Nostalgiamatka Tallinnaan ja Pärnuun
Muutama markka lompakossa ja sinikantinen passi etutaskussa. Sekä viisumi. Jalassa kahdeksankymmentäluvun “Camel Bootsit” eli vaaleat pehmikset, jotka oli kuin tehty Itä-Euroopan rosoisille kaduille. Seurana bussilastillinen suomalaisia, jotka olivat ottaneet mukaansa mm. kondomeja loppuelämänsä tarpeisiin. Miehillä kun oli lisäksi laukuissa useammat sukkahousut, niin herää kysymys, mihinkä oltiin matkalla? Vastaus oli Suureen ja mahtavaan Neuvostoliittoon, jossa odotti nähtävyyksien lisäksi edulliset olosuhteet nauttia pari kosteaa iltaa hyvässä seurassa. Virallinen selitys lienee ollut aurinkoloma Pärnun hiekkarannoilla. Elettiin heinäkuuta 1988.
Postaukset kuvat on valokuvattu uudelleen perheen valokuva-albumista. Kuvista näkyy hienosti se, että kaikki olemassa olevat kuvat liimattiin albumiin laadusta riippumatta. Muutama kuva vajaasta kahdestakymmenestä otoksesta jäi pois, koska ne eivät olisi tuoneet lisäarvoa postaukselle.
Neuvostoliittoon saapuminen
Helsingin ja Tallinnan väliä liikennöi M/S George Ots, joka oli nimetty kuuluisan virolaisen laulajan mukaan. Vuonna 1983 Juice Leskinen intoutui kirjoittamaan laulun Eestistä, jossa M/S Geoge Ots oli mainittu seuraavasti:
Viimein saapui paperi tärkeä
Pompin ilmaan kuin vailla järkeä
Pian laivaan töytään, sen nimi on Georg OtsSe on osa Neuvostoliitosta
Siellä digataan Eeva-Riitta Siitosta
Siellä aamuun asti juon Viru Valgeaa!
Juicen kappale kertoi hyvin sen ajan Neuvostoliittoon suuntautuneesta matkailusta, mutta laulunsa hän teki kuulemansa perusteella. Ennen laulun kirjoittamista hän ei itse ollut koskaan Neuvostoliitossa käynyt. Ne jotka olivat käyneet, olivat saapuneet lähes poikkeuksetta George Ots:lla ellei siten bussireissuilla maita pitkin Pietarin kautta kiertämällä.
- Eesti (On My Mind) – Juice Leskinen
- Soome – Ivar Vigla
Suomeksi kappaleen kertosäkeessä lauletaan Eesti, Eesti, Eesti, kaipaan sinne perkeleesti. Viroksi sama kohta kuuluu: Soome, Soome, perkele Soome ma tahan sinna saada.
Nykyään laivamatkan päätteeksi Tallinnan tullin läpikäveleminen on pelkkä muodollisuus, mutta toista se oli Neuvostoliiton aikaan. Jokaiselta tulijalta kysyttiin kysymykset ja tarkistettiin laukun sisältö niin mennessä kuin tullessa. Itse menin alaikäisenä tullimuodollisuudet äitini kanssa. Omien muistikuvien mukaan edessä oli tullijonossa kuusi ihmistä, ja aikaa kului tullissa tunti. Odottavan aika oli pitkä…
Pärnu 1988
Matkamme pääkohde oli Pärnu, minne matka jatkui Tallinnasta pikaisesti vietetyn lounastauon jälkeen pariksi yöksi. Pärnussa majoituimme kaupungin keskustassa Pärnu hotelliin, joka oli Neuvostoliiton aikaan ainoa Intouristin ulkomaalaisia majoittanut hotelli. Tänäkin päivänä hotelli seisoo samalla paikalla, joskin tämä vuonna 1972 valmistunut hotelli on kokenut melkoisesti remonttia matkan varrella.
Pärnussa tuli nähtyä historiallisesti merkittävä Mutakylpylä sekä vietettyä aikaa maan kuululla hiekkarannalla. Valitettavasti läheinen kalatehdas ajoi jätteensä suoraan mereen, niin vesi oli saastunutta ja uiminen rannalla oli kielletty. Matkamme aikana pidettiinkin mielenosoitus saastuneen meren puolesta, joskin puskaradion mukaan mielenosoituksessa oli lisäksi aiheena Pärnun viereen suunnitellun sotilaslentotukikohdan vastustaminen eli kaikki aiheet olivat niputettu yhteen samalla kertaa niin kuin fakta hommassa.
Mielenosoituksessa näkyi muuten siihen aikaan kielletty Viron lippu, mutta reilut kolme vuotta myöhemmin Viron liput liehuivat vapaana saloissa. Maailma muuttui yllättävänkin nopeasti.
Illanviettoa ja kaupunkikävelyä
Bussiseurueemme vietti varsin pitkän kaavan mukaan hotellin ravintolassa kahtena päivänä illallista ja niin sampanjaa kuin vodkaa virtasi pulloittain pöytiin. Jossakin vaiheessa alkoholi loppui ravintolasta, ja pilkkukin tuli häiritsemään janoisia juhlijoita. Pelastavana enkelinä toimi ravintolassa ollut miliisi. Hän lähti hakemaan paikalle pimeitä pulloja myyvän trokarin, joka toi muovikasseissa kaikkea mahdollista juotavaa halukkaille ostajille. Epäselväksi ainoastaan jäi se, kuinka päissään viinoja lähtemään hakenut miliisi oli.
Isäni ihmetteli pitkään illanvieton aikana, miksi hotellin johtaja halusi ostaa väkisin hänen kravattinsa. Selityskin tälle lopulta löytyi, sillä sinänsä aika erikoinen villakravatti oli hämärässä täysin saman värinen kuin Viron lipun värit. Isäni ei kuitenkaan halunnut kravattiaan myydä ja syy oli aika mielenkiintoinen: hänellä ei ollut reissussa muita kravatteja mukana ja siihen aikaan ravintolaan meneminen ei olisi onnistunut ilman kravattia. Näin kravatti jäi vuonna 1988 virolaisilta saamatta, mutta itsenäisyys saavutettiin 1991. Eiköhän se korvannut tämän mielipahan korkojen keran.
Reissaamista jatkuvan valvonnan alla
Neuvostoliitossa turistit olivat jatkuvan tarkkailun alla. Tallinnan KGB-museon postauksessa näistä tavoista kerroin tarkemmin, mutta kyllä meidänkin seurueen bussia kävi matalalentona pari MIG hävittäjää läsnäolollaan kunnioittamassa. Turisteille tehtiin selväksi, että heitä tarkkaillaan, mikä olikin varsin toimiva taktiikka, koska kaikkia ei kuitenkaan voitu tarkkailla.
Itse sain parhaan mahdollisen oppitunnin Neuvostoliitosta ja kommunistisestä järjestelmästä, kun virolainen bussikuskimme lähti esittelemään minulle Pärnua muun seurueen viettäessä jälkimmäistä iltaa ravintolassa. Bussikuski kertoi Pärnun historiallisten rakennusten lisäksi tarinoita miltä maassa tuntui elää. Jälkeenpäin ajateltuna bussikuski ei olisi saanut näin toimia enkä tiedä kuinka “luvanvaraista touhua” oma kaupunkiretkeni ylipäätään oli. Tuskin viisitoistavuotiaana minua olisi kuitenkaan Siperiaan lähetetty, mutta bussikuskille olisi voinut käydä huonommin. Toivottavasti hän kuitenkin sai kaipaamansa Ladan, johon oli sillä hetkellä kahden vuoden jonotusaika.
Tallinna vuonna 1988
Pärnusta palasimme takaisin Tallinnaan, jossa sai omaehtoisesti viettää aikaa ennen laivalle menoa. Seuramatkamme linja-auto tiputti matkalaiset kaupungille Viru-hotellin aukiolle ja kävimme tutustumassa jalkaisin Tallinnaan. Aikoinaan Viru-hotellin vieressä oli bussi-asema, mistä lähtivät niin paikallisbussit kuin turistien kuljetukset. Virun takana oli Kaubamaja niin kuin on nykyäänkin, mutta tarjonta oli hieman erilaista. Kaubamaja oli jo siihen aikaan iso, mutta tavaraa ei ollut tarjolla lainkaan. Se vähä mitä oli, niin ei ollut ostamisen arvoista. Kuitenkin suomalaiset ostivat kaikkea turhaa sieltä, koska myydyillä muovikasseilla ja mainospaidoilla saadut ruplat olivat johonkin käytettävä alkoholin lisäksi.
Kaupungilla pisin jono oli sukkahousumyymälään, joka oli kymmeniä metrejä pitkä. Itse keräsin siihen aikaan postimerkkejä, joita ei saanut maasta viedä pois. Kävimme niitä ostamassa “taksilla” jostakin lähiseudun myymälästä, missä joku matkaseurueen kokeneemmista konnista tiesi niitä myytävän. Enää oli ongelmana se, miten ne saadaan vietyä maasta pois…
Tallinnan parasta antia oli luonnollisesti vanhakaupunki, mutta myös uudempi Neuvostoliitolle ominainen arkkitehtuuri. Omanlaista uudenlaista kulttuurin näkemistä itselle oli lukuisat erilaiset punavalkoiset neuvostovalmisteiset autot, johdinautot ja raitiovaunut. Neuvostoliitto näytti Neuvostoliitolta.
Huom! Yllä oleva kuva on sikäli mielenkiintoinen, että taustalla näkyy yksi neuvostoarkkitehtuurin helmistä eli Stalinin aikainen vuonna 1954 valmistunut asuintalo. Talon katolla komeilee sirppi ja vasara, ja kyseisen talon voi käydä katsastamassa edelleen Tarton maantien varrelta. Kuvan oikeanpuoleista ruskeaa rakennusta ei ole enää olemassa vaan tämän Stalinin aikaisen asuintalon vierestä löytyy nykyään Tallinnan Stockmann. Eli kun ottaa suunnaksi Stockmannin, löytää myös tuon arkkitehtuurillisen helmen sirppeineen ja vasaroineen.
Mitä sitten bloggaajan asusteeseen tulee, niin samanlaisilla pehmiksillä Itä-Eurooppaa valloitti Lähtöportti -blogin Mika myöskin vuonna 1988. Huomionarvoinen seikka on myös kädestä löytyvä digitaalinen rannekello, joka jokaisella nuorella miehellä oli ranteessa 80-luvun loppupuolella. Silmälasit olivat puolestaan sellaiset muodikkaat, jotka peittivät puolet päästä. Nykyään vastaavankokoisia sankoja näkee aurinkolaseina.
Paluu kotiin, mitä jäi käteen?
Nuorelle miehelle käynti Neuvostoliitossa oli erittäin avartava kokemus eikä enää oltu vanhempien Neuvostoliiton kävijöiden juttujen varassa. Keskustelut bussikuskin kanssa Pärnun katuja ja aallonmurtajaa tallustaessa antoi näkemään sen, että ihmiset ja järjestelmä eivät ole sama asia. Virolaiset eivät koskaan mukautuneet järjestelmän alle vaan halusivat siitä pois.
Eesti, Eesti, Eesti! kaipaan sinne perkeleesti
(Onko Viro kirosana? …tana!)
Eesti, Eesti, Eesti! sinne tahdon vain
Eesti, Eesti, Eesti! kaipaan sinne perkeleesti
Eesti, Eesti, Eesti! On my mind!
-Kohteena maailma / Rami
P.S. Lähtiessä tullissa tapahtui reissun ainut moka. Tullimiehen kysellessä minulta kysymyksiä oli äitini aivan hiljaa vastaillessani kysymyksiin. Paitsi siinä kohdassa, kun kysyttiin, onko Neuvostoliittolaisia postimerkkejä. Siihen äitini sanoi ei …
… onneksi tullimies ei ollut hereillä ja näin ollen postimerkit matkasivat kotiin muutaman kielletyn ruplan kanssa. Postimerkit löytyvät edelleen mökin vintiltä ja samalla taksireissulla isäni ostamat vieheet mökkijärven pohjasta. Eipä silti, kooltaan ja näöltään ne olisivatkin sopineet enemmän tonnikalakalastukseen.
Lisää nostalgiamatkoja:
- Euroopassa kesällä 1988 by Lähtöportti
- Sotsi vuonna 1982 by Kaukaa haettua
- Kaikkien aikojen kiertoajelu – Berliini 1994 by Kohteena maailma
- Coast to Coast – Grazy Dream 1994 by Kohteena maailma
- KGB-museo Tallinnassa – kurkistus Kylmän sodan aikakaudelle by Kohteena maailma