Lauri Markkanen Chicago Bulls – tunnelmat paikan päältä

Lauri Markkasen ensimmäiset kuusitoista peliä Chicago Bullsin paidassa on osoittanut sen, että hänestä tulee tähti NBA-liigaan. Viime vuonna Arizonan yliopistossa loistanut ja Susijengin kotikisoissa suomalaisten suosikiksi noussut Markkanen onkin ollut tällä kaudella harvoja Chicago Bullsin valopilkkuja, Eipä silti, ei Bullsin joukkueelta tällä kaudella mitään odotettukaan, joten Lauri Markkanen saa rauhassa kehittyä matkalla tähtiin. Vaikka jo nytkin omanlaisensa tähti #24 Lauri Markkanen Chicago Bulls jo on! Esimerkiksi Chicagon suurimman Niken myymälän pääesittelyalue oli rakennettu Lauri Markkasen ympärille. Muuan #23 Michael Jordan löytyi vasta kolmannesta kerroksesta, tosin aika pysyvänä taideteoksena. Siihen on vielä Lauri Markkasella matkaa, mutta todella upeasti “Finnisher” on uransa aloittanut NBA:ssa!

Lauri Markkanen - Chicago Bulls

Lauri Markkanen – Chicago Bulls

Madhouse Chicago – Lauri Markkasen kotiluola

Chicago Bulls pelaa kotiottelunsa Chicagon keskustassa United Centerissä, joka on koko NBA-liigan suurin areena. Reilut 23000 katsojaa vetävälle areenalle on helppo mennä ydinkeskustasta bussilla (numerot 19 ja 20) ja matkaan ei mene kuin parikymmentä minuuttia. Ennen ottelua voi pistäytyä fanikaupassa, joka on yhteinen jääkiekkojoukkue Chicago Blackhawksin kanssa.

United Center, Chicago

United Center, Chicago

Michael Jordan - kaikkien aikojen Bulls ja ehkäpä koko NBA-liigan paras pelaaja.

Michael Jordan – kaikkien aikojen Bulls ja ehkäpä koko NBA-liigan paras pelaaja.

United Center on rakennettu isoja urheilutapahtumia varten, joten niin fanikauppoja, baareja ja ruokakojuja on ympäri hallia. Oluen ystävälle mielenkiintoinen paikka on paikallisen Goose Islandin ravintola hallin sisällä, jossa luonnollisesti hanaoluina on tämän Suomessakin tunnetun laadukkaan chicagolaispanimon tuotteita.

Goose Island Brewery - taattua laatua Chicagosta.

Goose Island Brewery – taattua laatua Chicagosta.

Ennen ottelua hallin käytävillä voi käydä kuvauttamassa itsensä esimerkiksi cheerleadereiden kanssa tai vaihtoehtoisesti tutkia päivän muuta ohjelmaa. Omalle paikalle koripallopeleissä kannattaa mennä hyvissä ajoin, sillä lämmittelyä on mukava seurata ennen pelitapahtumaa.

Chicago Luvabulls -> kuka ei kuulu joukkoon :-D

Chicago Luvabulls -> kuka ei kuulu joukkoon 😀

Alkulämmöt on mukavaa seurattavaa kaikkine ohjelmanumeroineen.

Alkulämmöt on mukavaa seurattavaa kaikkine ohjelmanumeroineen.

Benny the Bull

Chicagon kotiotteluissa isossa roolissa on myös Bullsin maskotti – Benny the Bull. Hän esiintyy koko ottelutapahtuman ajan milloin missäkin. Kenttätapahtumissa hänellä on omaa roolia pelaajien lämmittelystä lähtien, mutta päivän kohokohta on katsomossa tapahtuma popcornin kaato pahaa aavistamattoman katsojan päälle. Jättimäisen popcornsäkin kaato naurattaa pelistä toiseen katsojia.

Benny the Bull on esillä ympäri hallia.

Benny the Bull on esillä ympäri hallia.

Alkulämpöjen aikana Benny lueskeli Luvabullsin kuulumisia...

Alkulämpöjen aikana Benny lueskeli Luvabullsin kuulumisia…

Kohta on popcornit pahaa aavistamattoman katsojan niskassa...

Kohta on popcornit pahaa aavistamattoman katsojan niskassa…

Ohjeisohjelmaa peleissä

Chicago Bullsin pelitapahtumissa on paljon muutakin ohjelmaa kuin itse koripallo-ottelu. Ottelun mainoskatkojen aikana on erilaisia palkintojen jakoja ja viihdeohjelmia. Chicago Luvabulls on tietysti monien herrasmiesten suosikkiosuus, sillä taitavat cheerleaderit ovat vielä näyttävän näköisiäkin. Sama tietysti koskee hieman vanhempien rouvien tanssiesitystä, mikä on oiva osoitus tanssiharrastuksen sopimisestä niin lapsista vanhuksiin. Musiikki luonnollisesti kuuluu isona osana tapahtumiin ja eri artisteja viihdyttää porukkaa DJ:n lisäksi ottelun aikana.

Oma juttunsa on valtavalla videoscreenillä tapahtuvat kilpailut ja ohjelmanumerot, joten koko ottelutapahtuma on jatkuvaa showta niin parketilla kuin parketin ulkopuolella. Ja katsomoon saa kantaa juomaa ja ruokaa niin paljon kuin jaksaa, joten nälkäkään ei pääse ottelutapahtumassa yllättämään.

Videoscreen ja sosiaalinen media ovat isossa osassa ottelutapahtumaa.

Videoscreen ja sosiaalinen media ovat isossa osassa ottelutapahtumaa.

Loistavan uran NBA-urana tehnyt Danny Crawford palkittiin mainoskatkon aikana.

Loistavan uran NBA-urana tehnyt Danny Crawford palkittiin mainoskatkon aikana.

Paitatykki kuuluu luonnollisesti ohjelmaan.

Paitatykki kuuluu luonnollisesti ohjelmaan.

Eri-ikäisten tanssiryhmät viihdyttivät mainoskatkojen aikana parketilla.

Eri-ikäisten tanssiryhmät viihdyttivät mainoskatkojen aikana parketilla.

LOUDER

LOUDER

Chicago Bulls vs. San Antonio Spurs 21.10.2017

Chicago Bulls oli avannut kauden Torontossa paikallista Raptorsia vastaan pari päivää aikaisemmin ennen Lauri Markkasen ensimmäistä kotiottelua Chicagossa. Kun Markkasen seurakaverit Bobby Portis ja Nikola Mirotic olivat pistäneet nyrkkeilyksi ennen kauden alkua, niin viimeistään tämän seurauksena Markkanen oli nostettu heti ensimmäisessä NBA-ottelussaan avausviisikkoon. Otteet olivatkin Laurin osalta heti ensi minuuteista lupaavia, joten myös ensimmäisessä kotiottelussa Markkanen oli avausviisikossa. Sehän tosiaan tiesi sitä, että aloitusviisikon esittelyssä mies oli heti framella ja isosti!

Kansallislaulut kuuluu jokaisen ottelun aloitukseen.

Kansallislaulut kuuluuvat jokaisen ottelun aloitukseen.

Ennen ottelua on luonnollisesti vuorossa vielä kansallislaulut ja avauskentälliset esitellään videolla näkyvän upean esittelyn saattamana. Tsekkaa alla oleva video, et varmasti pety!

Chicago rimpuili aikansa San Antonio Spursia vastaa, mutta joukkueiden kakkosviisikoissa oli valovuoden ero. Manu Ginobillin johdolla Spurs ei antanut Bullsille mitään mahdollisuuksia heikompien kentällisten pelatessa toisiaan vastaan ja lisäksi Marcus Albridge oli turhan tehokkaalla tuulella koko ottelun. Markkasen saldo ottelussa oli tilastojen valossa varsin kohtalainen, mutta ei peli Laurilta mitenkään erityisen hyvä ollut. Muutamien onnistuneiden kolmosten vastapainoksi pieniä virheratkaisuja sattui läpi ottelun ja korin alla Spursin kokenut konna Pau Gasol oli liian iso mies pidettäväksi.

Tästä lähtee Lauri Markkasen ensimmäinen kolmonen...

Tästä lähtee Lauri Markkasen ensimmäinen kolmonen…

... ja sukkana säkkiin!

… ja sukkana säkkiin!

Markkanen rikkoo puolustuspäässä Pau Gasolia...

Markkanen rikkoo puolustuspäässä Pau Gasolia…

... ja kokeneempi konna vie tässäkin voiton tulokkaaseen nähden.

… ja kokeneempi konna vie tässäkin voiton tulokkaaseen nähden.

Kaiken kaikkiaan Chicagon kotiavaus Spursia vastaan oli kuitenkin mukava koripalloilta ja olihan se upea todistaa tällaista ainutkertaista suomalaista NBA-hetkeä paikan päällä! Tämäkin peli osoitti hyvin sen, että Lauri Markkasen otteita voi käydä NBA:ssa seuraamassa useita kertoja, sillä suomalaisjätistä tulee takuuvarma avauskentällisten mies useaksi vuodeksi maailman kovimpaan koripalloliigaan.

Koripalloterveisin,
-Kohteena maailma / Rami

P.S. Lisää luettavaa penkkiurheilureissuista Jenkkeihin:

Chicagon urheiluopas – kaikki lajit samassa paketissa

Lisää luettavaa Chicagosta:

Benny the Bull ja penkkiurheilufani Madhousen menossa mukana.

Benny the Bull ja penkkiurheilufani Madhousen menossa mukana.