Tuplamatkarattaat testissä Karibialla

Graco Quattro Tour Duo, Sport Luxe copyright Lastentarvike.fi

Graco Quattro Tour Duo, Sport Luxe copyright Lastentarvike.fi

Pienten lasten kanssa reissatessa maailmalla on matkarattaat tärkeässä roolissa reissun onnistumisen suhteen. Matkarattaiden on hyvä olla sopivan pienet ja ketterät, mutta silti tarpeeksi kestävät. Renkaiden pitää olla tarpeeksi isot, jotta niillä on helppo liikkua huonommillakin poluilla. Rattaat on saatava makuuasentoon, sillä usein päiväunet nukutaan niissä. Usein myös nukkumaanmeno illalla tapahtuu matkarattaissa, jos vanhemmat haluavat olla ulkosalla pidempään. Kaikki nämä asiat korostuvat entisestään, jos matkalle tarvitaan tuplamatkarattaat.

Vaikka meidän perheestä löytyi ennestään jo kolmet vaunut/rattaat (yhdistelmävaunut, matkarattaat ja tuplarattaat), niin yhdetkään näistä ei ollut sopivat isyysloman viettoon Karibialle kahden pienen lapsen kanssa. Halusimme reissuun sellaiset matkarattaat, joissa sekä kolmevuotias että kymmenenkuukautinen pystyisivät päivittäin reissaamaan mahdollisimman monipuolisesti. Tiesimme, että kiertäisimme reissussa useana päivänä katsomassa paikallisia nähtävyyksiä, joten rattaiden tuli olla mahdollisimman kapeat. Vierekkäin istuttavat tuplarattaat eivät tulleet missään nimessä kysymykseen, sillä niillä liikkuminen Karibian kaupunkien kapeilla jalkakäytävillä olisi sula mahdottomuus. Samoin oleellista matkarattaita hankkiessa oli se, että niiden olisi mahduttava hytin ovesta sisään muksut kyydissä Karibian risteilyllä.

Pitkän tutkimisen jälkeen tulimme siihen tulokseen, että parhaat vaihtoehdot voisivat olla Lastentarvikkeen maahantuomat Gracon Ready2Grow (Metropolitan) ja Quattro Tour Duo (Sport Luxe) mallit.

Otin yhteyttä Lastentarvikkeeseen ja sovimme tuplamatkarattaiden testauksesta Karibian reissulla. Aluksi tarkoituksena oli ottaa testiin Ready2Grow, mutta siinä oli meille kaksi huonoa ominaisuutta: kokoontaitettuna matkarattaat veivät liikaa tilaa pituussuunnassa auton takaluukkua ajattelen ja kumpaakaan istuinta ei saanut kunnolla makuuasentoon. Kun nämä ominaisuudet olivat Graco Quattro Tour Duo:ssa selvästi paremmat, niin päädyimme niiden käyttöönottoon. Seuraavassa testitulos on siten siitä, miten Quattro Tour Duo (Sport Luxe) matkarattaat selviytyivät reissusta viidessä eri maassa Karibian alueella.

*Postaus on toteutettu yhteistyössä Lastentarvikkeen kanssa. Kaikki mielipiteeni ovat omiani. Matkarattaiden tarkat tekniset tiedot löytyvät Lastentarvikkeen sivuilta.

Hyvillä matkarattailla on helppo tutustua maailmaan pienten lasten kanssa.

Hyvillä matkarattailla on helppo tutustua maailmaan pienten lasten kanssa.

Testi: Graco Quattro Tour Duo, Sport Luxe

Koko ja ketteryys

Graco Quattro Tour Duo tuplarattaat lähtivät matkaan siten, että pari päivää ennen lähtöä kävimme hakemassa rattaat auton perään. Näin ollen voidaankin puhua todellisesta testauksesta, sillä mitään ennakkokokemuksia rattaiden käytöstä ei ollut. Sen verran ehdittiin rattaisiin ennakkoon tutustumaan, että katsottiin miten ne saadaan avattua ja kasattua kokoon. Suurin huoli oli siitä, saadaanko matkatavarat mahtumaan matkarattaiden kanssa autoon matkalla lentokentälle. Perillä puolestaan San Juanin lentokentällä Puerto Ricossa pitäisi olla odottamassa tarpeeksi suuri auto, että matkatavarat mahtuvat kyytiin sielläkin päässä.

Reissujen onnistumisen kannalta oleellista on, että kaikki nelipyöräiset kulkuvälineet on matkalle sopivat.

