Connemaran kierros kahdessa päivässä

Connemaran alue on yksi Irlannin kauneimpia alueita ja monen Irlannin ystävän suosikkialue. Connemaran luonto onkin ainutlaatuista ja karut maisemat ovat kerrassaan upeita. Connemaran nähtävyydet sisältävät niin luontokohteita, värikkäitä kaupunkeja, pieniä kyliä kuin Irlannin saaren parhaita maisemareittejä. Lonely Planet on rankannut omassa Irlannin oppaassaan Connemaran Irlannin elämyksissä sijalle #4.

Tässä postauksessa on Connemaran nähtävyydet esiteltynä omien kokemusten perusteella parin päivän esimerkkireitin avulla Galwaysta Westportiin. Vaikka esimerkkireitillä ei ole kilometrejä kuin reilut kaksisataa kilometriä, niin tällä reitillä saisi helposti kulumaan useammankin päivän. Alueelta löytyy erinomaisia patikkareittejä, kalastuspaikkoja ja links-golfkenttiä aktiivilomaa kaipaaville, joten heille olisi tekemistä helposti viikoksikin. Teki sitten Connemarassa mitä tahansa, niin peri-irlantilaisen tapaan ilta päätetään ystävien seurassa Guinnessin tai Bulmersin äärellä erinomaisissa pubeissa irlantilaista musiikkia kuunnellen.

Connemaran esimerkkireitti. Klikkaa kuvaa avataksesi reitti Google Mapsiin.

Connemaran esimerkkireitti. Klikkaa kuvaa avataksesi reitti Google Mapsiin.

Reitille on hyvä varata aikaa vähintään pari päivää ja majoituskohteeksi kannattaa valita Clifdenin ja Westportin kaupungit. Toki ennen reitille lähtöä kannattaa majoittautua Galwayhin ja tutustua tähän värikkääseen kaupunkiin. Parasta Galwayssa on ehkäpä jopa Irlannin paras pub-kulttuuri, jonka tunnelmaan johdatan teidät seuraavassa Irlantiviikon postauksessani.

*Postaus on osa matkabloggaajien Irlantiviikkoa, missä Tourism Ireland oli mukana tarjoten majoitukset itselleni Connemaran alueella.

Top10 Connemaran nähtävyydet

Connemaran parhaat nähtävyydet on tässä postauksessa esiteltynä esimerkkireitin muodossa Galwaysta Westportiin. Tämän reitin voi helposti yhdistää laajempaankin Irlannin kierrokseen tai vaihtoehtoisesti suorittaa ympyräreittinä jatkamalla takaisin Westportista Galwayhin Irlannin isoihin järviin (Lough Mask ja Lough Corrib) tutustuen. Joka tapauksessa Irlannissa kannattaa ajaa aina meri vasemmalla puolella, jotta merimaisemista pääsee nauttimaan parhaiten! Lisää vinkkejä Irlannissa autoilemiseen voit lukea Live now – dream later -blogista.

Galway

Connemaran alueen isoin kaupunki on Galway. Kaupunki on opiskelijakaupunki ja siellä on ympäri vuoden viikollakin iltaisin pubit täynnä porukkaa. Galway on tunnettu monista hyvistä festareistaan sekä omaa erittäin hyvän ravintolakulttuuriin. Kaupungista löytyy kaksi Michelin-tähdellä varustettua ravintolaa ja erittäin paljon upeita vanhoja pubeja. Lisäksi kaupungin ostosmahdollisuudet ovat erinomaiset.

Galwayn keskustassa on sopivasti nähtävyyksiä, mitä on helppo kiertää kävellen. Vierailukohteeksi kannattaa ottaa ainakin Galwayn katedraali, joka on Irlannin nuorin kivikirkko. Vasta viidenkymmenen vuoden ikäinen mestariteos näyttää seisoneen samalla paikalla jo vähintään 500 vuotta.

Galway Food Market tarjoilee varsin herkullista ostettavaa St Nicholas' Churchin edessä olevalla aukiolla.

Galway Food Market tarjoilee varsin herkullista ostettavaa St Nicholas’ Churchin edessä olevalla aukiolla.

Heinäkuun lopulla oleva Galway Races ja syyskuussa oleva Osterifestivaalit on Galwayn tapahtumakalenterin vuotuiset kohokohdat. copyright Tourism Ireland

Heinäkuun lopulla oleva Galway Races ja syyskuussa oleva Osterifestivaalit on Galwayn tapahtumakalenterin vuotuiset kohokohdat. copyright Tourism Ireland

Galway tarjoaa erinomaiset puitteet mukavaan illanviettoon.

Galway tarjoaa erinomaiset puitteet mukavaan illanviettoon.

Galwayn keskusta on värikäs ja siten tarjoaa iloa silmälle ympäri vuorokauden.

Galwayn keskusta on värikäs ja siten tarjoaa iloa silmälle ympäri vuorokauden.

Pubien ystävälle Galway on parasta Irlantia.

Pubien ystävälle Galway on parasta Irlantia.

Wild Atlantic Way

Connemaran tutustumisessa tarvitsee tehdä pienimuotoinen päätös heti alkuunsa: kulkeako Wild Atlantic Way -maisemareittiä vai ajella sisämaassa? Sanoisinkin, että molempia. Wild Atlantic Way on maailman pisin merkattu maisemareitti Irlannin länsirannikolla, joka on pituudeltaan 2500 kilometriä. Galwaysta Westportiin tämä maisemareitti kulkee rantoja pitkin koko matkan ja tarjoaa upeita maisemia koko matkan varrelta. Ongelmana on se, että tällöin jää itse Connemaran tutustuminen aika vaillinaiseksi. Siksi tämän postauksen esimerkkireitillä on yhdistetty Wild Atlantic Way -maisemareitin lisäksi ajelua sisämaassa Connemaran maisemareittien muodossa.

Wild Atlantic Way on viitoitettu erinomaisesti koko matkalta.

Wild Atlantic Way on viitoitettu erinomaisesti koko matkalta.

Laiduntavat lehmät ja lampaat ovat tuttu näky Irlannissa.

Laiduntavat lehmät ja lampaat ovat tuttu näky Irlannissa.

Patrick Pearse’s Cottage

Patrick Pearse’s Cottage (Ionad Cultúrtha an Phiarsaigh) on varsin uusi nähtävyys Connemarassa. Itse asiassa niin uusi, että Lonely Planet nimesi sen tämän vuoden 21. parhaimmaksi uudeksi nähtävyydeksi maailmassa. Millainen nähtävyys on sitten tämä viime vuoden 2016 marraskuussa avattu vierailukeskus?

Patrick Pearse liittyy vahvasti Irlannin itsenäisyyteen ja hän vietti kesänsä Connemarassa. Mökkivierailun lisäksi visitor centerissä on tietoa hänestä itsestään, Connemarasta ja sen kulttuurista.

Mikäli haluat nauttia pidemmän aikaa Wild Atlantic Way -maisemareitistä, voit jatkaa sitä koko matkan Rounstoneen. Pienet kalastajakylät, upeat rannat ja karut merimaisemat seuraavat kilometri toisensa jälkeen. Itse tykästyin varsinkin Carnan alueeseen, jossa Wild Atlantic Way etenee jo todellisia kärrypolkuja pitkin. Mainittakoon vielä sekin, että mikäli aikaa on, voi Galwaysta koko matkan tulla Patrick Pearse’s Cottagelle Wild Atlantic Way -maisemareittiä pitkin ja matkalle osuu mukavia pikkukyliä kuten Carraroe.

Patrick Pearse's Cottage ja Connemaran karu luonto.

Patrick Pearse’s Cottage ja Connemaran karu luonto.

Roundstone

Roundstone on pieni värikäs kalastajakylä Connemaran rannikolla. Wild Atlantic Way -maisemareittiä ajaessa Galwaysta eteenpäin Roundstone on ensimmäinen “Vau” -efektin aiheuttava kylä. Tämä alle 500 asukkaan rantakylä on varsin suosittu myös turistien keskuudessa kesäaikaan, joten majoitusta täältä haluavien kannattaa olla ajoissa liikkeellä. Kylän lähistöltä löytyvät Curteen Beach ja Dog’s Beach on Irlannin parhaita hiekkarantoja.

Mikäli Galwaysta lähtee ajelemaan aamusta kohti Clifdeniä, niin Roundstone on erinomainen lounaspaikka. Suositukset saa omien kokemusten mukaan The Shamrock ja Hollywood tuotannon perusteella The Matchmaker -elokuvan kantapaikkana ollut O’Dowd’s.

Roundstonen värikäs kylä piristi kaatosateessa.

Roundstonen värikäs kylä piristi kaatosateessa.

The Shamrock

The Shamrock

Miltä Irlanti kuulostaisi kesällä rantalomakohteena? Vasemmalla Dog's Bay ja oikealla Curteen Bay copyright Clifden Station House Hotel

Miltä Irlanti kuulostaisi kesällä rantalomakohteena? Vasemmalla Dog’s Bay ja oikealla Curteen Bay copyright Clifden Station House Hotel

Clifden ja Sky Road

Connemaran alueen pääkaupunki on Clifden, joka varsinkin kesäisin on alueen suosituin lomakaupunki. Clifden on pieni lomakaupunki, jonka keskusta sijoittuu kahdelle värikkäälle kadulle. Clifdenissä on erinomaisia ravintoloita ja pubeja, joissa viettää iltaa mukavan päivän jälkeen Connemaran alueella.

Majoitusvinkki: Clifden Station House toimi aikoinaan Clifdenin rautatieasemana, mutta junia sinne ei ole enää saapunut lähes sataan vuoteen. Station House sijaitsee viiden minuutin kävelymatkan päässä kaupungin ytimestä ja tarjoaa majoittujille ilmaiset parkkipaikat hotellin edustalla. Station Housessa on mukava baari & ravintola, jossa muutamina iltoina viikossa on myös perinteisestä irlantilaista musiikkia. Rauhallista menoa kaipaaville hotellin Library room on täydellinen esimerkiksi viskien maistelemiseen.

Ravintolavinkki: Guys Bar & Snug on erittäin viihtyisä ja erinomaista ruokaa tarjoileva ravintola. Tämä varsin rento ravintola tarjoaa mm. erinomaista pastaa ja pitsaa, joskin lista on kaiken kaikkiaan varsin laaja. Hinnat ovat varsin kohtuulliset ja kaupan päälle tulee paikan 150 vuotinen historia…

Pub-vinkit: Lowry’s on perinteikäs baari, joka on erinomainen valinta Clifdenin iltaan. Tilanteesta riippuen paikan päällä katsellaan urheilua tai kuunnellaan perinteistä irlantilaista musiikkia. Tunnelma on varsin rento ja sopii varmasti jokaiselle Clifdenin kävijälle.

Irlannissahan on erittäin merkittävä asia paikallisille se, missä tarjoillaan kaupungin paras Guinness. Paikallisten mukaan Clifdenin parasta Guinnessia tarjoilee Tom King’s Bar eikä ainakaan oman pub-kierroksen jälkeen siihen ole väittämistä vastaan. Baari itsessään on varsin nuhruinen, mutta paikallisten yli nelikymppisten miesten varma valinta.

Lowry's on yksi Clifdenin parhaista pubeista.

Lowry’s on yksi Clifdenin parhaista pubeista.

Paikallisten mukaan Clifdenin paras Guinness tarjoillaan Tom King's Barissa.

Paikallisten mukaan Clifdenin paras Guinness tarjoillaan Tom King’s Barissa.

Maisemareitti: Clifdenistä lähtee yksi Irlannin tunnetuimmista maisemareiteistä nimeltään Sky Road. Tämä 13 kilometriä pitkä maisemareitti tarjoaa todella upeat näkymät Atlantille. Ehdottomasti pakollinen reitti kaikille Clifdenin kävijöille!

Sky Road tarjoaa upeita maisemia!

Sky Road tarjoaa upeita maisemia!

Lough Inagh

Lough Inagh on kauneinta Connemaraa ellei jopa kaunein alue. Tämä kirkasvetinen järvimaisema yhdistettynä sekä taustalla näkyviin Twelve Bens -kukkuloihin että Connemaraan turvealueeseen (Bog) on Connemaraa parhaimmillaan. Autolla ajamalla R344 tietä saa näistä maisemista hyvän kuvan, mutta parasta on irtaantua patikkaretkelle näihin maisemiin.

R344 tie kulkee upeissa maisemissa.

R344 tie kulkee upeissa maisemissa.

Lampaat saavat laiduntaa upeissa maisemissa.

Lampaat saavat laiduntaa upeissa maisemissa.

Rehellisesti sanoen, olisihan Lough Inaghia ihaillut mieluummin tällaisella säällä... Copyright Tourism Ireland

Rehellisesti sanoen, olisihan Lough Inaghia ihaillut mieluummin tällaisella säällä… Copyright Tourism Ireland

Kylemore Abbey

Connemaran ja koko Irlannin yksi kuuluisimmista rakennuksista on Kylemore Abbeyn luostari ja sen puutarhat. Tämä järven rannalle 1800-luvulla rakennettu vanha linna on yksi Connemaran vierailluimmista paikoista ja historiallista rakennuksista tykkäävien kohokohta. Kylemore Abbeyn rakennutti itselleen ja yhdeksän lapsiselle perheelleen Mitchell Henry vuosina 1863 – 1868. Mitchelin vaimon kuoltua nunnat ostivat linnan itselleen vuonna 1920 ja rakensivat koulun sinne.

Mikäli matkaseurueessa osa haluaa tutkia historiaa ja toiset luontoa, niin lähistöllä oleva Connemaran National Park tarjoaa siihen hyvät mahdollisuudet vaihtoehtoisena ohjelmanumerona Kylemore Abbeylle.

Kylemore Abbey sijaitsee upealla paikalla.

Kylemore Abbey sijaitsee upealla paikalla.

Connemara National Park

Connemara National Park ja sen yhteydessä oleva ilmainen vierailukeskus on ilman muuta pakollinen kohde Connemaran kävijöille. Tällä kansallispuiston alueella on kolme merkattua luontopolkua, joista mielenkiintoisin on lähistöllä olevan Diamond Hill -kukkulalle vievä reitti. Valitettavasti omalla vierailulla molempina päivinä kaatosade esti nautinnollisen retkeilyn, joten tähän 3 tunnin patikkapolkuun täytyy mennä tutustumaan uudemman kerran.

Connemara National Park Visitor Center sisältää pienen näyttelyn Connemaran alueesta, historiasta ja kasvillisuudesta.

Connemara National Park Visitor Center sisältää pienen näyttelyn Connemaran alueesta, historiasta ja kasvillisuudesta

Connemaraa kauneimmillaan tai kauheimmillaan.

Connemaraa kauneimmillaan tai kauheimmillaan.

Diamond Hill - Connemara National Park

Diamond Hill – Connemara National Park

Tätä porukkaa ei sade eikä lähes nollassa ollut sää haitannut. Vuotuinen 12 kukkulan juoksu alkamassa...

Tätä porukkaa ei sade eikä lähes nollassa ollut sää haitannut. Vuotuinen 12 kukkulan juoksu alkamassa…

Killary Fjord ja Leenaun

Killary Fjord on Irlannin ainoa vuono ja se sijaitsee Leenaun kylän edustalla. Vuonolla on mahdollista osallistua myös vuonoristeilyihin, jossa voi ihailla samalla Connemaran Twelwe Bens -kukkuloita horisontissa. Ehkä Norjassa vuonoja nähneille tämä Killary Fjord ei anna ihan samanlaisia fiiliksiä, mutta komea silti tämäkin vuono on. Leenaun toimi hyvänä pysäköintipaikkana lounaalle tai kahvitauolle, riippuen minkälaisella aikataululla on liikenteessä.

Esimerkkireitillä Connemara National Parkista lähdetään Leenaunhin Wild Atlantic Way -maisemareittiä pitkin ja tämä pätkä olikin yksi suosikkireiteistäni koko Connemaran alueella. Vastaavasti Leenaunasta eteenpäin kohti Westportia voi mennä suoraan sisämaata pitkin tai vaihtoehtoisesti Wild Atlantic Way -maisemareittiä pitkin. Mikäli valitsee reitiksi jälkimmäiseksi, mahdollistaa se patikoinnin Irlannin pyhän vuoren Croagh Patricikille patikointiin. Ihan pelkästä sunnuntaikävelystä tämä ei mene, sillä huippu sijaitsee 764 metrin korkeudella paikka paikoin jyrkässä kivikkoisessa maastossa.

Irlannin ainoa vuono - Killary Fjord

Irlannin ainoa vuono – Killary Fjord

Maisemat ovat upeat Wild Atlantic Way -maisemareitin koukkasulla kohti Leenaunta.

Maisemat ovat upeat Wild Atlantic Way -maisemareitin koukkasulla kohti Leenaunta.

Näitä maisemia kyllä jaksaa tien päällä ihailla pidempäänkin.

Näitä maisemia kyllä jaksaa tien päällä ihailla pidempäänkin.

Westport

Connemaran yksi värikkäimmistä kaupungeista on Westport, joka on erinomainen vaihtoehto yöpymiseen Connemarassa. Westport on tunnettu hyvästä ravintola- ja pub-tarjonnasta sekä siellä on hyvät mahdollisuudet myös shoppailun ystäville. Kaupungin tunnetuin nähtävyys on Westport House.

Westportista Irlannin valloittamista voi jatkaa kohti pohjoisempana olevaa Sligoa tai vaihtoehtoisesti kääntyä takaisin etelään päin kohti Galwayta. Mikäli suunnaksi ottaa Galwayn, on valittavana useampikin reitti käytettävissä olevasta ajasta riippuen. Valitsi sitten minkä tahansa, niin Connemaran järvimaiset on näkemisen arvoiset.

Westport copyright Tourism Ireland

Westport copyright Tourism Ireland

Summa summarum: Itselle toistaiseksi Connemara on näyttäytynyt turhan sateisena, mutta siihen pitää Irlannissa varautua aina. Connemaran nähtävyydet teki kuitenkin maaliskuun alun reissulla sellaisen vaikutuksen, että kerta ei jäänyt varmasti viimeiseksi. Eniten jäin kaipaamaan Galwayn värikästä pub-elämää sekä Connemaran karua luontoa.

Todennäköisesti seuraavalla reissulla on mukana taas golfmailat ja jatkan Irlannin links-kenttien valloittamista. Ainakin Connemara links on listalla kentistä, mitkä tältä alueelta pitäisi käydä pelaamassa. Golfkenkien lisäksi matkaan tarttuu vaelluskengät ja ainakin Diamond Hill täytyisi huiputtaa. Kyllä Guinness maistuisi myös Croagh Patrickin huipulla…

Maistui se Guinness myös Irlannissa 16 vuotta asuneen ystäväni kanssa Connemaran lukuisissa pubeissa.

Maistui se Guinness myös Irlannissa 16 vuotta asuneen ystäväni kanssa Connemaran lukuisissa pubeissa.

Golfia ja Guinnessia,
-Kohteena maailma / Rami

Tämä kirjoitus on osa Irlanti-viikkoa, joka on suomalaisten matkabloggaajien toteuttama kampanja. Viikon aikana 12.19.3.2017 julkaistaan blogipostauksia, joissa esitellään monipuolisesti Irlantia matkakohteena. Seuraa Irlanti-viikkoa Facebookissa, jotta pysyt selvillä kampanjan sisällöstä ja kilpailuista.

Mukana ovat seuraavat blogit:
Kohteena maailma | Live now – dream later | London and beyond | Lähtöportti

Yhteistyökumppanit:

Tourism IrelandSolo Sokos Hotel TorniO'Malley's
Kelttikorut The Pint of no Return