Oriveden luontokohteet lähiretkikohteina
Oriveden ohi tulee usein ajettua matkalla luontokohteisiin, sillä sen naapurista Ruovedeltä löytyy upeat Siikaneva ja Helvetinkolu. Vaihtelun vuoksi halusin tällä viikolla katsastaa mitä Oriveden luontokohteilla on tarjottavana, joten otin retkikohteeksi ensiksi Eräpyhän ja myöhemmin vielä Iso-Vuorijärven. Oriveden luontopolut olivat näiden kahden kohteen osalta ainakin sellaisia, että molempia voi suositella lämpimästi lyhyempien päiväretkien ystäville.
Oriveden luontopolut: Eräpyhän luonnonsuojelualue
Torstaina lopettelin työt normaalia aikaisemmin ja suuntasin kohti Eräpyhän virkistysaluetta Orivedelle. Nappasin pojan kyytiin ja ostimme retkieväät pikaisesti matkaan. Ajo-aikaa kohteeseen oli vajaan tunnin verran ja tuli ajettua itselle varsin tutuista alueista huolimatta paria uutta tienpätkää. Varsinkin Oriveden asemalta kohti Eräpyhää matkan varrella oleva tie tarjosi sekä upeita maalaismaisemia että järvinäkymiä. Ohitettiin matkalla myös kuuluisa Rönnin tanssilava. Viimeiset viisi kilometriä matkattiin pientä hiekkatietä, jonka opasteet olivat parhaat päivänsä nähneet. Navigaattori ilmoitti olevamme perillä jo paljon aikaisemmin, mutta uskoimme viitoitukseen ja parkkialue tuli vastaan Längelmäveden rannassa.
Eräpyhän luonnonsuojelualue on valittu yhdeksi sadasta Suomen upeimmasta luontokohteesta, ja maisemat tosiaan olivat sen mukaiset. Kolme kilometriä pitkä Eräpyhän luontopolku kiipeää 80 metrin korkeuteen Längelmäveden pinnasta, joten korkeuserot lyhyellä reitillä on melkoiset. Alkumatka kiipeilläänkin kohti yläilmoja ja osin varsin vaikeakulkuisessakin maastossa. Koska raskaan nousun lisäksi kallioilta on isoja pudotuksia polun kohdalla, niin pienten lasten kanssa en Eräpyhän luontokohteeseen lähtisi. Jo kouluikäisten lasten kanssa Eräpyhän kohteesta saa todella kivan luontoretken, kunhan huomioidaan jyrkänteiden vaarallisuus.
Luontopolun varrella oli eri opastauluja kertomaan alueen historiasta ja siellä esiintyvästä kasvillisuudesta. Alueen kohokohtana on vanhan muinainen uhripaikka Nunnankirkko, joka on korkealla kalliolla niemen kärjessä.

Alkumatka noustaan jyrkästi kohti kallioita, jonka jälkeen nousu tasoittuu kauniissa metsämaisemassa.
Nunnankirkolta takaisin päin kääntyessä luontopolku laskeutuu hetkeksi Längelmäveden rantaan, josta löytyy upealta paikalta laavu tulentekopaikkoineen. Laavulta matka jatkuu hieman haastavassa metsämaastossa kohti parkkipaikkaa, jota sata metriä ennen on uimaranta tulentekopaikkoineen. Omat puut kannattaa ottaa varmuuden vuoksi matkaan mukaan, niin saa takuuvarmasti nautittua makkarat retken kunniaksi. Samalla voi nauttia kauniista Längelmäveden järvimaisemista ja kesäkelillä voi heittäytyä myös virkistävälle uimaretkelle. Näin kevättalvella ei ollut jäiden sekaan heittäytymiselle tarvetta, eikä liioin kallioilla auringonottoon.
Eräpyhän luontopolun kohokohtana oli maisemat korkeilta kallioilta sekä kaukaisempi laavu tulentekopaikkoineen. Toki näin kevätalvella muistorikkaimpana yksittäisenä seikkana jäi mieleen upeat jääröykkiöt Längelmäveden rannassa.

Parkkipaikalta katsottuna kaukaisempi laavu tulipaikkoineen oli viehättävämpi kuin läheisen uimarannan laavun ympäristö.
Oriveden luontopolut: Iso-Vuorijärven ulkoilureitti
Iso-Vuorijärven ulkoilureitti sijaitsee parisen kymmentä kilometriä pohjoiseen Orivedeltä kantatie 66 varrella hieman ennen Siikanevan soidensuojelualuetta. Neljä ja puoli kilometriä pitkän Iso-Vuorijärven ulkoilureitin lisäksi alueelta löytyy kuusi kilometriä pitkä Siikajärven ulkoilureitti, jotka voi yhdistää molemmat myös isommaksi lenkiksi. Iso-Vuorijärven ulkoilureitti kiertää kallioisessa ja mäkisessä maastossa muutamaa pientä järveä, joskin kilometri kierroksesta kävellään hiekkatiellä. Näin kevättalvesta reitti oli kokonaisuudessaan varsin märkä talven jäljeltä ja perille johtava hiekkatie todella heikkokuntoinen. Tämä kannattaa huomioida, mikäli Iso-Vuorijärven ulkoilureitin haluaa ottaa ohjelmaan lähiaikoina – vettä kestävät jalkineet matkaan ja auto pesuun reissun jälkeen.
Iso-Vuorijärven reitin ehdoton suosikki on parkkipaikan läheisyydessä olevat isot kalliot ja niiden luola aivan järven rannassa. Luolan suuaukon kohdalla on nuotiopaikka, joka onkin varsin suosittu retkikohde ja taukopaikka. Koska nuotiopaikalla oli yksi retkeilyryhmä käristelemässä makkaroitaan, niin jatkoimme matkaa suosiolla eteenpäin. Alkuperäinen tarkoituskin oli muksujen kanssa pitää evästauko myöhemmin matkan varrella tulevan laavun ja tulipaikan kohdalla.

Parkkipaikan jälkeen myötäpäivään kiertäessä alkaa leppoisa metsäosuus Iso-Vuorijärven kalliorantaan saakka.
Pienten muksujen kanssa Iso-Vuorijärven maasto oli aika hankalaa, sillä nousuja ja laskuja kallioilla oli alkumatkasta todella runsaasti. Oikeastaan luolan jälkeen seuraavat pari kilometriä oli todella haastavaa maastoa ja muutaman kerran kengät haukkasivatkin märkään maastokosketukseen polun vierustoille. Onneksi kaikkien jalat selvisivät kuitenkin kuivana eli kenkien vesiominaisuudet olivat kunnossa.
Pahimmat karikot pienemmän jantterin kanssa oikaisin jopa peilikirkasta jäätä pitkin, jolla liikkuminen oli silti joutuisampaa kuin maastossa. Näin jälkikäteen ajateltuna reitti oli turhan haastava meidän muksuillemme, mutta ihan antoisa retki saatiin loppujen lopuksi aikaiseksi. Kirvesjärven laavulla oli kiva käristellä makkarat ja nauttia kauniista järvimaisemista. Eikä sen jälkeinen loppumatka ollut enää haastavaa kävellä, niin kaikkien retkifiilis nousi pykälä korkeammalle kuin keskimatkan kiipeilyosuuksien.
Mikäli haluaa tehdä kunnon 10 kilometrin päiväretken, kannattaa yhdistää Iso-Vuorijärven ja Siikajärven reitit isommaksi kierrokseksi.
Summa summarum: Orivedeltä löytyy mukavia luontokohteita, jonne Tampereelta ajaa vajaassa tunnissa. Oriveden luontopolut ovat hyvin erilaisia, joten vaihtelevia kohteita on tarjolla. Näiden kahden kohteen lisäksi tarjolla on myös muutama muu ulkoilureitti, joiden testaaminen on itsellä ajankohtaista lähitulevaisuudessa. Lähiretkeily onkin parasta juuri nyt, kun elämme poikkeuksellisia aikoja maailmalla. Luonnossa reippailu virkistää mieltä ja kotimaa onkin täynnä upeita luontokohteita lähellä kotejamme.
Luontoretkillä Orivedellä,
-Kohteena maailma / Rami
Lue lisää:
- Oriveden ulkoilureitit (Oriveden kaupunki)