Myöhäissyksyn patikointia Torronsuolla
Syksyinen päivä oli kaikkea muuta kuin harmaa, vaikka taivaalla ei sinisestä väristä ollut tietoakaan. Pilvimassat eivät antaneet aivan parasta väriloistoa Torronsuon maaruskaan, mutta silti punaisena loistanut maaperä oli iloa silmille. Kymmenen kilometrin pituinen rengasreitti oli sopiva puolipäiväpatikointiin kuulaassa syksyisessä säässä. Tammelassa sijaiseva Torronsuo on eteläisen Suomen suurimpia soita tarjoten upeaa suomaisemaa retkeilijöille.
Torronsuon kansallispuisto
Torronsuo – asfalttia ja pitkospuita
Torronsuon ainoa miinus on se, että yksikään pidempi rengasreitti ei kokonaisuudessaan kulje kansallispuiston alueella. Kymmenen kilometrin mittainen reitti kulkee puolen matkan verran julkisia teitä, joista puolitoista kilometriä tallustetaan jopa asfaltilla. Kokeneemmat konnat osaavat todennäköisesti etsiä polut millä välttävät tieosuudet, mutta ensimmäisellä kerralla sellaista ei osannut ajatellakaan. Mutta eipä mennä asioiden edelle vaan lähdetään ihmettelemään Torronsuon kierrosta.
Ajattelin etukäteen, että kymmenen kilometrin reitti kannattaa kiertää siten, että ensiksi kuljetaan tieosuudet alta pois. Kansallispuistoja esittelevällä sivustolla kerrottiin, että rengasreittiä ei kannata lähteä kiertämään ilman kunnollista karttaa. No ajattelin tämän olevan melko turha huomautus, vaikka opasviittojen sanottiinkin olevan osittain puutteellisia. Eli kierros käynnistyi ottamalla mukaan yleiskuva alueesta sekä onhan aina tuttu ja turvallinen GPS kännykässä… Näistä oletuksista kiertosuunta osoittautui oikeaksi, mutta tarkemman kartan puuttumisesta tuli omat ongelmansa.
Reitti lähti heti pitkospuita pitkin Torronsuolle kauniissa maisemissa. Tätä iloa valitettavasti kesti vain reilut puoli kilometriä, kunnes viitat näyttivät kohti asfalttipintaista maantietä. Sitä tallustettiin lähes pari kilometriä ja sainkin jo mukavasti palautetta, että “kiva kun viitsit tuoda meitä kansallispuistoon patikoimaan…”.
Postilaatikkorivistö asfalttitien varressa.
Parin kilometrin maantien jälkeen matka jatkui reilun kilometrin verran hiekkatietä kohti vanhaa Torron kylää. Tämä osuus oli jo hieman enemmän retkeilyn tuntua, mutta kansallispuisto oli yhtä kaukana Suomen jalkapallomaajoukkue arvokisoista. Torronsuo antoi odottaa retkeilijöitä liian pitkään.
Arviolta reilun viiden kilometrin tieosuuksien jälkeen alkoi pikkuhiljaa epäilyttämään, että mahtaako kansallispuisto tulla enää koskaan vastaan. Viitat olivat kyllä ohjanneet selvästi meitä oikeaan suuntaan ja kartan mukaan oltiin oikealla reitillä. Hiekkatiellä tuli vastaan äiti lastensa kanssa, ja kysyinkin, että paljonko on jäljellä kansallispuiston pitkospuille. No, kuulemma aika paljon, kun oltiin kävelty ohi edellisestä käännöksestä…
Puolisen tuntia kului ylimääräistä turhaan parin kilometrin keikkaan. Palasimme takaisin kohtaan, missä olinkin jo ansiokkaasti valokuvannut muutamaa vanhaa rakennusta. Yhden rakennuksen kulmassa oli pienen pieni Ilvesreitin -tunnus, mutta eihän me siihen mitään huomiota oltu kiinnitetty. Kun alueen karttakuvan olin sopivasti kännykällä vähän rajannut huonosti, niin emme huomanneet mille tielle meidän olisi pitänyt kääntyä. Olimme luottaneet liikaa isoihin opasteisiin, jotka loistivat poissaolollaan tässä käännöskohdassa.
Tällä liikenteeseen: virhe. Nimittäin olisi pitänyt Torron kohdalta rajata kuvaan vähän enemmän maastoa.
Mielenkiinto osui kaikkeen muuhun kuin pieneen Ilvesreitin vaakunaan ja puunuoleen katveessa olevalla seinällä.
Jatkoimme matkaa muutaman metrin, kunnes todella isoksi hämmästykseksi näimme tien sivussa samanlaisen ison viitan, mitä oli kaikkialla muualla ollut tätä ennen. Eihän se viitta tietenkään sinne tielle näy, mistä meidän olisi pitänyt kääntyä. Mietimme vain, kuva voi olla niin tyhmä, että on sijoittanut opasteen tähän kohtaan? Eli kun puhutaan kansallispuiston osittain heikoista opasteista, niin se on tasan tämä yksi viitta. Mikäli itsellä olisi ollut työkalut matkassa, niin olisimme siirtäneet viitan oikeaan kohtaan Haipontien risteykseen.
Viitta on kyllä varsin selkeä, mutta 25 metriä väärässä paikassa. Ensi kerralla kantoon mukaan myös työvälineet…
Kohti polkua ja Idänpäänkalliota
Onneksi ei viitoituksen väärää paikkaa tarvinnut kauaa murehtia, sillä kohta oli vuorossa siirtyminen takaisin metsäpolulle. Sitä hieman tallattuaan tuli reitin isoin positiivinen yllätys, kun saavuimme Idänpäänkalliolle. Jostakin syystä Kansallispuiston opastaulun kartan mukaan Idänpäänkallio ohitetaan hiekkatietä pitkin, mutta onneksi osuimme Ilvespolulle. Nimittäin Idänpäänkalliolta on siellä olevasta lintutornista parhaat näköalat koko Torronsuolle!
Torronsuon parhaat maisemat on Idänpäänkallion lintutornista.
Idänpäänkalliolla on myös suojaisa laavu, missä voi paistaa makkarat. Kymmenen kilometrin rengasreitillä Idänpäänkallion laavu ja lintutorni sijaitsevat noin puolessa välissä eli se on hyvä pidemmän tauon paikka. Kuten jo aikaisemmin mainitsin, niin jostain syystä Idänpäänkallion taukopaikkaa ei ole mainittu puiston opastauluissa. Pitäisi olla, sillä kyseessä on reitin paras näköala ja taukopaikka!
Idänpäänkallion lintutornista avautuu upeat maisemat Torronsuolle.
Lintutornin kiikariaukoista voi tarkkailla lintuja asianmukaisin välinein.
Laita idänpäänkallion laavu ja tulipaikka muistiin Torronsuon retkeä suunnitellessa.
Avolouhoksen historian havinaa
Idänpäänkalliolta matka jatkui kohti avolouhosta, josta on aikoinaan kaivettu maanäytteet useampaankin Euroopan museoon. Tavalliselle tallaajalle avolouhos ei tarjoa mitään ihmeellisyyksiä mikäli maaperän kivet ei kiinnosta, joten matka jatkuu metsäpolkuja pitkin hyvin nopeasti reitin pääkohdetta eli Torronsuota.
Avolouhos ei napannut luonnossa liikkujaa.
Metsäpolut tarjosivat upeita maisemia avosuon lähistöllä.
Torronsuon rauhassa sielu lepää
Ensimetreistä lähtien Torronsuon pitkospuut tuovat näkyviin molemmin puolin suota silmän kantamattomiin. Siellä täällä punaisena alueena oleva maasto on upean näköistä. Koska tänä syksynä ei ole paljon vettä satanut, niin suo oli kyllä verraten kuivaa. Ainoastaan muutamia pieniä vesialueita näkyi suon pinnalla, mutta sateisena syksynä olisi toisin. Nyt pitkospuut oli todella helppo kävellä, koska liukkaudesta ei ollut tietoakaan.
Retkeilijöitä Torronsuolla näkyi jonkun verran. Yksi vastaantulija oli Hämeen alueradion toimittaja, joka haastatteli seurueemme jäsentä lähetykseen. Muuten saimme aika rauhassa liikkua, kun vastaantulijoita ei ollut kuin muutama ryhmä.
Reitin päätepisteen eli Kiljamon parkkipaikan lähellä muutaman sadan metrin päässä on lintutorni ja nuotiopiste. Korkeasta lintutornista maisemat eivät enää niin ihmeelliseltä näyttäneet, kun vertailukohtana oli Idänpäänkallion maisemat. Samaten nuotiopiste oli persoonaton, joten senkään puolesta se ei houkutellut. Paistoimme kuitenkin mukanamme kuljettamme makkarat ja joimme kyytipojaksi kylmän keppana, niin saatiin olutmerkintä tähänkin postaukseen 😉
Kiljamon parkkipaikalta voi pienten muksujen kanssa kiertää puolentoista kilometrin rengasreitin, niin sellaiselle porukalle tämä nuotiopiste on kyllä paikallaan. Kovin nuorten kanssa ei kannata lintutorniin mennä, sillä sen verran isot välit on kaiteiden ja rappusten välissä. Tämän pienen ympärysreitin ensimmäiset 200 metriä sopii myös esteettömään matkailuun.
Torronsuolla sai liikkua omassa rauhassa.
Kuiva syksy oli jättänyt jälkensä ja vettä oli näkyvissä todella harvassa.
Kiljamon parkkipaikalta lähtee myös puolentoista kilometrin pieni tutustumisreitti Torronsuohon…
…. ja kyseiseltä reitiltä löytyy myös lintutorni yläilmoista Torronsuon ihailuun.
Kiljamon lintutornin maisemat.
Reitin ensimmäiset parisataa metriä soveltuu myös esteettömään matkailuun.
Torronsuon risut ja ruusut
Auringon paistaessa maaston värikkyys olisi tullut vielä paremmin esiin, mutta säällehän ei voi mitään. Sitä vastoin Torron kylän kohdalla oleva opaskyltti on sijoitettu siten, että harhaan kävelijöitä kuulemma tulee tasaisin väliajoin kyläläisille vastaan. Tältä osin opasteissa olisi kyllä korjaamisen varaa. Lisäksi tavalla tai toisella asfalttitieosuus pitäisi saada reitiltä pois luonnon keskuuteen esimerkiksi polkujen muodossa kansallispuiston laitamille. Veikkaisin, että sieltä polut löytyvät, kun niitä kävisi sieltä oikein etsimässä.
Kesän Norjan rankkojen päiväpatikointien jälkeen tasaisessa maastossa kulkeva Torronsuon ympärysreitti tuntui lasten leikiltä. Näin ollen Torronsuo on kunnon puolesta saavutettavissa helposti jopa hieman huonokuntoiselle henkilölle. Ainoa hankaluus reitillä on märällä ilmalla pitkospuut, jotka voivat olla todella liukkaita. Kuivalla ilmalla niillä meno oli kuin kävelytiellä liikkueessa. Torronsuo oli kaiken kaikkiaan erittäin kiva päiväkohde!
Kyllähän sitä teiden sijaan mieluummin patikoisi tällaisissa maisemissa!
Torronsuo itsessään on todella kaunis ja se on Etelä-Suomen suurimpia soita. Ilman muuta vähintään puolipäiväretken arvoinen kohde ja ainonkin sinne mennä uudestaan joko ensi keväänä tai sitten sateisena syksynä. Huomioitavaa on myös se, että talvella alueelta löytyy laaja latuverkosto.
Talvella Torronsuon kansallispuiston alueella on opastettu latuverkosto.
Vinkki: Riippumatta siitä patikoitko rengasreitin vai et, niin mene joka tapauksessa Kiljamolta Idänpäänkallion tauko- ja näköalapaikalle!
Opasteet olivat kunnossa sitä yhtä murheenkryyniä lukuun ottamatta.
Taisi olla ainoa lahonnut pitkospuu eli reitti oli erinomaisessa kunnossa!
Patikointiterveisin,
Kohteena maailma / Rami
Lisää luettavaa:
- Torronsuon kansallispuisto by Luontoon.fi
- Torronsuon reitti by outdoorsfinland.fi
- Torronsuon esite (PDF) by metsa.fi
- Suomiretkeilemässä Torronsuon kansallispuistossa by Kaukokaipuu -blogi
P.S. Asetin itselleni loppuelämän pituisen kunnianhimoisen haasteen: aion käydä kaikissa Suomen kansallispuistoissa. Tällä hetkellä lukema on 4/39. Todellisuudessa olen käynyt kyllä toisessa mokomassa, mutta en niitä laske mukaan, kun ne on ollut sellaisia lyhyitä pyrähdyksiä.
Kuinka monessa kansallispuistossa sinä olet retkeillyt?