Reissujen onnistumisen kannalta oleellista on, että kaikki nelipyöräiset kulkuvälineet ovat matkalle sopivat.

Ensivaikutelma matkarattaista oli kotona se, että ne on tarpeeksi kapeat, mutta muuten kooltaan valtavat. Tietysti kun aiemmilla reissuilla on tottunut yhden lapsen matkarattaisiin, niin sekin vaikutti arvioon. Toki Graco Quattro Tour Duo matkarattaat ovat pitkät, mutta silti käytössä ne osoittautuivat todella näppäriksi eikä kooltaan enää niin isoilta tuntuneetkaan. Se tuli esiin reissulla monta kertaa, että ennakkoluulot ketteryyden ja koon suhteen petti melkoisesti.

Ketteryyden kannalta merkittävässä roolissa matkarattaissa on työntöaisa, jonka päissä on ylöspäin kääntyvät työntösarvet eli itselle maastopyörästä tutut nousukahvat. Pitkien matkarattaiden kääntäminen ja ohjaaminen olisikin ollutkin paljon hankalampaa ilman näitä työntösarvia. Matkarattaiden ohjaaminen oli yllättävän helppoa, joskin etupyöriä nostettaessa ilmaan tarvitsi aika paljon voimaa. Yhdellä kädellä matkarattaita ei pystynyt ohjaamaan, jos sitä joku edes kuvittelisi. Kaiken kaikkiaan matkarattaat sai melko pienessä tilassa kääntymään ympäri, joten niillä oli helppo liikkua esimerkiksi lentokenttien kiemurtelevissa aidatuissa turvatarkastusjonoissa. Oleellista oli myös se, että matkarattaat olivat tarpeeksi kapeat mahtuakseen Karibian risteilyllä hytin oviaukosta eivätkä kapeatkaan jalkakäytävät eri kaupungeissa osoittautuneet liian kapeiksi rattaille.

Työntösarvista oli helppo työntää jyrkempääkin mäkeä matkarattaita eteenpäin.

Työntösarvista oli helppo työntää jyrkempääkin mäkeä matkarattaita eteenpäin.

Matkarattaat olivat näppärät kapeammillakin poluilla...

Matkarattaat olivat näppärät kapeammillakin poluilla…

Matkarattaat toimivat hyvin myös laivan kapeilla käytävillä ja niillä mahtui hyvin myös hytin oviaukosta.

… ja niillä mahtui kulkemaan hyvin myös hytin oviaukosta.

Istuimet makuuasentoon

Yksi erittäin merkittävä asia matkarattaille oli se, että saamme vähintään toisen istuimista kokonaan vaaka-asentoon. Mielellään olisimme halunneet molempien istuimien kallistuvan kokonaan vaaka-asentoon, mutta sellaista mallia ei peräkkäisissä istuimien tuplamatkaratasmalleissa tullut vastaan. Testauksessa olleessa Graco Quattro Tour Duo mallissa takimmainen istuin kallistui kokonaan vaaka-asentoon ja etummainen “puoli-istuvaan” asentoon. Huono puoli takimmaisen istuimen nukkuma-asennossa oli se, että siinä ei ollut erillistä jalkatukea, mikä varsinkin vauvaikäisen kanssa matkustaessa olisi hyvä olla. Puoliso keksi nerokkaasti kengännauhoilla tukea nuorempaa junioria varten istuinpehmusteen jalkojen kohdalta vaaka-asentoon ja näin ongelma oli ratkaistu. Itse käytin samaan astetta helpompaa tapaa eli Karhun kylmälaukkua.

Puolison keksimä patenttiratkaisu takapenkin jalkatilan saattamiseen vaaka-asentoon.

Puolison keksimä patenttiratkaisu takapenkin jalkaosan saattamiseen vaaka-asentoon.

Meillä istuimien saaminen makuuasentoon on varsin oleellinen asia, sillä emme halua mennä päiväunien ajaksi sisätiloihin. Näin matkarattaat toimivat päiväaikaan myös “matkasänkynä”, jolloin väsyneempi muksuista sai paikan vaunujen takaosasta. Muutenkin vaihtelimme istuinjärjestystä aina tilanteen mukaan ja kummatkin istuimet sopivat molemmille lapsille varsin hyvin. Etummaisessa istuimessa ei pitkiä aikoja pystynyt nukkumaan, mutta usein kolmevuotias tyttäremme nukahti niihin iltakävelyjen aikaan. Vaikka asento ei täydellinen ollut, niin kyllä siinäkin näköjään jonkun aikaa nukkumaan pystyi. Tämä riittikin hyvin siihen, että saimme useana iltana syödä itse rauhassa muksujen jo nukahdettua.

Vanhempi muksuista on nukahtanut St. Croixilla takapenkille nuoremman ihmetellessä maailmaa etupenkiltä.

Vanhempi muksuista on nukahtanut St. Croixilla takapenkille nuoremman ihmetellessä maailmaa etupenkiltä.

Iltaisin vanhemmat pääsi välillä rauhassa illalliselle muksujen nukahtaessa matkarattaisiin.

Iltaisin vanhemmat pääsi välillä rauhassa illalliselle muksujen nukahtaessa matkarattaisiin.

Tavaratilat

Vaunujen alla oleva tavarakori oli riittävän suuri ja sinne oli kohtalaisen helppo saada tavarat laitettua. Tavaratilan takalaidan sai laskettua kuormaamisen ajaksi, joka teki lastaamisesta helpompaa. Mekanismi oli hieman jäykkä ja vaati oikeanlaisen tekniikan laidan aukaisemiseen – oliko kyseessä tyyppivika vai ominaisuus, jäi arvoitukseksi. Senkin kanssa pystyi hyvin elämään.

Työntösarviin pystyi kiinnittämään irrallisen pienen tavarakotelon, joka osoittautui reissulla varsin käyttökelpoiseksi. Usein siellä olikin kännykkä, rahapussi ja/tai hotellihuoneen avaimet, riippuen siitä missä päin milloinkin liikuttiin. Käytännössä työntösarvissa roikkui milloin mitäkin vaatteita ja tavaroita, joten kääntyvät sarvet olivat siinäkin mielessä hyvä juttu.

Lisäksi matkarattaissa oli mukitelineet sekä takapenkin suojaporttina että työntöaisan kohdalla. Pienemmän muksun ollessa takapenkillä mukitelineitä ei voinut käyttää, mutta työntöaisan kohdalla ne olivat varsin käytännölliset.

Tavarateline ja sarvet olivat toimiva yhdistelmä kohteissa liikkuessa.

Tavarateline ja sarvet olivat toimiva yhdistelmä kohteissa liikkuessa.

Jalkapeitteet, hyttysverkko ja sadesuoja

Sekä etupenkin että takapenkin eteen oli olemassa jalkapeitteet. Ne oli meillä reissussa mukana, mutta emme niitä lämpimässä säässä tarvinneet käytännössä ollenkaan. Suomen viilenevissä kesäilloissa niille saattaisi olla kyllä huomattavasti enemmänkin käyttöä kuin Karibian lämpimissä öissä.

Jalkapeitteillä sai tarvittaessa lisälämpöä kyytiläisille. Karibialla oikeastaan niillä oli enemmän käyttöä tuulelta suojaamiseen.

Jalkapeitteillä sai tarvittaessa lisälämpöä kyytiläisille. Karibialla oikeastaan niillä oli enemmän käyttöä tuulelta suojaamiseen.

Negatiivista näiden matkarattaiden varustuksessa oli se, että kyseiseen malliin ei ollut olemassa siihen suunniteltua hyttysverkkoa eikä sadesuojaa. Yleissopivat hyttysverkot sopivat kuitenkin matkarattaisiin jollakin tavalla. Sadesuojan puuttuminen oli kyllä iso miinus, mutta siitäkin selvisimme reissussa kekseliäisyyden avulla. Matkarattaisiin voisi löytyä kyllä kaksi erillistä sopivaa suojaa, mutta tällä hankinta-aikataululla se ei onnistunut. Sadesuojan puuttumista tähän malliin pidin aika erikoisena, koska esimerkiksi Gracon Ready2Grow -mallissa se oli mukana vakiovarusteena.

Martiniquella sadesuojana sai toimia Royal Caribbeanin satamasta jakamat rantapyyhkeet.

Martiniquella sadesuojana sai toimia Royal Caribbeanin satamasta jakamat rantapyyhkeet.

Fyysinen rasitus

Miten sitten matkarattaat kestivät reissun fyysisen rasituksen? Tähän kaiketi voisi antaa kouluarvosanan 9,5. Alkujaan hieman epäilimme, miten ylipäätään mitkään matkarattaat kestävät kahden muksun painon Karibian yleensä ei niin tasaisilla teillä ja poluilla. Mitään rasitusoireita tai kulumia matkarattaisiin ei tullut, joten kestävyys oli siltä osin huippuluokkaa. Ainoastaan jossakin vaiheessa San Juanin vanhan kaupungin röykkyisillä kujilla huomasimme yhden renkaiden akselin suojakotelon pudonneen ja sitä myötä hukkuneen. Kaiken kiireen keskellä en ole vielä ehtinyt kyselemään, saisiko sellaisen hankittua varaosana rattaisiin. Näin ollen saisi varmistuksen siihen, että lika pysyisi akselin ulkopuolella.

Pyörät matkarattaissa tuntuivat varsin kestäviltä ja olivat kokonsa puolesta tarpeeksi suuret. Karibian katujen kunto oli sellainen, että rattaat joutuivat melkoiseen höykytykseen matkan varrella. Samoin kävimme niiden kanssa Puerto Ricossa El Yunquen sademetsässä, jossa polut olivat varsin kiviset ja kapeat.

Matkarattaiden pyörät joutui todelliseen rasitukseen El Yunquen sademetsässä.

Matkarattaiden pyörät joutuivat todelliseen rasitukseen El Yunquen sademetsässä.

Ainoat fyysiset vauriot tulivat matkarattaiden kankaaseen, joskin sellaiseen paikkaan, että se ei näy matkarattaiden ollessa käytössä. Käytännössä vauriot tulivat jo menomatkalla Helsinki-New York-San Juan lennoilla matkarattaiden ollessa suojattuna ruumassa pelkällä isolla muovipussilla. Paluulennoilla sama kohta oli kärsinyt lisää, mikä käytännössä johtuu hieman huonosti suunnitellusta matkarattaiden kokoon taittamisesta. Normaalikäytössä tämä ei ole mikään ongelma, mutta lentokoneiden ruumassa tai matkatavarahihnoilla tietty kohta rattaista saa kokoon taitettuna varmasti hankauksia ja osumia. Mahdollisesti tästä ongelmasta päästäisiin eroon, jos olisi matkarattaille sopiva kuljetuslaukku käytössä.

Lentokenttien kuljetushihnat ja koneiden ruumat olivat suurin rasitus matkarattaille reissussa.

Lentokenttien kuljetushihnat ja koneiden ruumat olivat suurin rasitus matkarattaille reissussa.

Yhteenveto testistä

Mitä pidemmälle reissumme eteni, sen tyytyväisempiä matkarattaisiin olimme. Kaiken kaikkiaan omien kokemuksien pohjalta en voi kuin suositella Graco Quattro Tour Duo tuplamatkarattaiksi reissun päälle. Sen verran toimivalta matkarattaat tuntuivat, että niille kyllä löytyy käyttöä ihan kotimaassakin muksujen kanssa liikkuessa.

Reilu kolmevuotias ei jaksa kävellä vielä itse pitkiä matkoja, joten hänkin voi tarvittaessa istua matkarattaissa. Koko reissun ajan meillä vaihtui istuinpaikat tilanteen mukaan siten, kumpi lapsista oli väsyneempi. Etupenkiltä avautui hyvät näkymät maisemien tarkkailuun, kun takapenkkiläinen saattoi nukahtaa makuuasennossa päiväunille. Näin ollen vaunut olivat siltä osin hyvin muuntautumiskykyiset eri-ikäisten muksujen kanssa. Käytännössä matkarattaat toimivat usein myös syöttötuolina tien päällä.

Lounastauko San Juanin vanhassa kaupungissa.

Lounastauko San Juanin vanhassa kaupungissa.

Parasta mahdollista arviota Graco Quattro Tour Duo tuplamatkarattaille oli se, että puolisoni totesi matkarattaiden toimineen reissussa yllättävänkin hyvin. Parempaa arvioita tuplamatkarattaat eivät olisi voineet pienistä puutteista huolimatta oikein saada.

Muksut viihtyivät hyvin rattaissa eikä liikkuminen muodostunut missään vaiheessa ongelmaksi.

Muksut viihtyivät hyvin rattaissa eikä liikkuminen muodostunut missään vaiheessa ongelmaksi.

Tuplamatkarattaat toimivat reissussa yllättävänkin hyvin.

-Kohteena maailma / Rami

P.S. Onko sinulla kokemuksia pienten lasten kanssa reissaamisesta ja kuinka tärkeänä itse pidät matkarattaita reissatessa?

*Postaus on toteutettu yhteistyössä Lastentarvikkeen kanssa. Kaikki mielipiteeni ovat omiani. Matkarattaiden tarkat tekniset tiedot löytyvät Lastentarvikkeen sivuilta.

lastentarvike_logo