Itäisen Välimeren risteily – Kreikan saaret ja Turkki
Olen aikaisemmin risteillyt sekä Aasiassa että Karibialla, ja niistä risteilyistä on jäänyt varsin positiiviset muistot kaikin puolin. Nyt useamman vuoden oli ajatuksissa ollut toteuttaa risteily Välimerellä, joten ei muuta kuin tuumasta toimeen. Varustamoksi valikoitui pitkään haaveilemani Celebrity Cruises, ja reitiksi Itäisen Välimeren risteily Kreikan saarille & Turkin Kusadasiin. Tässä postauksessa kerron kokemuksia Välimeren risteilyltä ja sarjan toisessa osassa millaista oli risteily Välimerellä Celebrity Cruisesesilla lasten kanssa.
* Kaupallinen yhteistyö We Love Cruises ja Celebrity Cruises.
Kokemuksia Välimeren risteilyltä – Celebrity Cruises Infinity
Itsellä on tullut reissuilla tutuksi monet Välimeren kaupungit ja lomakohteet, mutta nyt halusin tutustua useampaan kohteeseen samalla reissulla. Välimeren risteily on tähän erinomainen tapa, kun samalla sen voi yhdistää lähtösataman lähialueella useamman päivän lisälomailuun. Eri risteilyvaihtoehtoja ja aikatauluja pohtiessa kiinnostavimmaksi reitiksi nousi Itäisen Välimeren risteily Kreikan saarille, ja samalla oli mahdollisuus lomailla pitkään haaveilemassani Ateenassa ja Ateenan Rivieralla. Laivana tällä reitillä oli Celeberity Cruisesin Celebrity Infinity, joka on varustamon vanhimpia aluksia. Tämä ei kuitenkaan meitä haitannut, sillä vuonna 2023 uudistettu alus on parilla tuhannella matkustajalla sopivan pieni, ja keskittyy enemmän rauhallisimpiin elämyksiin ja hyviin ravintoloihin. Lasten kanssa reissatessa uusimpien laivojen huvittelujutut ja erilaiset vesiliukumäet eivät aina ole välttämättä huippujuttu, sillä satamapäivinä olisi ollut vaikeampi päästä laivasta maihin 😀
Itäinen Välimeren risteily – Kreikan saaret ja Turkki, 7 päivää
Lähtösatama: Piraeus (Ateena), Kreikka
Santorini, Kreikka
Meripäivä
Kusadasi, Turkki
Rodos, Kreikka
Mykonos, Kreikka
Hydra, Kreikka
Paluusatama: Piraeus
Välimeren risteilyn varaaminen – matkan varaus risteilytoimiston kautta
Edellisen Karibian risteilyn varasin suomalaisen risteilytoimisto We Love Cruisesin kautta, ja erinomaisten kokemusten jälkeen se oli helppo valinta tällekin risteilylle. We Love Cruises on suomalainen risteilytoimisto, joka on Royal Caribbeanin, Celebrity Cruisesin ja Azamara Cruisesin pääedustaja Suomessa. Näiden varustamojen lisäksi We Love Cruises hoitaa Silversean ja VIVA Cruisesin varauksia palvelun ollessa aina suomenkielistä. Risteilykokemusta We Love Cruisesin henkilökunnalla on yli 3500 päivää maailman merillä 85 eri laivalla, joten kokemusta ja asiantuntemusta on runsaasti asiakkaiden tarpeisiin.
Itsellä niin kuin varmasti monella muullakin on ollut sellainen mielikuva, että risteilytoimiston käyttäminen lisäisi matkan hintaa. Näin ei käytännössä ole. Mitään palvelumaksua We Love Cruises ei asiakkailtaan peri, vaan saavat omat palkkionsa varustamoilta. We Love Cruisesin kautta varatessa risteilyjen hinnoissa on aina kaikki mukana pakollisista risteilymaksuista satamaveroihin ja tarjoilupalkkioihin.
- Välimeren risteilyt Ateenasta by We Love Cruises

We Love Cruises on aina isosti esillä risteilytarinoineen Matkamessuilla – tässä tarinoidaan “millaista on risteillä lasten kanssa Karibialla”.
Minkälainen hytti risteilylle?
Isoilla risteilyaluksilla on hyvin eritasoisia hyttejä aina ikkunattomista sisähyteistä todella isoihin ja kalliisiin sviitteihin. Suosituimpia hyttejä ovat ikkunalliset hytit, parvekkeelliset hytit ja edullisimmat aina parvekkeen sisältävät sviitit. Karibian risteilyillä maisemien kannalta parvekkeellisella hytillä ei ole niin merkitystä paitsi aamuisin, sillä illat pimenevät siellä varsin nopeasti. Toista se on Välimeren risteilyillä, jossa parvekkeesta saa risteilylle kivan lisähuoneen. Kaiken lisäksi uima-asujen ja pyyhkeiden kuivaaminen onnistuu helpoiten parvekkeen tuoleihin kiinnitettynä, kunhan muistaa sitoa ne kunnolla kiinni.
Käytännössä varausprosessi We Love Cruisesin kanssa meni siten, että ilmoitimme heille mille laivalle, milloin ja mihinkä hyttiluokkaan haluamme. He tekivät meidän puolestamme alustavan varauksen, jonka sitten hyväksyimme. Henkilökohtainen virkailija tiesi heti, mikä hytti kannattaa varata tarjolla olevista vaihtoehdoista. Risteilyä varatessa varataan suoraan aina myös tietty hytti, ei pelkästään hyttiluokka. Olimme laivalla tästä varsin tyytyväisiä, sillä meillä oli hytti todella rauhallisessa kohdassa, ja parvekkeen näkymissä ei ollut mitään esteitä. Kaiken lisäksi satamapäivinä yhtä satamaa lukuun ottamatta meillä oli laivan parempi puoli maisemien katseluun niin satamaan tullessa kuin sieltä pois lähtiessä.
Celebrity Infinityn parvekkeellinen hytti oli varsin ok jopa nelihenkiselle perheelle, lasten ollessa 11 v ja 9 v. Katosta avattava lisäsänky oli toimiva ratkaisu, minkä hyttipalvelija avasi ja sulki aina vuodesohvan kanssa ruokailujen aikana. Perinteisiin Ruotsinlaivan hytteihin verrattuna tällainen hytti on jo huomattavasti tilavampi, ja sen kanssa pystyy viikon risteilyllä hyvin elämään. Oikeastaan ainoa miinus oli vuodesohvan ja parvekkeen välinen etäisyys, joka aiheutti “turhaa kiipeilyä” parvekkeelle liikkuessa vuodesohvan ollessa avattuna.

Illallisen aikaan oli avattu niin vuodesohva kuin katosta lisäsänky, tuotu seuraavan päivän risteilyohjelma ja rantapyyhkeet.
Risteilyn ruokailuajat ja ravintolat
Risteilyä varatessa varattiin samalla myös ruokailuaika kolmesta vaihtoehdosta (klo 18:00, klo 20:30 ja Celebrity Select), milloin laivalla haluaa illallisen päivittäin syödä à la carte -ravintolassa. Käytännössä näissä klo 18 ja 20:30 kattauksissa on sinulle varattuna aina tietty pöytä ja samat tarjoilijat, jotka oppivat hyvin nopeasti tapasi. Celebrity Select tarkoittaa puolestaan sitä, että voit mennä milloin tahansa klo 18-21 välillä syömään. Käytännössä, jos pöytää ei ole heti vapaana, niin saat “kiekon”, joka hälyttää pöydän ollessa vapaana. Pisimmillään jouduimme odottamaan 20 minuuttia pöytää, joten Celebrity Select on omasta mielestäni paras vaihtoehto illallisille päivien aikatauluttamisen suhteen.
Mikäli haluat nauttia illallista buffet-ravintolassa, niin se oli auki välillä 18-21. Käytännössä sinne sai pöydän aina heti, sen kun käveli sisään buffet-ravintolaan. Tämän lisäksi Celebrity Cruisesin aluksilla on lukuisia erikoisravintoloita, joihin pääsee sisään varaamalla ajan etukäteen. Näissä erikoisravintoloissa on erillisiä kattausmaksuja tai sitten annokset ovat erikseen maksullisia.
Koska meidän perheellämme ravintolakokemukset ovat aina merkittävä osa reissua, niin tutustuimme Celebrity Infinityn ravintoloihin monipuolisesti. Laivan erikoisravintoloihin pitää käytännössä varata illallisajat pari päivää etukäteen, jotta pääsee nauttimaan aterioista haluamiinsa aikoihin. Kävimmekin risteilyllä niin italialaisravintola Tuscan Grillissä, japanilaisessa Sushi on Fivessa ja interaktiivisessa Le Petit Chef @ Qsine ravintolassa. Näistä kaikista laivan ravintoloista omaa luokkaansa oli elämyksellinen Le Petit Chef @ Qsine, jonka ruuanlaittotarina annoksineen interaktiivisena videotarinaheijastuksena oli upea elämys.
Risteilylle voi ostaa erikseen Classic ja Premium -juomapaketteja, jotka sisältävät tiettyjä alkoholijuomia ja alkoholittomia. Laivan ravintoloissa voi tilata tarjoilijoilta “maksutta” näitä juomapaketteihin kuuluvia juomia, ja kalliimmista juomista maksetaan erotus juomapakettien maksimihintoihin. Käytännössä kuitenkin Itäisen Välimeren risteilyillä satamapäivät ovat sen verran pitkiä, että mikäli ei aio bilettää laivalla joka ilta, niin tulee edullisemmaksi maksaa erikseen juomat laivalla. Toki varustamoilla ja risteilytoimistoilla on tarjolla välillä todella edullisesti juomapaketteja, niin silloin juomapaketit voivat olla hyvä ratkaisu. Helppo ratkaisu ne ainakin ovat, sillä silloin olet jo todellisella all-inclusive risteilyllä.
Ennen risteilyä
Celebrity Cruisesin risteilylle tehdään lähtöselvitys hyvissä ajoin etukäteen. Siihen on useampia tapoja, mutta ylivoimaisesti helpoin ja suositeltavin on rekisteröityä Celebrity Cruisesin Appin käyttäjäksi matkapuhelimella. Vähintään yhden seurueen jäsenistä kannattaa rekisteröityä sovellukseen, mutta paras on kaikkien matkaseurueen jäsenten. Tästä sovelluksesta näkee itse risteilyllä kaiken tarvittavan tiedon aikatauluineen laivan ohjelmasta, kohdesatamista ja ruokailuista jopa ilman nettiyhteyttä.
Lähtöselvityksen yhteydessä täytetään kaikkien hytin henkilöiden matkustajatiedot ja päivää ennen risteilyä vielä kuittaus terveystiedoista. Näin jokaiselle henkilölle tulee oma XPressPASS, jota tarvitaan kirjautuessa laivalle. Lähtöselvityksen yhteydessä ilmoitetaan myös luottokorttitiedot, ja perheen matkustaessa voi kaikille ilmoittaa saman luottokortin maksukortiksi. Käytännössä laivalla ei käytetä käteistä ollenkaan, vaan hyttiavaimet toimivat niin maksukorttina kuin risteilypassina reissun ajan. Mikäli on ostanut erillisiä juomapaketteja laivalle, niin nämä näkyvät myös hyttikortissa erilaisina teksteinä.
Celebrity Cruisesin sovelluksesta voi varata retkiä kohdesatamiin ja erikoisillallisia + palveluita itse risteilylle hyvissä ajoin etukäteen. Varustamon retket ovat omaan makuuni liian kalliita, joten itse suosin omatoimiretkiä kohteessa. Toki varustamon retkillä on se etu, että niille osallistuessa kaikki on maksettu etukäteen ja mikäli retkeläiset myöhästyvät laivalle paluusta, niin heitä odotetaan ennen kuin risteily jatkuu kohti seuraavaa kohdetta.
Jotta risteilylle ylipäätänsä oli helpompi valmistua etukäteen, niin We Love Cruises lähetti neljäkymmentä sivuisen suomenkielisen opaskirjan. Muutaman kerran, kun itsellä tuli kysyttävää risteilyn suhteen, sain vastauksen todella nopeasti sähköpostitse. Kaiken kaikkiaan erinomaista palvelua, joka kuului risteilyn hintaan.
Risteilyn lähtöpäivä
Risteilyn lähtöpäivä eroaa luonnollisesti kaikista muista päivistä risteilyllä. Kaikki on omalla tavallaan uutta, niin laivaan meno kuin se, millainen itse risteilyalus lopulta on. Omien kokemusten mukaan vuosi vuodelta viikon mittaisille risteilylle lähtöselvitys ja laivalle meneminen on mennyt sekä helpommaksi että tehokkaammaksi. Näin ollen risteilyvieraat pääsevät nopeasti risteilyn tunnelmaan.
Matkustaminen satamaan
Lähtöselvityksen yhteydessä sinulle on kerrottu, milloin sinulla on check-in aika risteilyalukseen. Suosittelen majoittumaan edellisen yön kohtalaisen lähellä satamaa tai varaavaan riittävästi aikaa satamaan liikkumiseen. Liikenneruuhkat Euroopan isoissa kaupungeissa ja satamien ympärillä saattaa olla melkoisia, mitkä on hyvä huomioida siten, että ei tule itselle ja matkaseurueelle turhaa stressiä.
Omatoimisesti lentoja varatessa kannattaa huomioida Välimeren risteilylle se, että on ainakin vuorokautta ennen lähtösataman läheisyydessä. We Love Cruisesin kautta voi myös halutessaan varata lennot, jolloin varustamo on vastuussa siitä, että lentoaikojen muuttuessa tai peruuntuessa risteilyvieraat uudelleen reititetään sellaisille yhteyksille, että he ehtivät risteilylle ajoissa.

Kun olimme risteilyä edeltävän yön Piraeuksessa, niin saimme ottaa aamun rennosti kaupungilla kävellessä,
Satamaan saavuttaessa matkalaukut luovutetaan saman tien henkilökunnalle eli käytännössä henkilökunta nosti takakontista laukut suoraan laukkujen kuljetuskärryyn. Huomioitavaa on myös se, että jokaisen matkustajan on hyvä tulostaa etukäteen matkalaukkuihin laitettavat tunnistetiedot. Niissä on ilmoitettu asiakkaan nimi sekä hytinnumero, jotta laukut osataan toimittaa oikeiden hyttien eteen. Eli laivalle mentäessä vain käsimatkatavarat kannetaan itse laivaan.
Risteilyvieraat ohjattiin Piraeuksen satamassa erilliseen isoon auringonpaisteelta suojassa olevaan telttaan istuskelemaan, jonne mennessä annettiin check-in “jonotusnumerot”. Kun oman ryhmän check-in tuli ajankohtaiseksi, siirryttiin varsinaiseen satamarakennukseen tekemään check-in ja turvatarkastus. Sitten olikin enää vuorossa siirtyminen itse risteilyalukseen, jossa kaikki palvelut olivat heti risteilyvieraiden käytettävissä.

Satamassa oli ensimmäisenä ohjelmassa siirtyminen isoon telttakatokseen, jossa odotettiin varsinaista lähtöselvitystä.
Hyttiin päästyämme piti vielä tehdä Celebrity Cruises APPilla pelastautumis- ja turvallisuusharjoitus, joka käytiin kuittaamassa henkilökunnalle omassa hätätilanteen kokoontumispisteessämme. Se on pakollista kaikilla pidemmillä risteilyillä, mikä saattaa yllättää suomalaisen risteilymatkustajan ensimmäisellä kerralla.
Samalla kun lähdimme kuittaamaan pelastusharjoituksemme tekemistä, niin huomasimme hytin ulkopuolella jo matkalaukkumme – siirsimme vain ne hyttiin, ja jatkoimme samalla laivaan tutustumista.
Olimme hytissämme klo 14, kun itse risteily lähti satamasta klo 17. Kävimme rauhassa lounaalla laivan buffet-ravintola Oceanview Caféssa, ja odotimme uima-altaan suurimman ryysiksen hiljentymistä klo 18 saakka. Ehdimme nauttimaan iltauinneista, ennen kuin oli illallisen vuoro à la carte -ravintola The Trelliksessä. Illan aikana alkoi Celebrity Infinity tulemaan tutuksi, ja oli lopulta aika valmistautua ensimmäiseen satamapäivään Santorinille. Itäisen Välimeren risteily oli saanut hyvän startin.
Satamakohteet – risteilyn kerma kakun päällä
Itäisen Välimeren risteilyllä osa kohteista oli verraten pieniä Kreikan saaria, jossa ei ole varsinaisia satamia isoille risteilyaluksille. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että isot risteilyalukset ankkuroidaan tunnettujen kaupunkien pienten kalasatamien edustalle, jonne risteilyvieraat kuljetaan yhteysaluksilla. Käytännössä tämä toteutetaan erillisellä vuoronumerojärjestelmällä, jossa ensimmäiseksi satamiin pääsee varustamon retkiä varanneet henkilöt ja loput sitten jonotusnumeroiden perusteella. Jokainen voi käydä hakemassa omat ryhmäjonotusnumerot etukäteen ilmoitetusta kellonajasta lähtien, ja tämän jälkeen on odotettava omaa vuoroaan.
Huomasimme jo ensimmäisenä päivänä, että aamulla kannattaa nauttia rauhallisesti aamupala à la carte -ravintolassa, jonka jälkeen käydä rauhassa rasvaamassa itsensä paahtavaa aurinkoa silmällä pitäen. Suurin piirtein puolentoista tunnin kuluttua yhteysalusten liikennöimisen aloituksesta laivalla jo ilmoitettiin, että tästä eteenpäin ei tarvita vuoronumeroita maihin siirtymisiin. Koska satamissanoloajat olivat keskimäärin pidempiä kuin esim. Karibian saarilla tutustumiseen, niin näin rauhallisella startilla sai rennomman päivän itse kohteessa ilman turhia jonotteluita.

Yhteysaluksilla maihin menemiset ja sieltä tulemiset sujuivat huomattavasti paremmin kuin ennen risteilyä odotin.
Santorini
Santorini on kaikin puolin upea saari, mikä ei kuitenkaan kesäkuukausina avaudu parhaimmillaan päiväristeilijöille. Yhteysaluksilla saavutaan Firan satamaan, josta pääsee ylös Firan kaupunkiin joko kiipeämällä jalkaisin 588 porrasta (vain todelliset aasit kulkevat ne aasien selässä) tai suositulla kaapelihissillä. Suurin ruuhka kaapelihissille oli aamusta kaikonnut, ja pääsimme varsin maltillisella odotusajalla ylös kaupunkiin.
Firan katuja ja kujia ilman päämäärää tutkittuamme halusimme lähteä tutustumaan toiseen saaren suosituista kaupungeista eli Oiaan. Kun samana päivänä Santorinilla oli kaksi muutakin risteilijää, niin taksihinnat olivat sen mukaisia. Paikallisbussit olivat käytännössä täynnä, joten päätimme sitten tehdä taksiretken Oiaan ja muksujen mieliksi laavarannalle. Tämä muutaman tunnin retki oli kyllä kiva kaikin puolin, joskin taksimatkojen hinnaksi tuli 150 euroa. Taksikuski totesikin rehellisesti suoraan, että tulkaa tänne vasta syksyllä, niin hinnat ovat kohtuullisempia ja turisteja huomattavasti vähemmän – nyt otetaan kaikki rahat pois mitä saadaan.
Kusadasi
Turkin Kusadasi yllätti positiivisesti, vaikka odotusarvoisesti se oli risteilyn vähiten kiinnostava satamakohde. Kusadasin kaupunki oli itsessään varsin mukava ja siellä oli sopivasti käveltävää & nähtävää yhdelle risteilypäivälle. Hintataso oli huomattavasti edullisempaa kuin Kreikan kohteissa, ja tarjolla olisi ollut upea antiikin aikainen Ephesusin kaupunki. Omat tutustumiset Efesiin tuli oluen muodossa, ja kävimme muksujen kanssa taksilla läheisellä Ladies Beachilla. Tämä suosittu ranta paikallisten keskuudessa oli sellainen, että en ole ikinä nähnyt missään rannalla niin tiiviisti porukkaa. No kokemus sekin.
Rodos
Rodos oli omalla tavallaan yksi odotetuimmista risteilykohteista, sillä se oli ainoana ennestään tuttu parilta eri lomaviikolta. Onkin aina kiva, että risteilyllä on jo joku entuudestaan tuttu kohde, niin tietää etukäteen mitä kannattaa satamapäivänä tehdä. Rodoksella mentiinkin päivä niin kuin oli suunniteltu kierrellen aluksi upeassa vanhassa kaupungissa, jonka jälkeen mentiin Ellin rannalle viettämään rantapäivää. Paluumatkalla käveltiin vielä uudestaan Rodoksen vanhan kaupungin kujia, ennen kuin mentiin takaisin Celebrity Infinitylle rentoutumaan altaalle ennen illallista.
Mykonos
Santorinin lisäksi isoimmat odotukset olivat Mykonosta kohtaan. Sen huomasi nopeasti, että itse Mykonos oli upea. Valitettavasti porukkaa oli aivan liian paljon, että ei ihme, että ainakin Santorini on suunnitellut rajoittaa risteilyalusten päivittäisiä määriä. Olen ehdottomasti tämän kannalla, sillä Mykonoksella huomasi hyvin sen, että liika on liikaa.
Mitä itse Mykonokseen tulee, niin se on todella valokuvauksellinen pieni saari. Nautimme erinomaiset kanagyrokset pienessä tavernassa, ja muksut nauttivat uimisesta rannalla. Pidemmälle saarelle emme lähteneet vierailemaan, kun taksimatkojen hinnat olivat taas tähtitieteellistä luokkaa. Menimmekin verraten aikaisin yhteysaluksella laivalle, ja nautimme altaan rauhallisesta tunnelmasta.
Menisinkö Mykonokselle ja Santorinille uudestaan? Mykonokselle todennäköisesti en, mutta Santorinille ehdottomasti aikuisten reissulle myöhään syksyllä kyllä.
Hydra
Lonely Planet listaa Hydran Top 10 kohteeksi Kreikassa, enkä yhtään ihmettele. Vaikka etukäteen mietimme sitä, että kuinka ruuhkaiselta pieni Hydra tuntuu ison risteilijän ankkuroidessa kaupungin edustalle, niin siitä ei koitunut ongelmaa. Toisin kuin useamman isomman risteilijän vieraillessa Celebrity Infinityn kanssa samaan aikaan Santorinilla ja Mykonoksella, niin Hydralla ainoana ankkuroidessamme ei ollut isompia ruuhkia saarella.
Hydra on kaikin puolin mielenkiintoinen jo pelkästään siitä syystä, että siellä ei ole mopoja ja autoja ollenkaan. Kaikki liikkuminen tapahtuu jalkaisin, ellei lasketa hevosia ja aaseja, jotka kantavat tavaroita. Itse Hydran kylä on upea, ja samalla tutustuimme saareen kävelemällä puoli tuntia mukavalle pienelle rannalle. Vuokrasimme rannan majapaikan omistajalta rantatuolit ja nautimme elämästä. Kaiken kaikkiaan upea lopetus risteilyn satamapäiviin.

Hydra on täysin autoton ja moottoripyörätön saari, jossa tavarat liikutellaan perinteisin menoin hevosilla ja aaseilla.
Meripäivä
Meillä oli Santorinin ja Kusadasin välissä yksi meripäivä eli risteilimme koko päivän nauttien laivan palveluista. Aika kului syödessä, allasalueella, laivan teatterissa, ja katsoimme poitsun kanssa yhden lastenleffankin laivan kannella. Päivä oli sopivan rento, ja viikon risteilylle yksi meripäivä on sopiva lisä.
Ylipäätään myös satamapäivinä ehtii laivalla kyllä touhuamaan muutakin kuin istumalla illallisella. Välillä oli mukava pelkästään istua hytin parvekkeella ja katsella Välimeren upeita maisemia kylmä olut tai drinkki kaverina. Laivan musiikkiesitykset olivat varsin viihdyttäviä ja korkeatasoisia, sillä laivoilla esiintyy kansainvälisestikin merkittäviä artisteja. Aika ei laivalla tullut siis missään vaiheessa pitkäksi.
Risteilyn paluu lähtösatamaan
Viikon risteilyn jälkeen oli aika palata Piraeuksen satamaan. Itse asiassa Celebrity Infinity oli satamassa jo hyvissä ajoin ennen puolta yötä, siltä Hydrasta Piraeukselle ei ole sataakaan kilometriä. Kävinkin katsomassa laivan kannalle satamaan tulon, samalla kun jatkoin iltaa laivan kasinolla jalkapallon EM-kisojen pelejä seuraten.
Paluupäivän edellisenä iltana oli klo 22 mennessä luovutettava matkalaukut hytin ovien ulkopuolelle, josta henkilökunta siirtää ne satamaan. Jokaiselle risteilyvieraalle on hieman omien toivomusten mukaan annettu ryhmänumero, mihin aikaan varsinainen laivasta poistuminen tapahtuu. Hytit oli luovutettava aamulla klo 8, ja aamupalaa oli saatavilla klo 9 saakka. Oma lähtöaikamme ulos laivasta oli 9:30, joten saimme rauhassa syödä aamiaisen ennen laivasta poistumista. Laivan ulkopuolella odotti laukut, jonka jälkeen olikin aika jatkaa matkaa kohti Ateenan Rivieraa, jossa loma vielä jatkui kolme päivää. Mikäli kiinnostaa mitä kannattaa tehdä Ateenassa, niin lue vinkkini länsimaalaisen sivistyksen kehtoon ja maailman yhteen merkittävimpään baarikulttuuriin.
Celebrity Cruises varustamona
Celebrity Cruises sopii varustamona sellaisille, jotka hakevat risteilyltä hyvää ruokaa, tyylikkäitä tiloja, laadukasta ohjelmaa ja rentoa risteilyä ilman turhaa pönötystä. Klo 18 jälkeen jätetään shortsit ja ranta-asut hytteihin, ja illalliselle pukeudutaan pitkiin housuihin ja juhlavampiin mekkoihin. Mitään pikkutakkipakkoa laivoilla ei ole, ja suurin osa miespuolisista Itämeren risteilyvieraista pukeutui vain kauluspaitoihin ilman kravattia.
Itäisen Välimeren risteilyllä laivan keski-ikä oli arviomme mukaan karvan alle 50-vuotta. Eli laivalta löytyi hyvin edustettuna kaikkia ikäryhmiä alakoululaisista, nuoriin aikuisiin, keski-ikäisiin ja eläkeläisiin. Pieniä lapsia laivalla oli vain muutamia.
Celebrity Cruisesin uusimmat alukset ovat maailman tyylikkäimpien alusten joukossa, joten seuraavaksi itseä houkuttelee risteily kyllä uusimmilla Edge-luokan aluksilla. Eli ei muuta kuin seuraavaa risteilyä odotellessa…
- Välimeren risteilyt Ateenasta by We Love Cruises

Risteilyllä on aina mukavia pieniä yksityiskohtia kuten satamakohteista laivaan tullessa odottavat viilentävät pikkupyyhkeet.
Summa summarum: Itäisen Välimeren risteily Celebrity Cruisesilla vastasi pitkälti odotuksia. Satamakohteet olivat reitillä hyviä, ja ainoa miinus olikin Santorinin ja Mykonosin väkimäärät. Vaikka Celebrity Infinity on jo vanhempi alus, niin uudistuksen myötä laiva oli ikäänsä nähden varsin tyylikäs. Buffet-ravintolaa lukuun ottamatta laivalla ei ollut minkäänlaisia ruuhkia, vaan kaikki toimi niin kuin pitääkin. Merkittävin ero Karibian risteilyihin oli se, että risteilyvieraat tippasivat todella vähän laivan henkilökuntaa, vaikka suuri osa matkustajista oli amerikkalaisia. Suomalaisia matkustajia emme meidän lisäksi laivalla huomanneet, mikä oli itsestä aika yllättävää. Risteilyn yhdistäminen Ateenaan ja Ateenan Rivieraan oli loistava idea, joskin lämpötilojen puolesta myöhäisempi syksy olisi tällaisen risteilyloman paras ajankohta.
Risteilyjä ja saarihyppelyä,
-Kohteena maailma / Rami
* Kaupallinen yhteistyö We Love Cruises ja Celebrity Cruises.
P.S. Onko sinulla jotain kysyttävää Välimeren risteilystä? Tai vaihtoehtoisesti millaisia kokemuksia Välimeren risteilystä sinulla on?
Lue lisää:
- Koe Välimeren risteilyyn Insta Stories kautta by Kohteena maailma






































