Suomen pohjoisin laskettelukeskus

Saariselän laskettelukeskus on sekä Suomen että Euroopan pohjoisin laskettelukeskus. Sen sijainti takaakin huippukuntoiset laskettelurinteet pitkälle kevääseen. Jopa kevätauringon paistaessa saa pääsiäisenäkin lasketella ilman jonoja, mikä on harvinaista herkkua Lapin laskettelukeskuksissa. Kun vielä kaikki Saariselän palvelut ja majoituskohteet ovat rinteiden läheisyydessä, niin se tekeekin Saariselästä varsin kiehtovan talvilomakohteen varsinkin lapsiperheille.

* Kaupallinen yhteistyö Saariselkä Ski & Sport Resort. Alkuperäinen postaus on julkaistu 14.5.2023

Saariselkä ei ole “edes vain” Suomen pohjoisin laskettelukeskus, vaan Suomen paras laskettelukeskus. Nimittäin Suomen hiihtokeskusyhdistys valitsi Saariselän vuoden hiihtokeskukseksi 2025. Perusteluina oli Saariselän rinnetoiminnan aktiivinen ja pitkäjänteinen kehittäminen, missä keskuksen rinneturvallisuus on erinomaisella tasolla. Kehuja saa myös henkilökunta, jonka avulla Saariselkä on lämminhenkinen tunturikeskus, jossa otetaan ilolla vastaan niin kotimaiset kuin kansainväliset laskettelijat.

Saariselän rinteet jakautuvat kahden tunturin väliselle alueelle.

Saariselän rinteet jakautuvat kahden tunturin väliselle alueelle.

Saariselän laskettelukeskus – rinnealueet

Saariselän 23 rinnettä ja 6 hissiä sijaitsevat kahden tunturin välisessä laaksossa. Kaunispään ja Iisakkipään tuntureiden välissä on varsin lumivarma alue, jossa perinteisten laskettelurinteiden lisäksi on kaksi erillistä snowparkia isoine hyppyreineen ja “temppuilutelineineen”. Molempien tunturien rinteillä on myös omat ski cross -radat. Lapsille luonnollisesti löytyy omat harjoittelurinteet, ja kirsikkana kakun päällä kolme numeroitua pulkkarinnettä. “Punainen kolmonen” yhdistettynä siniseen ykköseen onkin Suomen pisin pulkkarinne – kaiken kaikkiaan 1800 metriä pitkä!

Rehellisyyden nimissä Saariselän rinteiden lukumäärän ei kannata hämätä miettiessä alueen laajuutta. Käytännössä laskettelurinteitä on kymmenkunta, sillä useammat rinteistä on numeroitu erilaisten lyhyiden haaraantumisten perusteella. Kun tämän pitää ennakkoasetelmissa mielessä, niin huippukuntoiset Saariselän rinteet tarjoavat hienot puitteet laskettelulle.

Kaunispään rinteiden alta löytyy niin suksivuokraamo, laskettelukoulu kuin viihtyisä Inarin saameksi “lämmintä suojaa” tarkoittava Lieggâ Láávu -rinneravintola. Näiden yhteydestä lähtee Saariselän laskettelukeskuksen ainoa tuolihissi, jolla pääsee nousemaan sekä laskettelijat että pulkkailijat kohti Kaunispään huippua. Kaunispään huipulta löytyy myös Saariselän laskettelukeskuksen toinen ravintola, Kaunispään Huippu, jonne pääsee nousemaan myös tietä pitkin autolla.

Lasketellessa Saariselän rinteillä ei kannata olla hyödyntämättä Suomen pisintä pulkkamäkeä. Lasketteluvarusteet päällä riittäävät, kun vuokraa vain pulkan (ellei sellaista satu olemaan itsellä matkassa), ja samaa hissilippua hyödyntäen pääset hurjastelemaan myös pulkalla!

Saariselän rinnekartta (klikkaa kuvaa reaaliaikaiseen rinnekarttaan)

Saariselän rinnekartta (klikkaa kuvaa reaaliaikaiseen rinnekarttaan)

Saariselän laskettelukeskuksen vuokraamosta voi vuokrata kaikki tarpeelliset välineet aktiivilomailuun.

Saariselän laskettelukeskuksen vuokraamosta voi vuokrata kaikki tarpeelliset välineet aktiivilomailuun.

Lieggâ Láávu -rinneravintola on varsin viihtyisä sisältä.

Lieggâ Láávu -rinneravintola on varsin viihtyisä sisältä.

Ja niin myös on maittavat Lieggâ Láávun eväätkin.

Ja niin myös on maittavat Lieggâ Láávun eväätkin.

Annoksissa oli myös sopivasti tarjolla väriä lautaselle.

Annoksissa oli myös sopivasti tarjolla väriä lautaselle.

Tekemistä Saariselällä talvella löytyy mm. Suomen pisimmästä pulkkamäestä alkaen.

Tekemistä Saariselällä talvella löytyy mm. Suomen pisimmästä pulkkamäestä alkaen.

Suomen pisimmän pulkkamäen vauhdikkain osuus on punainen rinne nro 3.

Suomen pisimmän pulkkamäen vauhdikkain osuus on punainen rinne nro 3.

Kaunispään rinteet

Saariselän laskettelukeskuksen suosituin hissi on keskuksen ainoa tuolihissi, joka nostaa sekä laskettelijat että pulkkailijat aivan Kaunispään huipulle saakka. Sieltä lähtevä sininen rinne nro 4 on varsin mukava ja vauhdikas, jonka kruunaa hieman jyrkempi loppuosuus. Kyseisen rinteen alkuosan vieressä on myös Ski Cross -rinne nro 5, joka on varsinkin nuorison mieleen.

Vinkki: Kaikista leppoisimmat ja loivimmat Saariselän siniset rinteet löytyvät Kaunispään puoleisen tunturin oikeasta reunasta. Niissä saa kaiken lisäksi lasketella omassa rauhassa nauttien upeista tunturimaisemista. Nämä rinteet ovatkin erinomaisia sekä laskettelua aloittaville että vauhdikkaaseen menoon tottuneelle kokeneemmille laskettelijoille.

Saariselän ainoa tuolihissi vie laskettelijat suoraan Kaunispään huipulle.

Saariselän ainoa tuolihissi vie laskettelijat suoraan Kaunispään huipulle.

Sininen nro 4 lähtee tuolihissin yläasemalta takaisin Saariselän laskettelukeskuksen keskusaukiolle.

Sininen nro 4 lähtee tuolihissin yläasemalta takaisin Saariselän laskettelukeskuksen keskusaukiolle.

Sininen nro 10 oli tyttären suosikkirinne Saariselällä.

Sininen nro 10 oli tyttären suosikkirinne Saariselällä.

Skicross rata sopii kaiken ikäisille.

Skicross rata sopii kaiken ikäisille.

Iisakkipään rinteet

Siinä missä Kaunispään oikeanpuoleisen reunan pitkä siniset rinteet ovat perheiden suosiossa, niin niiden vastapuolella Iisakkipään punaiset ja musta rinne sopivat vauhdikkaasta menosta nauttiville. Muutenkin Iisakkipään tunturin puolen rinteet lastenrinteitä ja Saariselän laskettelukeskuksen keskuspaikkaan vieviä loivia sinisiä rinteitä lukuun ottamatta sopii paremmin vauhdikkaasta menosta tykkääville.

Sekä Iisakkipäällä että Kaunispään puoleisien rinteiden keskellä on lautailijoiden suosiossa olevat snowparkit isoinen hyvin hoidettuine hyppyreineen ja tempputelineineen. Nuorena laskettelua harrastaneena nämä olisivat olleet unelmakohteita, mutta nykyään seniorilaskettelijana näistä nauttii vain katselemalla 😀

Vuoden 2025 uutuus Saariselällä oli Iisakkipään toisen ankkurihissin siirtäminen aivan parkkialueen viereen laskettelualueen reunalle. Näin Iisakkipään rinteille on helpompi lähteä suoraan Saariselän hiihtokeskuksen “keskusaukiolta”, mikä aikaisemmin ei ollut ilman kävelemistä mahdollista. Tämä uusi hissiyhteys on parantanut Saariselän laskettelukeskuksen toimivuutta melkoisesti, ja nyt kokonaisuus onkin erinomainen. Tämän uuden hissin viereen on tehty vielä uusi kapea mutkitteleva rinne, joka on varsinkin nuorison mieleen.

Iisakkipään huipulla on suosituimmille tapahtumapäiville aukioleva vohvelikahvila.

Iisakkipään huipulla on suosituimmille tapahtumapäiville auki oleva vohvelikahvila.

Sininen rinne 22 mutkittelee Iisakkipään puoleiselta rinnealueelta takaisin Saariselän laskettelukeskuksen keskusaukiolle.

Sininen rinne 22 mutkittelee Iisakkipään puoleiselta rinnealueelta takaisin Saariselän laskettelukeskuksen keskusaukiolle.

Saariselän laskettelukeskus – hiihtokoulu

Kaksi lajia on sellaista, joissa kannattaa aloituksessa suosia asiantuntevaa valmentajaa. Toinen on golf, ja toinen on laskettelu. Molempia lajeja voi kokeilla vanhempien kanssa, mutta lajien aloitus on mielekästä vain ammattitaitoisen opettajan avustuksella. Laskettelussa vielä on mukana turvallisuusaspekti eli hiihto-opettajan johdolla oppii alusta lähtien turvallisen tekniikan lasketteluun. Myös opit tunnetusti menevät lapsille paremmin perille, kun ohjeiden antaja ei ole oma vanhempi.

Muksujen ollessa hiihtokoulussa, saa sitten vanhempikin omaa aikaa lasketella kenties hieman vauhdikkaammin kuin jälkikasvujen kanssa. Kaiken lisäksi hiihtokoulun jälkeen todennäköisesti lapsikin uskaltaa laskea vanhempien kanssa rinteitä vauhdikkaammin kuin ennen.

Tyttäreni halusi ehdottomasti kokeilla lumilautailua Saariselällä. Itselle tähän oli ainoa ehto se, että kokeilut suoritetaan puolentoista tunnin yksityisopetuksella. Näin tytär oppi suoraan oikea tekniikan laudalla lasketteluun, mistä muutenkaan en mitään itse ymmärrä. Toisaalta sitten yksinopettelukaan ei tyttärelle olisi ollut mielekästä, sillä suksilla laskettelun taidosta olisi todennäköisesti vain haittaa lautailua opetellessa.

Vaikka itsellä oli kova into lähteä tyttären laskettelutunnin ajaksi rinteeseen, niin jäi kuitenkin mielenkiinnosta seuraamaan opetusta. Aika nopeasti siinä huomasikin sen, että itse olisi lähtenyt opettamaan juuri päin vastoin kuin ammattilainen lautailua. Olikin hauskaa ja opettavaista seurata, että ensiksi opetellaan kävelemään laudalla rinnettä ylöspäin, kuin harjoitellaan sillä laskemaan alaspäin. Tietysti laskettelun oppimisen kannalta vielä hissillä ylöspäin meneminen on kullanarvoinen taito, ja tytär pääsikin jo toisella yrittämällään sompahissin kaatumatta ylös asti – ei kuulemma ole todellakaan mikään itsestään selvyys lautailua aloitellessa.

Ensimmäisen hiihtokoulun puolentoista tunnin oppimäärän jälkeen tytär oli hiihdonopettajan mielestä siinä vaiheessa, että ennen seuraavaa tuntia kannattaa harjoitella itsenäisesti saatuja oppeja rinteessä. Näin ollen vuokrasimmekin pari päivää hiihtokoulun jälkeen laudan uudestaan, jolloin tytär harjoitteli itsekseen puolisen tuntia hiihtokoulussa tutuksi tulleessa lastenrinteessä. Sen jälkeen olikin aika lähteä isoihin rinteisiin, jotka sujuivat jo varsin mallikkaasti – toisella yrittämällä pari kilometriä pitkä rinne kaatumatta alas!

Oli kaiken kaikkiaan hienoa huomata, että Saariselän hiihtokoulu toimi juuri niin kuin pitikin. Parin vuoden tauon jälkeen oli aika laittaa tytär uudelleen Saariselän hiihtokouluun, ja tällä kerralla harjoiteltiin hiihdonopettajan kanssa lautailun tekniikan jatkojalostamista. Nyt kun on päästy jo tukevasti kiinni lautailun maailmaan, niin aika näyttää, vaihtuuko sukset kokonaan lautailuun. Toki tyttären suksilla laskettelu on vielä valovuoden edellä lautailua varsinkin käännösten osalta. Ammattitaitoisten hiihdonopettajien avulla uskon senkin taidon oppimisen olevan pelkkä muodollisuus, kun on taas muutamia kertoja nykyisiä oppeja lautailun harjoittelua takana.

Hiihtokoululainen valmiina lautailun ensimmäiselle tunnille.

Hiihtokoululainen valmiina lautailun ensimmäiselle tunnille.

Toisin kun voisi luulla, niin ensiksi harjoitellaan ylämäkeen menemistä laudalla ennen alamäkeä.

Toisin kun voisi luulla, niin ensiksi harjoitellaan ylämäkeen menemistä laudalla ennen alamäkeä.

Yksi tärkeimmistä asioista on oppia menemään yksin hiihtohissillä ylös laskettelun alkuvaiheessa.

Yksi tärkeimmistä asioista on oppia menemään yksin hiihtohissillä ylös laskettelun alkuvaiheessa.

Hyvä laskettelun opettaja on kullanarvoinen harrastuksen alkuvaiheessa.

Hyvä laskettelun opettaja on kullanarvoinen harrastuksen alkuvaiheessa.

Kun on opittu tulemaan ylöspäin, on hyvä oppia laskemaan myös alaspäin.

Kun on opittu tulemaan ylöspäin, on hyvä oppia laskemaan myös alaspäin.

Saariselän hiihtokoulussa oli hyvä ottaa tyttären ensilaskut lumilaudalla.

Saariselän hiihtokoulussa oli hyvä ottaa tyttären ensilaskut lumilaudalla.

Pienen omatoimisen harjoittelun jälkeen oli aika siirtyä jo isoihin rinteisiin.

Pienen omatoimisen harjoittelun jälkeen oli aika siirtyä jo isoihin rinteisiin.

Pari vuotta myöhemmin vuokralaudalla meno oli jo astetta sujuvampaa.

Pari vuotta myöhemmin vuokralaudalla meno oli jo astetta sujuvampaa.

 

Jopa pääsiäisenä sai lasketella ilman jonoja

Suurimmassa osassa pohjoisen Suomen laskettelukeskuksista on hiihtolomalla ja pääsiäisenä pitkät hissijonot. Mikäli ei ole ns. “pääsiäisviihteellä rinteessä”, niin jonoissa seisoskelu ja laskettelu ruuhkaisilla rinteillä ei ole mielekästä. Saariselkä olikin siitä iloinen poikkeus, että edes pääsiäisenä lasketteluhissien jonot eivät olleet kovin pitkin – usein sai laskea jopa lähes suoraan hissille!

Varsinkin lasten kanssa lasketellessa oleellista on se, että ei ole hisseissä ruuhkaa. Nimittäin heillä ei kärsivällisyys jonottamiseen ole samaa luokkaa kuin aikuisilla, joten lasten kanssa haluaa keskittyä rinneajan pelkkään lasketteluun. Saariselän laskettelukeskus onkin erinomainen perhelomakohde niin talvilomaviikoille kuin kevättalvelle.

Saariselän rinteillä sai lasketella pääsiäisenäkin omassa rauhassa.

Saariselän rinteillä sai lasketella pääsiäisenäkin omassa rauhassa.

Saariselän laskettelukeskus – vuokraamo

Saariselän laskettelukeskuksen vuokraamosta on helppo vuokrata niin laskettelusukset, lumilaudat kuin isot keltaiset pulkat Suomen pisimpään pulkkarinteeseen. Tämän lisäksi maastohiihtoon löytyy vuokrattavaksi niin perinteisen kuin luistelutyylin välineet.

Yksi suosituimmista Lapin talviharrastuksista on nykyään maastopyöräily sähköavusteisilla läskipyörillä. Siihenkin sopivan kokoiset pyörät niin aikuisille kuin lapsille on helposti vuokrattavissa laskettelukeskuksesta. Jo parin tunnin ajelulla ehtii käymään tekemässä pitkäkin lenkin huippukuntoisilla Saariselän pyöräreiteillä.

Saariselän laskettelukeskuksen vuokraamosta löytyy lajiin kuin lajiin välineet.

Saariselän laskettelukeskuksen vuokraamosta löytyy lajiin kuin lajiin välineet.

Saariselän laskettelukeskukselta voi vuokrata myös eFatbiket.

Saariselän laskettelukeskukselta voi vuokrata myös eFatbiket.

Talvella maastopyöräilyyn pitkävartisten kenkien lisäksi sopii hyvin hiihtovarusteet ja laskettelukypärä.

Talvella maastopyöräilyyn pitkävartisten kenkien lisäksi sopii hyvin hiihtovarusteet ja laskettelukypärä.

Summa summarum: Saariselän laskettelukeskus on rauhallinen keidas hyvin hoidettuineen rinteineen Suomen pohjoisessa Lapissa. Rinnealueet suosivat varsinkin lapsiperheitä ja snowparkkeja kaipaavia nuorisoa. Parhaiten Saariselkä sopii talvilomakohteeksi kaikille sellaisille, joille itse laskettelu ei välttämättä ole loman pääasia vaan monipuoliset harrastusmahdollisuudet hiihdosta moottorikelkkailuun, laskettelusta talvipyöräilyyn. Sellaiselle lomalle Saariselän laskettelukeskus hoitaa oman roolinsa varsin loistavasti huippuhyvällä sijainnilla kaikkien Saariselän palveluiden läheisyydessä.

Top10 tekemistä Saariselällä talvella

Aurinkoisia rinnepäiviä keväthangilla,
-Kohteena maailma / Rami

* Kaupallinen yhteistyö Saariselkä Ski & Sport Resort

Saariselän laskettelukeskus oli varsin toimiva kohde tyttären kanssa laskettelemiseen.

Saariselän laskettelukeskus oli varsin toimiva kohde tyttären kanssa laskettelemiseen.