Penkkiurheilureissut Jenkkeihin

Penkkiurheilureissu Jenkkeihin on syyskaudella monen ammattilaisurheilua seuraavan unelmareissu. Sarjan ensimmäisessä osassa keskityttiin siihen, mitä pitää huomioida penkkiurheilureissua Jenkkeihin suunnitellessa. Sarjan toisessa osassa kerrotaan, mitä lysti suurin piirtein kustantaa. Kolmannessa osassa ollaan paikan päällä eli mitä on hyvä huomioida pelipaikalle mentäessä. Sarjan päättävä viimeinen osa kertoo urheilutapahtumista New Yorkissa.

[Alkuperäinen postaus 4.10.2015. Juttu tarkistettu ja päivitetty kauden 2017-2018 tietoihin 20.10.2017.]

Urheilutapahtumat New Yorkissa

New York on penkkiurheilun mekka ja tapahtumia on ympäri vuoden tarjolla joka päivälle. Neljässä pääammattilaissarjassa (NBA, NFL, NHL ja MLB) löytyy jokaisessa kaksi joukkuetta New Yorkista ja lisäksi vieressä olevassa New Jerseyssä on myös NHL-joukkue Devils. Toki tasapuolisuuden nimissä on mainittava myös WNBA:ssa pelaava New York Liberty Basketball, joka tarjoaa naisten huippukoripallo-otteluita Madison Square Gardenissa.

Tämän lisäksi kaupungista löytyy kaksi “normaalin jalkapallon” joukkuetta sekä tietysti kaikkien sarjojen yliopistojoukkueita. Isoista urheilutapahtumista mm. tenniksen U.S. Open pelataan vuosittain myös New Yorkissa (USTA Billie Jean King National Tennis Center). Lisäksi esimerkiksi nyrkkeilyn eri liittojen maailmanmestaruusotteluita otellaan tasaisin väliajoin mm. Madison Square Gardenissa.

New Yorkin joukkueet ammattilaissarjoissa ja niiden pelistadionit:

  • New York Knicks (NBA) – Madison Square Garden, Manhattan (4 Pennsylvania Plaza, New York, NY 10001)
  • Brooklyn Nets (NBA) – Barclays Center, Brooklyn (620 Atlantic Ave, Brooklyn, NY 11217)
  • New York Giants (NFL) – MetLife Stadium, Meadowlands, New Jersey (1 MetLife Stadium Dr, East Rutherford, NJ 07073)
  • New York Jets (NFL) – MetLife Stadium, Meadowlands, New Jersey (1 MetLife Stadium Dr, East Rutherford, NJ 07073)
  • New Jersey Devils (NHL) – Prudential Center, Newark, New Jersey (165 Mulberry Street, Newark, New Jersey 07102)
  • New York Islanders (NHL) – Barclays Center, Brooklyn (620 Atlantic Ave, Brooklyn, NY 11217)
  • New York Rangers (NHl) – Madison Square Garden, Manhattan (4 Pennsylvania Plaza, New York, NY 10001)
  • New York Mets (MLB) – City Field, Queens (123-01 Roosevelt Ave, New York, NY 11368)
  • New York Yankees (MLB) – Yankees Stadium, Bronx (1 E 161st St, Bronx, NY 10451)
Napsauta kuvaa, niin saat Google Maps kartan auki.

Napsauta kuvaa, niin saat Google Maps kartan auki.

Amerikkalainen jalkapallo – NFL

Amerikkalainen jalkapallo on lajeista suurin, mutta toisaalta ottelumäärissä pienin. Molemmat New Yorkin joukkueet (Giants ja Jets) käyttävät kotistadioninaan New Jerseyn puolella Meadowlandsin urheilukeskuksessa olevaa MetLife Stadiumia. Stadionin erikoisuus on se, että koko stadion loistaa vuoroviikoin joko sinisenä Giantsin väreissä tai vihreänä Jetsin välissä. Kentän keinonurmi, viirit, fanikaupat ja mainokset vaihdetaan kotijoukkueen väreihin jokaiseen otteluun.

MetLife Stadium - Jetsin väreissä

MetLife Stadium – Jetsin väreissä

Metlife stadionille pääsee parhaiten junalla Penn Stationilta 34th Street ja 7th Avenuen kulmasta Manhattanin Midtownista. Lipun voit ostaa joko lippukassalta tai erityisistä MetLife Stadium automaateista. Junamatkalla on vaihto New Jerseyssä, josta vaihdetaan junaan joka matkaa stadionille. Jos olet hieman epävarma, niin helpointa on ostaa lippu lippukassalta, tarkistaa miltä laiturilta juna Penn Stationilta lähtee ja seurata muita otteluun menijöitä. Koska Jenkeissä tunnustetaan joukkueiden väriä, niin osaat varmasti mennä ruuhkan mukana stadionille. Matka kestää yhteensä puolisen tuntia, mutta kannattaa lähteä ajoissa liikkeelle. Tarkista edellisenä päivänä mihin aikaan junat lähtevät, yleensä kolme tuntia ennen ottelun alkua. Takaisin päin junat lähtevät samasta paikkaa pari tuntia pelin päättymisen jälkeen. Menopaluu on. n. 10 taalaa.

Riippumatta siitä oletko menossa Giantsin tai Jetsin kotipeliin, niin stadionilla kuluu helposti aikaa pari kolmekin tuntia ennen ottelua. Paikan päällä on erilaisia pisteitä, missä voi testata omaa amerikkalaisen jalkapallon osaamista pelinrakentajasta potkumaalin suorittajaan. Lisäksi usein viihdyttämässä on joku bändi ja parkkipaikalla on joka tapauksessa grillijuhlat eli tailgaiting. Osa kannattajista ei mene stadionille ollenkaan, vaan seuraavat peliä parkkipaikalla lihaa syöden ja olutta juoden.

Huom! NFL-peleihin on todella tiukat säännöt, mitä stadionille saa ottaa mukaan. NFL-on tehnyt siitä selventävän videon, minkä avulla pääkohdat ovat helposti katsottavissa. Stadionille saa kantaa korkeintaan pienen läpinäkyvän kassin. Kännykkä ja pieni digikamera on sallittu, mutta järjestelmäkamerat ei. Kannattaa katsoa selkeät ohjeet, vaikka et olisi NFL-peliin menossa:

NBA&NHL -ottelut Manhattanilla ja Brooklynissä

Jääkiekon ja koripallon seuraamiseen on New Yorkissa kaksi eri areenaa. Madison Square Gardenia käyttävät New Yorkin legendaariset joukkueet NY Rangers ja NY Knicks. Vastaavasti Brooklynin puolella kolme vuotta sitten valmistuneessa Barclays Centerissä pelaa kotipelinsä hallin valmistumisen yhteydessä New Jerseyn puolelta muuttanut Brooklyn Nets sekä toista kauttaan kotiareenana käyttävä New York Islanders. Kumpikin areena on helposti saavutettavissa Manhattanilta käsin.

Madison Square Garden

Madison Square Garden on maailman tunnetuin urheilupyhättö ja sitä on vuosien varrella uudistettu muutamaan otteeseen. Pari vuotta sitten MSG remontointiin kokonaan uusiksi ja tällä hetkellä se on taas yksi nykyaikaisemmista areenoista. Yksi areenan erikoisuusta on areenan kiertävä katsomosilta, josta löytyy myös penkit baarijakkaroilta. Paikat on korkealla suoraan pystysuoraan kentän yläpuolella, mikä tuo omanlaisen lintuperspektiivin pelien katsomiseen. Kaiken kaikkiaan hieno elämys seurata ottelua samalla nojaten omaan baaripöytään jakkaralla keikkuen.

Madison Square Garden - maailman kuuluisin urheiluareena ennen remonttia.

Madison Square Garden – maailman kuuluisin urheiluareena ennen remonttia.

Madison Square Garden remontin jälkeen.

Madison Square Garden remontin jälkeen.

Mitä enemmän peli kiinnostaa, sen enemmän joutuu maksaan lipuista nähdäkseen tapahtumat lähempää.

Mitä enemmän peli kiinnostaa, sen enemmän joutuu maksaan lipuista nähdäkseen tapahtumat lähempää.

Videoscreeniltä näkee uusinnat erinomaisesti ja pelinkin halutessaan livenä.

Videoscreeniltä näkee uusinnat erinomaisesti ja pelinkin halutessaan livenä.

Madison Square Gardenin siltakatsomo baarijakkaroineen on ainutlaatuinen maailmassa.

Madison Square Gardenin siltakatsomo baarijakkaroineen on ainutlaatuinen maailmassa.

Baarijakkaroilta pelin seuraaminen on mielenkiintoista.

Baarijakkaroilta pelin seuraaminen on mielenkiintoista.

Katsomopaikat:

Barclays Center

Siinä missä Madison Square Garden sijaitsee Manhattanin keskustassa Midtownissa, niin toinen koripallon ja jääkiekon katseluareena löytyy Brooklynin puolelta. Barclays Center avattiin pari vuotta sitten Prospect Heightsin alueelle, jonne on helppo matkustaa Manhattanilta metrolla. Metrolinjat 2, 3, 4, 5, B, D, N, Q ja R pysähtyvät Atlantic Avenue – Barclays Center -pysäkillä. Matka kestää Manhattanilta stadionin oven eteen 15-30 minuuttia riippuen siitä, mistä kohtaa metroon hyppää. Mikäli olet menossa katsomaan pelejä Barclays Centeriin, suosittelen käymään joko ennen peliä tai sen jälkeen Berg’n -nimisessä oluthallissa vanhassa tehdasrakennuksessa, jossa on tarjolla hyviä pienpanimo-oluita ja erilaisia ruokapisteitä.

NBA All Stars 2015 tapahtuma pidettiin sekä Barclays Centerissä että Madison Square Gardenissa copyright NBA.com

NBA All Stars 2015 tapahtuma pidettiin sekä Barclays Centerissä että Madison Square Gardenissa copyright NBA.com

Berg'n - oiva paikka jälkipeleille Brooklynissä.

Berg’n – oiva paikka jälkipeleille Brooklynissä.

Katsomopaikat:

Baseball

New York Yankees on kaikesta huolimatta kaupungin tunnetuin seura. Jopa National Geographic -kanavalla pyörivässä JFK:n lentokenttäsarjassa esiintyvät huumeviranomaiset ovat jaksoissa todenneet, että 95% Jenkkeihin huumeita tuovilla diilerillä on New York Yankeesin lippalakki. Valkoinen asu sinisillä raidoilla on tunnus, jotta ei voi olla yhdistämättä New Yorkiin.

Yankees pelaa uudella Bronxiin rakennetulla stadionillaan kotiottelunsa. Baseball on siitä mukava laji seurata, että se on enemmän ajanvietettä kuin itse pelin katsomista. Toki lajin hard core -faneja stadioneilta löytyy, mutta suurin osa on nauttimassa kavereiden ja perheen kanssa yhteisestä ajastaan. Lippuja baseball-otteluihin saa helposti myös paikan päältä ennen ottelun alkua.

New Yorkin kakkosseura on Mets, joka pelaa ottelunsa omalla City Field Stadiumilla Queensissä.

Major League Baseball -joukkueiden lisäksi mielenkiintoinen joukkue on Brooklyn Cyclones, joka pelaa ottelunsa vanhalla Coney Islandin MCU Park stadionilla (1904 Surf Avenue Brooklyn, New York 11224). Siellä voi nauttia baseballin tunnelmasta pienellä stadionilla ja samalla tutustua sekä Coney Islandin rantakatuun että huvipuistoon. Cyclonesin baseball-ottelu yhdistettynä Coney Islandiin on sopiva päiväretki metrolla Manhattanilta.

Katsomopaikat:

Itselle Yankeesin lippalakki ja ottelut on tuttuja jo 21 vuoden takaa. Sittemmin World Trade Centeriin kaksoistornit on vaihtunut silhuetissa uuteen One World Trade Centerin ja itsellä lippalakki Boston Red Soxsiin.

Itselle Yankeesin lippalakki ja ottelut on tuttuja jo 21 vuoden takaa. Sittemmin World Trade Centerin kaksoistornit on vaihtunut silhuetissa uuteen One World Trade Centeriin ja itsellä lippalakki Boston Red Soxsiin.

Penkkiurheilua kaupungilla

Amerikkalaiseen urheiluperinteeseen kuuluu se, että maassa on todella monia urheilubaareja. Usein urheilubaarissa on televisioita useita, mistä seurataan eri sarjojen pelejä. Jotkut baarit ovat suuntautuneet tiettyyn lajiin, toiset taas näyttävät kaikkia lajeja. Penkkiurheilureissulla on mukava nauttia urheilutapahtumista myös televisiosta seuraten ja samalla tutustuen amerikkalaiseen oluttuotantoon.

Jos virtaa riittää ja tykkää koripallosta, niin ympäri New Yorkia on koripallokenttiä, minne voi mennä heittelemään palloa tai osallistumaan peleihin. Jos on kaveriporukalla liikkeellä, niin pieni urheilusuoritus antaa perspektiiviä maailman parhaiden taituroiden suorituksiin.

4th Street Basketball Court on keskellä kaupunkia

4th Street Basketball Court on keskellä kaupunkia

Ennen Rangersin peliä voi käydä tekemässä omat kiemurat Central Parkissa.

Ennen Rangersin peliä voi käydä tekemässä omat kiemurat Central Parkissa.

Fanituotteita kotiinviemiseksi

NBA:lla ja NHL:llä on omat fanituotekaupat Manhattanilla, jotka myyvät kaikkien joukkueiden vaatteita ja fanituotteita. NFL lopetti oman kauppansa, mutta NFL-fanituotteita on helposti saatavilla lukuisista urheiluvaateliikkeistä ympäri New Yorkia. Baseball-sarjalla ei myöskään ole omaa fanikauppaa, mutta sekä Yankeesillä ja Metsillä on omat kauppansa. Toki niidenkin fanituotteita löytää kaikista urheiluvaatekaupoista siinä missä koripallo- ja jääkiekkojoukkueidenkin tuotteita. Jos kuitenkin on kiinnostunut NBA:sta tai NHL:stä, niin kummatkin fanikaupat ovat käymisen arvoisia kohteita.

NHL-kaupasta löytyy kaikkien joukkueiden paitoja tasapuolisesti.

NHL-kaupasta löytyy kaikkien joukkueiden paitoja tasapuolisesti.

NHL-kaupassa voi pelata myös aikansa kuluksi Playstationia...

NHL-kaupassa voi pelata myös aikansa kuluksi Playstationia…

... tai pöytälätkää.

… tai pöytälätkää.

Kauppojen osoitteet:

-Kohteena maailma / Rami

P.S.3 Kun matkaat New Yorkiin, niin sitten kannattaa lukea myös tämä: