Perheen kanssa seikkailuita

Reissuvuosi 2016 piti sisällään matkoja kaikkiaan kymmeneen maahan. Suurin osa maista oli itselle jo ennestään tuttuja ja uusia tulikin vain kaksi: St. Kitts & Nevis ja Barbados. Suuret tutkimusretket ja kavereiden kanssa seikkailut ovat vaihtuneet rauhalliseen perhematkailun. Tosin kyllä muksujenkin kanssa voi valloittaa maailmaa vaikka kuinka paljon – omasta asenteesta se on kiinni.

Tässä katsaus tämän vuoden reissuihin ja niistä kertoviin postauksiin.

b1

Puerto Rico (USA) – ei mitään Kanarian rusketusta

Puerto Rico oli vuoden ensimmäinen kohde, minne tämän vuoden reissut suuntautuivat. Toki JFK:lla oli tullut tempaistua jo tuoppi hyvää IPA-olutta, mutta New York jäi tällä kerralla väliin. New Yorkin huono puoli vaihtokenttänä on se, että jää aina harmittamaan, jos ei jää sinne edes pariksi päiväksi.

Kaikesta huolimatta oli hieno laskeutua San Juaniin ja ottaa jeeppi alle. Ensimmäinen viikko vierähti resortissa levätessä ja sademetsään tutustuen. Karibian risteilyn jälkeen oli vuorossa vielä muutama päivä San Juanissa, joka on kyllä mahtava mesta. Varsinkin Old San Juan, jota ei voi kuin suositella (postaus tulee viikon sisällä).

Kyllä, Puerto Rico ei ole valtio, se on Yhdysvaltoihin kuuluva itsehallintoalue. Ei siis osavaltio, mutta ei tehdä nyt tästä liian vaikeata. Mukava paikka, vaikka ei Kanarian rusketusta saakaan. Mahdollisuus on jopa sateisiin, sillä sijaitseehan siellä USA:n ainoa trooppinen sademetsä.

El Yunque, Puerto Rico

El Yunque, Puerto Rico

Puerto Ricon lisäksi tuli käytyä myös Yhdysvaltain Neitsytsaarilla. Oli viikon Karibian risteilyn ensimmäinen satamapaikka. Nasta mesta sekin, sinne voisi mennä hyvin viikon lomareissulle, mutta pidempi aika alkaisi polkea paikallaan.

St. Croixilta löytyy upeita rantoja.

St. Croixilta löytyy upeita rantoja.

b2

St. Kitts ja Nevis

St. Kitts ja Nevis on maailman pienimpiä valtioita muodostuen kahdesta saaresta: toinen on St. Kitts ja toinen on Nevis. Kuulemma ovat hyvinkin erilaisia, mutta itsellä kokemukset ovat vain St. Kittsiltä. Rannat olivat siellä saarikierroksen perusteella sellaisia, että rantalomaa kannattaa etsiä muualta. Sitä vastoin historiallisia kohteita ja vehreitä maisemia oli sitäkin enemmän tarjolla.

St. Kitts - isyysloman viettoa Cockleshell Beachillä.

St. Kitts – isyysloman viettoa Cockleshell Beachillä.

b3

St. Maarten (Hollanti)

St. Maarten on yksi lempipaikkojani maailmassa. Saari on jaettu Hollannin ja Ranskan kesken kummankin puolessa ollessa hyvin erilaisia. Hollannin puoli on kuin eläväinen Amsterdam, Ranskan puoli puolestaan elegantti Pariisi. Tässä on pari vuotta ollut postaus työn alla St. Maartenista, ja valmistuminen on hetkellä millä hyvänsä. Joka tapauksessa tällä reissulla ei tullut oltua kuin Hollannin puolella, mutta koko saari on yksi parhaista paikoista Karibialla!

Tuttuihin paikkoihin on kiva tehdä uusia satamapysähdyksiä. St. Maartenille oli tullut uusi rantakoppi edellisen kerran jälkeen, eikä lomailusta ollut kuin pari vuotta.

Tuttuihin paikkoihin on kiva tehdä uusia satamapysähdyksiä. St. Maartenille oli tullut uusi rantakoppi edellisen kerran jälkeen, eikä lomailusta ollut kuin pari vuotta.

b4

Martinique (Ranska)

Martiniquen tutustuminen jäi pelkästään saaren pääkaupungin Fort-de-France:n osalle. Paikka vaikutti oikein mukavalta, mutta itse saaresta ei saanut mitään kuvaa. Toisin sanoen opittiin kerrastaan se, että Karibian risteilyillä ei kannata jäädä pelkästään satamakaupunkiin. Saarella näytti olevan sekä sensuellia ranskalaisuutta että rentoa rastafarimeinikiä. Voisi mennä pidemmälle lomallekin.

Tervetuloa Martiniquelle!

Tervetuloa Martiniquelle!

b5

Barbados

Rihanna on Barbadoksen tunnetuin henkilö ja se näkyi saarikierroksellakin. Pysähdyimme Rihannan portaille ensimmäiseksi ottamaan kuvia ja kysyinkin, mitä mieltä talon asukkaat ovat. “Ei se haittaa, teemme tätä usean kerran jokaisena päivänä”. Kuvastaa siis rentoa meininkiä, mikä Barbadokselta löytyy. Sieltä löytyy myös paljon luksusta, joten saarena sellainen, missä on jokaiselle sopivia alueita lomanviettoon.

Kiertoajelua Barbadoksen tyyliin - kaikki Rihannan kotitalon portaille...

Kiertoajelua Barbadoksen tyyliin – kaikki Rihannan kotitalon portaille…

b6

Bergen – Stavanger (Norja)

Vaellusreissu Bergenin ja Stavangerin välimaastoon oli ollut muutaman vuoden ajatuksissa. Poikien kanssa tuli valloitettua Trolltunga, Preikestolen ja Kjerag. Mielettömän upeat maisemat vaelluksineen oli ilman muuta kesän kohokohta.

Norjan parhaat vaellusreitit - Preikestolen copyright Kohteena maailma

Norjan parhaat vaellusreitit – Preikestolen copyright Kohteena maailma

b7

Tartto ja Tallinna (Viro)

Viro oli kohteena kaksi kertaa tänä vuonna. Autolla parin päivän reissu Tarttoon oli ohjelmassa kesällä ja joulukuusta puolestaan puolison kanssa laatuaikaa kahdestaan Tallinnassa. Viro jaksaa yllättää positiivisesti joka kerta ja sinne tulee mietittyä aina uusia reissuja.

Itse ihastuin paikallisten autotallien eri värisiin oviin, mitä näkyi ympäri Tarttoa.

Itse ihastuin paikallisten autotallien eri värisiin oviin, mitä näkyi ympäri Tarttoa.

KGB-museokäynnillä avautuu mukavat näkymät myös eri puolille Tallinnaa.

KGB-museokäynnillä avautuu mukavat näkymät myös eri puolille Tallinnaa.

b8

Visby (Ruotsi)

TallinkSilja teki kuusi erikoisristeilyä Visbyyn Silja Eurolla ja päätimme lähteä pikahälytyksellä risteilylle. Visbyssä kohtasi kesän lämpimin päivä ja kaiken kaikkiaan reissu oli erittäin upea. Visby ja Gotlanti teki kerrasta sellaisen vaikutuksen, että sinnekin pitää lähteä ajan kanssa uudestaan pidemmälle lomalle.

Visby - Pohjolan kaunein kaupunki?

Visby – Pohjolan kaunein kaupunki?

b9

Legoland (Tanska)

Emma-tyttären kanssa tuli tehtyä parin päivän isä&tytär -reissu Legolandiin. Itselle tämä oli jo kolmas kerta aikuisiällä Legolandissa eikä sen viehätys vähenne kyllä yhtään. Legoland on lasten toivekohde ja se on myös mukava jokaiselle aikuiselle, joka huvipuistoista vähääkään tykkää. Ilmat eivät olleet kovin hyvät, mutta ilmeet olivat reissulaisilla kuitenkin aurinkoiset koko matkan ajan.

Hailaatikko on oma suosikkini. Joka reissulla on päästävä sen sisään kuvaan :-D

Hailaatikko on oma suosikkini. Joka reissulla on päästävä sen sisään kuvaan 😀

b10

München (Saksa)

Seppo Räty ei ole käynyt Münchenissä, mitä tulee kommentteihin Saksasta. München oli vuoden positiivisin yllätys, sillä ennakkoon en osannut odottaa sitä niin monipuoliseksi kaupungiksi kuin se oli. Tulen aivan varmasti siellä käymään vielä uudestaan, sillä sen verran moni kohde jäi sieltä vielä valloittamatta. Parasta Müncheniä on kuitenkin paikallaan oleminen kaupungin lukuisissa Biergarteneissa eli olutpuutarhoissa.

München ja vehnäolut on toimiva yhdistelmä - suosittelen!

München ja vehnäolut on toimiva yhdistelmä – suosittelen!

Kotimaanmatkailu

Suomessa olisi voinut jopa reissata hieman enemmänkin, mutta onneksi tuli käytyä kuitenkin vuoden aikana aika monessa paikassa. Lukijoita kiinnostaa eniten luonnollisesti kotimaanmatkailu ja vuoden luetuimpia juttuja olikin postaukset Turusta, Kemistä ja Oulusta. Ensi vuonna toivottavasti tulee kirjoiteltua entistäkin enemmän kotimaasta ja kotikaupungistani Tampereesta, joskin aina välillä kynnys kotimaanpostausten kirjoittamiseen on olevinaan suurempi.

Top 10 tekemistä Turussa - vuoden luetuin postaus.

Top 10 tekemistä Turussa – vuoden luetuin postaus.

Yhteenveto: Aika mukava reissuvuosi on kaiken kaikkiaan takana, vaikka ensimmäinen puolivuosi sujuikin aika rauhallisesti. Jokainen kohde oli kyllä sellainen, että niihin voisi mennä uudestaan koska tahansa. München tarjosi kohteista isoimman yllätyksen, upein paikka oli ehkäpä San Juanin vanhakaupunki. Yksittäistä kokemuksista mahtavinta oli Trolltungan valloitus poikien kanssa.

Trolltunga tuli valloitettua - kaikkiaan 24 kilometriä vei aikaa 13 tuntia mäkisessä maastossa.

-Kohteena maailma / Rami

P.S. Mikä oli oma reissuvuotesi kohokohta?