Hiihto Rukalla – hiihdon lyhyt oppimäärä

Suomalaisten kansallislaji on hiihto. Lapsena on hiihdetty kouluun, vanhemmat on hiihtänyt töihin ja isovanhemmat on hiihtänyt kirkkoon. Suksien päällä on synnytty ja suksien päällä on kuoltu. Oli sitten alla Järviset tai Karhut, niin jalassa oli Jalakset. Niin sen kuului olla ja niin se oli. Suomalainen hiihtää verenmaku suussa, oli sitten kyseessä kilpailut tai kirkkoretki. Minuahan ei ohiteta – saatana. Havuja perkele!

Vain kaksi asiaa sai Kirkkokylän koulun ala-asteella kaikki juhla- ja liikuntasaliin katsomaan koulun ainoaa televisiota: Breznevin hautajaiset ja lukuisat hiihtokilpailut.

* Postaus on toteutettu yhteistyössä Outdoor Passion Finlandin ja Ruka-Kuusamo matkailun ry:n kanssa.

Kuva Hannes Heikura SUOJUOKSU Mika Myllylän voimaharjoittelua suolla Myllylä upposi vyötäisiään myöten suohon

Kuva: Hannes Heikura. SUOJUOKSU Mika Myllylän voimaharjoittelua suolla.

Suksilla umpihankeen

Itselle hiihtäminen loppui siihen, kun minusta tuli koiran omistaja. Eetun kanssa lenkkeily vei sen ajan, mitä oli ennen kulunut hiihtoon. Eetu-vainaan jälkeen olen ostanut kyllä uudet luistelusukset, mutta joku yhtä keinotekoinen syy hiihtoharrastuksen loppumiseen oli. Lähinnä olen selitellyt sitä sillä, että enää ei latu kulje takapihalla. Toinen yhtä hyvä selitys on se, että ei ole enää etelässä talvea. Todellinen syy on se, että hiihtämisessä tulee hiki. Minuahan ei ohiteta – saatana.

Outdoor Passion Finlandin porukalla oli paperilla (tai nykyaikana näkyvillä interwebissä) mielenkiintoisen kuuloinen retki, missä karvapohjasuksilla hiihdetään retkeilymielessä osin umpihangessa katsomaan vaaramaisemia. Tämä kuulosti niin välineiden, maisemien kuin vauhdin puolesta sellaiselta, että playstation-sukupolvikin saattaisi innostua kyseisestä retkestä. Niinhän siinä sitten kävi, että löysin itseni tutustumassa uusiin välineisiin. Ensi silmäyksellä näki, että näillä vehkeillä voi oikeasti nauttia luonnon rauhasta ilman verenmakua suussa.

Karvapohjasuksilla hiihtäminen oli elämys.

Karvapohjasuksilla hiihtäminen oli elämys.

Karvapohjasukset – anteeksi mitkä?

Ennen kolmen tunnin retkelle lähtöä oli sopivien välineiden valinta sekä siteiden säätäminen. Varustuksena vaatetuksen puolesta toimi normaalit retkeilyvaatteet ja vaelluskengät. Mikäli housuista ei löytynyt lumilukkoa, niin säärystimet kannatti ottaa talon puolesta jalkaan.

Suksina retkelle oli ns. karvapohjasukset (OAC karvapohjasukset KAR 147 EA siteillä), jotka ovat normaaleja suksia lyhyemmät, mutta huomattavasti leveämmät. Suksien muoto mahdollistaa hyvin umpihankihiihdon, jossa karvapohjasukset ovatkin parhaimmillaan. Karvapohja-nimitys tulee puolestaan siitä, että suksien pohjassa on matto, joka luistaa toiseen suuntaan, mutta tarraa kiinni toiseen suuntaan. Tämä karvapohja tekee sen, että suksilla pystyy kiipeämään aika jyrkkääkin nousua suoraan ylöspäin. Vastaavasti laskuosuuksilla kuitenkin sukset luistavat sen verran, että saadaan mäestä hyöty painovoiman avulla. Karvapohjasuksilla saavutetaan helposti sopiva retkeilyvauhti, missä suksilla päästään liikkumaan eteenpäin ilman hikoilua. Ilman verenmakua, luonnosta nauttien.

Kun suksien ominaisuudet oli selvillä, oli aika sovitella sopivan pituisia suksia jalkaan. Samalla säädettiin siteet valmiiksi kengille jo sisätiloissa, joten kenenkään näpit ei jäätynyt ulos siirryttäessä. Pienen kävelymatkan jälkeen oltiin valmiina lähtemään retkelle kevyesti Talvijärven jäältä. Ensimmäisistä potkuista lähtien homma tuntui erittäin mukavalta ulkoilulta.

Ennen retkelle lähtöä laitettiin varusteet kuntoon Outdoor Passion Finlandin toimistolla.

Ennen retkelle lähtöä laitettiin varusteet kuntoon Outdoor Passion Finlandin toimistolla.

Karvapohjamatto luistaa toiseen suuntaan kuin hanhen sulat, mutta toiselta puolelta tarraa heti kiinni. Siteiden pituus on säädettävissä erikokoisille ulkoilukengille.

Karvapohjamatto luistaa toiseen suuntaan kuin hanhen sulat, mutta toiselta puolelta tarraa heti kiinni. Siteiden pituus on säädettävissä erikokoisille ulkoilukengille.

Ensimmäinen koetinkivi

Suksiin totuteltiin muutaman sadan metrin matkalla järven jäällä. Ohje oli lyhykäisyydessään se, että mennään rauhallisesti kuin käveltäisiin suksilla. Eli siis aivan samat perusopit otettiin käyttöön, kuin neljä vuotiaan tyttären kanssa normaaleja suksia testatessa. Vauhti oli sopivan leppoisaa tullessamme ensimmäiselle koetinkivelle.

Järven jäältä oli tarkoitus siirtyä muutaman metrin ylempänä olevalle hiihtoladulle. Karvapohjasuksilla piti vain kävellä suksilla suoraan mäki ylös laittamalla painopisteen siteiden alle. Niinhän siinä sitten kävi, että perinteinen murtomaahiihto hiipi heti takaraivoon.

Rasmus pyyhkäisi heittämällä vasemmalta ja Valtteri oikealta ohi. Hetken mietin, että toisen kampittamalla sauvalla olisin nyppylän päällä vähintään kakkosena…

Aikani siinä räpelsin, joten n. neljännellä tai viidennellä kerralla olin kaksi metriä ylempänä ladulla. Hieman alkoi tuntumaan siltä, että kohta on selkä märkänä, mutta toisin kävi. Umpisurkea mäkitekniikka parani seuraavissa pidemmissä mäissä heittämällä ja homma alkoi tuntumaan leppoisalta nautinnolta. Pian tuli vastaan ensimmäinen jyrkempi alamäkikin ja alettiin opetella laskutekniikkaa.

Retki alkanut hymyssä suin.

Retki alkanut hymyssä suin.

Pyryharakkana vauhdin hurmaa

Oppaamme Lotta otti kiitettävästi huomioon ryhmän taitotason ja jokainen asia tehtiin turvallisuudesta tinkimättä. Oikean laskuasennon opettamiseen jälkeen tarkistimme siteiden kireyden ja otimme käyttöön pyryharakkatyylin. Vuoron perään laskimme mäen alas ja saimme ensimmäisen kokemuksen karvapohjasuksien laskuominaisuuksista. Kukaan ei kaatunut, vaikka vasemman reunan penkka läheni uhkaavasti jokaisella laskijalla. Karvapohjasuksilla laskeminen on murtomaasuksien ja laskettelusuksien välimaastosta. Leveät sukset helpottavat laskua, mutta toisaalta pehmeillä kengillä ei tuki nilkalle ole kovin kummoinen. Kuulemma kuitenkin enemmän suksilla liikkuneista jotkut osaavat jopa telemark-käännöksen eli harjoittelu parantaisi laskutekniikkaa huomattavasti.

Ennen ensimmäistä laskua opeteltiin pyryharakka -laskuasento.

Ennen ensimmäistä laskua opeteltiin pyryharakka -laskuasento.

Ensimmäinen mäki edessä, taustalla harjoituskaatuminen varatoimenpiteenä.

Ensimmäinen mäki edessä, taustalla harjoituskaatuminen varatoimenpiteenä.

Näin homma toimii käytännössä.

Näin homma toimii käytännössä.

Valkeisenvaaran huippu

Retki eteni leppoisaan tahtiin vaihtelevalla latupohjalla, kunnes oli aika siirtyä umpihankihiihdon pariin. Siinä vaiheessa välineet ja tekniikka oli tullut jo varsin tutuksi, joten oli mahtava päästä nauttimaan luonnon rauhasta koskemattomille kinoksille. Jonkin matkaa hiihdettyämme olimme retkemme tavoitekohteessa eli Valkaisenvaaran huipulla kanjonia katsomassa. Siellä maisemia ihaillessa oli samalla evästauon paikka. Lotan tarjoama lämmin mehu ja kylmäsavulohiwrap tuntui sulavan suussa luonnon rauhassa.

Valkeisenvaaran huipulta näkyi hyvin Rukan hiihtokeskukselle saakka. Vaikka retkeilimme pilvisessä säässä, niin silti maisemat olivat kauniita. Pikku pakkanen teki sen, että karvapohjasuksien alla lumi narskui täydellisesti muistuttaen talvesta, mitä Etelä-Suomessa ei valitettavasti tänä vuonna nähty olenkaan. Hetken jopa mietin itsekseni, kuinka onnekas olin saadessani kokea talven edes muutamana päivänä vuodessa Rukan lomaviikolla.

Alkumatka mentiin latupohjaa pitkin. Olisi kyllä murtomaasuksillakin kelvannut tässä hiihdellä.

Alkumatka mentiin latupohjaa pitkin. Olisi kyllä murtomaasuksillakin kelvannut tässä hiihdellä.

Mikäs näissä maisemissa on hangessa hiihdellä pienessä lumisateessa.

Mikäs näissä maisemissa on hangessa hiihdellä pienessä lumisateessa.

Kohti Valtaisenvaaran huippua.

Kohti Valtaisenvaaran huippua.

Valtaisenvaaran huippu lähenee ja taustalla näkyykin jo kanjoni.

Valtaisenvaaran huippu lähenee ja taustalla näkyykin jo kanjoni.

Kanjonin reunalta avautui upeat maisemat Rukalle. Tässä olikin sopiva tauon paikka eväiden syömiseen.

Kanjonin reunalta avautui upeat maisemat Rukalle. Tässä olikin sopiva tauon paikka eväiden syömiseen.

Evästauko omassa rauhassa.

Evästauko omassa rauhassa.

Umpihankihiihtoa takaisin

Ilmeisesti vuodet Karhujen päällä oli tehnyt sen, että takaisintulomatkalla pääsimme nauttimaan hieman haastavimmista maastoista silti leppoisalla retkeilyvauhdilla. Lotta muutti lennossa reittisuunnitelmaa hieman haastavampaan maastoon, mikä sopikin meille erinomaisesti. Umpihankihiihdon lomassa tuli ihailtua muutamaa todella isoa kelopuuta sekä Lotta opetti poikia laskemaan puiden ikiä. Muutenkin retken aikana tuli keskusteltua paljon luonnossa liikkumisesta ja elämisestä Lapissa. Mukavan leppoisaa, mutta samalla kevyttä liikuntaa.

Paluumatka mentiin kokonaisuudessaan koskemattomia polkuja.

Paluumatka mentiin kokonaisuudessaan koskemattomia polkuja.

Pojat saivat samalla luonto-opetusta oppaaltamme.

Pojat saivat samalla luonto-opetusta oppaaltamme.

Paluumatkalla latupohjaa käytettiin oikeastaan vain yhdessä laskussa, joka oli sitäkin hurjempi. Ryhmän tekniikka oli vakuuttanut oppaan ja jokainen sai laskea mäen alas. Olikin kyllä aikamoista menoa, mutta jokainen selvisi alas kaatumatta pyryharakkatyyliin luottaen. Huomattavaa retken latupohjalla hiihdossa oli se, että latu-uria ei käytetty. Leveillä suksilla liikuttiin ainoastaan luisteluhiihtoon varatulla osuudella ja vieläpä sillä tavalla, että murtomaahiihtäjillä oli menossa aina etuajo-oikeus. Itse asiassa ei kyllä kovinkaan montaa hiihtäjää nähty eli siltäkin osin liikuimme koko reissun lähes omassa rauhassa.

Retken tiukin laskuosuuskin sujui kaikilta mallikkaasti.

Retken tiukin laskuosuuskin sujui kaikilta mallikkaasti.

Retken toiseksi viimeinen osuus oli umpihankihiihtoa Salmilammen jäällä. Leppoisasti rinnakkain hiihdellessä matka taittui joutuisasti ja saimme jokainen jättää upeat omat suksien vanat taaksemme. Pienen latupätkän jälkeen oli vielä mahdollisuus itsellä kokeilla sitä “ensimmäistä nyppylää” ja kyllähän se menikin jo heittämällä ylös. Eli kolmen tunnin aikana tekniikka oli otettu haltuun ja loppumetrit oli mukava mennä järven jäällä olevaa latu-uraa pitkin takaisin lähtöpisteeseen.

Kuitenkin osaa lukijoista kiinnostaa, kuka “tuli maaliin ensimmäisenä”? Todettakoon, että niin minä kuin playstation-sukupolven edustajat tulivat retken loppupisteeseen leppoisasti hymyssä suin rinta rinnan.

Vertailu lumikenkiin: Mikäli joku on retkeillyt lumikengillä, niin karvapohjasuksilla liikkuminen on tyystin erilaista. Omasta mielestäni lumikengät sopivat paremmin vaikeakulkuiseen jyrkkään maastoon, kun taas Lapin vaaramaisemissa karvapohjasukset ovat parempi valinta. Kummallakin välineillä liikkuminen on kivaa, mutta ainakin itselle lumikengät edustavat enemmän urheilua, kun taas karvapohjasukset leppoisaa retkeilyä.

Näinkin voi käydä.

Näinkin voi käydä.

Suomalainen on suorittaja

Oppaamme Lotta on nähnyt vuosien varrella jos jonkinlaisia ryhmiä ja osallistujien kansalaisuuksia. Alun perin ulkomaalaisille tehdyksi elämykseksi tarkoitettu retki toimii suomalaisille, sillä suomalaiset ovat suorittajia. Mennään, tehdään ja nähdään, niin se meille suomalaisille toimii. Ulkomaalaiset haluavat nauttia, ihmetellä, olla ja kuvata – joten samassa ajassa heille toimii kolme neljä kertaa lyhyempi retki. Hiihto Rukalla voi olla siis elämys monella tapaa.

Kokeneen oppaan johdolla ulkoilusta saa enemmän irti kuin itsekseen touhutessa.

Kokeneen oppaan johdolla ulkoilusta saa enemmän irti kuin itsekseen touhutessa.

Itselle tämä meidän retki oli juuri sopivan leppoisa – ilman hikeä, mutta kuitenkin selvästi jo aktiiviretkeilyä. Meinaisin kirjoittaa aktiiviurheilua, mutta sitä se ei ollut. Leppoisa vauhti takasi sen, että se urheilusuoritukseen kuuluva hiki jäi puuttumaan. Silti kolmessa tunnissa menimme kymmenisen kilometriä pitkältä osin umpihangessa hiihtäen. Kun tähän huomioidaan mukaan parinkymmenen minuutin evästauko, niin tällainen on lomaliikuntaa parhaimmillaan. Energiaa riitti vielä iltapäivälle ulkoiluun, joten täydellisen talvilomapäivän ainekset olivat kasassa. Iso kiitos kuuluu siitä oppaallemme Lotalle, joka otti jokaisen huomioon ja sovittelemalla retken kaikille sopivaksi. Tätä retkeä voi hyvällä syyllä suositella kyllä kaikille, jotka eivät halua hiihtää verenmaku suussa. Mikäli ohjattu retki ei kiinnosta tai tekniikka on jo kunnossa, niin Outdoor Passion Finland myös vuokraa karvapohjasuksia.

Retkikuvaus:

Hiihtoa ja retkeilyä,
Kohteena maailma / Rami

* Postaus on toteutettu yhteistyössä Outdoor Passion Finlandin ja Ruka-Kuusamo matkailun ry:n kanssa.

Lisäaktiviteettejä Rukalle:

P.S. Kilpaurheilun suurena ystävänä haluan tuoda kuitenkin esiin tarinan Juha Miedosta. Vuoden 1976 Innsbruckin olympialaisten 50 km hiihtokilpailussa tapahtui jotain, jonka seurauksena Juha Mieto on saanut Unescon kunnianosoituksen. Sokeritautia sairastanut, olympiamitalillekin urallaan hiihtänyt, amerikkalainen Bill Koch tuupertui kilpailun viimeisessä nousussa. Hetken päästä takana tullut Juha Mieto työnsi kilpakumppaninsa mäen huipulle ja Koch pystyi hiihtämään maaliin saakka.

Juha Mieto 1976 copyright Omega

Juha Mieto 1976 copyright Omega