Muistoja 45 vuoden yhteiseltä taipaleelta

Isänpäivä on monen perheen piristysruisku marraskuun harmaudessa. Itse asiassa eilen totesin puolisolle, että eikös me sovittu viime vuonna, että “tästä lähtien ollaan joka vuosi marraskuussa aurinkolomalla?”. Ei näköjään olla, niin on lyhyt ihmisen muisti. Keskitytään siis isänpäivään ja siihen, millaista on ollut matkustaminen isän kanssa kahdestaan. Nostan esiin kolme omaa muistoa matkailusta isäni kanssa ja yhden reissun jokaisen lapseni kanssa. Tuloksena on siis seitsemän, tuo täydellisen avaruusmiehistön lukumäärä.

Jätän tässä postauksessa nostamatta esiin lapsuuden kotimaanreissut, joita vanhoja valokuva-albumeja katsellessa on kiva muistella. Muistoissa on itsellä niin Mikkelin mökkireissut St. Michel raveineen kuin yöpymiset Suomen leirintäalueilla perinteisine matkailukuvineen. Kuopion torilla on leveä hymy uusi leikkitraktori kädessä ja Aulangon leirintäalueella ollaan kuvassa isän niskan päällä kävelyretkellä. Siinä, jos missä, olisi #suomi100 -kuva parhaimmillaan!

Seitsemän ikimuistoista reissua isän kanssa tai isänä

Norja 1985

Vuonna 1983 lähdettiin Norjaan isäni ja naapuriperheen osakokonaisuuden kanssa. Alla oli silloin perheeni Opel Kadett ja viisihenkinen retkikunta koki upean autoreissun (2010 luvulla käytetään termiä Road Trip). Reittinä oli suurin piirtein seuraava: Kangasala-Vaasa-Uumaja-Lycksele-Mo i Rana-Trondheim-Östersund-Sundsvall-Kangasala. Se oli sitä aikaa, kun Vaasasta liikkui vilkas laivaliikenne kahteen satamaan. Pienelle pojalle (omasta mielestään jo iso tuleva seiskaluokkainen) päällimmäisenä jäi mieleen se, että Norjassa oli kesällä lunta. Sekä se, että oli ensimmäinen reissu missä äiti ei ollut matkaseurueessa mukana. Olihan se kiva olla reissussa isän kanssa kaksin, vaikka naapurit mukana retkikunnassa olikin.

Autoreissu isän kanssa Norjaan ja Ruotsiin. Taukopaikalla taustalla Uumajanjoki.

Autoreissu isän kanssa Norjaan ja Ruotsiin. Taukopaikalla taustalla Uumajanjoki.

Toimiva reissu olisi tänäkin päivänä, vaikka Sundsvallista ei enää Vaasaan laivalla pääse. (Napsauta karttaa, niin se aukeaa Google Mapsiin).

Toimiva reissu olisi tänäkin päivänä, vaikka Sundsvallista ei enää Vaasaan laivalla pääse. (Napsauta karttaa, niin se aukeaa Google Mapsiin).

Pärnu & Tallinna 1988

Tällä reissulla konkretisoitui erinomaisesti kolme asiaa: suomalaisten bussireissut Neuvostoliittoon, kylmä sota ja oma jatkuva kiinnostus tutustua vieraisiin kulttuureihin. Ensinnäkin, jo pelkästään Neuvostoliittoon matkustamien kaikkien kuultujen tarinoiden jälkeen oli elämys. Se, että paikallinen bussikuski kertoi iltakävelyllä minulle – finninaamaiselle lukiolaiselle – useamman tunnin elämästä Neuvostoliitosta, oli uskomaton elämys. Rakkauteni Viroon on säilynyt tästä retkestä lähtien ja oli kiva nähdä, millaisia isäni kertomat bussireissut Neuvostoliitoon käytännössä olivat. Taisi muuten olla “viimeinen pakettimatkani vanhempieni kanssa” eli ilmeisen opettavainen reissu oli. Tämän jälkeen olenkin reissannut maailmalla pääasiassa kavereiden kanssa elämyksiä etsien, toki nykyään myös perheen kanssa.

Perhepotretti Tallinnan portilla, joka on ainut Baltiassa säilynyt 1600-luvun valliportti.

Perhepotretti Tallinnan portilla, joka on ainut Baltiassa säilynyt 1600-luvun valliportti.

Halmstad & Kööpenhamina 2003

Omistamamme ravihevosen vuoksi 2000-luvun alkupuolella reissattiin Ruotsissa raveissa isäni kanssa muutamia reissuja. Mieleenpainuvin niistä oli reissu Halmstadiin, mutta ei niinkään kilpailullisen menestymisen vuoksi. Se olikin ainoa yhteisistä kisareissuista, mistä jäi luu käteen.

Finaali oli pettymys, mutta sitä sulatellessa tuli illalla kuningasajatus mieleen. Kysyin isältäni, oliko hän koskaan käynyt Nyhavnissa oluella? Ei kuulemma ollut…

Aamulla suuntasimme Tampereen sijasta kohti Kööpenhaminaa, jonne saavuttiin muutaman tunnin päästä lauttamatkan jälkeen. Etsittiin kaupungilta vapaa hotelli ja käytiin Nyhavnissa oluella. Ajateltiin seuraavana päivänä uuden Malmön sillan ja Ruotsin läpi kotiin. Sanotaan diplomaattisesti näin, että idea ei ollut kotiväen mielestä yhtä hyvä kuin omasta mielestä, mutta pitkässä juoksussa reissu kuvasti kuitenkin sitä, mitä isä/poika -reissut parhaimmillaan voivat olla.

Kööpenhaminan Nyhavn toimii ympäri vuoden.

Kööpenhaminan Nyhavn toimii ympäri vuoden.

Tokio 2011

Vein vanhimman poikani 11-vuotis syntymäpäivälahjaksi isä-poika -reissulle Tokioon. Olimme siellä kahdestaan viikon verran ja se oli varsin huikea kokemus molemmille. Siinä missä Rasmus sai olla kahdestaan kanssani useamman päivän, niin samalla minä opin hänestä todella paljon. Reissun ajankohta hieman arvelutti varsinkin isovanhempia, kun Fukusiman ydinvoimaonnettomuudesta oli vain muutamia kuukausia. Pelko oli kuitenkin turhaa ja Japanissa kaikki oli ennallaan. Toki täytyy sanoa, että itseä viikon 28 yli neljän Richterin asteikon maanjäristystä hieman hämäsi. Kaiken kaikkiaan reissu oli aivan huikea ja olihan se itsellekin ensimmäinen reissu Japaniin.

Sanotaan kuitenkin niin, että 6.2 Richterin järistys reilun 100 metrin korkeudessa hotellihuoneessa ei ole mikään elämys, vaikka pojasta hotellin keinuminen kivaa olikin…

Rasmuksen kanssa kaksin Tokiossa isä-poika reissulla.

Rasmuksen kanssa kaksin Tokiossa isä-poika reissulla.

Florida 2013

Toiseksi vanhempi poikani Valtteri sai vastaavasti 11-vuotissynttärilahjaksi reissun Floridaan. Itse ehdotin Hong Kongia, mutta poitsun päätöksellä otettiin suunnaksi Miami ja Orlando. Reissu oli tosi erityyppinen verrattuna Rasmuksen reissuun, mutta yhtä lailla tosi onnistunut. Nautimme South Beachin menosta ja Orlandon huvipuistoista. Parasta näillä reissuilla on kuitenkin kaikista mielenkiintoista näkemistä ja tekemistä huolimatta se, että saa olla jälkikasvunsa kanssa kahdestaan. Viimeksi tämä tuli huomattua pari viikkoa takaperin, kun oltiin Valtterin kanssa kahdestaan Chicagossa.

Valtterin kanssa majoituttiin South Beachillä Miami Vicesta tuttuun Colony Hotelliin.

Valtterin kanssa majoituttiin South Beachillä Miami Vicesta tuttuun Colony Hotelliin.

Legoland 2016

Kävin Emma-tyttöni kanssa isä-tytär -reissulla Legolandissa parin yön reissulla Emman ollessa 2,5 vuotta. Oli mahtava huomata, kuinka hienosti meillä reissu kahdestaan meni. Itse en oikeastaan sitä epäillyt hetkeäkään, mutta yllätyin kuitenkin siitä, että reissu meni vieläkin paremmin kuin olin odottanut. Ensimmäinen yhteinen reissu on aina ainutlaatuinen ja kokemukset siitä säilyvät muistossa lopun elämää – ainakin isälle! Mahtava reissu kaiken kaikkiaan Euroopan upeimpaan huvipuistoon, joka itse asiassa täyttää ensi vuonna 50-vuotta.

Legolandissa Emman kanssa.

Legolandissa Emman kanssa.

Tallinna 2017

Tämä viimekesäinen reissuni niputtaa koko paketin yhteen isänpäivän kunniaksi. Reissulla en ollut liikenteessä pelkästään oman isäni kanssa, vaan mukana oli koko perheeni. Äitini lisäksi matkassa oli puolisoni, appivanhempani ja ensimmäistä kertaa samaan aikaan kaikki neljä lastani. Voin sanoa, että Tallink Siljan järjestelmä ei taipunut tähän vaan turvauduttiin perinteiseen sähköpostiin, jotta varaus onnistui. Hotelliyöreissu Tallinnaan ei sinänsä moneen muuhun matkaan nähden ihmeellinen ollut, mutta olihan se hienoa olla liikenteessä “koko porukalla”. Oman isäni kanssa oli laatuaikaa kahdestaan se, kun nuorimmaista jantteria käytiin nukuttamassa päiväunille pitkin Tallinnan lähiseutuja maisemia katsellen autoillessa. Ollaan sitä aikaisemminkin yhdessä oltu reissussa lasteni ja vanhempieni kanssa, mutta ei koskaan ennen koko porukalla.

"Daltonin veljekset" Tallinnassa.

“Daltonin veljekset” Tallinnassa.

Itse olen ollut reissussa kaksin niin isäni kuin äitini kanssa. Olen siis ollut reissussa kaksin myös omien lapsieni Rasmuksen, Valtterin ja Emman kanssa. Elmerin kanssa en vielä ole ollut, mutta eiköhän sitä ensi vuonna kolme täyttävän poitsun kanssa voisi lähteä jo kaksistaan katsomaan vähän maailmaa…

Elmerin kanssa St. Kitts:llä. Minnehän sitä lähdettäisiin kahdestaan reissuun?

Elmerin kanssa St. Kitts:llä. Minnehän sitä lähdettäisiin kahdestaan reissuun?

Yhteenveto: Matkustaminen isän kanssa

Matkustaminen isän kanssa kahdestaan on aina ollut kahdenkeskistä laatuaikaa sekä lapselle että isälle. Lopputuloksena on ollut erittäin elämyksellisiä reissuja aina kohteesta riippumatta. Ei voi kuin suositella sekä isän että lapsen näkökulmasta!

Hyvää isänpäivää omalle isälleni, itselleni ja kaikille muille isille!
-Kohteena maailma / Rami

P.S. Millaisia muistoja sinulla on isäsi tai lastesi kanssa kaksistaan reissaamisesta?

P.S.2. Omat vinkkini lasten kanssa matkustamiseen maailmalla: