Lenin-museo Tampereella

Aina ei tarvitse matkustaa kauaksi, nähdäkseen kaukaisuuteen. Olen kyllä katsonut Leniniä silmästä silmään Punaisen torin paraatipaikalla olevassa mausoleumissa, mutta tarkemmin hänen elämäänsä ja vaikutusta Suomen historiaan pääsisi tutustumaan huomattavasti lähempänäkin. Hieman häpeillen täytyy nimittäin tunnustaa, että olen asunut vajaan kilometrin päässä kymmenen vuotta elämästäni Tampereella sijaitsevasta ainutlaatuisesta Lenin-museosta, mutta en ole koskaan käynyt siellä. Tänään sunnuntai-iltana klo 18.15 osui kaupan parkkipaikalla silmään nettiartikkeli, missä kerrottiin nykymuotoisena Lenin-museo viettävän viimeistä päivää. Ei muuta kuin auton nokka kohti keskustaa ja vartin päästä olinkin jo sisällä näyttelyssä.

Viimeinen viikko täynnä ohjelmaa

Lenin-museo uudistuu ja vanhan näyttelyn sulkemisen johdosta viimeinen viikko oli varattu erityisohjelmalle. Viimeisenä päivänä museo oli ilmaiseksi avoinna ja auki klo 24 saakka. Itse tein vain vajaan tunnin mittaisen pikavierailun museoon, ja se aika oli auttamatta liian lyhyt kronologisesti etenevän Leninin elämästä kertovan näyttelyn tutustumiseen. Näin ollen Työväenlaulukaraoke jäi väliin, mikä olisi ollut ehkä mielenkiintoista kuunneltavaa…

Lenin-museon viimeinen viikko

Lenin-museon viimeinen viikko

Lenin-museon näyttely

Lenin-museo on perustettu jo vuonna 1946 ja se esittelee Vladimir Iljitš Leninin elämää painottuen Suomeen liittyviin tapahtumiin ja hänen ajattelumalliinsa. Museo on ensimmäinen Neuvostoliiton ulkopuolelle perustettu Lenin-museo ja nykyään ainoa Venäjän ulkopuolella oleva Lenin-museo. Museo sijaitsee Tampereen Työväen Teatterin vanhimmassa rakennuksessa, samassa jossa Lenin ja Josef Stalin tapasivat ensimmäistä kertaa toisensa vuonna 1905.

Nyt museossa oleva näyttely on peräisin vuodelta 1982 ja se on suunniteltu Moskovassa. Museon mukaan näyttely edustaa brežneviläistä historiantulkintaa, joten se halutaan siksi uudistaa. Vanha näyttely olikin esillä nyt viimeistä päivää, joten kesällä 2016 pääsee Tampereella Lenin-museossa tutustumaan miehen elämään uudistetussa näyttelyssä.

Leninin elämästä kertova museo etenee aikajärjestyksessä ja pääpaino on Suomeen liittyvillä asioilla. Esineitä näyttelyssä ei kovin paljoa ole, mutta erinäköisiä kirjoituksia (alkuperäisiä ja kopioita) sekä niiden käännöksiä oli kattavasti esillä. Olikin erittäin mielenkiintoista luettavaa sanavalinnat, mitä kirjeissä oli käytetty.

Äärimmäisen tärkeää on auttaa häntä antamalla (Suomen proletariaattia varten) aseita: noin 10 000 kiviääriä panoksineen, noin kymmenen kolmen tuuman tykkiä ammuksineen.

Samaten näyttelyn kohokohtia ainakin itselle olivat muutamat vanhat valokuvat Tampereelta, missä näkyi kaupunkia sadan vuoden takaa erilaisissa työväen tapahtumissa. Merkittävimmät esineet olivat Leninin näköispatsas sekä sohva, jolla Lenin oli nukkunut useita öitä vierailleessaan Helsingissä.

Tämän lyhyen, mutta mielenkiintoisen vierailun jälkeen aionkin itse mennä heti katsomaan, mitä muutoksia uuteen näyttelyyn tulee sekä tutustun herran elämään vieläkin tarkemmin. Koska museosta on netissä löydettävissä helposti tarkempaa informaatiota (linkit artikkelin lopussa), niin keskityn näyttelyn tiivistettyyn katsaukseen kuvien keran.

