Moskovan metro

Edelliset blogini kaksi postausta on liittynyt metrokarttoihin ja Moskovaan. “Kolmiosaisen sarjan” päättää näitä yhdistävä teema eli Moskovan kauneimmat metroasemat. Aihe on sinänsä varsin ajankohtainen, sillä Moskovan metro täytti 80 vuotta 15.5.2015.

Moskovan metro valmistui vuonna 1935, jolloin avattiin yhteensä 13 asemaa. Nykyään asemia on parisen sataa, joten verraten laajasta verkostosta on kysymys. Yleisesti ottaen Moskovan kauneimmat metroasemat on rakennettu 30, 40 ja 50-luvuilla, ja useat niistä sijaitsevat ns. kehäradalla (linja 5). Tässä blogissa on esiteltynä seitsemän käymisen arvoista asemaa, jotka toimivat varsinkin miehille sopivana taidenäyttelynä Moskovassa.

Taidenäyttelyssä asemalta toiseen

Taidenäyttelyssä asemalta toiseen

Moskovan metrolla liikkumisessa helpottaa huomattavasti se, että käyttää sellaista karttaa jossa on sekä englanninkieliset että venäjänkieliset asemien nimet. Kyrillisten kirjaimien osaamisesta ei ole todellakaan haittaa, mutta ilmankin on pärjätty erittäin hyvin.

Moskovan metrokartta

Moskovan metrokartta

Belorusskaya | Белорусская (rakennettu 1938)

Mikäli lennät Helsingistä Finnairilla Moskovan Ŝeremetjevonin kentälle, niin järkevin vaihtoehto on matkata keskustaan AeroExpress -junalla. Junan pääteasema on Belorusskayan rautatieasema, josta voi kätevästi jatkaa matkaa eteenpäin metrolla aivan ydinkeskustaan tai mihin ikänä sitten olet menossakaan.

Belorusskayan asema on itsessään heti myös pieni nähtävyys ja siellä on taideteoksissa nimensä mukaisesti valko-venäläisiä vivahteita. Toki myös perinteisesti CCCP ja Lenin on hyvin edustettuna. Asemaa on muutamaan otteeseen uudistettu ja rakennettu lisää osia, mutta paljon alkuperäistä pintaa on vielä jäljellä. Mikäli tämä on ensimmäinen kosketus Moskovan metroon lentomatkan jälkeen, niin voisi aloitus huonomminkin mennä.

Patsas Belorusskayan metroasemalla

Patsas Belorusskayan metroasemalla

Kattotaidetta vanhaan neuvostyyliin

Kattotaidetta vanhaan neuvostyyliin

Mayakovskaya | Маяковская (1938)

Metroasemien kauneutta on vaikea laittaa absoluuttiseen järjestykseen, sillä niin makuasioita ne ovat. Todetaan silti, että kaunein on Mayakovskayan asema. Tämä huikea taideteos valmistui vuonna 1938 ollen yksi Moskovan metroverkoston vanhimmista asemista.

Moskovan metro - maailman kauneimmat metroasemat

Moskovan metro – maailman kauneimmat metroasemat (Mayakovskayan asema)

Mayakovskayan asema

Mayakovskayan asema

Mayakovskayan kattotaidetta parhaimmillaan

Mayakovskayan kattotaidetta parhaimmillaan

Monella asemalla liukuportaatkin on itsessään nähtävyys (Mayakovskaya)

Monella asemalla liukuportaatkin on itsessään nähtävyys (Mayakovskaya)

Ploshchad Revolyutsii | Площадь Революции (1938)

Vaikka Mayakovskaya on kaunein asema, niin oma suosikkini on silti Ploshchad Revolyutsii. Asemalla on yhteensä 76 pronssiveistosta, jotka kuvaavat mm. sotilaita, maanviljelijöitä, urheiljoita ja koululaisia. Mielenkiintoinen yksityisseikka on se, että kaikista koirapatsaista nenät ovat kuluneet: niiden koskettaminen tuottaa hyvää onnea.

Ploshchad Revolyutsii’lla on myös todella kauniit liukuportaat sekä katossa tasaisin välein yksinkertaisen kauniita roikkuvia “ufolamppuja”.  Aseman lipunmyyntipisteen aulassa komeilee kuinkas muuten kuin iso CCCR -vaakunalippu maalattuna seinään ja isot kristallikruunut täydentävät kokonaisuuden.

Jalkapallopatsas Ploshchad Revolyutsii'lla

Jalkapallopatsas Ploshchad Revolyutsii’lla

Ploshchad Revolyutsii - yksi kauneimmista asemista

Ploshchad Revolyutsii – yksi kauneimmista asemista

Ploshchad Revolyutsii

Ploshchad Revolyutsii

Ploshchad Revolyutsii

Ploshchad Revolyutsiin liukuportaat

Ploshchad Revolyutsii - lipunmyyntiaulan vaakuna

Ploshchad Revolyutsii – lipunmyyntiaulan vaakuna

Kropotkinskaya | Кропо́ткинская (1935)

Moskovan metron yksi ensimmäisistä 13 asemasta on Kropotkinskaya, jonka sisäänmenoaukko maan alle ei ole perinteisiä luukkuja vaan mahtipontinen rakennus. Rakennus oli verraten hieno iltavalaistuksessa, mikä tulikin tutuksi ns. kotiasemana lähimpänä majapaikkaa. Asema on toki erittäin kaunis myös sisältä.

Kropotkinskayan asema iltavalaistuksessa

Kropotkinskayan asema iltavalaistuksessa

Kropotkinskaya päivällä

Kropotkinskaya päivällä

Kropotkinskayan asemalaiturit

Kropotkinskayan asemalaiturit

Komsomolskaya | Комсомольская (1952)

Moskovan kauneimman metroaseman tittelistä kilpailtaessa on moni myös Komsomolskayan kannalla. Tämä barokkityylinen tanssisalilta näyttävä asema ei ensimmäisenä tuo mieleen kylläkään metroaseman vaan jotain ihan muuta. On kyllä melkoisia onnenpekkoja tai -tatjanoita ne, jotka joka päivä saavat ihailla tämän aseman kauneudesta esimerkiksi työmatkoillaan.

Komsomolskaya - barokkitanssit voi alkaa

Komsomolskaya – barokkitanssit voi alkaa

Komsomolskaya

Komsomolskaya

Komsomolskaya - Neuvostvaakunoita katossa...

Komsomolskaya – Neuvostovaakunoita katossa…

Komsomolskaya - Neuvostovaakunoita seinällä...

Komsomolskaya – Neuvostovaakunoita seinällä…

Komsomolskaya - kehäradan opasteita

Komsomolskaya – kehäradan opasteita

Huomioitavaa on kuitenkin Komsomolskayan asemalla se, että “ei-kehäradan” asema eli linja 1:sen asemapuoli on paljon yksinkertaisempi. Sekin puoli on myös omalla tavallaan kaunis, joten kannattaa käydä katsastamassa molemmat puolet – varsinkin jos asemalla saapuu tai lähtee linjalla 1. Suomalaisille tämä on hyvinkin mahdollista, sillä mikäli Helsingistä saapuu Tolstoi-junalla Moskovaan, niin Komsomoslkayan asema on kyseisellä Leningradskin rautatieasemalla.

Komsomolskaya - linja 1

Komsomolskaya – linja 1

Komsomolskaya - linja ykkösen puoli

Komsomolskaya – linja ykkösen puoli

Komsomolskaya | Комсомольская

Komsomolskaya | Комсомольская

Prospekt Mira | Проспе́кт Ми́ра (1952)

Tämä stalistisen tyylin metroasema on omalla tavallaan vaikuttavan näköinen. Shakkikuvioinen musta-harmaa lattia, suuret kynttilälamput ja marmoripilareihin tehnyt kauniit koristeet antavat omanlaisen leiman tälle asemalle.

Prospekt Mira - kattolamput olivat täälläkin upeat

Prospekt Mira – kattolamput olivat täälläkin upeat

Usein metroasemat olivat monessa tasossa, kun vaihtolinjoja oli paljon (Prospekt Mira)

Usein metroasemat olivat monessa tasossa, kun vaihtolinjoja oli paljon (Prospekt Mira)

Kylttien perusteella oli hyvin kartalla missä oli kulloinkin, tai sitten ei (Prospekt Mira)

Kylttien perusteella oli hyvin kartalla missä oli kulloinkin, tai sitten ei (Prospekt Mira)

Kievskaya | Киевская (1954)

Kievskayan asema on ensimmäinen valmistunut metroasema, joka on Stalinin määräysten mukaisesti rakennettu. Siellä on paljon tilaa ja mestarillisia taideteoksia. Aseman henki korostaa ukrainalaisuutta, lokakuun vallankumousta ja sitä seurannutta sisällissotaa.

Kievskaya

Kievskaya

Missä mennään, Jouko ja Kosti?

Missä mennään, Jouko ja Kosti? Kievskayan asemalla

Muuta huomioitavaa ja nähtävää

Tässä esiteltyjen asemien lisäksi kannattaa käydä katsastamassa ainakin Novoslobodskayan (1952) aseman lasimaalaukset, ja miksei muutama muukin asema. Usein Top10 asemien joukkoon on nostettu myös Novokuznetskaya (1943) ja Teatralnaya (1938).

Biblioteka Imeni Lenina -asemalla Leninin mosaiikki

Biblioteka Imeni Lenina (1935) -asemalla Leninin mosaiikki

Metroasemilla ja niiden maanalaisissa käytävissä on lukuisia eritasoisia ruokapaikkoja, joissa saa mukavasti lähtemään pienen nälän pikaisesti. Toki Venäjällä kun ollaan, niin ruokailu pitäisi suorittaa pitkän kaavan mukaan snapsien keran, mutta suotakoon reissaajalle kerran päivässä nopeampikin ateria.

Oma lukunsa metroasemilla on sitten erinäköiset kaupat, joita on sitten jokaiseen makuun. Mikäli miespuoliset haluavat viedä tuliaisia kotiinpäin, niin suosittelen kuitenkin Victoria’s Secretin myymälää GUM-tavaratalosta katukauppojen sijaan.

Metroasemien vaatekioskeja

Metroasemien vaatekioskeja

Moskovan metron vaikutusvalta ei kuitenkaan rajoitu pelkästään metroasemiin ja raiteisiin, vaan niiden ulkopuolella on usein sekä varsin runsas että monipuolinen kauppa- ja ravintolatarjonta. Oma nähtävyys onkin siis asemien lähistötkin, joten metroasemia kierrellessä kannattaa välillä poiketa nauttimaan myös ulkoilmasta.

Kauppoja ja kioskeja Komsomolskajan metroaseman läheisyydessä

Kauppoja ja kioskeja Komsomolskayan metroaseman läheisyydessä

Kun lähdet seuraavan kerran Moskovaan, niin tarkista vielä onko metroissa kuvauskielto voimassa. Toki usealla matkustajalla on kädessä kännykät koko ajan niin kuin tähän maailmantilanteeseen kuuluu, mutta kännyköillä laadukkaiden kuvien saaminen on toinen tarina metrojen valaistuksessa. Järjestelmäkameran kanssa heiluminen onkin sitten näkyvämpää puuhaa, joten jos ei halua lupaa hankkia niin kannattaa omata sitten nopeat jalat tai sopivat selitykset valmiiksi.

Kuvauskiellosta johtuen kuvien ottaminen sujui yhtä nopeasti kuin metrolla matkustaminen.

Kuvauskiellosta johtuen kuvien ottaminen sujui yhtä nopeasti kuin metrolla matkustaminen.

Mutta jotta oleellisin ei unohtuisi, niin Moskovan metro on erittäin toimiva ja nopea liikenneväline kaupungissa liikkumiseen. Ja mikä parasta, niin asemilla mieli lepää rakennuksia ihastellessa.

Seuraavaan metroon 2 minuuttia 49 sekuntia

Seuraavaan metroon 2 minuuttia 49 sekuntia

– Kohteena maailma / Rami

Lisätietoja:

Muita blogikirjoituksia: