Maakerroin ja erilaiset matkailutottumukset

Maakerroin kertoo sen, kuinka paljon olet nähnyt maailman valtioita suhteessa ikääsi nähden. Monelle matkailua rakastavalle on tavoitteita, missä olisi vuoden aikana mukava käydä. Jotkut matkustavat aina tuttuun ja turvalliseen paikkaan, mikä on tullut kuin toiseksi kodiksi vuosien varrella. Toiset tykkäävät kiertää aina uusissa kohteissa ja maissa, siinä missä osa tutkii maita pala kerrallaan useampien reissujen kautta. Itse kuulun siihen välimaastoon – minua kiinnostaa uudet valtiot, mutta haluan tutkia ja kokea käymiäni maita ja alueita mahdollisimman laajasti.

Riippumatta mihin ryhmään kuuluu, niin yksi asia on kaikille reissaajille tuttu asia. Aika moni matkailua rakastava laskeskelee, kuinka monessa maassa on tullut käytyä elämänsä aikana. Usein vanhemmat pesevät kouluikäiset valtioiden määrässä aika reippaasti, mutta lapsia usein kiinnostaa suhteellinen kerroin eli kuka on matkustanut eniten ikäänsä nähden. Loppiaisena pakkasaallon ollessa iskeytyneenä Suomeen voi selvittää jokaisen perheenjäsenen maakertoimen. Siihen tarvitaan vain kynä, ruutupaperi ja karttapallo, taikka näin digitaaliaikana postauksen lopusta löytyvä Excel-taulukko.

Huom! Alkuperäinen juttu julkaistiin vuosi sitten 3.1.2016. Nyt on aika siis itse kunkin päivittää omat maakertoimensa.

Itse suosin usein autonvuokrausta. Muuten olisi tämäkin paikka Norjassa jäänyt kokematta.

Itse suosin usein autonvuokrausta. Muuten olisi tämäkin paikka Norjassa jäänyt kokematta.

Miten maakerroin lasketaan

Otetaan esimerkiksi suomalaisten hyvin tuntema reportteri Rauli Virtanen, joka on niitä harvoja ihmisiä, jotka ovat käyneet kaikissa maailman itsenäisissä valtioissa. Raulin ikä on 68 vuotta ja käytyjä valtioita on 193. Raulin maakerroin on siten 193/68 eli 2,84. Toisin sanoen, jos on käynyt tasan niin monessa valtioissa kuin laskijan ikä, kerroin on silloin yksi. Laskukaava on siis valtiot jaettuna iällä.

Maakerroin kertoo sen, kuinka paljon olet nähnyt maailman valtioita suhteessa ikääsi nähden.

Oman perheen kertoimet

Itsellä on maakerroin 1,07 (vuosi sitten oli 1,05) – ikää on 44 vuotta ja olen käynyt 47 maassa. Sillä kertoimella ei kyllä omassa perheessäni edes palkintopallille päästä.

Kohta neljä vuotta täyttävä Emma-tytär oli kirkkaassa johdossa vielä vuosi sitten, sillä hänen kerroin oli silloin 3,50. Neljävuotiaana kerroin on enää 2,75, vaikka uusia maita tuli lisää neljä viime vuonna. Kahdella vanhemmalla pojallani on keskenään suurin piirtein saman verran maita käytynä, vaikka osittain eri reissuilla. Pari vuotta vanhemmalla Rasmuksella kerroin on 1,44 ja Valtterilla 1,57.

Puoliso on monen mielestä reissannut aika paljon, mutta perheen sisäinen luku on varsin vaatimaton 0,66. Viime vuonna hän ei ollut perheessä jumbopaikalla, sillä perheen nuorimmainen oli alle vuoden ikäisenä nollilla. Vuotta myöhemmin Elmeri on kirkkaassa kärjessä, sillä hänellä on kokonaisia kynttilöitä kakussa yksi ja käytyjä maita kahdeksan eli kerroin on toisin sanoen 8.0. Eli Elmeri nousisi vuodessa heittämällä sijalta kuusi kärkipaikalle perheen sisäisissä ”tilastoissa”…

Emma 2 kk - "Ihan sama mihin mennään kunhan mennään..."

Emma 2 kk – “Ihan sama mihin mennään kunhan mennään…”

Millaisia maakertoimia on sitten olemassa?

Maailmassa on 193 Yhdistyneiden kansakuntien tunnustamaa itsenäistä valtiota, joten maabongareille kyllä kohteita löytyy. Ongelmana tietysti osassa valtioissa on se, että ne eivät ole tällä hetkellä kovin turvallisia. Näin ollen olen itse ajatellut jo pidemmän aikaa niin, että jos aikuisiällä olevilla henkilöillä kerroin on yli yhden, niin silloin on täytynyt reissata maailmalla jo melko paljon. Tätä väitettä pitkälti tukee myös se, että itse pääsen juuri ja juuri tähän lukuun, vaikka siihen on jo jonkin verran saanut reissuja tehdä. Toki itsellä olisi luku helposti suurempi, jos reissaisin aina uuteen valtioon. Mieluimmin käyn kuitenkin tutustumassa useasti samoihin kohteisiin, ja näin varmasti monet myös varsinaisista maabongereistakin tekevät.

Rauli Virtasen maakerroin on siis kunnioitettavat 2,84. ”Työkseen maabongausta tekevä” tanskalainen Henrik oli viime vuonna reissannut 27 ikävuoden aikana 182 maassa eli hänen maakerroin on varsin suuri 6,74. Kun hän sai “urakkansa” täyteen, niin hän ehti vielä kolme päivää ennen 28 ikävuotta käymään kaikissa itsenäisissä valtioissa jolloin kerroin oli 7,15. Itse asiassa paljon isompaa ei juuri kenelläkään yli kaksikymmentä vuotiaalla voi olla ja nyt Henrikin luku vuoden vanhempana on tippunut lukuun 6,89.

TCC ja muut maabongaajien listat

Itsenäisten valtioiden lisäksi toinen luku mikä maabongareita yleensä kiinnostaa, on luku 324. Tämä pitää sisältää valtioiden lisäksi ”itsenäiset hallintoalueet”, joita löytyy useampi myös Etelämantereelta. Itsellä tämä luku on tällä hetkellä 61. Suomessa maailmanmatkaajien toimintaa pääsee halutessaan mukaan, jos luku on vähintään 100.

Nuorin kaikki 324 TCC kohdetta saavuttanut on Charles Veley, jonka ikä oli tähän päästessään 37 vuotta 9 kuukautta ja 17 päivää.

Mikäli maa- tai erillisten alueiden bongaus maailmalla kiinnostaa, niin käy katsomassa Meriharakka –blogista miten homma toimii laskennallisessa merkityksessä. Meriharakka –blogia pitävä Pirkko on reissannut yli sadassa maassa ja on todellisia maabongareita Suomessa. Toki Suomesta löytyy varmasti useita enemmän Pirkkoa reissanneita, mutta matkabloggaajista tiedän vain Anna-Katrin, joka matkustaa pitkälti maabongaus harrastuksen pohjalta. Tällä hetkellä hän on maailmanympärimatkalla, jonka etenemistä voi seurata Adalmina’s Adventures -blogista.

Pirkon sivulta löytyy myös Excel-tiedosto, mihin voi alkaa omia reissujaan merkitsemään ja laskea sen avulla myös omaa maakerrointa. Mikäli haluat nähdä listan virallisista maista ja itsehallintoalueista, niin tarkista se TCC:n sivuilta. Käy myös katsomassa, miten tanskalaisen Henrikin matkakerroin 6,74 on syntynyt.

TCC piste tuli, maapistettä ei. Alankomaat oli jo listalla aikaisemmin.

TCC piste tuli, maapistettä ei. Alankomaat oli jo listalla aikaisemmin.

Summa summarum: Jotta ei karata itse aiheesta loputtomiin listausmalleihin, niin oleellinen kysymys on vielä jäljellä. Mikä on sinun maakertoimesi? Laita se siis kommenttiin ja olisihan se hienoa, jos saataisiin selville kenellä on Suomen kovin kerroin tällä hetkellä!

Maakerrointerveisin,
-Kohteena maailma / Rami

P.S. Kuten alla olevista kommenteista selviää, Rauli Virtasen maakerroin oli 80-luvulla 4,27, kun hän oli käynyt ensimmäistä kertaa kaikissa itsenäisissä valtioissa. Iän kasvaessa luonnollisesti kerroin pienenee, kun uusia valtioita syntyy lisää aika harvakseen.

Lisätietoa: