Viva Las Vegas

Las Vegas on sellaisia paikkoja maailmassa, mistä jokaisella suomalaisella on muodostunut mielikuva, oli siellä käynyt tai sitten ei. Kun Las Vegasiin menee ensimmäistä kertaa, niin mielikuva todennäköisesti murtuu joko enemmän tai vähemmän, mutta murtuu jollakin tavalla varmasti. Jos Yhdysvalloissa mittasuhteet on isoja, niin Vegasissa ne on vasta ISOJA. Ne tajuaa vasta kävellessä paikan päällä ja ihmetellessä Vegasin menoa.

* Alkuperäinen postaus on julkaistu vuonna 21.2.2016, mutta sitä on muokattu vastaamaan tapahtumia ja elämyksiä joulukuun 2021 reissun jäljiltä.

Omat reissuni Las Vegasiin

Ensimmäisen kerran kävin Las Vegasissa Coast to Coast -reissulla 1994, kun kiersimme kaverini kanssa Amerikan New Yorkista San Franciscoon koukaten matkalla niin Kanadan kuin Meksikon kautta. Se reissu muutti maailmankuvaani, ja Las Vegasin päivät olivat kuin “kauhea kankkunen leffasta” – jätetään ne nyt tässä kertomatta 😉

Toisen kerran palasin Las Vegasiin työreissulla 20 vuotta myöhemmin 2014 – kaupunki oli muuttunut sinä aikana melkoisesti!

ZZ Topin Viva Las Vegas julkaistiin vuonna 1992, ja se kuvaa hyvin ensimmäisen vierailun tunnelmaa. Videon ulkoilmakuvauksissa näkyy usein silloinen majapaikkamme Plaza -hotelli,  bändin soittaessa Fremont Streetillä. Kun 27 vuotta myöhemmin asteli samassa paikassa, niin olisi ollut kuin eri maailmassa.

Coast to Coast – Grazy Dream 1994

Tekemistä Las Vegasissa

Fremont Street Experience

Fremont Street Experience on nykyään katettu ja siellä sijaitsee mm. maailman suurin videoscreeni. Suurin osa Las Vegasissa kävijöistä ei käy ollenkaan Fremont Streetillä eli vanhan Las Vegasin pääkadulla. Ilman muuta kuitenkin pitäisi, sillä Fremont Street on itsessään nähtävyys vanhoine legendaarisine kasinoineen. Binion’s horseshoe, Freemont, Golden Nugget ja 4 Queens ovat olleet esikuvia The Stripin kasinoille ollen aikoinaan maailman kuuluisimpia kasinoita.

Oikeastaan Las Vegasin suuruuden ja viihdeteollisuuden mekan näkee vasta Fremont Streetillä. The Stripiltä voi helposti Fremont Streetille siirtyä joko taksilla tai paikallisbussilla, mutta ainakin toiseen suuntaan suosittelen hitaasta huolimatta bussia. Tällöin näkee matkalla kaikki The Stripin hotellit ja voi pysähtyä halutessaan jopa Downtownin pienpanimokeskittymään…

Fremont Street vuonna 1962.

Fremont Street vuonna 1962.

Fremont Street vuonna 2014.

Fremont Street vuonna 2014.

The Strip –  maailman kasinopääkatu

The Strip on monelle yhtä kuin Las Vegas. Vanhemmille lukijoille tiedoksi, että The Stripillä ei ole mitään tekemistä Tallinnan Lasso-baarin strippi-esitysten kanssa vaan tämä Strip on jotain aivan muuta. Kaiken kaikkiaa uuden Las Vegasin pääkadulla on pituutta 6,5 kilometriä ja sen kummallekin puolelle Las Vegas on levittäytynyt toinen toistaan suurempien kasinoiden muodostaessa maailman suurimman uhkapelikeskuksen. Suurin osa merkittävistä kasinoista löytyy tältä tiiviltä alueelta, mutta kyllä silläkin osalla on pituutta parisen kilometria. Näin ollen pelkästään ulkoa päin kasinoita ihmetellessä saa kulumaan tunnin jos toisenkin.

Las Vegasissa on kasinoita moneen lähtöön ja ne on toinen toistaan upeampia. Uhkapeli on tietysti merkittävin rahantulolähde kasinohotelleille, mutta paljon on panostettu kaikkeen muuhunkin. Monella hotellilla on erilaisia ilmaisia näytöksiä kuten esimerkiksi Bellagion upeat suihkulähteet tai Miragen henkiin heräävä tulivuori. Tämän päälle on iso liuta esityksiä musikaaleista taikuuteen, teatterista xxxburleskiin. Löytyy eläintarhoja, vuoristoratoja ja Venetsian kanaaleja gondoleineen. Las Vegasin hotellien kokoa kuvaa hyvin se, että työreissulla omasta hotellihuoneesta viereisen hotelli konferenssikeskukseen kävelyyn sai varata aikaan 20 minuuttia ilman yhtäkään pysähdystä. Jälkimmäiselläkin reissulla samassa hotellissa tähän matkaan kului vähintään 10 minuuttia.

The Strip helikopterista nähtynä.

The Strip helikopterista nähtynä.

The Strip iltavalaistuksessa.

The Strip iltavalaistuksessa.

Bellagion suihkulähde show on päivisin puolen tunnin välein ja iltaisin vartin välein.

Bellagion suihkulähde-show on päivisin puolen tunnin välein ja iltaisin vartin välein.

Miragen tulivuorenpurkaus on yksi kohokohtia. Taustalla yksi upeimmista kasinoista eli Venetian.

Miragen tulivuorenpurkaus on yksi kohokohtia. Taustalla yksi upeimmista kasinoista eli Venetian.

Flamingo on yksi the Stripin vanhimpia kasinoita.

Flamingo on yksi the Stripin vanhimpia kasinoita.

New York New York kasino pitää sisällään mm. Vapauden patsaan ja Chrysler Buildingin.

New York New York kasino pitää sisällään mm. Vapauden patsaan ja Chrysler Buildingin.

Paris hotellissa on sitten luonnollisesti Eiffel-torni.

Paris hotellissa on sitten luonnollisesti Eiffel-torni.

Grand Canyon

Grand Canyon ja lähistöllä olevat muut luontonähtävyydet takaavat sen, että myös Vegasin ulkopuolelle kannattaa suuntautua. Parhaan kuvan Grand Canyonista saisi useamman päivän retkellä, sillä alue on todella laaja – suurin osa tyytyy kuitenkin päiväretkeen. Tarjolla on useita erilaisia päiväretkiä linja-autosta lentokoneeseen, joten valinnanvaraa riittää. Suosituimmat retket suuntautuvat Grand Canyon Skywalkille, missä voi kävellä lasisella sillalla kanjonin päällä. Itse kävin helikopterilla shampanjabrunssilla Grand Canyonin pohjalla. Samalla reissulla näki Hooverin padon ja Mead-tekojärven, joten sitä retkeä voi suositella kenelle tahansa!

Indiana Jonesin tunnusmusiikin pärähtäessä soimaan kuulokkeista, on aika jatkaa kohti seikkailua laskeutuen kohti Grand Canyonin pohjalla kimaltevaa Colorado-jokea…

Grand Canyon avautuu helikopterista upealla tavalla.

Grand Canyon avautuu helikopterista upealla tavalla.

Maisemat on Grand Canyonin helikopterireissulla kerta kaikkiaan upeita.

Maisemat on Grand Canyonin helikopterireissulla kerta kaikkiaan upeita.

Lähin käymisen arvoinen luontokohde Las Vegasista on Red Rock Canyonin luonnonsuojelualue. Nämä punaiset kalliot tuovat kauniin kontrastin Las Vegasin silhuettiin. Pohjois-Amerikan kuumin paikka Death Valley on sitten jo selkeästi pidemmällä.

Grand Canyon helikopterilla

Las Vegasin maailmanluokan showt

Las Vegasissa käynti ilman mitään showta on sama kuin ei pelaisi taalaakaan kasinoilla. Jos Las Vegasin show-tarjonnasta ei löydä itselleen mitään sopivaa, on lääkityksen tarkistuksen paikka. Blue Man Group, Chris Angel Believe, Jersey Boys, David Copperfield, O, Rock of Ages, The Beatles Love ja X Burlesque sekä monet muut takaavat elämyksiä illasta toiseen. Lippujen hinnat vaihtelevat esityksestä toiseen melkoisesti, mutta jokaisen budjetille joku show löytyy varmasti!

Samoin Las Vegasissa esiintyy viikottain maailmanluokan artisteja, joten kannattaa ennen reissua katsoa ketä on esiintymässä oman reissun ajankohtana.

Mikäli sinulla ei ole tiedossa jotain tiettyä showta minkä haluaisit nähdä, niin paikan päällä myydään lippuja huomattavin alennuksin saman päivän tapahtumiin. Vastaavasti, jos ehdottomasti haluat nähdä jonkun shown tiettynä päivänä, varaa liput ajoissa etukäteen!

X Burlesquen mainos oli houkutteleva.

X Burlesquen mainos oli houkutteleva.

Las Vegasin parhaat ravintolat ja ruokaelämykset

Las Vegasissa ei nälässä tarvitse olla ja sieltä löytyy jokaisen kukkarolle sopivia ravintoloita. Itse rakastan Vegasissa sitä, että laadukasta ruokaa voi syödä baaritiskillä samalla katsoen ammattilaisurheilua televisiosta. Varsinkin yksin reissatessa tämä on mieletön etu, ja miksipä ei vaikka kaverin kanssakin. Puolison tai isomman porukan kanssa voi sitten mennä esimerkiksi Gordon Ramseyn ravintoloissa baaritiskiltä varsinaisen ravintolan puolelle syömään sen ruokaohjelmissa niin paljon puhutun Wellingtonin.

Las Vegasista löytyy useita huippuravintoloita aina kolmen Michelin-tähden XXX:n. Parhaat ravintolat ovat pitkälle varattuja, mutta yhden tai kahden hengen seurueet saattavat löytää paikat hyvinkin pienellä varoitusajalla. Oman lisänsä kaupungin ravintolatarjontaa tuo lukuisat ruokarekat, jotka ovat osa amerikkalaista elämäntapaa.

Welligtonia baaritiskillä Gordon Ramseyn tapaan.

Welligtonia baaritiskillä Gordon Ramseyn tapaan.

Las Vegasin urheilutapahtumat

Ammattilaisurheilun pääsarjoja ei Las Vegasissa pelattu pitkään aikaan, mutta sekin on muuttunut viime vuosina radikaalisti. NHL-seura Las Vegas Knigts ja NHL-seura Vegas Raiders ovat varsin suosittuja uudessa kotikaupungissaan. Sanotaankin, että Raidersin stadion XXX on maailman hienoin urheiluareena, eikä sitä sanoessa kovin väärässä voi olla! Samaa sanotaan Knightsin kiekkoareenasta, jossa varsinkin video- ja äänishow on peleissä maailman huippuluokkaa.

Myöskin sekä yliopistokoripallo ja yliopisto(amerikkalaine)jalkapallo ovat varsin suosittuja. Itse asiassa yliopistosarjojen peleissä on mieletön tunnelma ja UNLV Rebelsin (Nevadan yliopisto, Las Vegas) pelit eivät ole siitä poikkeus. Koripallo on vähemmän kurinalaista kuin NBA:ssa, sekä cheerleaderit että soittokunta pistävät parastaan. Sama meno on UNLV:n jenkkifutiksen puolella. Katsomossa voi juoda paikallisisa pienpanimo-oluita – täydellistä menoa siis  tarjolla urheilun ystävälle!

UNLV Rebelsin kotipeli alkamassa.

UNLV Rebelsin kotipeli alkamassa.

Nascar Las Vegasissa

Las Vegasin isoimpia vuotuisia urheilutapahtumia on maaliskuun ensimmäisen viikonloppuna Las Vegas Motor Speedway -radalla ajettava Kobalt 400 Nascar kilpailu. Kilpailu jäi itsellä näkemättä, mutta kuljetusrekkojen paraatin näin kylläkin. Kyseisellä ovaaliradalla on mahdollista itse hypätä huippu-urheiluauton puikkoihin ja kokeilla miltä ajaminen oikealla kilparadalla tuntuu. Itse tyydyin kiertämään muutaman kierroksen ammattilaiskuskin ajamana Mersun takapenkillä, mikä sopi paremmin illanvieton teemaan.

NRG kansalliset rodeo-mestaruuskisat

Las Vegasin isoimpia vuotuisia urheilutapahtumia on kansalliset rodeon mestaruuskisat joulukuun alussa. Yhdeksän päivää kestävä tapahtuma tuo Las Vegasiin koko maan parhaat cowboyt kilpailemaan paremmuudestaan, ja se näkyy & kuuluu myös kaupungin katukuvassa lukuisine cowboyhattuineen kannattajajoukoissa.

Golf ja minigolf

Mikäli penkkiurheilu ei kiinnosta, niin tarjolla on monta erinomaista golfkenttää. Jos ruutuhousuissa huitominen ei kiinnosta, niin KISS-minigolfissa voi ottaa vähän rennommin. Pelin lomassa voi mennä vaikka naimisiin KISSin kappelissa, jos elämänkumppani on Hotter than Hell.

KISS fanien pakollinen kohde Las Vegasissa.

KISS fanien pakollinen kohde Las Vegasissa.

Las Vegasin yökerhot ja pienpanimot

Yöelämä on oma tarinansa Las Vegasissa. Periaatteessa sitä ei aina tiedä mikä kellonaika vuorokaudesta on ollessa kasinoiden sisätiloissa, mutta kyllä Las Vegasin oikea yö on sitä jotain. Kaupungissa on todella upeita baareja ja yökerhoja, missä voi omien intressien mukaan käydä katsastamassa maailman menoa. Sisäänpääsymaksut ja juomien hinnat ovat kyllä aika reiluja, mutta ilman muuta kannattaa jossakin suositussa paikassa käydä meno katsastamassa. Itsellä oli se hyvä puoli, että työreissulla oli “sponsoreita”, joiden piikkiin sai viettää iltoja ja öitä kaupungin parhaissa menomestoissa. Ainakin 1 Oak, Light, Marquee ja Tao Nightclubit tuli hyväksi koettua.

Juomatilausta Tao Nightclubissa...

Juomatilausta Tao Nightclubissa…

Oli sitten päivä tai yö, Vegasissa on lupa ajella limusiinillä...

Oli sitten päivä tai yö, Vegasissa on lupa ajella limusiinillä…

... tai helikopterilla.

… tai helikopterilla.

Las Vegasiin voi mennä itse asiassa mihin vuoden aikaan tahansa, mutta alkukeväästä ja loppusyksystä ilma on miellyttävimmillään. Keskikesällä on järkyttävän kuuma, mutta tietysti uima-allasbileet ovat silloin parhaimmillaan. Mikäli tällä ei ole sinulle merkitystä, Las Vegasiin kannattaa lähteä tältä seisomalta.

All In,
-Kohteena maailma / Rami

Lisää luettavaa: