Vääksy on Suomen vilkkain veneilykanava

Parikymmentä kilometriä Lahden pohjoispuolella sijaitseva Vääksyn kanava on Asikkalan suosituin matkailunähtävyys. Vuonna 1871 valmistunut Vääksyn kanava tunnetaan myös nimellä Vesijärven kanava, joka yhdistää Vesijärven ja Päijänteen toisiinsa. Vääksyn kanavalla vieraillessa pääseekin lähes aina todistamaan huviveneilijöiden sulutuksia, kun he vaihtavat järveä 1315 metriä pitkää kanavaa pitkin.

Vääksyn kanavan ylitse kulkevan tien alikulkukorkeus on vain 2,1 metriä, joten hiemankin isomman veneen tullessa kanavaan on autoliikenne katkaistava ja silta nostettava ylös. Järvistä Vesijärvi on ylempänä kuin Päijänne. Korkeuseroa Vesijärvellä ja Päijänteellä on 2,85 – 3,35 metriä, joten sulutus siltojen nostamisineen kestää vain kymmenisen minuuttia.

Vääksyn kanava on miehitetty eli ei ole ns. automaattikanava. Suurimmat veneilymäärät kanavassa on luonnollisesti viikonloppuisin, jolloin saattaa esiintyä ruuhkia etenkin perjantai-iltaisin ja sunnuntaina iltapäivästä. Varsinkin lahtelaisille veneilijöille Vääksyn kanava on portti Päijänteelle ja sen lukuisille veneilyreiteille.

Veneen ei tarvitse kovin korkea olla, kun jo joudutaan nostosilta avaamaan.

Veneen ei tarvitse kovin korkea olla, kun jo joudutaan nostosilta avaamaan.

Kanavan toimintaa on mukava seurata lähietäisyydeltä.

Kanavan toimintaa on mukava seurata lähietäisyydeltä.

Vesijärven ja Päijänteen korkeusero on noin kolmisen metriä.

Vesijärven ja Päijänteen korkeusero on noin kolmisen metriä.

Vääksy on Asikkalan suosituin nähtävyys

Vääksy on varsinkin kesäviikonloppuisin suosittu retkikohde. Vääksyn kanavan ympärille onkin muodostunut varsin kiva kokonaisuus kahviloita ja ravintoloita, jotka tekevät alueesta varsin mukavan nähtävyyden. Itsekin olen viime vuosina poikennut Vääksyn kanavalla useamman kerran, ja yhtä kivalta käynti siellä joka kerta maistuu.

Vääksyn kanavan ympärille on syntynyt vilkas kyläkokonaisuus.

Vääksyn kanavan ympärille on syntynyt vilkas kyläkokonaisuus.

Vääksyn kanavanvarren ravintolat

Vääksyssä on lukuisia kahviloita ja ravintoloita niin turistejen kuin paikallisten iloksi.

Kanavan helmi

Kesäisin toimiva Kanavan helmi on aivan Vääksyn kanavan vieressä. Kesäkahvilasta saa perinteisen kahvin lisäksi erilaisia artesaanijäätelöitä, joita voi nautiskella Kanavan helmen isolla terassilla. Siinä on samalla hyvä vahtia kanavan sulkua, koska siellä alkaa tapahtumaan liikehdintää.

Kanavan kunkku

Aivan Vääksyn kanavan vieressä “kanavan valvontakopin” puolella on vääksyläisten olohuone eli ravintola Kanavan kunkku. Se toimii niin a la carte -ravintolana kuin baarina, missä nauttia päivällä herkullinen lounas tai istua iltaa pidemmän kaavan mukaan. Kesäisin Kanavan kunkku on varsin suosittu päiväretkeilijöiden keskuudessa.

Kanavan kunkku on vääksyläisten olohuone.

Kanavan kunkku on vääksyläisten olohuone.

Wine & Cafe Jokiranta

Vääksyjoen rannalla satavuotiaassa huvilassa sijaitseva Wine & Cafe Jokiranta on alueen idyllisin ravintola. Listalla on tapaslautasia, niin suolaisia kuin makeita leivonnaisia ja ruokaisia salaatteja sekä juotavaksi paikan nimen mukaisesti viiniä ja kahvilatuotteita. Tämän lisäksi paikan päällä voi nauttia tai ostaa kotiin vietäväksi paikallisen Kanavan panimon oluita.

Vääksyjoen rannalla oleva Wine & Cafe Jokirannan terassi on varsin viihtyisä kauniina kesäpäivänä.

Vääksyn parkkipaikalta kävelysiltaa ylittäessä ensimmäisenä näkee vasemmalla Wine & Cafe Jokirannan satavuotiaan huvilan Vääksyjoen rannalla.

Vääksyn parkkipaikalta kävelysiltaa ylittäessä ensimmäisenä näkee vasemmalla Wine & Cafe Jokirannan satavuotiaan huvilan Vääksyjoen rannalla.

Wine & Cafe Jokirannan terassi on suosittu kesäisin.

Wine & Cafe Jokirannan terassi on suosittu kesäisin.

Kanavan panimo

Vääksyssä toimii Kanavan panimo, jonka pienpanimo-oluita myydään lähes jokaisessa vääksyläisessä ravintolassa. Niitä voi ostaa mukaansa myöskin Kanavan panimon omasta puodista, jonka terassilla toki voi nauttia “juurevaa olutta Vääksystä” myös paikan päällä.

Mikäli Vääksyn Kanavan panimoon haluaa tutustua paremmin, niin kannattaa osallistua panimokierrokselle. Omiin aikatauluihin se ei ole vielä sopinut, mutta suunnitelmissa on tuleville vierailuille Asikkalan Vääksyssä.

Kanavan panimon terassi copyright Tuntematon turisti

Kanavan panimon terassi copyright Tuntematon turisti

Kanavan panimolla on mahdollisuus panimokierroksiin copyright Kanavan panimo

Kanavan panimolla on mahdollisuus panimokierroksiin copyright Kanavan panimo

Kanavan panimon oluita on hyvin saatavilla Vääksyn ravintoloissa.

Kanavan panimon oluita on hyvin saatavilla Vääksyn ravintoloissa.

Majakkapaviljonki

Majakkapaviljonki sijaitsee hieman kauempana kuin muut ravintolavinkit, sillä se sijaitsee Vääksyn kanavan toisessa päässä Päijänteen puoleisella suuaukolla. Majakkapaviljongin yhteydessä on myös Vääksyn vierasvenesatama, joka luonnollisesti on varsin suosittu veneilijöiden keskuudessa.

Majakkapaviljongissa on ruokailijoille tarjolla niin sisäpaikkoja, iso terassi kuin pöytiä aivan kanavan varressa. Maukkaat pizzat on hyvä huuhtoa alas paikallisen Vääksyn Kanavan panimon oluiden kera.

Majakkapaviljonki ja Vääksyn vierasvenesatama.

Majakkapaviljonki ja Vääksyn vierasvenesatama.

Vääksyn vierasvenesatama,

Vääksyn vierasvenesatama,

Lahden Vesijärveltä pääsee Vääksyn kanavan avulla Päijänteen venereiteille.

Lahden Vesijärveltä pääsee Vääksyn kanavan avulla Päijänteen venereiteille.

Vääksyn ravintoloista laajemmat paikallisvinkit löydät Tuntemattoman turistin postauksesta ja Asikkalan kunnan sivuilta.

Kanava-aiheinen leikkipuisto muksuille

Vääksyn kanavan läheisyydessä Wine & Cafe Jokirannan takana oleva Jokirannan leikkikenttä on varsin huippu pienemmille nappuloille varsinkin lämpöisellä säällä. Vääksyn kanavan mukaisesti leikkikentällä on iso alue, johon on tehty kanavat lukuisine sulkuineen. Niistä on mukava päästää läpi muoviveneitä – ainakin viime kesänä niitä oli jätetty muutama puistoon leikkejä varten.

Jokirannan leikkikentällä on mahdollisuus kanava-aiheisiin vesileikkeihin.

Jokirannan leikkikentällä on mahdollisuus kanava-aiheisiin vesileikkeihin.

Summa summarum: Varsinkin aurinkoisella ilmalla Vääksyn kanava ja sen lähistön ravintolat ovat erinomainen retkikohde Asikkalassa. Vääksy on helppo yhdistää niin Lahteen kuin Päijänteen kansallispuistoon, jonne molempiin ajaa Vääksystä vartissa. Toisaalta miksi ei viipyisi Vääksyssä pidempään, ja viettäisi siellä kesäiset pari päivää maisemista ja ravintoloista nautiskellen?

Kanavan varrella,
-Kohteena maailma / Rami

P.S. Lue lisää Asikkalassa asuvan Tuntemattoman turistin paikallisvinkeistä Vääksyyn.

Vääksyyn kannattaa ehdottomasti yhdistää Pulkkilanharjun maisematie Päijänteen kansallispuistossa.

Vääksyyn kannattaa ehdottomasti yhdistää Pulkkilanharjun maisematie Päijänteen kansallispuistossa.