivetoiseen junaan pientä lisämaksua vastaan. Koska temppelialueella saa kävellä ihan riittävästi jo itsessään, niin suurimmalle osalle voi suositella junakyytiä molempiin suuntiin. Maya-raunioiden alueella on isot nurmikkokentät, missä voi nauttia vaikka pienen piknikin rakennuksia ihaillessa.

Napsauta karttaa avataksesi Google Mapsin

Napsauta karttaa avataksesi Google Mapsin

Ilmakuva Tulumin maya-raunioista.

Ilmakuva Tulumin maya-raunioista.

Tulum on ainoa Maya-kaupunki, joka on rakennettu meren rannalle.

Tulum on ainoa Maya-kaupunki, joka on rakennettu meren rannalle.

Vaikka turisteja Tulumissa käy paljon, niin ainakin oman vierailun aikana ne hajaantuivat sopivasti laajalle alueelle.

Vaikka turisteja Tulumissa käy paljon, niin ainakin oman vierailun aikana ne hajaantuivat sopivasti laajalle alueelle.

Yksi kuvatuimmista rakennuksista.

Yksi kuvatuimmista rakennuksista.

 

Tältä paikalta on otettu useita kuvia, jolla Jukatanin niemimaata mainostetaan turisteille.

Tältä paikalta on otettu useita kuvia, jolla Jukatanin niemimaata mainostetaan turisteille.

Alueen päätemppeli Castillo.

Alueen päätemppeli Castillo.

Castillo edestäpäin.

Castillo edestäpäin.

Castillo takaapäin.

Castillo takaapäin.

Castillo takaa vie rappuset pienelle suojaiselle uimarannalle.

Castillo takaa vie rappuset pienelle suojaiselle uimarannalle.

Castillo sijaisee Karibianmeren rannalla jyrkän kallion päällä.

Castillo sijaisee Karibianmeren rannalla jyrkän kallion päällä.

Castillon takana asustellut asukas.

Castillon takana asustellut asukas.

Kaiken kaikkiaan raunioita alueella on paljon.

Kaiken kaikkiaan raunioita alueella on paljon.

Tulumin rauniot on yksi Jukatanin niemimaan päänähtävyyksistä.

Tulumin rauniot on yksi Jukatanin niemimaan päänähtävyyksistä.

-Kohteena maailma / Rami

Lisätietoa: