Suomen paras hotellihuone löytyy Punavuoresta

Helsingin Punavuoressa sijaitseva Radisson Blu Aleksanteri hotelli tarjoaa ainutlaatuisen elämyksen Suomen rokkaavimman hotellihuoneen muodossa. Mikä onkaan paras tapa tutustua Punavuoren ravintolaelämään kuin yöpymällä Radisson Blu Aleksanteri -hotellin Rock ‘n’ Rose huoneessa. Rock ‘n’ Rose room on Hurriganesin Remu Aaltosen suunnittelema uniikki huone, jossa yöpyminen on elämys. Huoneessa on oikeastaan vain yksi miinuspuoli, sieltä ei millään malttaisi lähteä pois kaupungille…

Suomen paras hotellihuone?

Suomen paras hotellihuone?

* Postaus on toteutettu yhteistyössä Radisson Blu Aleksanteri -hotellin kanssa.

Flipperi huoneen keskipisteenä

Suurin syy miksi olen aina halunnut majoittua tähän huoneeseen on flipperi. En ole elämässäni ollut missään hotellihuoneessa niin haltioissani jostakin yksityiskohdasta kuin tämän Rock ‘n’ Rose huoneen Elvis-flipperistä. Itse asiassa olin ennakkoon jo niin innostunut, että pyysin kaveriani viettämään alkuiltaa “pussikaljan” muodossa flipperin ääreen. Innostuttiin pelaamaan flipperiä sen verran pitkään, että meinaisi jäädä koko illan main target eli Punavuoren olutravintolat kokematta. Mutta eipä mennä asioiden edelle…

Rock ‘n’ Rose room on aika iso hotellihuoneeksi. Se on jo sen kokoinen, että varsin moni Helsingin poikamiehistä haluaisi asua vastaavanlaisessa yksiössä. Huoneesta löytyy äijäenergiaan kaikki tarpeellinen: laadukas leveä sänky, kirjoituspöytä, nahkasohvaryhmä ja flipperi. Jos suurimman osan aterioista syö ulkona, niin tässä hotellihuoneessa tuntui kuin olisi ollut kotonaan. Ja mikä parasta, huonehintaan kuuluva jääkaappi on hotellin puolesta täynnä 24 h vuorokaudesta hotellin aulassa.

Ensinäkymä huoneeseen.

Ensinäkymä huoneeseen.

Huoneessa on paljon pieniä yksityiskohtia.

Huoneessa on paljon pieniä yksityiskohtia.

Todennäköisesti ainut kylpyhuonekuva, joka julkaistaan ikinä Kohteena maailma -blogissa. Btw, kylpyhuoneesta löytyy myös kylpyamme.

Todennäköisesti ainut kylpyhuonekuva, joka julkaistaan ikinä Kohteena maailma -blogissa. Btw, kylpyhuoneesta löytyy myös kylpyamme.

Hotellihuoneen nro1

Hotellihuoneen nro1

Vieraskirja kannattaa lukea

Huone pitää sisällään pieniä upeita yksityiskohtia kuten erilaisia soittimia. Huoneesta löytyy nahkasohvan vierestä vanhanmallinen radio, mistä voi kuunnella suosikkiasemaansa. Oma upea lisä huoneeseen on vieraskirja, jonne voi raapustaa omatkin puumerkkinsä tarinan muodossa. Itsellä ensimmäinen puolituntinen meni pelkästään vieraskirjaa lukiessa, sillä sen verran hyviä tarinoita oli tarjolla varsin onnellisten hotellivieraiden kirjoittamana. Tarinoissa korostui oikeastaan kaksi asiaa: a) flipperin pelaaminen ja b) lempi oli leiskunut ympäri huonetta.

Kulmapöydältä löytyy vieraskirja, joka kannattaa lukea läpi.

Kulmapöydältä löytyy vieraskirja, joka kannattaa lukea läpi.

Suomessa kuuluu tarjota pullakahvit

Suomalaiseen kulttuuriin kuuluu tarjota pullakahvit vierailleen. Radisson Blu Aleksanteri tarjoaa kaikille asiakkailleen klo 17-19 pullakahvit. Siinä samalla voi teekupposen kanssa lukea iltapäivälehdet hotellin viihtyisässä Aleksanteri Loungessa. Hauska tapa hotellilta ja itselle erinomainen tilaisuus päivän uutiskatsaukseen.

Kello viiden pullakahvit ovat valmiina hotellivieraille Aleksanteri Loungessa.

Kello viiden pullakahvit ovat valmiina hotellivieraille Aleksanteri Loungessa.

Jääkaappi 24 h business-luokan asukeille

Aleksanteri Loungen baaritiskin vierestä löytyy sininen Smegin jääkaappi ja pakastin business-luokan hotellihuoneiden vieraiden käyttöön. Tämä Wish Fridge -toivejääkaappipalvelu tarjoaa maksuttomasti pientä purtavaa, mehua, jäätelöä jne. Päivittäinen sisältö riippuu osittain siitä, mitä hotellivieraat kaapin sisällöksi ovat toivoneet. Itse ihastuin lohisalaattiin, joka oli sopivan terveellinen annos niin väli- kuin yöpalaksi. Business-huoneen hinta tulee äkkiä takaisin jääkaapin kautta verrattuna tavallisiin huoneisiin – aivan loistava idea tämä Wish Fridge -palvelu.

Asiakkaat voivat toivoa, mitä Smegin jääkaapista löytyy.

Asiakkaat voivat toivoa, mitä Smegin jääkaapista löytyy.

Pientä purtavaa maksuttomasti Business-huoneiden vierailijoille.

Pientä purtavaa maksuttomasti Business-huoneiden vierailijoille.

Terveellisellä välipalalla kohti Punavuoren iltaa ja yötä.

Terveellisellä välipalalla kohti Punavuoren iltaa ja yötä.

Punavuoren olutravintolat

Jotta totuus ei unohtuisi, niin tarkoitus oli lähteä viettämään iltaa Punavuoren olutravintoloihin. Punavuori tarjoaakin lukuisia erinomaisia olutravintoloita, joissa on oluthipsterin hyvä olla. Jokaiselle oluen ystävälle löytyy varmasti muutama erinomainen valinta, itse olen löytänyt alueelta helposti jo kymmenkunta itselle sopivaa olutravintolaa.

Viime vuosina suomalainen olutkulttuuri on mennyt harppauksilla eteenpäin eikä Punavuoren olutravintoloiden tarjonta poikkea siitä. Useammassa ravintolassa on erittäin laaja olutvalikoima, joten suosikkipaikan löytyminen on enemmän kiinni siitä, missä ravintolassa viihtyy parhaiten.

Kymmenen erinomaista olutravintolaa Punavuoresta

  1. Bar Latva
  2. Bier Bier
  3. Black Door
  4. BrewDog
  5. Il Birrificio
  6. Oluthuone Lehto (samassa tilassa kuin aikaisemmin oli William K)
  7. Ølhus København (teknisesti ei ihan Punavuoressa)
  8. Punainen Ahven
  9. The Old Skiffer
  10. Tommyknocker Craft Beer Bar

Mainitsemisen arvoista lienee se, että vieraskynäilijänäni toiminut olutasiantuntija Vesa Välitalo nosti Suomen kymmenen parhaimman olutravintolan joukkoon Punavuoresta BrewDogin, Black Doorin ja Ølhus Københavnin. Punavuori onkin hyvällä syyllä Suomen merkittävin olutravintolakeskittymä.

Punainen Ahven, janoinen kameli ja baarimaarit.

Punainen Ahven, janoinen kameli ja baarimaarit.

Punavuoren olutravintoloista löydät erinomaisia hanaoluita...

Punavuoren olutravintoloista löydät erinomaisia hanaoluita…

... ja niin ikään pullo-oluita.

… ja niin ikään pullo-oluita.

Iso-Roobertinkatu on Punavuoren olut avenue.

Iso-Roobertinkatu on Punavuoren olut avenue.

Punavuoren olutperinteet ovat pitkät. Onhan siellä toiminut myös Sinebrychoffin olutpanimo vuosina 1819–1992.

Punavuoren olutperinteet ovat pitkät. Onhan siellä toiminut myös Sinebrychoffin olutpanimo vuosina 1819–1992.

Muuta tekemistä Punavuoressa

Radisson Blu Aleksanterin sijainti on varsin hyvä tutustuessa niin Punavuoreen kuin lähistön kaupunginosiin. Punavuori itsessään tarjoaa lukuisia pieniä mielenkiintoisia kauppoja, joissa voi käydä esimerkiksi sarjakuvaostoksilla. Helsinki Design District on kulman takana ja lähistöltä löytyy teattereita ja museoita moneen lähtöön.

Alueen ravintolatarjonta on erinomainen ja viidentoista minuutin kävelymatkan päässä löytyy useita laadukkaita ruokaravintoloita. Esimerkiksi Tehtaankadulla sijaitsevaan Bas Bassiin kävelee vajaassa vartista, joka on yksi Helsingin tämän hetken kuumimmista paikoista. Mikäli suuntaa Suomen parhaaseen keikkapaikkaan Tavastialle, niin sinne ei tarvitse varata kuin 10 minuuttia rauhalliseen kävelyyn. Paitsi, että matkalla oleva ravintolatarjonta saattaa hidastaa janoista kulkijaa.

HAM esittelee Yayoi Kusaman pilkkutaidetta 22.1.2017 saakka - kannattaa käydä katsomassa.

HAM esittelee Yayoi Kusaman pilkkutaidetta 22.1.2017 saakka – kannattaa käydä katsomassa.

Radisson Blu Aleksanteri Hotel sijaitsee Punavuoren keskipisteessä.

Radisson Blu Aleksanteri Hotel sijaitsee Punavuoren keskipisteessä.

Yhteenveto

Oma suosikkihotellihuoneeni on löytynyt. Ei pelkästään Suomessa, vaan en ole törmännyt mihinkään vastaavaan maailmallakaan. Flipperisukupolven kasvattina ei rentouttavampaa tapaa ole hotellihuoneessa kuin flipperin pelaaminen. Kun huoneesta malttaa lähteä ulos, niin Punavuoren ravintolat ovat käden ulottuvilla. Ainoa miinus oli se, että aamulla olo oli kuin rokkarilla aamupalalle suunnatessa. Oli sen verran hauska ilta, että ei ollut aamun kunto ihan terävimmillään. Mutta se taitaa olla Rock ‘n’ Rose room yön jälkeen pelkästään positiivista.

Hinnat: Business-luokan huoneen hinnat vaihtelevat ajankohdan mukaan. Rock ‘n’ Rose roomin saa halvimmillaan viikonloppuisin n. 150 eurolla kahdelle aamupalalla. Viikolla hinnat ovat kalliimpia, lähempänä 200 euroa yö.

Vinkki: Mikäli olette isommalla porukalla varaamassa hotellia, niin kannattaa harkita yhdeksi huoneeksi Rock ‘n’ Rose roomin varaamista. Parempaa etko-paikkaa ei kaupungin hotelleista löydy, kun suuntaa isommalla porukalla kaupungin yöhön.

Rock 'n' Rose room - Suomen rokkaavin hotellihuone.

Rock ‘n’ Rose room – Suomen rokkaavin hotellihuone.

Rokkaavin olutterveisin,
Kohteena maailma / Rami

P.S. Mikä on lempihotellisi Suomessa ja miksi? Entä onko joku hotellihuone jäänyt erityisesti mieleen positiivisena kokemuksena maailmalta?

* Postaus on toteutettu yhteistyössä Radisson Blu Aleksanteri -hotellin kanssa.

Flipperin Top10 listalta sijalla 3 ja 4 - Kohteena maailma.

Flipperin Top10 listalta sijalla 3 ja 4 – Kohteena maailma.