Maanantai-illan perinnemusiikki- ja lauluilta Kilkennyssä
Oluenmakuisilla unelmareissuilla tärkeintä on päättää hyvä reissupäivä mukavaan iltaan paikallisten suosimassa pubissa. Irlannissa on jokaisessa kaupungissa tähän tarkoitukseen erinomaisia vaihtoehtoja, täytyy vain osata löytää niistä parhaimmat. Maanantai-ilta ei maailman houkuttelevinta vaihtoehdolta yleensä kuulosta, mutta Kilkennyssä se on viikon paras ilta kuunnella irlantilaista perinnemusiikkia. Pubikierroksen kohokohtana oli paikallisten vinkkien perusteella John Cleere’s Pub Kilkennyn keskustassa, jonne paikalliset muusikot ovat kokoontuneet jo 1990-luvun alusta lähtien viikoittain.
* Kaupallinen yhteistyö Tourism Ireland
Ilta Kilkennyn olut- ja pubikulttuurin parissa
Kilkennyn pubtarjonta on varsin runsas, ja se on yksi Irlannin parhaimmista. Isommista kaupungeista parhaat muistot pubeista on itsellä Galwaysta, sekä tietenkin Dublinista. Pääkaupungin runsaasta pubitarjonnasta on vain osattava valita itselleen sopivimmat, paljon helpommalla vaihtoehdot löytyvät pienemmistä kaupungeista. Kilkennyn kaupungissa on kuitenkin 60-70 pubia, mikä tietää sitä, että etukäteen on selvitettävä niin blogeista kuin paikallisilta, mitkä ovat parhaat pubit tässä vajaan 30000 asukkaan kaupungissa. Muutamat pubit olivatkin jo listattuna kierrettäväksi, mutta viimeinen silaus saatiin paikallisen historiallisen olutpanimon Smithwick’s Experiencen kierroksen päätteeksi paikallisen baarimikon avustuksella.
Smithwick’s Experience
Kilkennyn historiaan liittyy merkittävästi Smithwickin panimo, jonka tunnetuin perinne maailmalla on punainen klassinen Kilkenny ale. Smithwickin panimolla on toki oma nimikkotuotteensa Smitwick’s Red Ale, mutta samalla perimätiedolla nykyisin panimon omistama Guinness valmistaa näitä molempia tuotteita. Mikäli Kilkennyssa vierailee, kannattaa samalla tutustua kaupungin oluthistoriaan Smithwick’s Experiencen kierroksella, ja nauttia sen jälkeen olutmaistiaiset Smithswickin pubissa tai ulkoilma-alueella sään niin salliessa. Viiden euron lisämaksusta voi maistaa kolmea eri Smithwickin olutta, normaalihintaiseen lippuun kuuluessa yksi Smithwick’s Red Ale.
Kilkennyn parhaat pubit
Huomasimme kuitenkin nopeasti, että yksi ilta ei riitä Kilkennyn parhaiden pubien kiertämiseen. Osa kaupungin kiehtovimmista pubeista, missä varsinkin paikalliset viettävät aikaansa, ovat pienen kävelymatkan päässä ydinkeskustasta. Näin ollen seuraavaa reissua jäi odottamaan Lenehans Public House, Christy’s Bar ja Pump House, Hole in the Wall ei puolestaan maanantai-iltana ollut auki. Samoin jätimme väliin kiinnostavat käsityöläisolutpaikat eli Sullivan Brewery Taproomin ja Carlowsta kotoisin olevan O’Hara pienpanimon oluihin keskittyvän Brevery Cornerin. Sekä paikallisten mukaan kaupungin halvinta Guinnesia tarjoavan O Riadi’sin, koska oli kiire viereisen John Cleere’s Bar & Theatren maanantain perinnemusiikki-iltaan. Ennen kuin mennään perinnelaulujen pariin, tehdään pikainen katsaus Kilkennyn pubikierroksen muihin kohteisiin.
Kilkennyn pubkulttuuri on rikas ja laadukas. Useammalle illalle riittää kierrettävää, ja ylipäätänsä Kilkenny on erinomainen kohde tukikohdaksi pidempikestoiselle Irlannin tutkimusretkelle. Tunnin kahden ajomatkan päässä on tarjolla lukuisia mielenkiintoisia päiväretkikohteita.
Kilkenny levittäytyy Nore-joen molemmin puolin
Kilkennyn kaupungin jakautuu Nore-joen pohjois- ja eteläpuolelle. Historiallinen keskusta Kilkennyn linnoineen on joen eteläpuolella, samoin kuin majapaikkamme Kilkenny Ormonde Hotel ja kaupungin kuuluisa Medical Mile, jossa sijaitsee suurin osa kaupungin tärkeimmistä nähtävyyksistä. Tällä kerralla keskityimme tälle alueelle valikoiden kohteeksi viisi kiinnostavaa pubia, joista pääkohteeksi valikoitui John Cleere’s Bar & Theatre. Muut kohteet olivat kierroksella Kyteler’s Inn, Bollard Bar & Bistro, Lanigan’s Bar ja Matt the Millers.
Kyteler’s Inn
Kyteler’s Inn on hyvin tyypillinen turisteja kiinnostava pubi, koska rakennuksen seinässä koreilee perustamisvuotena 1324. Vaikkakin rakennuksen vanhimmat osat ovat 700 vuotta vanhoja, niin itse pub on huomattavasti nuorempi 50 vuoden historiallaan. Alkuillan musiikkisessio näytti sellaiselta, että se oli rakennettu turistien iloksi. Hörppäsimme nopeat tuopit Murphy’sia, ja jatkoimme matkaamme eteenpäin. Palasimme kuitenkin hieman ennen pubin sulkemista pelipaikalle uudestaan, ja nautimme rauhassa Guinnessit baarimikon kanssa jutellen.

Kyteler’s Inn oli täynnä porukkaa, kuuntelemassa perinteistä irlantilaista musiikkia. Meno oli liian turistista omaan makuuni.
Bollards Bar & Bistro
Bollards Bar & Bistro on toiminut vuodesta 1904 Bollardin perheen omistuksessa Kilkennyn keskustassa Kieran Streetillä. Mikäli haluat nauttia perinteisessä pubissa rauhallisesti tuopin kaksi Guinnesia, Bollard Bar & Bistro on tähän varma valinta. Viikonloppuisin on tarjolla irlantilaista livemusiikkia, ja ruokailukin onnistuu tässä gastropubissa suosikkiannoksinaan Guinness Casserole ja Irish Stew.
Lanigan’s Bar
Lanigan’s Bar kiinnitti huomiota ajellessamme kohti majapaikkaamme saapuessamme Kilkennyn keskustaan. Upea sininen ulkosivu suorastaan houkutteli kutsumaan sisälle, ja Lähtöportin Mika oli sitä muutenkin suositellut blogissaan kaupungin parhaisiin kuuluvana sporttibaarina. Tällä kerralla ei mitään urheilua ollut iltapelien muodossa tiedossa, mutta sitä vastoin täälläkin oli livemuusikot estradilla. Lanigan’s ei siis ole mikään sanan varsinaisessa merkityksessä perinteinen pub, mutta uskoakseni parhaillaan juuri urheilun seuraamisessa.
Matt the Millers
Matt the Millers, ollakseni rehellinen, valikoitui puhtaasti paikaksi illan viimeiselle oluelle siitä syystä, että baari-illan kaupunkikierroksen päätteeksi sieltä kantautunut livemusiikki veti puoleensa kohti baaritiskiä perinteisten pubien suljettua jo ovensa. Hanaolutvalikoima oli asiallinen Irkkupubiksi, mutta itse tila oli enemmän sellainen biletyspaikka. Teknisesti Matt the Millers sijaitsee Nore-joen pohjoispuolella ja vastapuolella tietä sijaitsee toinen suositeltava majapaikka Kilkenny River Court Hotel. Oikeastaan se on keskeisimmällä paikalla Kilkennyssä, mitä tulee nähtävyyksien katselemiseen ja pubitarjonnan tutkimiseen. Nimittäin Nore-joen pohjoispuolen lukuisat pubit ovat kävelymatkan päässä River Court hotellista.
Mikä hämmästyttävintä, kaikissa käymissämme Kilkennyn pubeissa oli maanantai-iltana livemusiikkia tarjolla. Lisäksi kävimme muutamassa muussakin hyvässä vaihtoehdossa kurkkaamassa sisään, mutta pikaisen tilannekatsauksen jälkeen jatkoimme kierrosta eteenpäin. Käytännössä kaikki käymämme pubit olivat sellaisia, että siellä olisi hyvin voinut juoda Guinnesin tai kaksi ellei jopa vaihtoehtoisesti kaupungin omien panimoiden eli Smithwichin ja Sullivan Taproomin tuotteita.
John Cleere’s Bar on muusikoiden kohtaamispaikka
Kilkennyn maanantai-ilta ei kuulosta maailman vilkkaimmalta vaihtoehdolta pubikiertueelle, mutta toisin siis kävi. Paikallisten kanssa keskusteltuamme päädyimme aika nopeasti siihen, että pääpaikka pubikierroksella tulee olemaan John Cleere’s Bar & Theatre, joka sijaitsee Kilkennyn pääkadulla lähes vastapäätä kaupungin suosituinta matkailukohdetta Smithwick’s Experienceä. Kävimme katsastamassa John Cleere’sin etukäteen seitsemän aikaan, ja päätimme palata hieman ennen klo 21 alkavaa musiikkisessiota. Meillä oli hyvää aikaa käydä illallisella ennen keskittymistä päivän pääaiheeseen eli perinnemusiikki-iltaan Kilkennyssä. Toki kuten alkuosasta tekstiä näkee, niin ehdimme John Cleere’sin jälkeen myös jatkamaan pubikierrosta vielä muutaman tuopillisen verran…
Paikalliset muusikot kokoontuneet jo 35 vuotta John Cleere’s pubiin
Kilkennyn historiallisessa sydämessä sijaitsevaa John Cleere’s -baaria ei voi kutsua pelkäksi pubiksi, vaan siitä on muodostunut irlantilaisen kansanmusiikin ja tarinoiden kohtaamispaikka. Erityisesti pubin maanantai-illat ovat muodostuneet legendaarisiksi, kaupungin pisimpään yhtäjaksoisesti järjestetyiksi perinnemusiikin illoiksi. Tämä traditio alkoi vuonna 1990, kun John ja Phyl Cleere avasivat oman nimisensä pubin ja toivottivat paikalliset musiikin ystävät tervetulleiksi jakamaan laulujansa ja kertomuksiaan. Alkuun kyseessä oli pienimuotoinen yhteissoitto paikalliselle yleisölle muusikoista, toimittajista ja muuten perinnemusiikkia rakastavasta porukan toimesta, mutta vuosien saatossa maanantai-iltojen suosio on kasvanut Kilkennyn kuuluisimmaksi musiikkitraditioksi.
Näiden maanantai-iltojen kantavana voimana on pitkään ollut Mick Walsh, monilahjakas muusikko, joka tunnetaan taidostaan soittaa huuliharppua, banjoa, kitaraa ja mandoliinia. Mick on ollut jo useamman vuoden tapahtumien keulahahmon, jonka johtamana iltojen musiikkiohjelmasta on tullut monipuolinen ja kiehtova yhdistelmä perinnemusiikkia, runoutta ja laulua.
Mickin rinnalla uuden sukupolven edustajana toimii hänen poikansa Gerry Walsh, joka on kasvanut kiinni Cleere’sin musiikkiperinteeseen ja tuonut siihen mukaan oman nuorekkaan kosketuksensa. Gerry jatkaa isänsä ja muiden vanhempien soittajien perinnettä tuoden samalla iltoihin uusia sävyjä ja nuoremman sukupolven tarinoita. Isä ja poika soittamassa yhdessä symboloivat sukupolvien välistä jatkumoa ja perinteiden siirtymistä, mikä on yksi iltojen merkittävimpiä piirteitä.
Edes koronavuodet eivät katkaisseet tätä John Cleere’s pubin 35 vuotta kestänyttä maanantai-iltojen musiikkiperinnettä, vaan Mick Walsh siirsi sen Facebookin livelähetyksiin poikansa Jerryn kanssa. He pyysivät ihmisiä tulemaan linjoille, ja täyttämään tuoppinsa ja näin etänä osallistumaan mukaan lauluihin kotisohvilla. Korona-ajan jälkeen livelähetysten kautta John Cleere’sin maanantai-iltojen suosio vain kasvanut, ja joka kerta pubi on ääriään myöten täynnä soittosession alkaessa.
Yksi illan kohokohdista ja elävä linkki menneisyyteen on lähes 90-vuotias Claire, jonka esittämät perinteiset irlantilaiset balladit ovat koskettaneet syvästi kuulijoitaan vuosien varrella. Clairen laulut kertovat tarinoita menneestä Irlannista nostalgisesti ja koskettavasti. Hän on osallistunut näihin iltoihin lähes alusta asti, ja hänestä on tullut eräänlainen symboli sille, miten tärkeää yhteisön ja musiikin perinteiden säilyttäminen on. Nykyään Claire käy pääosin istumassa omalla vakipaikallaan muusikkojen pöydässä kuuntelemassa muiden lauluja, nauttien tuopin tai pari elämän eliksiirinä toimivaa Guinnessia. Pelkästään jo Clairen tuleminen paikalle kesken maanantai-illan musiikkisession sai illan soittajien tunnelman nousemaan entisestään korkeammalle.

Kilkennyn musiikkikulttuurin perintö siirtyy sukupolvelta toiselle John Cleere’sin maanantai-illoissa.
Mukana sessioissa on viime aikoina ollut säännöllisesti myös Micheal MacCraith, paikallinen muusikko, jonka paikallisen “tamburiinin” luukapulalla nakutteleva soitto tuo sessioihin oman ainutlaatuisen lisänsä. Michealin osallistuminen rikastuttaa musiikillista tarjontaa ja hän laulaa myös omia tunnelmallisia tarinoitaan soolona illan aikana.
Cleere’sin maanantai-iltojen erityisyys ei siis piile pelkästään musiikissa, vaan myös sen kyvyssä luoda yhteisöllisyyttä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta jokaviikkoisilla musiikkisessioillaan. Paikalliset ja turistit kohtaavat täällä saman pöydän ääressä, nauttien aidosta irlantilaisesta tunnelmasta ja perinteestä. Iltojen suosio onkin kasvanut jatkuvasti vuosien mittaan, vetäen mukaansa kaikenikäisiä ihmisiä, jotka tulevat kokemaan perinteiden voiman ja yhteisen tarinankerronnan merkityksen. Paikalle saattaakin tulla illan aikana mukaan muitakin paikallisia muusikkoja, jotka pyytävät lupaa osallistua päivän soittosessioihin yleensä sen tietysti saaden.
Cleere’s ei ole vain paikka, johon tullaan kuuntelemaan musiikkia – se on paikka, jonne tullaan kokemaan ja elämään irlantilaisen perinteen taikaa. Se tarjoaa aidon kosketuksen Kilkennyn historiaan ja kulttuuriin, jossa musiikki toimii sukupolvet yhdistävänä voimana. Maanantai-illan musiikkisessiot ja muutama tuoppi Guinnesia on Kilkennyä parhaimmillaan!
Cleere’sin maanantai-iltojen soittaminen alkaa klo 21, mutta pub on täynnä porukkaa jo puolisen tuntia ennen aloitusta. Kannattaakin mennä ajoissa paikalle varaamaan hyvä paikka, tai toimia niin kuin itse, kysyen onko bändin viereisen pöydän ranskalaisdaamien seurassa tilaa. Ja olihan sitä, istuimmekin Ilin kanssa koko musiikkisession ”bändin jäseninä” omana vahvuutenani pöytärummut.
Maanantai-illat Cleere’sissä ovat näin muodostuneet tärkeäksi osaksi Kilkennyn identiteettiä, edustaen kaupungin parasta antia perinnemusiikin saralla. Mikäli olet Kilkennyssä maanantaisin, suuntaa siis John Cleere’s pubiin hyvissä ajoin, varaa itsellesi mukava paikka läheltä muusikkojen pöytää ja nauti ikimuistoinen ilta Kilkennyn elinvoimaisia pitkiä perinteitä kunnioittaen.
Itse olen tehnyt viisi erilaista reissua ympäri Irlantia ja Ili jopa viisitoista, ja molemmille tuli sellainen tunne, että koimme yhden parhaista irlantilaisen perinnemusiikin illoista John Cleere’s baarin maanantai-illassa. Itse innoistuin tapahtumasta niin paljon, että käytin vielä kotona tunteja selvittäen näiden maanantai-iltojen syntyä, historiaa ja siellä esiintyneiden muusikoiden tarinoita. Mikä hämmästyttävintä, suurin osa soittajista Mick Walshia lukuun ottamatta tekevät työkseen ihan muuta kuin musiikkia, sillä esimerkiksi Mickin poika Gerry on matematiikan opettaja. Väittäisin, että halutessaan Gerryn äänellä olisi kysyntää maailman isoimmilla lavoilla, mutta kilkennyläisten onneksi hän on tyytynyt pitämään oman kaupungin ja kreivikunnan perinteitä yllä vakipaikallaan John Cleere’s pubin kulmauksessa.
Summa summarum: Kilkenny on ehdottomasti niitä kaupunkeja Irlannissa, minne kannattaa mennä tutustuessaan aitoon irlantilaiseen pubikulttuuriin. Kaupungin nähtävyydet ovat kävelymatkan päässä toisistaan, ja kaupungin keskustasta löytyy pari erinomaista majapaikkaa eli Kilkenny Ormonde Hotel ja Kilkenny River Court Hotel. Mikäli Kilkennyn lomalla haluaa keskittyä majoittumaan enemmän vihreän nummien keskellä, niin läheinen Mount Juliet Estate ja Hunter’s Yard -hotelli toimii tähän tarkoitukseen.
Sanoisinkin Kilkennyn olevan erinomainen 2-3 päivän reissukohde tai yksi erinomainen vaihtoehto majapaikaksi kierrellessä Irlannin vehreää Ancient East aluetta. Oli sitten reissu millainen Kilkennyyn tahansa, niin älä unohda John Cleere’s pubin maanantai-illan perinnemusiikkisessiota.

Yksi Irlannin parhaiten säilyneistä keskiaikaista katedraaleista on St. Canice’s Cathedral. Sen pyöreään torniin voi kiivetä ihailemaan maisemia.
Guinnessia ja Kilkennyä,
-Kohteena maailma / Rami
* Kaupallinen yhteistyö Tourism Ireland
P.S. Lähtöportin Mika on kirjoittanut erinomaisen 10 x Kilkenny -postauksen kaupungin parhaista nähtävyyksistä ja tekemisistä. Turhaan siis itse kirjoitan toista samanlaista vinkkilistaa, vaan lue suosiolla Mikan erinomainen blogipostaus.
Lue lisää ja kuuntele Kilkennystä:
- Katso koko Irlannin reissu Insta Storiesta by Kohteena maailma
- 10 x Kilkenny by Lähtöportti
- Mick Walshin Youtube -kanava

