Lenin-museon entinen johtaja Aimo Minkkinen piti puheen monipäiselle kuulijajoukolle

Lenin-museon entinen johtaja Aimo Minkkinen piti puheen monipäiselle kuulijajoukolle

Leninin Suomen vieraillut (Oulu puuttuu kuvasta)

Leninin Suomen vieraillut (Oulu puuttuu kuvasta)

Leninin kirjoittamat kirjeet olivat mielenkiintoista luettavaa

Leninin kirjoittamat kirjeet olivat mielenkiintoista luettavaa

Suomalaisia tovereita oli myös muistettu

Suomalaisia tovereita oli myös muistettu

Lenin-museo sijaitsee rakennuksessa, jossa Lenin on itse ollut vuonna 1905, jolloin tapasi ensimmäistä kertaa Stalinin.

Lenin-museo sijaitsee rakennuksessa, jossa Lenin on itse ollut vuonna 1905, jolloin tapasi ensimmäistä kertaa Stalinin.

Leninin Tampereen majapaikan pienoismalli. Nostalgiaa oli myös lahjoittajana toiminut Tampereen Aluesäästöpankki ajalta, jolloin Ilveskin voitti vielä Suomen mestaruuksia.

Leninin Tampereen majapaikan pienoismalli. Nostalgiaa oli myös lahjoittajana toiminut Tampereen Aluesäästöpankki ajalta, jolloin Ilveskin voitti vielä Suomen mestaruuksia.

Leninin paperit nimellä "Konstantin Petrovitsh Ivanov"

Leninin paperit nimellä “Konstantin Petrovitsh Ivanov”

Vladimir Iljits Lenin

Vladimir Iljits Lenin

Juhlaviikon vetonaula - selfiekuvakone Leninin kanssa

Juhlaviikon vetonaula – selfiekuvakone Leninin kanssa

Vuodesohva jolla Lenin nukkunut Suomen vierailuilla

Vuodesohva jolla Lenin nukkunut Suomen vierailuilla

Leninin kuoleman jälkeen ilmestynyt ensimmäinen Izvestija-lehti

Leninin kuoleman jälkeen ilmestynyt ensimmäinen Izvestija-lehti

Lenin-museon viimeiset tunnit oli saanut väen liikenteeseen

Lenin-museon viimeiset tunnit oli saanut väen liikenteeseen

Valokuvissa historian havinaa

Museossa oli mukavasti valokuvia niin Työväenliikeen ja Tampereen historiasta kuten Leninin elämästä. Itse tietystin tutkin innolla Tampereen vanhoja valokuvia, mutta toki myös Leninin kuvat olivat kiinnostavia.

Lenin suorittamassa joukkojen tarkistusta Punaisella torilla 25.3.1919

Lenin suorittamassa joukkojen tarkistusta Punaisella torilla 25.3.1919

Samalla paikalla Moskovassa Leninin jalanjälijillä

Samalla paikalla Moskovassa Leninin jalanjälijillä

Samaten muutamat maalaukset olivat näyttelyn ehdottomasti parasta antia.

Samaten muutamat maalaukset olivat näyttelyn ehdottomasti parasta antia.

Leniniin törmää muuallakin

Reissuilla on törmännyt Leninin elämään useastikin matkustaessa vanhoissa Itä-Euroopan kaupungeissa. Moskova on tietysti oma lukunsa, jossa pääsee näkemään Leninin mausoleumissakin.

Leninin mausoleumi Punaisella torilla- taustalla Kremlin muuri

Leninin mausoleumi Punaisella torilla- taustalla Kremlin muuri

Vuonna 2012 Kiovassa oli pystyssä vielä tämä Lenin-patsas, mutta se kaadettiin ja tuhottiin mielenosoituksissa vuonna 2014.

Vuonna 2012 Kiovassa oli pystyssä vielä tämä Lenin-patsas, mutta se kaadettiin ja tuhottiin mielenosoituksissa vuonna 2014.

Jopa Venäjälläkin monet Leninin patsaat on poistettu käytössä, mutta ne on saaneet uuden elämän Moskovan veistospuistossa.

Jopa Venäjälläkin monet Leninin patsaat on poistettu käytössä, mutta ne on saaneet uuden elämän Moskovan veistospuistossa.

Lenin x 2 Chernobylissä

Lenin x 2 Chernobylissä

– Kohteena maailma / Rami

Lisätietoa:

Lisää luettavaa: