Road trip Kaakkois-Irlannin parhaille golfkentille

Irlanti on monipuolinen golfkohde, jonka jokaisen golfreissuja tekevän kannattaa kokea elämässään. Ja kun ensimmäiset pelikierrokset ovat Irlannin links-kentillä tullut pelatuksi, niin tuskin pelireissu Irlantiin jää viimeiseksi. Olemme vieraskynäilijäni Ilkka ”Ili” Varmavuon kanssa kierrelleet Irlannissa yhteensä parikymmentä reissua, ja useimmiten pitkälti golfloman muodossa. Samalla itse Irlantia on tullut nähtyä monelta kantilta, ja uusia Irlannin golfloman suunnitelmia on valmiina molemmilla jo useampiakin. Tässä postauksessa keskitymme yhteiseen toukokuiseen neljän päivän pitkään viikonloppuun Kaakkois-Irlannissa, mikä toimii hyvänä esimerkkinä omatoimisesta golflomasta Irlannissa.

* Kaupallinen yhteistyö Tourism Ireland

Tämä postaus on toteutettu yhdessä vakivieraskirjoittajani Ili Varmavuon kanssa. Yhteenlaskettuna olemme reissanneet Irlannissa 21 kertaa ympäri saarta. Tällä kerralla yhteinen matkamme kulki kulki pitkin poikin Kildaren, Kilkennyn, Wexfordin ja Wicklown maakuntia, samalla pelaten neljällä alueen toinen toistaan upeammalla golfkentällä.

30 vinkkiä mitä nähdä ja tehdä Irlannin itäosassa

Irlannissa sijaitsevat maailman parhaat links-kentät.

Irlannissa sijaitsevat maailman parhaat links-kentät.

Suunnittele golfloma Irlantiin huolellisesti

Pelasimme reissullamme neljä upeaa kenttää eli Mount Julietin, Rosslaren, The Europeanin ja Corballiksen. Neljä kierrosta golfia ja aimo annos nähtävyyksiä neljän päivän aikana – kuulostaako hosumiselta? Kaikkea muuta. Golfloma Irlannissa kannattaa aina suunnitella niin, että golfin ohella näkee vehreää saarta muutenkin. Liian suurta palaa ei kannata kuitenkaan haukata kerralla, että jää aikaa myös nautiskelulle.

Lennot Irlantiin

Finnairin suorat aamulennot Helsingistä Dubliniin on bonus golffarille, koska kahden tunnin aikaeron avustamana vuokra-autolla pääsee tien päälle jo reilusti ennen puolta päivää. Näin jo tulopäivänä pääset nauttimaan onnistumisista golfin parissa. Mikäli haluaa optimoida pelipäivät käytettyyn aikaan nähden, niin kannattaa katsoa sellaiset lentopäivät, että Finnair lentää takaisin Dublinista Helsinkiin iltakoneella. Näin esimerkiksi meidän keväisellä golfreissullamme ehdimme hyvin pelaamaan neljä kierrosta golfia neljän eri reissupäivän aikana.

Samalla kun varaa lentoliput, niin kannattaa varata golfbagin kuljetus lennolle. Omilla mailoilla pelatessa nauttii golfista taatusti enemmän, varsinkin pelatessa useamman kierroksen golfreissulla.

Kun sopivat lennot ovat varattuna golfbagin kuljetuksineen, niin on aika suunnitella lopullinen reittiohjelma majapaikkoineen. Toki tietysti niin, että ennen lentojen varaamista on katsonut, että halutuille golfkentille on saatavilla teeaikoja ja sopivia majoituksia on tarjolla.

Jo Dublinin kentälle laskeutuessa näkee useamman maailmanluokan golfkentän ilmasta.

Jo Dublinin kentälle laskeutuessa näkee useamman maailmanluokan golfkentän ilmasta.

Irlannin golfkentät

Irlanti on tunnettu ennen kaikkea mahtavista links-kentistään, jotka ovat ripoteltuna ympäri maan rannikkokaistaleita. Irlannin tarjoama golf on kuitenkin myös paljon muuta, kuin näitä upeita merenrantakenttiä. Golfin mekasta löytyy aitojen linksien lisäksi lukematon määrä mahtavia näköaloja tarjoavia meren läheisyydessä olevia seaside-kenttiä sekä maailman valioihin mukaan laskettavia huikean kauniita puistokenttiä. Valinnan vara on yltäkylläinen, sillä maasta löytyy yli 400 kenttää – maailman kuuluisimmista golfklubeista aina edullisiin golfyhteisöjen omiin kenttiin.

Satunnainen golfturisti majoittuu usein Dublinin lähistöllä. Usein kannattaa kuitenkin mennä merta edemmäs kalaan, sillä hinnat pienemmillä paikkakunnilla ovat huokeammat. Tarjolla on myös monenlaista ja monen hintaista majoitusta huokeista Bed & Breakfast paikoista korskeisiin kartanoihin ja jopa linnoihin.

Suosittelemme, että rakennat sopivan rengasreitin sekä haluamasi golfkenttien että niitä lähellä olevien nähtävyyksien ehdoilla. Pelaat tulopäivänä ensimmäisen kentän ja ajat pelien jälkeen seuraavaan kohteeseen. Tutustut paikalliseen elämään ja jatkat lyhyellä siirtymällä aamulla seuraavalle golfkentälle. Suhteellisen aikaisen aamulähdön varaamalla iltapäivästä jää aikaan suunnata seuraavaan kohteeseen ja kierrellä siellä paikalliset nähtävyydet ennen siirtymistä seuraavaan majoituspaikkaan.

Toinen vaihtoehto on se, että valitset jonkin paikan perusleiriksi, josta teet päivittäin retkiä valitsemisille kentille. Useat hotellit ja korskeat kartanot kenttien laidalla tarjoavat myös stay and play paketteja. Ne ovat usein varteenotettava vaihtoehto, ja usein itse golf tulee tällä tavalla edullisemmaksi. Jos tiettyjen kenttien pelaaminen ei ole se tärkein vaihtoehto, niin suosittelemme ehdottomasti tällaista vaihtoehtoa.

Irlannissa pelatessa on hyvä muistaa, että sää voi olla aina mitä tahansa. Tässä The European Golf Club väylä 12 sateella...

Irlannissa pelatessa on hyvä muistaa, että sää voi olla aina mitä tahansa. Tässä The European Golf Club väylä 12 sateella…

... ja tässä auringossa.

… ja tässä auringossa.

Golfkenttien peliaikojen varaaminen

Kentille voi varata peliajat usein jo kuukausia aiemmin golfkenttien omilta web-sivustoilta. Varaaminen on huomattavasti helpompaa kuin kotimaisten kenttien teeaikojen varaaminen, sillä monet golfklubit suosivat samaa todella yksinkertaista ja helppokäyttöistä varauskalenterisivustoa ilman mitään turhia rekisteröintejä. Vapaana olevia teeaikoja hintatietoineen näkee kuukausiakin etukäteen, ja varauksen pystyy helposti suorittamaan parilla klikkauksella. Joihinkin klubeihin joutuu kyselemään ajanvarauksia sähköpostitse, mutta ne ovat melko harvinaisia nykyään.

Ajankohdaksi golfreissulle Irlantiin kesän sijaan valitsisin kevään tai syksyn – aikainen kevät on oma suosikkini. Tällöin usein myös kenttien greenfee hinnatkin on edullisempia kuin keskikesällä. Talvellakin pääsee välillä pelaamaan hyvin, mutta toisaalta olosuhteet voivat olla sitten mitä vaan.

Kun kenttien ajanvaraukset voi hoitaa itsenäisesti kuukausiakin etukäteen, niin sikälikin matkan suunnitteleminen hyvissä ajoin on helppoa. Toki varauksen voi jättää myös alan toimijoiden hoidettavaksi, mikäli kokee itsenäisen varaamisen muutoin vaikeaksi.

Lisää käytännön vinkkejä Irlannin links-kentille saat postauksestani Irlannin parhaat links-kentät.

Links of Heaven – golfia Irlannissa

Auton vuokraaminen Irlannissa

Ennen kuin mennään varsinaisiin kenttäesittelyihin, niin vielä sananen vuokra-autosta. Kannattaa valita tarpeeksi iso, että golfbagit mahtuvat mukaan. Toisaalta sitten mitä pienempi auto, niin sitä parempi sillä on liikkua kapeilla teillä. Moottoritiet ja valtaväylät ovat paremmassa kunnossa kuin Suomessa, mutta merenranta- ja sisämaan kiemuraiset pikkutiet ovat usein varsin kapeita. Toki peliseurueen kokokin vaikuttaa auton koon valintaan, ja neljän hengen peliporukalle tarvitaan jo varsin kookas auto, mikäli liikutaan yhdellä kulkuvälineellä muine matkatavaroineen.

Omin päin liikkuminen Irlannissa vuokra-autolla on helppoa. Vasemmanpuoleista liikennettä ei kannata kavahtaa, vaan ajaminen on itse asiassa mutkatonta. Tieverkosto on erinomainen ja viitoitus on hyvin selkeää. Moottoritiet yhdistävät suurimmat kaupungit, mutta pienimpien paikallisteiden varrelta löytyy usein ne kaikista kauneimmat maisemapaikat.

Ajomatkoihin kannattaa varata enemmän aikaa, kun Google Maps näyttää. Ensinnäkin siksi, että kapeammilla teillä suurin osa ei halua & pysty ajamaan sallittua nopeutta, ja toiseksi siksi, että aina silloin tällöin haluaa pysähtyä ihailemaan ja valokuvaamaan upeita maisemia. Muutenkin lomalla on mukavampi liikkua, kun on varannut siirtymiin riittävästi aikaa.

Vuokra-autolla liikkuessa Irlannin golflomasta saa eniten irti.

Vuokra-autolla liikkuessa Irlannin golflomasta saa eniten irti.

Pitkä viikonloppu vihreällä saarella – neljä päivää golfia Kaakkois-Irlannissa

Meidän viimeisimmän golfreissumme suunnittelun peruspilarina oli rakentaa sellainen kokonaisuus, että pääsemme pelaamaan tietyt haluamme kentät Kaakkois-Irlannista ja samalla tehdä kiertomatka Wicklown vehreisiin maisemiin eli Irlannin puutarhaan. Halusimme majoittautua yhden yön myös Irlannin kuuluisimmassa sisämaakaupungissa Kilkennyssä, jossa kumpikaan ei ollut vieraillut yhteensä parilla kymmenellä Irlannin reissullamme. Meidän golfmatkamme kulki tällä kertaa reitillä Dublin- Kilkenny- Wexford- Wicklow- Malahide-Dublin.

Halusimme pelata kolme links-kenttää ja yhden erinomaisen puistokentän. Puistokentäksi valikoitui valloittavan upea Mount Juliet Kilkennyn liepeiltä. Wexfordin läheltä poimimme Rosslaren yli satavuotiaan links-kaunottaren aivan Irlannin kaakkoiskulmauksesta. Kolmantena pelipäivänä ylitettyämme Wicklow vuoret astelimme legendaarisen The Europenin viheriöille. Lähtöpäivänä olimme varanneet aamulähdön vain kymmenen kilometrin päässä Dublinin lentokentästä olevalle jokamiehen links-kentän nimeltään Corballis.

Jouduimme hieman muuttamaan alkuperäistä ajatustamme reitistä, koska halusimme nimenomaan viettää yhden pitkän kaavan mukaisen illan Kilkennyssä ja vapaana olevat teeajat eivät tätä suosineet. Eli ideaalitilanteessa tämän tekemämme reitin voisi tehdä hieman toisella tavallakin yöpymällä Kilkennyssä ja Wexfordissa toisin päin, jopa niin, että ajaisi ensiksi pelaamaan Rosslaren kentän. Mutta kuten Kohteena maailman oluenmakuisilla unelmareissuilla on tapana, Kilkennyn pitkän kaavan pubikierrosta musiikkipainotteisine ohjelmanumeroineen ei todellakaan haluttu jättää väliin, vaikkakin ajopäivistä tuli tällä tekemällämme tavalla hieman pidemmät.

Kilkennyn parhaat pubit ja nähtävyydet

Pelireissumme reitti pääpiirteissään. Klikkaa reitti näkyviin Google Mapsissa.

Pelireissumme reitti pääpiirteissään, kilometrejä tuli yhteensä vuokra-auton mittariin 655 kilometriä. Klikkaa reitti näkyviin Google Mapsissa.

Mount Juliet Estate & Golf Club

Jokin käsittämätön rauha laskeutuu auton sisään ajaessamme Mount Julietin pääportista alueelle sisään. Sisääntulotiellä vastaa astelee kolme komeaa ratsukkoa. Hevoset tuskin vilkaisevatkaan meihin ohittaessamme ratsukot verkkaisesti. Meidän katseemme kiinnittyy puolestaan hevosten sijaan ympärillä leviävään tyrmistyttävän kauniiseen puistomaisemaan. Tunnelma on suorastaan harras. Paikka on Mount Juliet, joka tunnetaan eräänä smaragdisaaren kauneimpana puistokenttänä. Nore-joen rantapenkereelle 1700-luvulla rakennettu kartanon päärakennus toimii tänä päivänä pienenä loistohotellina, josta löytyy 32 huonetta sekä Michelin-tähden omaava ravintola Lady Helen. Golfkenttä kartanon puistoon avattiin vuonna 1991 ja sen suunnittelijana toimi maailmankuulu golflegenda Jack Nicklaus. Kenttää pidetään yleisesti yhtenä Nicklauksen parhaista.

Mount Juliet on isännöinyt Golf World Championshipin kahdesti ja se on toiminut Euroopan pääkiertueen näyttämönä järjestäen Irish Openin viisi kertaa viimeksi vuonna 2022. Pukuhuoneessa on kentällä pelanneiden maailmantähtien pukukaappeja valittavana itselleen: Ili otti Costantino Roccan pukukaapin, itse omiin mursunviiksiini sopivan Craig Stadlerin.

Mount Julietin kenttä soljuu läpi vuosisatoja vanhojen kypsien metsiköiden. Mahtavat puut reunustavat kaikkialla väyliä ja myös vesiesteet muodostuvat aika ajoin merkittäväksi haasteeksi kentän 80 bunkkerin lisäksi. Jos kentän avausväylä tuudittaa pelaaja helppoon kierrokseen, niin kolme seuraavaa väylää ottavat huolimattomalta luulot pois. Upein näistä on kentän kolmas väylä, veden yli lyötävä par kolmonen. Erityisen mieleenpainuvia väyliä ovat myös lähes peräperää pelattavat sisääntulon puolivälissä olevat par kolmoset ja niiden välissä oleva myös joen kanssa flirttaileva par nelonen. Mount Juliet tarjoaa rahalle loistavan vastineen. Peliajat iltapäivisin ovat huokeammat, ja silloin greenfee on 80 euroa. Se on erinomainen tarjous tämän tasoisesta kentästä. Mikäli harkitset majoittumista paikan päällä yhdistettynä golfpakettiin, niin päärakennuksen sijaan klubitalon vierestä löytyy elegantti Hunters Yard -hotellisiipi. Golfin lisäksi alueella voi harrastaa myös ratsastusta ja kalastusta.

Mikäli haluat viettää illan ja yön läheisessä Kilkennyn kaupungissa, ja toteuttaa Kilkenny pubikierroksen pitkän kaavan mukaan, niin kannattaa valita majapaikka aivan kaupungin keskustasta. Suosittelemisen arvoisia hotelleja ovat Kilkenny Ormonde Hotel ja River Court Hotel Kilkenny.

Mount Julietin ensimmäiseltä väylältä lähtien esteettisyys on viimeisen päälle kunnossa.

Mount Julietin ensimmäiseltä väylältä lähtien esteettisyys on viimeisen päälle kunnossa.

Mount Julietin kolmas väylä on kaunis lyhyt par 3, mutta vaativa herkkupala.

Mount Julietin kolmas väylä on kaunis lyhyt par 3, mutta vaativa herkkupala.

Mount Julietin jokaisella väylällä on teeboxissa laatta, missä on Jack Nicklauksen vinkit väylän pelaamiseen.

Mount Julietin jokaisella väylällä on teeboxissa laatta, missä on Jack Nicklauksen vinkit väylän pelaamiseen.

Mount Juliet tarjosi todellisen testin - huippukuntoisella kentällä liukkaat viheriöt ja yli 10 m/s tuuli pisti taidot testiin toden teolla.

Mount Juliet tarjosi todellisen testin – huippukuntoisella kentällä liukkaat viheriöt ja yli 10 m/s tuuli pisti taidot koetukselle toden teolla.

Mount Julietin väylä 13 on hyvä esimerkki kentän haastavuudesta: klubiteeltä 376 metriä, ja kaksitasoisen viheriön edessä vesieste.

Mount Julietin väylä 13 on hyvä esimerkki kentän haastavuudesta: klubiteeltä 376 metriä, ja kaksitasoisen viheriön edessä vesieste.

Mikäli haluat pelata Irlannissa laadukkaan kilpatason puistokentän, Mount Juliet on erinomainen valinta siihen.

Mikäli haluat pelata Irlannissa laadukkaan kilpatason puistokentän, Mount Juliet on erinomainen valinta siihen.

Jack's Bar on tyylikäs paikka aloittaa ja lopettaa kierros.

Jack’s Bar on tyylikäs paikka sekä aloittaa että lopettaa kierros.

Rosslare Golf Links Club

Rosslaren kenttä sijaitsee Irlannin kaakkoiskulmassa. Lähes siellä mistä autolautat lähtevät kohden Englantia, niemennokareen päässä. Kurvatessamme ennen aamuyhdeksää tämän vuonna 1905 perustetun links-kentän parkkialueella olemme ensimmäinen auto muutoin tyhjällä pysäköintialueella. Lähtiessämme kierroksen jälkeen jatkamaan matkaa eteenpäin, ei alueella ollut ainuttakaan tyhjää parkkiruutua.

Kentän salaisuus on paitsi sen huokea hinta, myös sen mutkattomuus ja pitkät perinteet. Kenttä on klassinen out-in tyyppinen muhkurainen golfarin taivas. Tuo tarkoittaa sitä, että ensimmäiset yhden reikää kävellään klubitalolta toiseen suuntaan ja jälkimmäiset yhdeksän reikää takaisin klubille.

Kierros Rosslaressa tarjosi positiivisen, joskin odotetun kaltaisen yllätyksen. Selkeät konstailemattomat suurten dyynien reunustamat väylät olivat viekoittelevat. Pienet kummut heittelivät palloa aika ajoin kivasti sinne tänne. Muhkurainen ja kumpareinen ”pyykkilauta” väylänä muistutti aaltoilevaa merenpintaa. Aika ajoin saattoikin vertailun vuoksi kivuta dyynien päälle vilkaisemaan miltä ympärillä villinä vellova Irlanninmeri oikeasti näyttää. Kääntöpisteeltä saattoi nähdä jopa naapurikaupunki Wexfordin silhuetin merenlahden takaa.

Kierroksen kruunasi lämmin klubitalo, jossa nautimme perinteisesti kierroksen jälkeisen lounaan. Klubien ravintolat ovatkin poikkeuksetta tasokkaita ja varsin huokeita. Erityisesti lämmittävä päivän keittolounas on aina hyvä valinta.

Mikäli omiin golflomasuunnitelmiisi sopii, niin kannattaa pelata myös Rosslaren toinen 12 väyläinen kenttä nimeltä Burrow links. Tämä Christy O’ Connor juniorin suunnittelema kenttä valmistui vuonna 1992 Rosslare Old Linksin viereen.

Rosslareen tulimme Wexfordista, josta oli kentälle alta puolen tunnin ajomatka. Majapaikkanamme oli hotelli Whites of Wexford kaupunkia halkovan kävelykadun päässä. Oiva sekä sijainniltaan ja palveluiltaan.

Rosslare tyylikäs klubitalo huokui historiaa.

Rosslare tyylikäs klubitalo huokui historiaa.

Rosslare on todellinen helmi Irlannin kaakkoiskulmauksessa.

Rosslare on todellinen helmi Irlannin kaakkoiskulmauksessa.

Pieni sadekaan ei haitannut upealla kentällä pelaamista.

Pieni sadekaan ei haitannut upealla kentällä pelaamista. Tässä lyödään avausta yli edellisen viheriön.

Rosslaressa oli kentällä ainakin toinen suomalaisryhmä samaan aikaan. Tunnistatko itsesi kuvasta?

Rosslaressa oli kentällä ainakin toinen suomalaisryhmä samaan aikaan. Tunnistatko itsesi kuvasta?

Rosslare Links tarjoilee kaikkea parasta eli dyynejä, merenrantaa ja tuulta pelaajien iloksi.

Rosslare Links tarjoilee kaikkea parasta eli dyynejä, merenrantaa ja tuulta pelaajien iloksi.

Rosslaren Caesar-salaatti oikein rapealla pekonilla.

Rosslaren Caesar-salaatti oikein rapealla pekonilla.

The European Golf Club

The Europen on irlantilaisen golflegendan Pat Ruddyn elämäntyön huipentuma. Urheilutoimittajana, golftoimittajana, journalistina, kustantajana ja golfkenttäsuunnittelijana Irlannissa tunnetuksi tullut Ruddy sai hankittua omistukseensa Wicklown eteläpuolelta palan kumpuilevaa links-maata. Hiekkadyynialueen, joka linkittää maan mereen. Siitä nimi links-kenttä tulee.

Ruddyn mestarillinen taideteos avattiin vuonna 1993 ja jo silloin se sai valtaa huomiota osakseen. “Vuosisadan kenttä” äänestyksessä se äänestettiin Irlannin viidenneksi parhaimmaksi vain seitsemän vuotta avaamisensa jälkeen. Vuosikymmenten vieriessä kentän vetovoima ei ole hiipunut vaan se päinvastoin on vain voimistunut. Kenttä pidetään järisyttävän kauniina. Kenttä on suuri, mutta muutoin kentän alueella yksinkertainen on kaunista. Klubitalo on kaikkea muuta kuin korskea kartano. Se täyttää kuitenkin tehtävänsä juuri niin Ruddy, joka on omistanut kentän aina tähän vuoteen saakka, on aina halunnut. Golf on täällä pääosassa, ei mikään muu.

Majesteetillisuudesta pitää huolen siis itse kenttä. Ensimmäinen yllätys on se, että tuloskortista löytyy 20-väylää. Kyllä, kentällä on kaksi ylimääräistä par kolme reikää. Miksi? No miksipä ei – kun kerran tilaa oli tehdä ja rakentaa herkkua vähän lisää. Ylimääräiset par kolmoset tulevat vastaan hyvin luonnollisesti, kuin huomaamatta. Niitä varten tarvitsi rakentaa vain aloituslyöntipaikat ja viheriöt dyynien kupeeseen. Molemmat näistä kolmosista ovat myös upeita. Ne voisivat sijaita millä tahansa kentällä.

Mieleenpainuvia seikkoja on niin paljon, että kaikkien niiden luetteleminen olisi turhaa. Ratapölkkyjen reunustamat bunkkerit, tuuheat partakarvat bunkkereiden reunoilla, dyynien halki luikertelevat väylät ja merenrantaan lyötävä par vitonen. Meren äärelle saavuttaessa kentässä tapahtuukin jännittävä ja hartaasti odotettu rytminvaihdos. Dyynien seasta saavutaan huikealle rannalle, ja josta noustaan jälleen dyynien sekaan seuraavien väylien aikana. Tässä kohtaa, jos jolloin olisi syytä muistaa katsella maisemia.

Itse asiassa monet väylistä kannattaisi kävellä takaperin ja vain ihailla siten eteen aukeavaa maisemaa ja Brittas Baytä. Kuinka usein sitä tuleekin vain käveltyä eteenpäin unohtaen taakse jäävän maiseman? Eräs maailman kuuluisin golffari sanoikin aikoinaan: Always remenber to smell the flowers. Kiinnitä huomiosi myös ympärillä olevaan luontoon.

Kentän seitsemännellätoista väylällä kannattaa katse kuitenkin kohdistaa eteenpäin. Aloituslyöntipaikalta avautuva laakso on satumainen. Väylä on kuin koru. Yhtä kaunis ja seireenimäisen viekoitteleva kuin ulosmenon seitsemäs reikäväli, joka äänestetty maailman parhaiden väylien joukkoon kuuluvaksi.

The European on enemmän kuin golfkenttä. Se on tuhansien tarinoiden näyttämö. On se vaan niin mahtava, että sen pelattuaan tuloksella ei ollut niin väliä. Siellä lepäsi jokin sanoin kuvaamaton rauha. Vastatuuleen lyötäessä tarvitaan tuulta puhkovaa ruudikasta lyöntiä ja myötätuuleen lyötäessä voi osuman jälkeen ihailla pallon lentoa. Matala rullaava lyönti löytää viheriön, mutta korkea pallo löytää tuulen ja saattaa ajautua sivuun. Sillä mitä me merkitsimme tuloskorttiin ei ollut merkitystä. Sillä oli, että saatoimme pelata täällä ja nauttia golfista aidoimmillaan. Ja mikä parasta, saimme tarinoida kierroksen jälkeen itse Pat Ruddyn kanssa, kun hän kertoi pitkät tovit ja omaa filosofiaansa kentän suunnittelusta. Tarinoita ja naurua, sitä se oli myös koko vierailu tällä upeassa maanpäällisessä paratiisissa. Päällimmäiseksi ajatukseksi jäi kentältä poistuttaessa: Milloin pääsen tänne uudestaan?

Gerard Ruddy, kentän suunnittelijan Pad Ruddyn poika, otti toiminnanjohtajan roolissa meidät ilolla vastaan.

Gerard Ruddy, kentän suunnittelijan Pad Ruddyn poika, otti toiminnanjohtajan roolissa meidät ilolla vastaan.

The European Golfin ykkösen avaus näyttää lempeältä. Tosin Gerard Ruddy totesi avaukseni jälkeen, että ensimmäinen suomalainen, joka on osunut väylälle :-D

The European Golfin ykkösen avaus näyttää lempeältä. Tosin Gerard Ruddy totesi avaukseni jälkeen, että ensimmäinen suomalainen, joka on osunut väylälle 😀

The Europeanin erikoisuus on isot lautaseinäiset bunkkerit, joita on hyvä välttää kuten niiden viereistä pitkää heinää.

The Europeanin erikoisuus on isot lautaseinäiset bunkkerit, joita on hyvä välttää kuten niiden viereistä pitkää heinää.

Väylän 12 greeniä pidetään maailman pisimpänä, pituutta on 127 yardia ja keskellä greeniä vielä kaiken lisäksi bunkkeri!

Väylän 12 viheriötä pidetään maailman pisimpänä, pituutta on 127 yardia ja keskellä greeniä vielä kaiken lisäksi bunkkeri!

Kentän erikoisin ominaisuus on kuitenkin reiät 7A ja 12A, jotka ovat ylimääräiset kaksi par kolmosta.

Kentän erikoisin ominaisuus on kuitenkin reiät 7A ja 12A, jotka ovat ylimääräiset kaksi par kolmosta.

Pad Ruddyn sanoin, jos missaa kolmannentoista reiän avauksen, ei pelkästään missaa väylää vaan koko Irlannin.

Pad Ruddyn sanoin, jos missaa kolmannentoista reiän avauksen, ei pelkästään missaa väylää vaan koko Irlannin.

Mikäs on pelatessa yhdellä maailman parhaista golfkentistä!

Mikäs on pelatessa yhdellä maailman parhaista golfkentistä!

Golfautoilla saa ajaa aivan viheriöiden viereen, mutta raffiin golfautoilla ei saa ajella. Links-kentillä hyvin tyypillinen sääntö eli pitkää heinää suojellaan.

Golfautoilla saa ajaa aivan viheriöiden viereen, mutta raffiin golfautoilla ei saa ajella. Links-kentillä hyvin tyypillinen sääntö eli pitkää heinää suojellaan.

The European on haastava kenttä, mutta palkitsee hyvät lyönnit. Greenit ovat isoja, niitä ympäröivät bunkkerit syviä.

The European on haastava kenttä, mutta palkitsee hyvät lyönnit. Greenit ovat isoja, niitä ympäröivät bunkkerit syviä.

The European, 17 tee, tästä ei golfkenttä voi enää parantua.

The European, 17 tee, tästä ei golfkenttä voi enää parantua.

The Europenista lähtiessämme ajoimme alueen suosituimman pubin Mickey Finnsin kautta ylös Wicklow vuorille. Siellä ylhäällä vuorten kainalossa luikertelevaa Military Roadia pitkin jatkoimme kohden Dublinia ihaillen paikallisista maisemista ja piipahtaen illallisella Johnny Foxes pubissa, joka on muuten yksi Irlannin vanhimmista alallaan. Iillansuussa kaarsimme Dublinin pohjoispuolella olevan nukkumalähiön Malahideen. Hotelli valintamme oli The Grand Malahide. Kiva, tyylikäs ja yksi sokkeloisimmista hotelleista missä olimme pitkään aikaan yöpyneet. Huoneen ikkunoista avautui panoraamamaisema yli merenlahden kohden niemeä, jolla sijaitsee kaksi tai oikeastaan kolme kenttää rinta rinnan. Nuo kentät ovat The Island, Corballis ja Balcarrick. Ennen nukkumaanmenoa, oli vielä aika suunnata irlantilaisen Open-voittajan Darren Clarken lempipubiin.

Upeaan golfpäivään sopi jälkipelit Gibney'sissa, Open voittaja Darren Clarken lempipubissa.

Upeaan golfpäivään sopi jälkipelit Gibney’sissa, Open voittaja Darren Clarken lempipubissa…

... ja Grand Hotel Malahiden tyylikkäissä puitteista.

… ja Grand Hotel Malahiden tyylikkäissä puitteista.

Corballis Links Golf Club

Aamulla laskuveden aikaan Grand hotel Malahiden ikkunasta näytti siltä, että The Islandin kentälle pääsisi näppärimmin soutuveneellä. Me kuitenkin kiersimme merenlahden autolla eikä määränpäämme ollut niemen kuuluisin golfpyhättö The Island, vaan kaiken kansan kotikenttä Corballis. Tälle kentälle on kertynyt ikää jo reilut sata vuotta, mutta ei ole mikään itsestäänselvyys, että se on säilynyt nykyisellä paikallaan. Alun perin paikallisen sairaalan työntekijöiden kenttä muuttui Donabate Golf clubiksi 1920-luvulla. Vuonna 1939 Donabaten klubi muutti ja vanhalle kentälle asettui Corballis Golf Club, joka niin ikään luopui kentästä 1960-luvulla. Kenttäalueesta meinattiin tehdä yleishyödyllinen Caravan Park. Pieni asuntovaunualue, joka löytyy edelleen kentän naapurista, uhkasi laajentua merenrantaan asti kenttäalueen päälle. Silloin kuvaan astui Pat Ruddy muutaman ystävänsä kanssa.

Tuohon aikaan Dublinin alueen kentillä ei ollut tilaa uusille jäsenille, eikä monilla ollut myöskään taloudellisesti mahdollista liittyä golfseuraan. Heillä ei ollut kotikenttää eikä urheiluseuraa, jota he olisivat voineet edustaa. Pat Ruddy ystävineen perusti näille kodittomille golffareille oman seuran ”The Homeless Golfers ” seuran. Virallisesti Corballikseen asettui Dublin & County Golf Club. Seuraan liittyi heti yli tuhat pelaajaa, joilla ei aiemmin ollut mitään mahdollisuutta pelata golfia. Pelimaksu oli ainoastaan yksi shillinki. Jäsenmaksua ei ollut. Pat Ruddyn ajatuksena oli osoittaa poliitikoille se, että golf ei ole elitistinen laji, vaan että se kuuluu kaikille.

Kunnalliselle kentälle oli tilausta. Niin myös kävi ja Dublinin kunta pyörsi päätöksensä Caravan Parkista ja antoi golfkentän jäädä yleishyödyllisenä sijoilleen. Ihme oli tapahtunut. Corballis Public Golf course avattiin virallisesti 1972 ja se oli ensimmäinen seura Irlannissa, joka sai virallisen aseman Irlannin Golfliitossa, vaikka sillä ei ollut omaa kenttää. Myöhemmin kentästä tuli varsin suosittu, kun peliajat yleiselle kentälle olivat kiven alla. Varauskirjaa ei ollut vaan kentälle mentiin pallorännin kautta jonottamalla. Osa ”kodittomista golffareista ” sai tarpeekseen ja he kävelit yksinkertaisesti rantatien toiselle puolelle perustaen siihen uuden kentän hankkimalleen maatilkulle vuonna 1992. Virallisesti Homeless Golfers muutti majapaikkansa tuolloin siis puistokentälle. Puistokentän nimi on Ballcarrick, pelaamisen arvoinen sekin. Me suuntasimme kuitenkin tälle Irlannin ensimmäiselle kunnalliselle kentälle Corballikselle.

Corballis on kuin korurasian pieni kiiltävä koru. Niin kaunis paikka paikoin, että kipeää tekee. Samalla kuitenkin ilo ja nauru kumpuaa jostain sisältä vahvana. Tätä se on golf aidoimmillaan ollut. Piskuinen parkkialue, klubitalona vanhan eläköityneen opettajan seuralle testamenttaama pieni omakotitalo, ja ensimmäinen lyöntipaikka löytyy parkkipaikan laidalla. Puhumattakaan maisemista, jotka kentältä avautuvat -ne ovat häikäisevät. Toki kunnallisen kentän väylät ovat kitukasvuisempaa heinää ja totta on myös se, että pari väylää eivät ole ehkä kaikkien mieleen – mutta se annetaan toki anteeksi. Kentän ihannetulos on 66 lyöntiä, ja kentällä on vain par 3 ja 4 väyliä. Älä anna kuitenkaan pienen par luvun hämätä, kenttä ei todellakaan ole helppo. Corballis sopii kuitenkin kaiken tasoisille golffareille ensikosketukseksi links-kenttien jaloon maailmaan. Osa par-3 väylistä on kuin golfin satukirjasta, niin kauniisti ja houkuttelevasti ne maisemaan istuvat.

Corballis on sijaintinsa puolesta erinomainen kohde lähtöpäivän aamupeleihin. Pelien jälkeen kannattaa suunnata lounaalle viereiselle The Island kentälle. Kentäthän ovat naapureita keskenään ja ne sivuavat toinen toistaan kenttien rajalla. Corballis on myös paikallisten kesken todella suosittu, joten varaa peliaikasi mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Ja se hinta, muutamalla kympillä pääset aitoon links-maailmaan ja se saattaakin viedä sitten mukanaan. Edessä pelanneesta ryhmästä huomautettiin muuten meitä hymyssä suin: Dont tell anybody! Ylpeitä olivat vain omasta kentästään ja syystä.

Corballiksen väylä 1, par 3, avaa kierroksen upeasti.

Corballiksen väylä 1, par 3, avaa kierroksen upeasti.

Jo väylän kaksi teeboxissa muistutetaan, että tänne ollaan tultu pelaamaan golfia.

Jo väylän kaksi teeboxissa muistutetaan, että tänne ollaan tultu pelaamaan golfia.

Kolmosväylällä mennään jo aivan merenrantaan.

Kolmosväylällä mennään jo aivan merenrantaan.

Merimaisemia on tarjolla usealla eri väylällä.

Merimaisemia on tarjolla usealla eri väylällä.

Kuten myöskin kentän historiaan vahvasti liittyvä asuntovaunualue.

Kuten myöskin kentän historiaan vahvasti liittyvä asuntovaunualue.

Dyynit ovat Corballiksessa valtavia. Kymppigreenin taustalla näkyy dyyni, jonka yli avataan väylä 11.

Dyynit ovat Corballiksessa valtavia. Kymppigreenin taustalla näkyy dyyni, jonka yli avataan väylä 11.

Corballis 11 - Par 4, 230 metriä - tikku dyynin päällä osoittaa greenin suunnan.

Corballis 11 – Par 4, 230 metriä – tikku dyynin päällä osoittaa greenin suunnan.

11 viheriö on kimurantti ja suojattu erinomaisesti - hyvä birdiemahdollisuus, jos keksii sopivan mailan millä oikaista suoraan teeboxista greenille.

11 viheriö on kimurantti ja suojattu erinomaisesti – hyvä birdiemahdollisuus, jos keksii sopivan mailan millä oikaista suoraan teeboxista greenille.

Corballis 18 väylä - viimeistä viedään, loistoreissu golfin parissa Irlantiin jälleen kerran.

Corballis 18 väylä – viimeistä viedään, loistoreissu golfin parissa Irlantiin jälleen kerran.

Summa summarum: Taas on yksi ikimuistoinen golfloma Irlannissa takanapäin. Säätilat vaihtuivat auringonpaisteesta sateeseen, parhaimmillaan jopa saman väylän aikana, niin kuin Irlannissa tapana on. Päivän tuloskuntoon vaikuttaa usein merkittävästi myös tuuli, varsinkin merenrantakentillä. Kun taivaalta sataa välillä vettä ja vastatuuli painaa päälle 16 metriä sekunnissa, niin silloin ei mennä tekemään tulosta, vaan pelaamaan golfia. Paratiisissa maan päällä, missä kannattaa golfin ohella tutustua ympäröiviin maisemiin, vieraanvaraisiin ihmisiin ja tunnelmallisiin pubeihin. Upeilla kentillä syntyy upeita tarinoita, ja aina välillä saa tuloskorttiinkin kirjoitella mukavan pieniä numeroita jopa rengastettuna.

Golfia ja Guinnesia,
-Kohteena maailma / Rami & Ili

* Kaupallinen yhteistyö Tourism Ireland

P.S. Mikäli kaipaat golflomallesi pelikentiksi lisää vaihtoehtoja, niin Kaakkois-Irlannista suosittelemme aikaisempien pelikertojen perusteella myös erityisesti puistokentäksi Druids Gleniä tai sen toista kenttää Druids Heatia, kauniita merimaisemia tarjoavia Wicklow Golf Clubia ja Blainroe Golf Clubia sekä tietysti perinteistä Arklow Links Golfia. Itse Dublinissa on tulo- ja lähtöpäivälle tarjolla sitten useita maailmanluokan links-kenttiä mistä valita, kunhan ei tee itselleen liian tiukkaa aikataulua näille päiville lentojen viivästykset, vuokra-auton palautukset ja mahdolliset liikenneruuhkat huomioiden.

Wicklow Golf Club gorsen eli keltaisen piikkiherneen loisteessa.

Wicklow Golf Club gorsen eli keltaisen piikkiherneen loisteessa.

Mikäli innostuit suunnittelemaan golfreissua Kaakkois-Irlantiin, kannattaa lukea alta vinkit mitä tekemistä ja näkemistä sieltä löytyy golfin lisäksi. Samoin katsastaa Instagram Storiesin kokoelman kautta koko reissun parhaat palat myös videoineen.

30 vinkkiä mitä nähdä ja tehdä Irlannin itäosassa

Lue lisää Irlannista: