Berliini

Berliini 1994: Bussikuski toteaa matkaoppaalle tamperelaisella vaatimattomuudella, “olen minä paljon huonommillakin kiertoajeluilla elämäni aikana ollut”. Oluet on kyllä ansaittu, kiertoajelu oli kerrassaan erittäin onnistunut! Puoli päivää kestänyt Berliinin kiertoajelu oli saatu päätökseen ja kaikki tärkeimmät nähtävyydet oli käyty katsastamassa suunnitelman mukaan. Tässä vaiheessa en kyllä tiennyt sitä, että loppuelämän muistona itselle tuli korkeanpaikan kammo. Riippumatta siitä, saksalaiset perinneoluet pumpataan tuoppiin aivan liian hitaasti, joten yksi pullo-olut tilataan samalla sitä odotellessa janojuomaksi. Loppuilta sujunee Berliinin yöelämään tutustuen.

Berliinin kiehtovimmat rakennukset löytyy vanhalta itäiseltä puolelta.

Berliinin kiehtovimmat rakennukset löytyy vanhalta itäiseltä puolelta.

Osalla porukasta oli ollut kiire shoppailulle ja viettämään aikaa kaupungille, niin he pomppasivat bussista pois ennen viimeistä kohdetta eli Berliinin olympiastadionia. Kiertoajelun opasta tämä hieman harmitti, sillä olihan paikka yksi urheiluhistorian merkittävämpi kohteita. Kisat olivat natsihallinnolle suuri menestys, Saksan voittaessa mitalitaulukon. Adolf Hitler ei pystynyt kuitenkaan ikinä elämään sen kanssa, että mustaihoinen amerikkalainen pikajuoksija Jesse Owens oli kisojen paras urheilija voittamalla neljä kultamitalia. Siihen aikaan muuten Suomikin oli urheilumaita sijoittumalla mitalitaulukossa viidenneksi – 10000 metrin juoksussa suomalaiset juhlivat jopa kolmoisvoittoa Ilmari Salmisen voittaessa, Arvo Askolan ollessa toinen ja Volmari Iso-Hollon ollessa kolmas.

Berliinin olympiastadion ennen uudistusta vuoden 2006 jalkapallon EM-kisoihin.

Berliinin olympiastadion ennen uudistusta vuoden 2006 jalkapallon EM-kisoihin.

Charlottenburgin linna oli ohjelmassa lähinnä sen vuoksi, että matkanjärjestäjät halusivat näyttää reissun naispuolisille osallistujille myös perinteistä Eurooppalaista prinsessamaailmaa.

Charlottenburgin linna oli ohjelmassa lähinnä sen vuoksi, että matkanjärjestäjät halusivat näyttää reissun naispuolisille osallistujille myös perinteistä eurooppalaista prinsessamaailmaa.

Alexanderplatz oli entisen itäisen Berliinin keskus. Silloisen Euroopan korkein rakennus oli 368 metriä korkea Berliinin televisiotorni, jossa oli erittäin paljon yhteistä kotoisen Näsinneulamme kanssa. Koska ylipäätään Berliinissä oltiin, niin Alexanderplatz ja televisiotorni kuului luonnollisesti kiertomatkan ohjelmaan. Alexanderplazilla tutustuttiin jalkaisin DRR:n aikaiseen arkkitehtuuriin ja televisiotorniin mentiin ihailemaan kaupunkia yläilmoista.

Alexander Platzin läheisyydessä. Nykyään Saksan ulkomaankauppaministeriönä toimiva rakennus oli DRR:n aikaan Itä-Saksan tasavallan palatsi.

Alexander Platzin läheisyydessä. Nykyään Saksan ulkomaankauppaministeriönä toimiva rakennus oli DRR:n aikaan Itä-Saksan tasavallan palatsi.

Retken ehdoton kohokohta oli Checkpoint Charlie, tunnetuin raja-asema Länsi-Saksan ja Itä-Saksan välillä. Itä-Saksasta eli Saksan Demokraattisesta tasavallasta eli DDR:stä tuli aikoinaan erittäin kovia urheilijoita kuten pituushyppääjä Heike Dreschsler ja kuulantyöntäjänainen Andreas Krieger. Urheilemalla pääsi vapaasti rajan toiselle puolelle, muuten ei. Laittomat rajan yli yrittäjät ammuttiin kuoliaaksi. Amerikkalaisen ja venäläisen sektorin välisen raja-aseman Checkpoint Charlien historia on kaikista synkin.

Kerro minulle yksi DDR:läinen urheilija, joka on kärähtänyt dopingista? Aivan, sellaista ei ole. Dopingin myöhemmin tunnustaneita urheilijoita kyllä on.

Checkpoint Charlien näyttely oli erittäin mielenkiintoinen, yksi parhaista museoista missä olen ikinä käynyt. Itselle jäi parhaiten mieleen yritys salakuljettaa henkilö Minin istuimen alla. Sehän onnistui ja auto on tallessa museossa. Yli 5000 ihmistä onnistui pakenemaan tavalla tai toisella vuosien saatossa yli muurin, vastaavasti yli 1600 ihmistä menetti henkensä pakoyrityksessä. Näyttelyyn tutustumisen jälkeen tietysti otettiin myös kuvat kuuluisalla rajakopilla, historian havinaa jos mikä tämä paikka.

Check Point Charlie raja-asema

Checkpoint Charlie  – raja-asema

Check Point Charlie museo

Checkpoint Charlie museo

Vaikka Berliinin muuri oli kaatunut, niin kävimme katsastamassa bussilla pienen pätkän sitä mitä on jätetty jäljelle. Vaikka Pink Floyd ei millään tavalla tähän liittynytkään, niin

Another brick in the wall

sopi musiikiksi kaiuttimista bussin kaartaessa kiertoajelulla jäljellä olevan muurin suuntaan. Ja totta vieköön, sillä hetkellä ei juuri oppitunnilla istuminen kiinnostanut, kun enemmän oppia sai maailmalla liikkuessa.

Palanen Berliininmuuria, sitä vähää mitä on jäljellä.

Palanen Berliinin muuria, sitä vähää mitä on jäljellä.

Preussin sotavoimien käymien voitettujen taistelujen muistoksi on rakennettu keskelle vanhaa itäsaksalaista liikenneympyrään kaunis lähes 70 metriä korkea pylväs. No liikenneympyrä lienee syntynyt patsaan ympärille, mutta se ei sitä seikkaa pelasta, että edes metrin leveämpi torni tekisi kiipeämisen torniin mielekkäämmäksi. Lopulta vastaantulijoita onnistuneesti väistellessä avautuu hienot maisemat huipulta. Tuulisena päivänä huomaa tornin kyllä liikkuvan vaakasuunnassa kymmeniä senttejä ja näin ollen muistan tänä päivänäkin tornin sieltä puhjenneesta korkeanpaikan kammostani. Kaikesta huolimatta komea torni ja ilman Preussin sotamenestystä ei itsellä siis olisi korkeanpaikan kammoa.

Siegessäule - voitonpylväs

Siegessäule – voitonpylväs

Jos kirkossa on katto pommitettuna avoimeksi kaupungin parhaalla paikalla, niin sen täytyy olla kaupungin tunnus.

Berliinin länsipuolen keskusta leviää Kurfürstendammin eli Ku’dammin ympärille. Alueen tunnetuin rakennus ja yksi Berliinin maamerkeistä on toisen maailman sodan pommituksissa tuhoutunut Keisari Vilhelmin muistokirkko. Kiertoajelun ensimmäiset metrit tutustuttiin läntisen Berliinin tunnetuimpiin rakennuksiin bussin ikkunasta katsellessa.

Keisari Vilhelmin muistokirkko on Länsi-Berliinin tunnus,

Keisari Vilhelmin muistokirkko on Länsi-Berliinin tunnus,

Berliiniin oli saavuttu edellisenä iltapäivänä ja jokainen oli tutustutunut haluammallaan tavalla kaupunkiin. Päivän kohokohtana oli Berliinin kiertoajelu, jossa ohjatusti oppaan johdolla tutustutaan omalla bussilla kaupunkiin. Menomatka Berliiniin oli sujunut suunnitelmien mukaan ja oli aika nauttia kaupungin parhaista paloista.

Edellisestä bussireissusta Amsterdamiin viisastuneena päätimme, että tällä kerralla virkistymisjuomat eivät lopu ennen Turun satamaa. Opiskelijaporukassa on tärkeää, että janojuomaa on riittävästi matkassa. Ostimme kolmeen pekkaan Alkosta pahvilaatikollisen viiniä mukaan. Se tarkoittaa 12 lasipulloa laatikossa, eli siihen aikaan ei mitään laatikkoviinejä tunnettu edes opiskelijapiireissä vaan juomat ostettiin lasipulloissa. Tällä kerralla juomat riittivät hyvin Turun satamaan saakka, itse asiassa viimeinen pullo meni tyhjäksi porukan saapuessa Berliiniin. Matkareitti oli kulkenut laivalla Turusta Tukholmaan ja Trelleborgista Rostockiin. Siihen aikaan muuten kyseinen väli saatettiin mennä kokonaan keulaportti auki, Estonian uppoamisen jälkeen sitten ei ole menty. Tosin suurin osa ei kiinnittänyt huomiota keulaportteihin vaan siihen, että väli oli yksi Euroopan halvimmista Tax-Free alueista.

Amsterdamin bussireissu oli mennyt erittäin hienosti, vaikka emme saaneetkaan kaverini Niämisen kanssa silloin tavoittelemamme määrää osallistuja matkaan mukaan. Reissu kuitenkin toteutettiin toukokuussa 1994 ja uudeksi kohteeksi valittiin Berliini saman vuoden joulukuulle. Suurin osa Amsterdamin reissulaista lähti uudestaan matkaan ja yhdellä puhelinsoitolla Raaheen saatiin 52 paikkainen bussi porukkaa täyteen. Sovitun mukaisesti vastuullinen matkanjärjestäjä antoi meille ilmaisen reissun ja 1200 Suomen markkaa mieheen käyttörahaa vaihdettavaksi Saksan markkoihin. Itselle jäi sovitun mukaisesti hoidettavaksi puolen päivän Berliinin kiertoajelun suunnittelu ja oppaan rooli, vaikka en ollut Berliinissä aikaisemmin käynyt.

Opas ja osa opastettavista Brandenburgin portilla

Opas ja osa opastettavista Brandenburgin portilla.

– Kohteena maailma / Rami