Isyysloma Karibialla 2014 & 2016

Isyysloma Karibialla oli sen verran onnistunut perheellemme vuonna 2014, että isyysloman vietto Karibialla oli ajankohtaista myös vuonna 2016. Tyttäremme Emman täyttäessä yhden vuoden, suuntasimme samana päivänä tammikuussa vuonna 2014 Curacaolle. Kolme viikkoa isyyslomaa vietettiin siten, että ensimmäiset kymmenen päivää oltiin Hollannin hallinnoimalla Curacaolla ja jälkimmäiset kymmenen päivää niin ikään Hollannin hallinnoimalla Saint Maartenilla. Toki saaren ranskanpuoleisella osuudella Sint Marteenilla tuli vierailtua myös usein.

Tänä vuonna maaliskuussa oli vuorossa isyysloma Karibialla perheen kuopuksen Elmerin toimesta. Tällä kerralla kohteeksi valikoitu Puerto Rico, koska halusimme yhdistää lomaan Karibian risteilyn. Näin ollen samalla reissulla tuli Puerto Ricon lisäksi tutustuttua useampaan muuhunkin Karibian saareen.

Reissuvalmistelut

Ennen reissulle lähtöä oli tietysti laitettava rokotukset kuntoon ja hommattava passi. Ensimmäisellä reissulla Emmalle passi oli tosin hommattu jo monta kuukautta aikaisemmin, kun ensimmäinen osa isyyslomasta vietettiin Portugalissa Emman ollessa 4 kk. Passi & rokotusten ollessa kunnossa, lasten matkatavaroiden ja vauvanruokien hankkiminen&pakkaaminen on reissun työläin osa. Meidän perheessä se on ollut puolison päävastuulla, josta isot kiitokset hänelle!

Omalle tehtävälistalle reissuja tehdessä on jäänyt kolme päätehtävää eikä isyyslomareissut ole tehnyt niistä poikkeusta:

  1. Matkojen varaamisen ja reissun käytännön järjestelyt
  2. Tietotekniset laitteet ja muksujen viihdyttäminen lennon aikana
  3. Matkarattaat ja matkatavaroiden roudaaminen

Vauvojen ja pienten lasten kanssa reissatessa lentomatkat näyttelevät suurta roolia. Hyvin valmistumalla lentoihin, ne menevät suorastaan yllättävänkin hyvin. Toisaalta jos ei olisi mennyt, niin ei olisi varmasti tullut niiden kanssa reissattuakaan niin paljon. Lähiaikojen tulevissa postauksissa tulen palaamaan lentomatkailuun pienten lasten kanssa, mitä kannattaa huomioida tietoteknisistä laitteista ja tietoturvasta reissussa sekä millaiset matkarattaat kannattaa reissulle valita.

Curacao & St. Maarten 2014

Isyyslomakohteeksi Karibia valikoitui sillä, että siellä on hieman miellyttävämpi ilmasto kuin keskimäärin Aasiassa tammikuussa. Lisäksi Karibia oli Dominikaanista tasavaltaa ja Meksikoa lukuun ottamatta alueena meille vieras, joten sekin puolsi Karibiaa. Seuraavaksi sitten tulikin päätettäväksi se, mihinkä Karibian saarista menisimme.

Koska Suomesta ei suorilla lennoilla Karibialle pääse yllämainittujen kohteiden lisäksi juurikaan pääse, niin aloimme kartoittaa kohteita, mihin pääsee helposti yhdellä välilaskulla. Yhdysvalloissa välilaskut matkatavaroilla on oma taiteenlajinsa, joten ehtona välilaskupaikalle oli Eurooppa. Halusimme samalla kertaa tutustua useampaan paikkaan, niin lopulta KLM/Air France tarjosi parhaat lentovaihtoehdot Curacaolle ja St. Maartenille. Lisäksi varasimme erikseen Karibialla toimivalta paikallislentoyhtiöltä lennot välille Curacao – St. Maarten.

ABC-saaret kuulostavat suomalaisen korvaan mediaseksikkäänä alueena ja siellä eniten kehuja oli omien tutkimustulosteni mukaan saanut Curacao. Willemstadin värikkäät talot kiiluivat silmissä upeana nähtävyytenä ja sitä se sitten olikin. Ehkä Curacaon saari ei muuten ollut ihan niin upea paikka kuin odotukset olivat, mutta Willemstad oli todella viehättävä paikka. Jälkeenpäin olisi pitänyt majailla koko loma Willemstadin keskustan tuntumassa ja olla menemättä keskustan ulkopuolella olevaan resorttiin. Ei sinänsä majapaikassa mitään vikaa ollut rantoineen, mutta viihdyimme paremmin Renaissance hotellin infinity uima-altaan palmurannalla. Sitä isyysloma Karibialla on parhaimmillaan!

St. Maarten/Sint Maarten on maailman pienin alue, joka on jaettu kahden valtion kesken. Saaren eteläpuoli on hollantilaisten omistuksessa, kun taas pohjoispuoli Ranskan. Hollantilaiselta puolelta löytyy Karibian alueen vilkkain risteilysatama Philipsburgin kaupungista ja vilkkaasta elämästä vastaavat myös saaren isoimmat hotellikompleksit. Myös St. Maartenin tunnetuin nähtävyys Maho Beach, missä lentokoneet laskeutuvat otsatukkaa hipoen Princess Julian lentokentälle, sijaitsee saaren hollantilaisella puolella.

Siinä missä hollantilaisen puolen käypä valuutta on USA:n dollari, niin ranskalaisella puolella valuuttana on euro. Toinen merkittävä ero oli se, että ranskalaisella puolella kännykän käyttö oli monta kertaa halvempaa kuin hollantilaisella puolella. Viihdyimme erittäin hyvin Philipsburgin rantakadulla sijaitsevassa hotellista, josta oli helppo tehdä retkiä eri puolelle saarta vuokra-autolla. Itse asiassa hotellimme parvekkeelta seurasimme risteilyalusten liikennettä päivittäin, mikä sai kipinän Karibian risteilylle. Näin ollen tämän vuoden Karibian risteily oli pitkälti vuoden 2014 reissun aikaansaannosta. Vuoden 2014 reissuilla veneilyosuudesta vastasi America’s Cupin voittajaveneellä purjehduskilpailuun osallistuminen.

St. Barthélemy

St. Maartenilla vajaan tunnin merimatkan päässä on kaksi “luksussaarta”: Anguilla ja St. Barthelémy. Anguilla kuuluu Iso-Britannialle ja St. Barts vastaavasti Ranskalle. Molemmat ovat hyviä päiväkohteita tai jos pörssi kestää, niin erinomaisia lomakohteita rentoutumislomalle. Teimme päiväretken Philipsburgista lähtevällä katamaraanilla St. Barthsille, jonne kolmen vartin röykkyisen katamaraanimatkan jälkeen saavuimme Gustavian kaupunkiin. Suurin osa kaduista totteli ruotsinkielisiä nimiä, joten toisella kotimaisella selvisi varsin hyvin. Itse asiassa St. Barhelémy on aikoinaan kuulunut Ruotsille, mutta ovat sen aikoinaan myyneet “tyhmyyksissään” Ranskalle. Näin ehkäpä maailman parhaalla luksuslomasaarella valuuttana toimii eurot ja Quebecissä asuvat kanadalaiset asioivat kotikielellään saaren erinomaisissa ravintoloissa.

Vuokra-autolla saaren kiersi päivässä helposti ympäri ja pääsi nauttimaan myös rantalomailusta saaren monilla upeilla rannoilla. St. Barts teki kyllä sellaisen vaikutuksen, että sinne tekisi mieli mennä joskus pidemmälle lomalle kohtuuhintaisen villan toimiessa majapaikkana (mikäli sellaisen löytää). Lomaan voisi luonnollisesti yhdistää lempisaareni St. Maartenin, josta voisi lentää pikkukoneella elämyksellisen laskun St. Bartsin lentokentälle.

Puerto Rico & Karibian risteily 2016

Tänä vuonna isyyslomalle lähdettiin Elmerin ollessa kymmenen kuukautta. Suuntana oli jälleen Karibia ja siellä Puerto Rico. Tällä kerralla järkevimmäksi vaihtoehdoksi tuli lentää Finnairin ja American Airlinesin yhdistelmällä New Yorkin kautta San Juaniin. Siitäkin huolimatta, että koneenvaihto suoritettiin New Yorkissa maahantulotarkistuksineen.

Ensimmäinen viikko Puerto Ricossa meni rentoutuessa syrjäisessä hotellissa, mistä teimme vuokra-autolla retken mm. Yhdysvaltojen ainoaan sademetsään El Yunqueen. Puerto Rico ei tarjonnut mitään Kanarian rusketusta, mutta eipä oikein Karibiankaan. Lähes joka päivä viikon aikana satoi jossain vaiheessa päivää, mutta eipä ainakaan ollut pelkoa lasten palamisesta auringossa.

Toinen viikko menikin sitten Royal Caribbeanin viikon risteilyllä, missä tutustuimme viiteen eri saareen. St. Croixilla ja St. Kitts:llä paikalliset turistitoimistot kierrättivät meitä ympäri saaria tarjoten hyvän kuvan kummastakin kohteesta.

Saint Maartenin päivä meni tutustuessa vanhoihin tuttuihin paikkoihin Philipsburgissa sekä tietysti pakollisena ohjelmanumerona lounas Maho Beachin Sunset Barissa. Maho Beachillä meno ei ollut kahdessa vuodessa muuttunut mihinkään, mutta aurinkovarjot Sunset Barissa oli. Vuonna 2004 Presidente olut esiintyi aurinkovarjoissa, mutta vuonna 2016 ne oli muuttunut Coronaan. Tosin tällä kerralla KLM:n Boeing 747:n lähtö oli varsin köykäinen siihen verrattuna, että pari vuotta takaperin lähtökiihdytyksessä rikkoutui seitsemän auton sivuikkunat.

Ranskalle kuuluvalla Martiniquella ohjelmassa meillä oli ainoastaan saaren pääkaupunkiin Fort-de-Franceen tutustuminen. Aamusta kävin haastattelemassa ensiksi Adventures of the Seas aluksen kapteenia komentosillalla, jonka jälkeen pyörimme muutaman tunnin Fort-de-Francen keskustassa. Jälkeenpäin totesimmekin, että ilman puolen päivän saarikierrosta kohde jää käytännössä näkemättä. Tästä viisastuneena risteilyn viimeisessä satamassa Barbadokselle teimme puolen päivän saarikierroksen ennen pääkaupunki Bridgetowniin tutustumista. Barbadoksella vieraillessamme oli St. Patrick’s Day, joten päivään piti varustautua asianmukaisin vaatetuksin. Illalla laivalla olikin sitten vuorossa vielä Pyhän Patrikin päivän hulinat.

Viimeinen päivä risteilyllä oli ns. meripäivä, missä keskityimme mm. Emman kanssa uimiseen laivan aurinkokannella. Tulen postauksissa kertomaan enemmän risteilyistä, mutta sen verran jo voin valoittaa, että viimeiseksi risteilyksi tämä ei varmasti jäänyt!

San Juan

Viimeiset kolme päivää reissun jälkeen kului San Juanissa. Hotellimme sijaitsi vartin paikallisbussimatkan päässä San Juan vanhasta kaupungista, joka oli kerrassaan upea. San Juan oli sellainen, että sinne voisi hyvillä mielin mennä vaikka uudestaan. Kaiken kaikkiaan yksi upeimpia ja tunnelmallisempia kaupunkeja, mikä on vastaan itselle tullut maailmalla.

Lapset reissussa

Meidän perheessä lapset ovat osa matkaseuruetta, joten päiväohjelmat suunnitellaan sekä aikuisten että lasten toiveiden mukaan. Usein ohjelmaan kuuluu jonkin verran nähtävyyksien katsomista sekä uima-altaalla oleilua. Illallinen usein pyritään syömään siten, että lapset ovat jo nukahtaneet iltaunille. Näin ollen vanhemmille jää hetki aikaa syödä rauhassa päivän päätteeksi, kun meno välillä muuten on hetkistä.

Jos joku miettii sitä, kannattaako lasten kanssa reissata noin pitkälle, kun eivät kuitenkaan reissusta muista vuosien päästä mitään? Vastaus tietysti on, että ilman muuta kannattaa! Tulee oltua lasten kanssa varmasti tekemisissä enemmän kuin kotisuomessa, ja eipähän tarvitse pukea loskakeliin sopivia vaatteita päivästä toiseen. Uskon lasten nauttivan hiekkakakkujen tekemisestä rannalla ja leikeistä vastaan tulevilla leikkikentillä. Samalla lapset näkevät ja kokevat eri kulttuureja pienestä pitäen, mikä antaa heille hyvät eväät monikansalliseen maailmaan. Kaiken kaikkiaan isyyslomien vietto ulkomailla on ollut erittäin mukavaa yhteistä aikaa matkustuksesta tykkäävälle perheelle.

-Kohteena maailma / Rami

Instagram Travel ThursdayTämä blogikirjoitus on osa Instagram Travel Thursday -tempausta, jonka järjestäjinä toimivat
Travellover, Rimmalaura ja Muru Mou.
Lue ohjeet täältä.

P.S. Minut löydät siis Instagramista: https://www.instagram/kohteenamaailma
Blogini on myös Facebookissa: https://www.facebook.com/kohteenamaailma
Matkailuaiheiset tviitit: https://www.twitter.com/kohteenamaailma