Viisi suosikkikohdetta maailmalta

Instagram Travel Thursdayn teemana oli suosikkikohteet, joihin tekisi mieli palata. Itsellä on suosikkikohteita kymmenittäin, niin oli todella vaikea miettiä mitkä kohteet valitsisin. Lopulta päätös oli sikäli helppo, että nämä kohteet ovat mielessä varsin usein. Eli onkin erittäin todennäköistä, että näihin kohteisiin myös palaan tulevilla reissuilla. Mitkä ovat sinun omat suosikkikohteesi, minne haluaisit palata?

Brysseliin olutreissulle

Bryssel yllätti positiivisesti, vaikka siellä oikeastaan “pääasia” eli olutkulttuuri jäi taka-alalle lasten kanssa reissatessa. Eli isojen poikien kanssa suuntana tulee olemaan Belgian luostaripanimot, jonka jälkeen viimeiset kaksi iltaa virkistäydytään Brysselin upeissa oluttuvissa. Samoin tulee varmasti kaupungilla ihasteltua upeita isoja sarjakuvamaalauksia, joita Brysselissä on kymmenittäin ympäri kaupunkia.

Norjaan patikoimaan

Norja ja patikointi, siinä on upea yhdistelmä. Seuraava reissu on jo sinne suunnitteilla ja reitti on valmiina – eri asia koska sen toteutan. Joka tapauksessa lähtö on Bergenistä ja paluu Trondheimista. Molemmissa olen käynyt aikaisemmin, mutta kaupunkien välien alue tunnettuine patikkareitteineen on vielä kokematta. Samoin kuin Ålesund ja Geiranger.

Luksuslomalle St. Bartsille

Saint Barthélemy on jäänyt reissuilta mieleen kohteena, minne olisi kiva tehdä rentouttava luksusloma. Oman huvilan uima-altaalla päivät kuluisivat lukiessa ja päivittäin päätapahtumana olisi rentouttava lounas tai illallinen saaren erinomaisissa ravintoloissa. Saari on sopivan pieni, joten siellä olisi kaikki helposti saavutettavissa upeista maisemista nauttien.

Karibian risteilyllä Maho Beachille

Ylipäätään sekä Karibian risteily että St Maartenin saari lomailulle käyvät yhdessä ja erikseen. Mikäli St Maarten osuu tulevan Karibian risteilyn satamaksi, niin kyllä Maho Beachillä on käytävä. Olen siellä useana päivänä aikaa viettänyt ja yhtä upeaa se on joka kerta.

Aurinkolomalle Kroatiaan

Kroatia oli juuri niin mukava, kuin oli ennakko-odotuksetkin ensimmäiselle reissulle sinne mennessä. Dubrovnikin kaupunki antoi täydelliset puitteet lomailulle ja kipinä tutustua Kroatiaan kasvoi korkeaksi. Tiedän, että Kroatiassa olisi loistavia kohteita vaikka kuinka paljon, joten Kroatian osakkeet ovat todella korkealla Eurooppaan suuntautuvia aurinkolomia miettiessä. Upea luonto, kauniit kaupungit ja erinomainen ruokakulttuuri on se, mistä haaveilen juuri nyt.

Matkahaaveilua,
-Kohteena maailma / Rami
P.S. Tykkäsitkö lukemastasi – tilaa uutiskirje!
Muista seurata myös Kohteena maailman Twitter-tililtä matkailuaiheiset ajankohtaiset uutiset ja reissuvinkit!

Instagram Travel ThursdayTämä blogikirjoitus on osa Instagram Travel Thursday -tempausta, jonka järjestäjinä toimivat
Travellover ja Vagabonda.
Lue ohjeet täältä.

Minut löydät siis Instagramista:
https://www.instagram/kohteenamaailma
Blogini on myös Facebookissa:
https://www.facebook.com/kohteenamaailma
Matkailuaiheiset tviitit:
https://www.twitter.com/kohteenamaailma