Kohde valittu – miten tästä eteenpäin?

Meitä matkailijoita on monenlaisia ja jokaisella meistä on omanlaisena tapa suunnitella tulevien matkojen ohjelma. Toiset menevät paikan päälle ilman taustatyötä, toiset taas käyttävät siihen aikaa saman verran kuin itse matkaan. Itsestä osa matkailua on matkan suunnittelu ja usein sen avulla saankin reissusta hyvinkin onnistuneen. Tässä postauksessa jaan omat vinkkini siihen, miten kohteesta voi saada enemmän irti suunnittelun avulla.

* Postauksen kuvat ovat eri Instagram-tilien kuvia Chicagosta, mihin seuraava reissuni suuntautuu. Edellisestä Chicagon reissusta tuli jo kuluneeksi 23 vuotta, joten niillä muistikuvilla ei reissusta selviydy. Näin ollen nämä vinkit ovat suoraan siitä, miten matkan suunnittelu Chicagoon omalta kohdaltani on käynnissä.

Matkan suunnittelu by Kohteena maailma

Matkan ajankohta vs. budjetti

Matkan suunnittelu monen kohdalla alkaa siitä, miten kalenterissa on mahdollisuus lomailla. Kouluikäisten lasten kanssa reissatessa valitettavasti tämä tarkoittaa lähes poikkeuksetta sitä, että ainakin valmismatkat ovat silloin kalleimmillaan. Tällaisissa tapauksissa matkustaminen reittilennoilla antaa mahdollisuuden huomattavasti edullisimpiin matkoihin loma-aikoina, kun vain on ajoissa liikkeellä. Viimeisen kuukauden aikana varatut matkat tulevat lähes poikkeuksetta kalliimmaksi kuin valmismatkat, sillä lentojen hinnat ovat nousseet jo korkeaksi. Esimerkiksi parin viikon päähän koulujen syysloman aikaan ainoastaan Wieniin löysin suorat lennot alle kolmella sadalla eurolla kaksi viikkoa ennen matkan ajankohtaa. Lähes poikkeuksetta kaikkialle muualle Eurooppaan lentojen hinnat olivat Helsingistä 500-600 euron paikkeilla. Kolme kuukautta sitten lähes kaikkialle lennot olisi saanut vielä alle kolmella sadalla.

Reissatessa kannattaa muutenkin miettiä aina sitä, milloin mihinkin kohteeseen kannattaa matkustaa. Esimerkiksi tammikuussa Chicagossa on jäätävän kylmä, mutta lokakuussa siellä saattaa olla vielä shortsikelit. Eipä silti, Chicagoon voi mennä mielellään myös talvella, mutta Karibialle en menisi hurrikaanikauden aikana kesäkuusta-marraskuuhun. Muulloin sinne sitä vastoin suuntaan erittäin mielelläni, vaikkakin valitettavasti muutamat kohteet ovat tällä hetkellä hurrikaani Irman ja XXX:n jäljiltä pannassa 🙁

Kun matkan ajankohta on suurin piirtein päätetty, niin kannattaa vielä miettiä tarkat päivät mahdollisten tapahtumien ja kohteen majoituskapasiteetin mukaan. Muutaman päivän erolla saattaa olla iso merkitys niin lentojen kuin hotellien hintoihin. Valitettavasti oma reissuni suuntautuu Chicagoon viikonlopun yli, jolloin majoitukset ovat selvästi korkeammat kuin viikolla. Toisaalta sitten ne tapahtumat olisi jääneet näkemättä minkä takia Chicago matkakohteeksi alun perin valikoitui, joten tällä kerralla tapahtumien painoarvo oli suurempi kuin matkan kokonaishinnan.

https://www.instagram.com/p/BYEqqUvHy7_/?taken-by=chicagocityworld

Miten varaan lennot

Lentojen varaamisessa merkittävää osaa näyttelee mielikuvien lisäksi budjetti. Kun matkan ajankohta ja kohde on päätetty, niin jo siinä vaiheessa olen tutkinut mitä reissu suurin piirtein tulee kustantamaan. Eli lentojen varausvaiheessa kohteeseen olen jo tietoinen siitä, että matkan ajankohta on sellainen, että matka on taloudellisesti toteutettavissa budjetin puitteissa. Näin ollen olen jo tietoinen siitä, mitä matkan suurimmat kuluerät eli lennot ja hotellit tulevat suurin piirtein maksamaan.

Lentojen varausvaiheessa itsellä on mielikuva siitä, mitä lennoista kannattaa suurin piirtein maksaa. Tutkin ebookersin kautta mitä lennot maksavat ajankohdan eri päivinä ja tarkistan myös kyseisten päivien hotellien hinnat. Nimittäin edullisista lennoista ei ole juurikaan iloa, jos vastaavasti majoitukset ovat silloin todella kalliita. Samahan se on tietysti myöskin toisin päin.

Kun olen löytänyt sopivan hinnan lennoille, niin ne varaan mieluummin suoraan lentoyhtiöltä kuin minkään palvelun kautta. Tällä tavalla lentolipuille tulee kyllä hieman enemmän hintaa, mutta ongelmatilanteissa pääset asioimaan suoraan lentoyhtiön kanssa. Tällaisissa tapauksissa ajansäästö asioiden hoitamisessa voi olla melkoinen. Toinen merkittävä hyöty on se, että tällä tavalla pääset check-in vaiheessa valitsemaan jokaiselle lennolle paikat halutessasi itse.

Toki matkakohteiden valintaan vaikuttaa usein merkittävästi lentojen hinnat. Esimerkiksi Facebookin kautta voi seurata sekä Budjettimatka että Secret Flying sivustoja, joissa tulee hyviä lentotarjouksia esiin päivittäin. Näiden tarjousten jälkeen ei kannata ihmetellä, kun moni pystyy reissaamaan hintojen puolesta jatkuvasti. Eli lentolippujen hinta saattaa ollakin hyvinkin peruste kohteen ja ajankohdan valintaan, jolloin voi suoraan pompata kohtaan kolme eli majoitus.

Suorat lennot vs. pomppulennot

Toki pyrin valitsemaan kohteeseen suoria lentoja, mutta lyhyellä vaihtoajalla pomppulennot käyvät myös hyvin. Se millä kentällä vaihto on, niin vaikuttaa myös lentojen valinnassa. Pariisin Charles de Gaulle ja Oslon Gardermoen kuuluu kenttiin, mitä yritän välttää viimeiseen saakka. Jenkkeihin lentäessä mieluiten koneenvaihto aina Euroopassa, niin ei tarvitse välilaskulla käydä matkalaukkujen kanssa maahantulotullitarkastusta. Eli siinä missä Euroopassa voi riittää kolmen vartin vaihtoaika, niin Yhdysvaltain päässä se ei varmasti riitä.

https://www.instagram.com/p/BTupZ-EgRJ5/?taken-by=chicagocityworld

Majoitus

Siinä missä lentojen valinta on loppupelissä aika helppo operaatio matkakohteen ja -ajan varmistuttua, niin majoituksen valinnassa kuluu itsellä huomattavasti enemmän aikaa. Majapaikan valintaan vaikuttaa huomattavasti se, millainen reissu ja millaisella porukalla on tulossa. Itsellä kuitenkin yleisin muoto on yleensä hotelli ja varauksiin yleensä käytän itse booking.com -sivustoa. Kyseisen sivuston ilmaisella jäsenyydellä saa joistakin majoituskohteista 10% alennusta, mistä on usein iloa hotellia varatessa.

Hotellin valinnassa itsellä tietyn laatutason jälkeen tärkein tekijä on sijainti. Eli toisin sanoen hotellin valinnassa pyrin valitsemaan parhaan hotellin tietyltä alueelta oman budjettini puitteissa. Hieman kohteestakin toki riippuu, mutta mielelläni syön aamiaisen hotellissa. Eli mikäli hotellin hintaan ei sisälly aamupala, niin valitsen sellaisen hotellin, missä aamupalan hinta on kohtuullinen.

Mikä sitten on hyvä sijainti?

Monella hotellien varaussivustoilla asiakkaat voivat arvostella mm. sijaintia, minkä perusteella voi tehdä jotain johtopäätöksiä asiasta. Sen lisäksi ennen hotellin valintaa teen paljon taustatyötä sen eteen, missä päin todennäköisemmin aioin lomallani aikaa viettää. Esimerkiksi Chicagossa valitsen hotellin, joka on aivan ydinkeskustassa lähellä metroasemaa. Tällä tavalla itsellä ei kulu turhaa aikaa lomalla matkustamiseen, vaan majoitun siellä, missä päin suurimman osan lomasta tulen viettämään.

Münchenissä itsellä oli taannoin hyvä esimerkki siitä, että hotellin sijainti haittasi hieman kaupunkiin tutustumista. Hotelli oli kaikin puolin erinomainen hinta vs. laatu -suhteessa, mutta viisi kilometriä ydinkeskustasta tarkoitti käytännössä puolta tuntia suuntaansa erittäin toimivallakin joukkoliikennejärjestelmällä. Tällä tavalla päivästä saattoi kulua kaksi tuntia matkustamiseen, kun halusi käydä vaihtamassa vaatteet illanviettoon. Neljän päivän lomalla oikeastaan siten “yksi työpäivä” kului kaupungin sisäisessä liikenteessä, joten parinkymmenen euron säästö yötä kohden ei ollut kovin kannattava sijoitus (itse en valinnut hotellia vaan matkan järjestäjä).

Mitä nähdä ja tehdä

Ainakin omasta mielestäni matka alkaa toden teolla siinä vaiheessa, kun reissu on varattu matkojen ja hotellin suhteen. Tämän jälkeen pääsee keskittymään itse oleelliseen eli suunnittelemaan sitä, mitä haluaa reissulla tehdä ja nähdä. Toki joihinkin paikkoihin olen reissannut oikeastaan mitään ennakkovalmisteluja, mutta sellaiset kohteet ovat olleet keskimäärin aika harvassa.

vaihe 1 –  käynti kirjastossa

Itse tykkään edelleen perinteisistä matkaoppaista. Lonely Planet on erittäin varma valinta, mutta tutkin sen lisäksi mahdollisimman montaa muutakin opaskirjaa. Siksi suuntaankin ensiksi kirjastoon ja etsin kirjoista niitä juttuja, mitä haluan nähdä ja tehdä kohteessa. Kirjoittelen itselle muistiin asioita joko ihan paperille, mutta useimmiten myös sähköiseen muistiinpano-ohjelmaan nimeltä OneNote. Se kulkee mukana aina puhelimessakin, joten sitä voi hyödyntää milloin ja missä vain.

Itse en osta enää kotiin opaskirjoja, vaikka sitäkin tuli ennen harrastettua. Sitä vastoin ostan aika usein Lonely Planetin E-kirjan, josta usein tulostan jotain osia paperillekin reissuun mukaan. Matkaa suunnittelessa tykkään kuitenkin enemmän lueskella ja selailla kirjastossa lainaamaa paperipainosta.

vaihe 2 –  mitä tietoa haen netistä

Netistä saatava tieto on osittain tehnyt matkaoppaat turhaksi. Toisaalta ongelmana on se, että halutunlaisen tiedon etsimessä on omat ongelmat. Googlen hakujen lisäksi lueskelen kohteesta kirjoitettuja matkapostauksia niin suomalaisilta kuin kansainvälisiltä bloggaajilta. Lisäksi kaikkien matkailusta kiinnostuneiden kannattaa liittyä sellaisiin Facebookin ryhmiin, missä voi kysellä matkavinkkejä tuleviin kohteisiin. Tällaisia ryhmiä ovat ainakin:

Kuvien perusteella tulee nykyään mietittyä paikkoja, mitä haluaisi kohteessa nähdä. Eli ennen reissua tulee kyllä käytyä sekä Instagramissa että Pinterestissä tutkimassa millaisia kuvia kohteesta on jaettu. Seuraan myös ennen reissua kohteeseen liittyviä Twitter-tilejä ja #hashtageja, sillä niistä usein irtoaa kullanarvoisia vinkkejä.

Kannattaa tilata Lonely Planetin viikkokirje. Siitä saa hyviä vinkkejä tuleviin reissuihin + ennen reissua kannattaa käydä tsekkaamassa myös Lonely Planetin vinkit. Juurikin nyt tipahti postiin sopivasti viikkokirjeessä tieto, että Chicagon Avondalen kaupunginosa on kuuminta hottia tällä hetkellä Yhdysvalloissa. Sinne siis…

Matka-ajankohdan tapahtumat

Joskus matkan ajankohta tulee valittua tiettyjen tapahtumien mukaan kuten tuleva Chicagon reissu. Ajankohta oli pojan syysloma, mutta tarkat päivät valittiin kaupungin urheilutapahtumien mukaan. Käytännössä kuitenkin matkan varaamisen jälkeen seuraavana ohjelmanumerona on se, että selvittää mitä tapahtumia kohteessa reissupäiviä muuten on.

Pikaisella googlettamisella saa yleensä selville, onko kohteessa jotain isompaa tapahtumaa reissun ajankohtana. Tämän lisäksi kannattaa selvittää omien intressien mukaiset tapahtumat, olivat ne sitten urheilua, teatteria tai taidenäyttelyitä. Keikat, ruoka- ja juomatapahtumat niin ikään löytyvät sopivilla hakusanoilla.

Enpä muistanut matkaa varatessa, että kyseisenä viikonloppuna vietetään Halloween -juhlia ympäri Yhdysvaltoja. Chicagon Halloween -paraati on yksi maan suurimmista eikä toisaalta Chicago Biennale olisi myöskään huono vaihtoehto yhdessä maailman arkkitehtuurin kehdossa.

Mikäli tapahtumat ovat maksullisia, niin osta liput ajoissa!

Haluttujen retkien ajankohdat on syytä selvittää hyvissä ajoin ja varata niihin liput etukäteen. Oleellista on myös selvittää etukäteen kaikkien niiden kohteiden aukioloajat, mihin haluaa mennä. Samoin mahdolliset juhlapyhät ylipäätään, sillä ne saattavat vaikuttaa merkittävästi kohteiden aukioloaikoihin.

 

Ravintolat ja Baarit

Mitä vanhemmaksi sitä on tullut, niin sen enemmän olen muuttunut makumatkailijaksi. Ennen vanhaan sitä mentiin siihen ravintolaan syömään mikä vastaan tuli, nyt ravintolat mietitään pitkälti etukäteen. Samaten selvitän paikalliset spesiaalit ruokajutut ja kyseisen kohteen ruokakulttuurin.

Myös television vaikutus tässä on ollut suuri, sillä seuraan aika montaa ulkomaalaista ruokamatkailuohjelmaa pääasiassa Travel Channelilta. Näin ollen monesta kohteesta olen saanut jo etukäteen idean, millaisissa paikoissa siellä kannattaisi käydä syömässä.

Montaa minuuttia lentojen varaamisen jälkeen ei ollut kulunut, kun olin selvittänyt mm. sen, että Chicagossa on 26 Michelin-tähden ravintolaa. Oluen ystävänä selvitin myös sen, että Chicagossa 60 panimoa, joten niiden tuotevalikoimaa ei tutkita yhdellä eikä kahdella reissulla. Lisäksi nyt on kasassa jo lista sellaisista baareista, jossa saisi kulumaan aikaa parikin kuukautta putkeen – olettaen, että kunto kestäisi.

Kannattaako ruokapaikat varata etukäteen? Kyllä ja ei. Tiettyihin ravintoloihin on pakko varata, toisaalta sitten taas varaukset aikatauluttavat reissun ohjelmarungon. Toki ruokamatkailijoiden kannattaa varata jokaiselle illalle ravintolat etukäteen.

