Tankavaaran luontokeskus

Urho Kekkosen kansallispuisto on Suomen toiseksi laajin. Tankavaaran luontokeskuksessa voi tutustua näyttelyn avulla kansallispuiston luontoon ja historiaan. Luontokeskuksen pihalta lähtee eripituisia merkittyä reittejä, joilla voi tutustua Urho Kekkosen kansallispuiston länsiosaan. Lyhyimmät luontopolut sopivat helposti parin tunnin tutustumiseen, reittejä yhdistelemällä voi pisimmillään tehdä 12 km pitkän rengasreitin.

Tankavaaran luontokeskuksen reitteihin voi helposti yhdistää myös käynnin Sompion luonnonpuistossa, joka sijaitsee puolen tunnin automatkan päässä. Siellä on tarjolla 7 km pitkä rengasreitti Pyhä-Nattaselle, josta avautuu yksi Suomen kauneimmista maisemista tai vaihtoehtoisesti lyhempi parin kilometrin suora reitti Pyhä-Nattasen huipulle.

Tankavaara luontokeskus on kesäkohde

Tankavaaran luontokeskus sijaitsee 30 km Saariselältä etelään ja 100 km Sodankylästä pohjoiseen. Luontokeskuksessa on kaksi pysyvää näyttelyä, joista toinen keskittyy Urho Kekkosen kansallispuiston luontoon, historiaan ja puiston nykykäyttöön retkeilyn ja poronhoidon osalta. Lisäksi pysyvänä näyttelynä on lappalaisia petolintuja esittelevä näyttely.

Tankavaaran luontokeskus on auki vain kesäaikaan. Saariselän palvelupiste Kiehinen hoitaa Urho Kekkosen kansallispuiston asiakaspalvelua ympäri vuoden.

Tankavaaran luontokeskuksen päänäyttelyä.

Tankavaaran luontokeskuksen päänäyttelyä.

Tankavaaran luontokeskukselta lähtee useampi reitti.

Tankavaaran luontokeskukselta lähtee useampi reitti.

Pyhä-Nattanen - Suomen kaunein maisema?

Pyhä-Nattanen – Suomen kaunein maisema?

Sotahistoriaa ja kuukkeleita

Viettäessäni pari päivää kullankaivajien jalanjäljillä Tankavaaran luontokeskuksen vieressä olevassa Tankavaaran kultakylässä, oli luonnollista tutustua myös Tankavaaran luontopolkuihin. Sopivaksi muutaman tunnin patikointiretkeksi valikoitui Kuukkeli ja Geologisen polun yhdistelmäreitti, josta matkaa tuli yhteensä noin 12 kilometriä.

Kuukkeli luontopolku

Polun alkupäässä ensimmäisen kahden kilometrin matkalla on ns. sotahistoriallinen polku. Siinä esitellään alueen sotahistoriaa ja kohteet kuuluvat toisen maailmansodan aikaiseen saksalaiseen Schultzwall-puolustusasemaan. Polun varteen on rakennettu korsu ja siellä on mm. tykistöasema juoksuhautojen lisäksi.

Pääosin tasamaalla kulkevan sotahistoriallisen polun jälkeen alkaa nousuosuus, joka päättyy näköalatornille. Sieltä onkin upeat maisemat joka suuntaan ja ihailla voi vaikka Nattasten tunturirivistöä.

Näköalatornilta laskeudutaan Tankasuolle, jossa voi tutustua perinteiseen lappilaiseen suomaisemaan. Itse katselin pitkospuilla kävellessä poropariskunnan iltatouhuja ennen kuin käännyin Geologiselle polulle.

Sotahistoriallisen polun korsu.

Sotahistoriallisen polun korsu.

Opastaulut toivat uutta tietoa Lapin sodasta.

Opastaulut toivat uutta tietoa Lapin sodasta.

Toisen maailmansodan aikaan näkyväisyys on ollut huomattavasti parempi.

Toisen maailmansodan aikaan näkyväisyys on ollut huomattavasti parempi.

Yksinäinen somettaja erämaassa.

Yksinäinen somettaja erämaassa.

Lasten kanssa on aina mukava olla retkellä.

Lasten kanssa on aina mukava olla retkellä.

Pyhä-Nattasen toorit näkyivät hyvin näkötornista.

Pyhä-Nattasen toorit näkyivät hyvin näkötornista.

Tankasuo.

Tankasuo.

Luonnon kauneutta.

Luonnon kauneutta.

Porojen touhuja oli kiva seurailla.

Porojen touhuja oli kiva seurailla.

Geologinen polku

Geologinen polku esittelee Urho Kekkosen kansallispuiston geologiaa ja sen tyypillisiä maamerkkejä. Reitti itsessään ei maisemien puolesta oikein mitään tarjonnut, joten Kuukkelilta ei olisi välttämättä kannattanut siirtyä tälle reitille ollenkaan. Ehkäpä reitit toisinpäin kuljettuna olisin ollut tyytyväisempi myös Geologisen polun maisemiin, nyt se meni vain reippaaksi kävelyksi. Maisemien innottomuutta kuvasti parhaiten se, että ei pätkältä montaa valokuvaa tullut otettua.

Kokonaisuutena reitin pituus oli itselle kuitenkin sopiva iltakävelyksi. Kokonaisuutena reitti oli verraten vaikeakulkuista luontopoluiksi reitin pohjan osalta eli ilman vaelluskenkiä jalkapohjat ja nilkat olisivat koetuksella. Eniten pisti silmään pitkospuiden luokattoman huono kunto, mikä valitettavasti kertoo Metsähallituksen määrärahojen puutteesta. Todella valitettava ilmiö tämä on tällä hetkellä useissa kansallispuistoissa, mutta missään muualla pitkospuut eivät ole olleet näin onnettomassa kunnossa kauttaaltaan.

Pitkospuiden heikko kunto harmitti luonnossa liikkujaa.

Pitkospuiden heikko kunto harmitti luonnossa liikkujaa.

Paikka paikoin oli märkää ja mutaista - vaikka sateita ei lähiaikoina juurikaan ollut.

Paikka paikoin oli märkää ja mutaista – vaikka sateita ei lähiaikoina juurikaan ollut.

Koirajuomalampi.

Koirajuomalampi.

Syksyn ruskaa odotellessa.

Syksyn ruskaa odotellessa.

Geologisen polun metsämaisemaa.

Geologisen polun metsämaisemaa.

Tästäkin purosta löytyy kultaa...

Tästäkin purosta löytyy kultaa…

Urho Kekkosen kansallispuisto

Täytyy muistaa, että Urho Kekkosen kansallispuisto on Suomen toiseksi laajin. Näin ollen Tankavaaran luontokeskuksen poluilla pääsee tutustumaan vain hyvin pieneen osaan kansallispuistosta. Parhaimmillaan Urho Kekkosen kansallispuiston sanotaan olevan Luirojärven reitillä, mistä itsellä ei ole vielä kokemuksia. Tavoitteena on sinne tehdä joskus pidempi vaellus.

Urho Kekkosen kansallispuistossa on reittejä monelle vuodelle.

Urho Kekkosen kansallispuistossa on reittejä monelle vuodelle.

Patikointiterveisin,
-Kohteena maailma

Lisää luettavaa:

Tankavaaran luontopoluilla Tankasuo oli oma suosikkini.

Tankavaaran luontopoluilla Tankasuo oli oma suosikkini.