Kieltä opiskelemaan ulkomaille

Ulkomailla opiskelu antaa aina paljon, oli sitten kyseessä lyhyempi kielikurssi tai pidempi oppilasvaihto. Kieltä oppii parhaiten käyttämällä sitä ja jo lyhyemmälläkin ajanjaksolla lapset huomaavat käytännössä, kuinka vieraalla kielellä onnistuu hoitamaan asioita. Kielitaidon karttumisen lisäksi monet muut elämässä tarvittavat taidot kehittyvät ja ulkomailta jää mukavia elämänmittaisia muistoja keinutuoliin muisteltavaksi. Siksi haluan tarjota omille lapsilleni mahdollisuuden lähteä opiskelemaan ulkomaille, jos he vain itse sitä haluavat.

*Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä EF Education kanssa.

Paluu omiin opiskeluaikoihin

Kielten opiskelu oli omassa nuoruudessani paljon haastavampaa kuin nykyään. Internetin myötä maailma on lähentynyt merkittävästi ja nykyajan lapsille varsinkin englannin kielen kanssa touhuaminen alkaa olla jokapäiväistä. Toista se oli ennen, jolloin esimerkiksi englannin kielen opiskeluajasta kului 95% täydellisen kieliopin hallitsemiseen, jonka osasi edes joten kuten 5% koululaisista. Se vähä mitä puhekieltä opiskeltiin, keskityttiin oikein ymmärtämisen sijasta siihen, mikä meni kieliopillisesti väärin. Siksi monet 60-70 luvulla syntyneet eivät uskalla käyttää kieltä ulkomaanreissuilla, kun pelkäävät tekevänsä kielioppivirheen.

Täytyisi kuitenkin aina muistaa se, että maailman eniten puhutuin kieli on huono englanti. Ja meillä suomalaisilla erinomaisen koulujärjestelmän kautta se on erittäin vahva moniin muihin kansalaisuuksiin nähden.

Ensimmäiset kosketukset itselle kielikursseihin tuli silloin, kun kaksi kaveriani lähtivät yläasteella parin viikon kielikurssille Bournemouthiin. Vielä tänäkin päivänä viikottaista vakioriviä täyttäessä muistan Bournemouthin kohdalla sen, kuinka paljon Ville ja Petri olivat kasvaneet reissullansa muutakin kuin pituutta uusien rullalautojensa päällä – jollaisia aikaisemmin ei ollut muuten meidän kylällä nähty. Kyllä itse silloin olin hieman kateellinen pojille, kun heillä oli tuollainen mahdollisuus mennä kieltä opiskelemaan ulkomaille.

Mitä sitten tulee vaihto-oppilasvuosiin ulkomailla, niin siitä lähin kokemus itselle on ystäväni Janin kautta. Yläasteen lopuksi aina niin kannustava englannin opettajamme ilmoitti meille, että emme tule lukiosta ikinä valmistumaan. No ei se Janin ensimmäinen vuosi kieltämättä kovin hääppöisesti sujunut ja englannin kielen ehdoilla nuori miehenalku lähti kohti vaihto-oppilasvuottaan Utahia. Sieltä palattuaan ei Janilla enää ollut ongelmia englannin kielen kanssa eikä ole muuten tänä päivänäkään – taitaa tulla 18 vuosi täyteen nykyisessä kotimaassaan Irlannissa.

Oli kielen lähtötaso mikä tahansa, niin vaihto-oppilasvuoden aikana se kasvaa aivan varmasti huimasti.

Ystävykset Janin kotimaassa Irlannissa.

Ystävykset Janin kotimaassa Irlannissa.

Lapset kielikursseille tai vaihto-oppilaaksi

Koska itselle ei ollut lapsuudessa mahdollisuutta kielikursseille tai opiskelijavaihtoon, niin olen omia lapsia yrittänyt kannustaa niihin parhaani mukaan. Vanhin pojistani lähti seitsemännen luokan jälkeen kahdeksi viikoksi kielikurssille Englantiin ja mietin, mahtaako edes puolet omaisuudesta tulla takaisin. Ihme kyllä, yhtä kadonnutta hupparia lukuun ottamatta kaikki tavarat kotiutuivat ja matkan jäljiltä oli aimo kasa uusia kavereita. Vielä muutamia vuosia myöhemminkin kielikurssikavereihin on pidetty yhteyttä, joten siltäkin pohjalta kielikurssi Isle of Wightin saarelle oli pojalla varsin onnistunut.

Kielikurssille osallistuminen johti myös siihen, että seuraavana kesänä vuorossa ollut rippikoulu käytiin Kreikassa. Taas tuli tälläkin reissulla uutta oppia eri maiden kulttuureista ja uusia kavereita.

Lukion ensimmäisen vuoden jälkeen suosittelimme pojalle lähtöä vaihto-oppilaaksi, mutta sitä jonkin aikaa mietittyään pidempiaikainen opiskelu ulkomailla ei häntä lopulta tarpeeksi kiinnostanut. Sitä vastoin lyhyempi kielikurssi kiinnosti ja tällä kerralla oli suuntana Amerikka rannikolta rannikolle kiertomatkalla. Elämyksellinen reissu kaikin puolin ja tulipahan päivittäin taas kieltä harjoiteltua aidossa ympäristössä. Eihän tuollaiset reissut mitään ilmaisia ole, mutta itse uskon niiden olevan sijoitetun rahan arvoisia. Lapset oppivat itsenäistymään, oppivat eri maiden kulttuureista ja ennen kaikkea oppivat käyttämään kieltä todellisissa tilanteissa. Myös lasteni serkkutytöt ovat tehneet kielimatkoja samalla kaavalla Englantiin, Maltalle ja Kaliforniaan ja itsestä tuntuu siltä, että kokonaisuudessaan kaikkien koulumenestys on parantunut yleisellä tasolla. Onko motivaatiotekijänä olleet kielikurssit, vieraiden kulttuurien kokeminen vai jotkut muut asiat niin siihen en osaa ottaa kantaa, mutta pääasia, että opiskelu maistuu ja kaikki ovat päässeet haluamiinsa jatko-opiskelupaikkoihin.

Lasten pitkät kesälomat ovat haastavia työssäkäyville vanhemmille. Kesän kielikurssit tarjoavat mahdollisuuden siihen, että lapsille on osalle lomaa mielekästä tekemistä vanhempien ollessa päivät töissä.

Kielikurssit ja opiskelijavaihto antaa nuorille monia taitoja tulevaisuuteen.

Kielikurssit ja opiskelijavaihto antaa nuorille monia taitoja tulevaisuuteen.

Lapset ovat erilaisia

Mikäli lapsi ei halua lähteä kielikurssille tai opiskelijavaihtoon, niin ei tietenkään niitä kannata pakottaa. Toiseksi vanhin poikani on kieltäytynyt kielikurssimahdollisuudesta jo useana vuonna peräkkäin. Kun hänellä itsellään ei ole riittävää kiinnostusta kielikurssille, niin silloin se tietysti kannattaa jättää väliin. Uskoisin hänen tykkäävän, mutta päätös on tehtävä juniorin itse. Opiskelu ulkomailla on mahdollista myöhemminkin, joten innostuminen lähteä opiskelemaan ulkomaille saattaa tulla hyvin myöhemmin lukiossa tai jatko-opiskelujen myötä.

Miksi kannustaa lasta kielten opiskeluun

Entistäkin kansainvälisessä maailmassa kielten opiskelu ja osaaminen on paras tapa saada hyvät lähtökohdat työelämään. Itseä harmitti huomattavasti se, että omassa unelmatyöpaikkahaussani jäin kaikkien haastattelukierrosten jälkeen kakkoseksi, kun kilpailija voitti minut paremman kielitaidon turvin. Toivottavasti omat lapseni saavuttavat tämän esimerkin voimin paremman kielitaidon kuin isänsä, sillä mikään ei ole reissatessa mukavampaa kuin jutella paikallisten ihmisten kanssa arkipäiväisistäkin asioista uusiin kulttuureihin tutustuen. Opiskelu ulkomailla on erinomainen panostus tulevaisuuteen. Hyvä kielitaito avaa myös mahdollisuuksia parempiin työtehtäviin ja helpottaa halutessaan työskentelyä myös ulkomailla.

Kansainvälistyminen on helpompaa hyvällä kielitaidolla.

Kansainvälistyminen on helpompaa hyvällä kielitaidolla.

Summa summarum: Kieltä ei opi puhumaan kuin puhumalla ja sen käyttöön kannattaa panostaa. Kiinnostaako sinua ulkomailla opiskelu?

Miten on, onko sinulla tai lapsellasi kokemusta kielikursseista, vaihto-oppilasvuodesta tai aikuisiän kielimatkoista? Mitä mietteitä ulkomailla opiskelu sinussa herättää?

Opiskelu kannattaa aina,
Kohteena maailma / Rami

*Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä EF Education kanssa.