Lasten kanssa maailmalla

Mikäli reissaa lasten kanssa niin, niin kohteesta kannattaa selvittää lapsia kiinnostavat kohteet. Pienten lasten kanssa saattaa riittää kivan leikkipuiston tai uimarannan löytyminen, mutta kouluikäisten lasten kanssa liikkuessa tarvitsee heille olla mielenkiintoista ohjelmaa. Matkaohjelma kannattaa suunnitella myös siten, että muksujen kanssa ei joudu kävelemään liian pitkiä matkoja.

Chicagossa Valtterin (15 v) kanssa liikkuessa ohjelman voi rakentaa siten, että molempia kiinnostaa samat kohteet. Ainoastaan itselle rakkaat pienpanimot iltaelämän osalta jää tällä reissulla väliin.

Kohteessa liikkuminen

Yksi etukäteen selvittävissä asioista on se, miten kannattaa liikkua lentokentältä majapaikkaan ja takaisin. Joissakin kohteissa on järkevintä tilata etukäteen kuljetukset, kun toisaalla kulkuneuvon varaaminen onnistuu helposti paikan päältä. Joka tapauksessa kannattaa etukäteen selvittää, mitä kuljetukset eri joukkovälineillä tulevat maksamaan ja millaiset aikataulut niillä ovat. Oleellista on selvittää myös se, paljonko eri julkisten liikennevälineiden käyttäminen vie aikaa ja kuinka lähelle majapaikkaan ne suuntautuvat.

Taxi Chicago airport to downtown -googlehaku tietää kertoa ensimmäisen hakusivun linkin takaa, että taksi maksaa suurin piirtein lentokentältä Chicagon keskustaan tippeineen 60 taalaa. Vastaava haku metrolle tuottaa tiedon, että se maksaa suuntaansa 5 taalaa henkilöltä.

Julkinen liikenne kaupunkilomalla

Yleensä sen ajan mitä tutustuu kaupungin julkiseen liikenneverkkoon ja sen reitteihin etukäteen, niin se tulee kohteessa takaisin voitettuna aikana moninkertaisesti. Kun etukäteen on jo käsitys siitä, mitä linjoja ja kulkuneuvoja majapaikan läheltä lähtee, niin paikan päällä on yksi murhe vähemmän. Viimeistään kaupungin joukkoliikenteen karttaan kannattaa tutustua heti paikan päällä. Näin saa paremman käsityksen samalla siitä, missä kartalla halutut nähtävyydet ovat. Perinteisesti kävellen näkee eniten, mutta esimerkiksi Chicago on pelkästään Downtownin osalta sen verran laaja, että julkisia kulkuneuvoja käyttämällä vapautuu aikaa hengailla kohteista enemmän.

Mikäli julkista liikennettä käyttää kohteessa, niin reittien lisäksi kannattaa tutustua etukäteen myös maksuihin. Usein muutaman päivän voimassa olevat liput ovat turisteille huomattavan edullisia yksittäisiin matkoihin nähden. Samalla

Autonvuokraus

Tietysti aina ei ole mahdollista eikä järkevää edes julkisilla kulkuvälineillä matkustaa kohteessa. Itsellekin on tulleet tutuksi useat vuokra-autopisteet ympäri maailmaa. Vuokra-autojen kanssa liikkuessa varausprosessi on samanlainen kuin lentojen ja hotellien kanssa, ja silloinkin mieluiten varaan vuokra-auton suoraan vuokraavalta yhtiöltä ilman kolmansia osapuolia. Usein tällä tavalla vuokrattuna hinta nousee tosin turhan korkeaksi, niin silloin varauksen suoritan kolmannen osapuolen sivuston kautta. Riippumatta mitä vakuutuksia vuokraussivustot kauppaavat, niin suositeltavin tapa on ottaa vakuutukset vasta autoa hakiessa. Tällöin ei tule maksaneeksi päällekkäisistä vakuutuksista, kun internetin kautta varatessa olevat vakuutukset eivät katakaan vahinkoja sillä tavalla kuin vuokraaja ne käsitti.

Käytännön vinkit + kartta

Itse hyödynnän internetistä löytyviä karttasovelluksia etukäteen päiväohjelmaa suunnitellessa. Yksi helpommista on GoogleMaps, johon tosin voi laittaa vain kymmenen kohdetta kerralla reittikarttaan. Toisaalta karttoja voi tehdä useampia esimerkiksi eri päiville, kunhan vain kopioi linkin talteen. Näin sen saa auki aina, kun on internet-yhteys käytössä. Pahitteeksi ei tietysti ole tulostaa paperiversiota matkaan mukaan, jos ei kalliiden datayhteyksien johdosta halua mennä paikalliseen verkkoon kohdemaassa.

Pelkästään sähköinen lista osoitteista on toimiva, jos käyttää puhelimen GPS-karttaa offline -tilassa. Tällä tavalla voi naputella seuraavan vierailukohteen osoitteen kännykkään ja suunnistaa sen avulla perille. Vuokra-autolla liikkuessa tämä on myös enemmän kuin suositeltava vaihtoehto perinteisten paperikarttojen sijaan, joilla ei tee isommissa kaupungeissa liikkuessa yhtään mitään.

Muutenkin pieniä käytännön vinkkejä ja kohteen tietoja kannattaa kerätä joko paperille tai sähköisiin muistiinpanovälineisiin, niin niistä on varmasti hyötyä reissun päällä. Pidemmillä reissuilla kannattaa vakavasti harkita pienimuotoisen päiväkirjan pitämistä, sillä siitä saattaa olla iloa 23 vuoden päästäkin.

https://www.instagram.com/p/BViXI0MFb48/?tagged=chicagotransit

Päiväohjelma

Itse suunnittelen usein päiväohjelmat etukäteen. Jos en ennen reissua, niin viimeistään edellisenä iltana tai aamupalalla. Toki suunnitelmiin vaikuttaa merkittävästi se, kenen kanssa ja missä matkustaa. Mikäli on jotain aikataulutettuja tapahtumia tai retkiä päiville, niin ohjelmarunko luonnollisesti rakentuu niiden varaan. Matkan suunnittelu konkretisoituu päiväohjelmia tehdessä.

Koska Chicagossa on tekemistä ja nähtävää enemmän kuin tarpeeksi neljälle päivälle, niin tulevan reissun suunnittelen aika pitkälti jo päiväkohtaisestikin etukäteen. Pari urheilutapahtumaa ja Halloween muodostaa rungon ohjelmalle, minkä jälkeen mietitään ne “pakolliset nähtävyydet”, jotka haluaa ottaa reissulle mukaan. Koskaan ei kannata reissuohjelmaa suunnitella liian tiiviiksi, jotta on mahdollisuus tehdä asioita fiiliksen mukaan. Usein parasta tekemistä onkin olla tekemättä mitään, ainoastaan seurata maailman menoa sopivan viileää huurteista nauttiessa.

Muista varata etukäteen suosituimpiin retkiin ja nähtävyyksiin liput, mikäli ne ovat sinulle must-kohteita reissussa. Mikään ei ole kurjempaa kuin olla käymättä Willis Towerissa, jos se on nähtävyyksistä odotetuin reissulla.

Toinen jalka jo koneessa,
-Kohteena maailma / Rami

P.S. Mielelläni kuulisin sinun vinkkejä matkan suunnitteluun! Teetkö jotain suunnittelua samalla lailla vai onko sinulla jotain täysin minusta poikkeavia rituaaleja? Vai suunnitteletko reissuja ollenkaan etukäteen?

Matkan suunnittelu kokonaisuudessaan:

Yli sadassa maassa reissannut Anna-Katri julkaisi Adalmina’s Adventure -blogissa viime viikolla kattavan oppaan ylipäätään siitä, mitä matkojen suunnittelussa kannattaa ottaa huomioon.

Instagram Travel ThursdayTämä blogikirjoitus on osa Instagram Travel Thursday -tempausta, jonka järjestäjinä toimivat
Travellover ja Vagabonda.
Lue ohjeet täältä.

P.S. Minut löydät siis Instagramista: https://www.instagram/kohteenamaailma
Blogini on myös Facebookissa: https://www.facebook.com/kohteenamaailma
Matkailuaiheiset tviitit: https://www.twitter.com/kohteenamaailma