St. Lucia, Etelä-Afrikka – ainutlaatuinen luontokohde

Etelä-Afrikan rannikolla aivan maan itäosissa sijaitsee St. Lucia -niminen kylä (katso kartalta), joka ympärillä on ainutlaatuinen luontokohde maailmassa. Alue on tunnettu nimellä iSimangaliso Wetland Park, mikä on yksi Unescon maailman perintökohteista. St. Lucian 500 asukkaan seurana asustelee mm. 800 virtahepoa ja 1200 Niilin krokotiiliä. Kun alue on maailmassa ainoa missä virtahevot, krokotiilit ja hait asustelevat keskenään, niin täytyihän niiden elinolosuhteita lähteä kanootilla katsastamaan paikan päälle.

Kanooteilla nähtävää -liikennemerkki

Kanooteilla nähtävää -liikennemerkki

Jalkapallon MM kisat 2010 oli hyvä yhdistää kolmen viikon Etelä-Afrikan kierrokseen. St. Lucia valikoitui yhdeksi kohteeksi juuri iSimangaliso Wetland Parkin vuoksi. Paikan päällä varasimme kaverin kanssa itsellemme oppaan ja sovimme, että lähdemme kanooteilla katsastamaan virtahepoja ja krokotiilejä seuraavana aamuna. Luonnollisesti kumpikaan meistä ei aikaisemmin juurikaan kanootilla ollut liikkunut, mutta sarjakuvien perusteella uskoimme eskimokäännöksen onnistuvan tarvittaessa vikkeläänkin. Kysyin oppaaltamme jonka nimeä en muista (olkoon vaikka Dundee) mitä krokotiilit tuumaavat kanooteista, niin vastaus oli että väistävät koska kanootti on isompi. Sitten pidemmittä puheitta tönäisimme uljaat kulkuneuvomme veteen ja lähdimme tutkimaan avaraa luontoa.

Takana olevasta heinikosta vastuu aina kuvan ottajalla

Takana olevasta heinikosta vastuu aina kuvan ottajalla

Aamuliikunta alkakoon

Aamuliikunta alkakoon

Montaa metriä en ehtinyt melomaan, kun puolen kilometrin päässä olin näkeväni hain pyrstön. En nyt viitsinyt seurueelle mitään sanoa, koska ajattelin joutuvani naurunalaiseksi ennen kuin edes kunnolla ollaan päästy rannasta. Melominen tuntui helpolta tyynellä pinnalla, joten oli aikaa nauttia kauniista maisemista. Hieman siinä muistelin vielä biologian kirjan kuvissa olleita krokotiilejä ja vertailin niitä mielessäni kanootin pituuteen.

Etsi hai kuvasta

Etsi hai kuvasta

Ensimmäinen ja retken ainoa takaisku ilmaantui melkein heti, kun oppaamme huomasi virtahepojen siirtyneen jo syvemmille vesille. Näkemättä yhtään virtahepoa analyysi tuli varman oloisesti, mihin perustelut kyllä olikin olemassa. Virtahevot nimittäin käyttävät samoja veteen rakentamiaan käytäviä liikkumiseensa, joten kun “virtahepojen väylällä” liikennettä ei näkynyt, olimme aloittaneet retkemme liian myöhään. Kanooteilla ei pidä lähteä katsomaan syvästä vedestä virtahepoja, sillä jos virtahepo nousee alta ja kaataa kanootin, niin retki päättyy sitten osallistujan kohdalta siihen. Jos sääskiä ei lasketa (malaria), niin virtahepo tappaa eniten ihmisiä Afrikassa. Tosin yleensä sillä tavalla, että rauhassa heinää rannassa syövä virtahepo näkee hänen ja rannan välissä ihmisen, jonka se varmuuden vuoksi keilaa veteen mukanaan.

Näkyykö virtahepoja?

Näkyykö virtahepoja?

Nämä kaverit olivat ehtineet jo mennä syvemmille vesille

Nämä kaverit olivat ehtineet jo mennä syvemmille vesille

Pitkää matkaa meidän ei meloa tarvinnut, kun ensimmäiset krokotiilit näkyivät rantaheinikossa. Kävimme ihmettelemässä niitä n. kymmenen metrin päässä ja jatkoimme matkaa kohti pientä matalaa saarta, missä krokotiilejä pitäisi olla useampikin. Mitä lähemmäksi aluetta pääsimme, sitä varmemmin silmäni erotti rantavedessä liikkumattoman hain…

Haita ihmettelemässä

Haita ihmettelemässä

Jossain vaiheessa olin asiasta niin varma, että uskalsin kertoa näkyni muille. Opas tietysti vahvisti asian heti ja lähdimme rauhassa melomaan lepäävää eläintä kohti. Pian huomasimmekin, että kyseinen kaveri oli ottanut ilmeisesti krokotiilin kanssa matsia ja evästä oli palaset lähtenyt veren valuessa näkyvästi. Oppaamme tökkäsi mitään varoittamatta haita takamukseen melallaan ja se lähti uimaan hiljalleen poispäin. Olipahan hetki, minkä muistan varmasti lopun elämääni!

Taistelun jäljet

Taistelun jäljet

Saarella oli useampikin krokotiili nauttimassa aamun auringosta ja niitä ihmettelimme jonkin aikaa. Virtahevot olivat menneet syvemmille vesille emmekä niitä nähneet. Tosin edellisenä iltana olimme seuranneet niitä tietyssä paikassa, joten ajattelimme käydä katsastamassa jalkaisin niitä rannalta uudemman kerran. Näin ollen käänsimme kanoottimme takaisin päin ja lähdimme melomaan kohti vastavirtaa.

Niilin krokotiilejä

Niilin krokotiilejä

Pidemmältä näyttää kuin kanootti

Pidemmältä näyttää kuin kanootti

Tunnin verran oli aikaa vierähtänyt lähdöstämme ja takaisin päin meloessa alkoi pieniä aaltoja muodostumaan joelle. Yksi selvästi kanoottia isompia krokotiili oli jo vähän aikaa mulkoillut isoilla keltaisilla silmillään touhujani ja lähtikin seuraamaan vähän matkan päässä minua. Opas ja kaverini olivat jonkin aikaa vetäneet vähän rivakammin, joten krokotiilin uiminen perässäni ei kovin mukavalta tuntunut. Kaiken kukkuraksi krokotiili päätti vetäistä itsensä sukelluksiin, joten mietin minkälaisella nelssonilla selätän sen, mikäli se päättää heittäytyä hankalaksi…

Kauniit, mutta pelottavat silmät

Kauniit, mutta pelottavat silmät

Sain jossain vaiheessa oppaan ja kaverini kiinni, eikä krokotiiliäkään ollut sukelluksen jälkeen näkynyt. Pysähdyimme rantaan mangrove-metsikön suojaan nauttimaan pienen evästauon, jonka jälkeen lähdimme lähtöpistettä kohden. Matkalla katselimme vielä krokotiilin poikasia kaislikossa ja nautimme tästä ainutlaatuisesta luontokohteesta ja sen eläimistöstä. Kaiken kaikkiaan aivan loistava reissu missä sai vielä mukavan pienen urheilusuorituksen kaupan päälle!

Rauhallisesta aamusta nauttien

Rauhallisesta aamusta nauttien

Krokotiilin poikanen heinikossa

Krokotiilin poikanen heinikossa

Yhtä kokemusta rikkaampana

Yhtä kokemusta rikkaampana

– Kohteena maailma / Rami

Lisätietoa:

Kapkaupungin jutut kootusti:

Aktiivilomaa ja eläimiä Etelä-Afrikassa:

Etelä-Afrikan kiertomatka