Mikä lukijoita kiinnosti vuonna 2018

Matkailuvuosi 2018 on takana ja tein tuttuun tapaan koosteen, mitkä kohteet kiinnostivat lukijoita eniten. Omat reissut suuntautuivat pääsääntöisesti itselle uusille alueille, mutta lukijoita kiinnosti eniten ennestään tutummat kohteet. Kesän ajan reissuista kirjotinkin oman yhteenvetopostauksen matka-aakkosten muodossa.

Kaiken kaikkiaan kävin reissuilla seitsemässä eri maassa vuonna 2018, mutta uusia maita oli vain Bulgaria. Pitkäaikaisista reissuhaaveista toteutui sekä Pietarissa käynti että pohjoisen Lapin patikointireissu. Kummatkin kohteet olivat sellaisia, että niihin tulen palaamaan uudelleen. Samoin kuin jalkapallon MM-kisoihin, joissa kävin nyt neljännen kerran.

Viikoittain tuli perinteisesti kirjoitettua blogiin juttuja ja samoin jaettua kuvia Instagramissa. Matkabloggaajana sitä itseä kiinnostaa tietää mitkä olivat kaikista luetuimmat jutut ja tykätyimmät kuvat vuonna 2018. Tässä yhteenveto siitä myös lukijoiden iloksi.

Jalkapallon MM-kisat ja Pietari ovat molemmat elämyksiä.

Jalkapallon MM-kisat ja Pietari ovat molemmat elämyksiä.

Matkailuvuosi 2018: Kymmenen luetuinta postausta

Jos vuonna 2017 kymmenen kärkipostauksen lista oli pääasiassa kotimaapainotteinen, niin vuonna 2018 lukijoita kiinnosti tasaisesti niin kotimaan kuin ulkomaan postaukset. Suosituimmat aiheet olivat Italian ja Pohjois-Suomen kohteet. Myös pienpanimo-oluet Virosta, Bulgarian aurinkorannikko ja Tukholman risteilyn vinkit olivat lukijoiden mieleen.

Vuonna 2018 julkaistuista postauksista suosituimmaksi nousi Roomassa asuvan Kukkulalta -blogia kirjoittavan Helin kanssa Rooman nähtävyyksistä yhdessä kirjoitettu postaus. Tuhti 30 vinkin paketti on ollut lukijoiden mieleen ja se nousikin ainoana vuonna 2018 kirjoitetuista postauksista Top 10 postausten joukkoon lukijamäärissä. Lukijoita jutulla oli 5700.

  1. Rooman nähtävyydet – mitä nähdä ja tehdä Roomassa
  2. Pyhä-Nattanen – Suomen kaunein maisema?
  3. Tekemistä Oulussa – parhaat vinkit paikallisilta
  4. Cinque Terre – patikointia kylästä kylään
  5. Top 10 tekemistä Rukalla talvella
  6. Pienpanimo-oluet Virosta – Tallinnan ja Tarton parhaat olutkaupat
  7. Top 10 kaupunkilomat – parhaat suurkaupungit
  8. Tukholman vinkit – tutustumista eri kaupunginosiin
  9. Nessebar, Sunny Beach ja Sozopol- Bulgarian aurinkorannikko
  10. Tamperrada 2018 – ruokatapahtuminen aatelia
Rooman vinkit kiinnostivat lukijoita eniten uusista postauksista.

Rooman vinkit kiinnostivat lukijoita eniten uusista postauksista.

Vuodesta toiseen luetuimmat postaukset:

Vuodesta toiseen blogin luetuimmat jutut ovat jokseenkin samat, järjestys on hieman muutellut vuosittain. Eipä silti, alla olevat postaukset ovat kyllä omasta mielestä erinomaisia vinkkikokoelmia kyseisiin kohteisiin reissaaville. Turun Top 10 postaukselle löydy uhkaajaa lähimainkaan, viime vuonna sitä luettiin 32000 kertaa. Toisena ollut Tekemistä Tampereella postaus on ollut koko ajan nousussa ja sitä luettiin 22000 kertaa. Eli kahden luetuimman postauksen ero on melkoinen, tosin edellisvuonna se oli vieläkin suurempi.

  1. Top 10 tekemistä Turussa (1. – sijoitus vuonna 2017)
  2. Tekemistä Tampereella – 10 vinkkiä kotikaupunkiini
  3. Turku Lasten kanssa (3.)
  4. Gardajärvi Top 5 vinkit (4.)
  5. Top 10 elämykset Irlannissa (2.)
  6. Norjaan parhaat vaellusreitit – Trolltunga (7.)
  7. Lentojen korvaukset – lentomatkustaja, tiedätkö oikeutesi? (8.)
  8. Mitä tehdä Miamissa (5.)
  9. Top 10 Maarianhaminan nähtävyydet
  10. Rooman nähtävyydet – mitä nähdä ja tehdä Roomassa

Yhteenveto: Huomioitavaa kuitenkin on se, että Tekemistä Tampereella -postaus oli noussut toiseksi luetuimmaksi postaukseksi muiden kestosuosikkien ohitse. Positiivista oli huomata myöskin se, että Roomasta julkaistu yhteistyöpostaus nousi heti kärkikymmenikköön. Italian kiinnostuksesta kertoo hyvin myös se, että Toscanan postaus jäi juuri ja juuri kymmenen kärjen ulkopuolelle. Tästä voidaan päätellä se, että Italia on varsin suosittu lomamaa suomalaisten keskuudessa.

Onko sinulle jäänyt joku postauksista erityisesti mieleen, mistä on sinulle ollut iloa reissuja suunnitellessa?

Tekemistä Turussa postaus on blogin luetuin kolmatta vuotta peräkkäin.

Tekemistä Turussa postaus on blogin luetuin kolmatta vuotta peräkkäin.

Matkailuvuosi 2018: Instagramin tykätyimmät kuvat

Entä mitkäpä sitten Instagram -kuvista keräsi eniten tykkäyksiä? Kärkipaikka meni toisena vuonna peräkkäin kotimaahan, kun viime vuoden Bengtskärin karut olosuhteet vaihtuivat Pyynikinharjun talvimaisemaan. Vielä kun saisi taiottua noihin tykkäyksiin nollan perään, niin luvut eivät näyttäisi niin karuilta kuin vuoden suosikkimaisema.

Bloggaamisen kannalta itselle ei ole mitään iloa Instagram-kanavasta, jos seuraajamääriä ja tykkäyksiä mietitään varsinaisiin blogiteksteihin verrattuna. Toisaalta sitten Instagramissa näkee varsinkin miltä #meiräntampere näyttää arkisina päivinä. Eli kun Instagram-kanavan eteen ei oikeastaan ole mitään tehnyt, niin ei voi odottaakaan seuraajamäärien kasvua.

b1

Pyynikinharju – Tampere, Suomi

Tiedätkö sen tunteen, kun kerran vuodessa alijäätynyt vesi jää kiinni puiden oksiin. Sitä kauniimpaa luontonäkyä ei Etelä-Suomessa ole. Pysähdyin kuvaamaan sen työmatkalla kotiin Pyynikin näkötornista.

b2

Riggiomare – Cinque Terre, Italia

Cinque Terren kylistä Riggiomare on se kaikista vierailluin ja samalla kuvatuin. Onhan se kieltämättä upea näky, kun värikkäät talot vieri vieressä kohoavat merenpinnasta kohti takana olevaa jyrkkää rinnettä.

b3

Pyynikin näkötorni – Tampere, Suomi

Pyynikin näkötornista on ympäri vuoden upeat maisemat. Toki poikkeuksellisen hieno keli mahdollisti tämän otoksen, mikä vetosi myös seuraajiin.

b4

Fingerpori muraali, Tampere – Suomi

Tesomalla sijaitsevan Kohmankaari 2-6 kerrostalojen päätyihin on maalattu Fingerpori sarjakuvastrippi. Mielettömän hieno idea, ja mielettömän erikoinen taideteos.


b5

Manarola – Cinque Terre, Italia

Cinque Terren kylien värikkäät talot ovat ihmisten mieleen, eikä ihme.

b6

Vernazza – Cinque Terre, Italia

Oma suosikkini Cinque Terren kylistä on Vernazza, mutta kokonaisuutena parasta on patikoida kylästä kylään. Oletko käynyt patikoimassa näissä upeissa kylissä?

b7

Leivonmäen kansallispuisto – Joutsa, Suomi

Itse kävin viime vuonna lähes kymmenessä kansallispuistossa ja niistä suosituimmaksi kuvaksi nousi Leivonmäen kansallispuisto. Siellä käytiin matkabloggaajakollegoiden kanssa Amazing Keski-Suomi -kilpailussa, joka oli kyllä huikea kokemus.

b8

Auringonlasku Tukholmassa – Ruotsi

Tukholmassa oli mukava risteillä siten, että oli perillä myös yhden hotelliyön. Oli aikaa kierrellä ja kuvata kaupunkia huomattavasti enemmän kuin pelkällä risteilyllä.

b9

Puerto Vallarta – Meksiko

Puerto Vallarta oli matkailukauden positiivisin yllätys. Siinä on kyllä sellainen kohde, että ei voi kuin suositella. Varsinkin siksi, kun sinne pääsee Suomesta suorilla lennoilla.

b10

Särkitunturi – Muonio, Suomi

Kotimaan kohokohta oli Lapin kierros. Aamuyön tunteina kävin patikoimassa Särkitunturin huipulle, joka on yksi Suomen mielenpainuvimmista maisemista.

Yhteenveto: Itsellä Instagramin seuraajamäärät ovat vielä varsin vaatimattomia, joten siksi jokainen tykkäys ja kommentti lämmittävät mieltä erityisesti. Kiitos siis sinulle niistä, jos olet käynyt kuvistani tykkäämässä!

Mikä oli matkailuvuosi 2018 kuvista sinun suosikkisi?

Summa summarum: Omaa suosikkikohdetta on mahdoton nostaa esille tämän vuoden reissuista. Toki Puerto Vallarta, Bulgarian aurinkorannikko ja Suomen Lappi tulee ensimmäisenä mieleen mieleenpainuvimpia reissuja muistellessa. Yksittäisenä kohokohtana oli kuitenkin Satoa Goes Wild -ruokafestivaalin juontotehtävät Kuopiossa yhdessä Jussi Vatasen kanssa – näitä toivottavasti tulee lisää tuleville vuosille! Mielenkiintoisin postaus oli puolestaan tehdä Dublinin pubeista, joidenka tutustumista on tehty vuosien ajan asian vaativalla pieteetillä.

Satoa Goes Wild tapahtumassa Jussi Vatasen kanssa maisteltiin Ravintola King's Crownissa myös Iso-Kallan panimon mökkiolutta pohjoissavolaisen ruokakulttuurin tutustumisretkellä.

Satoa Goes Wild tapahtumassa Jussi Vatasen kanssa maisteltiin Ravintola King’s Crownissa myös Iso-Kallan panimon mökkiolutta pohjoissavolaisen ruokakulttuurin tutustumisretkellä.

Erinomaista matkailuvuotta 2019 kaikille lukijoille!
-Kohteena maailma / Rami

P.S. Muista seurata myös Kohteena maailman Twitter-tililtä matkailuaiheiset ajankohtaiset uutiset ja reissuvinkit!