Mitä nähdä ja tehdä Saariselällä

Monipuolinen Saariselkä on talvinen paratiisi, missä lunta riittää pitkälle kevääseen. Olen ollut Saariselällä viimeksi talvilomaviikolla 2025 ja pääsiäisenä 2023, joiden kokemusten pohjalta olen kirjoittanut mitä Saariselällä kannattaa talvella nähdä ja kokea. Päivittäinen ulkoilu keväthangilla on perhelomailua talvella parhaimmillaan, sillä tekemistä Saariselällä talvella löytyy monenlaiseen makuun.

* Kaupallinen yhteistyö Holiday Club Resorts Oy:n kanssa. Alkuperäinen postaus on julkaistu 1.5.2023

Tekemistä Saariselällä talvella löytyy mm. Suomen pisimmästä pulkkamäestä alkaen.

Tekemistä Saariselällä talvella löytyy mm. Suomen pisimmästä pulkkamäestä alkaen.

Top10 tekemistä Saariselällä talvella

Saariselkä on monipuolinen talvilomakohde, jossa tekeminen ei todellakaan lopu kesken. Kokosin tässä yhteen omat suosikkini, mitä tehdä Saariselällä. Lisäsin postauksen loppuun myös muiden bloggaajien vinkkejä Saariselälle talviloman viettoon.

#1Saariselkä on hiihtäjien Mekka

Jo vuosikymmenten ajan hiihtokansa on tehnyt keväisen pyhiinvaellusmatkansa Saariselän keväthangille. Suomen pohjoisimman hiihtokeskuksen sijainti tietää vielä huhtikuussa kymmeniä senttejä luonnonlunta, joka yöpakkasiin yhdistettynä takaa huippuolosuhteet 200 kilometrin latuverkostolle. Mikäli taasen on liikenteessä sydäntalvella, niin pimeyden keskellä on kymmenien kilometrien huippukuntoiset valaistut ladut suksikansan riemuksi.

Laanilan monotanssit olivat varttuneen väestön keskuudessa käsite, joka minttukaakaoineen kuului hiihtopäivän päätösohjelmaan. Nykyään Laanilan monotanssit ovat vain kaukainen muisto ajalta, jolloin sporttisia elämyksiä enemmän kiinnosti Jalasten liukuminen parketilla. Toki Savotta-kahvilan läheisyydestä löytyvät keväthankien aikaan myös uusi monotanssipaikka, mutta parhaat elämykset löytävät kyllä ihan hiihtolatujen monilta tulistelupaikoilta tai Mehtäbaarin terassilta. Niin perheen pienimmät kuin isovanhemmat ovat liikkeellä sankoin joukoin helpoilla sinisillä laduilla, joten “oikeiden hiihtäjien” kannattaa kaartaa hieman kauemmaksi punaisien reittien luonnon rauhaan. Urho Kekkosen kansallispuiston maisemissa on varsinkin perinteisen hiihtotyylin harrastaja talvisessa paratiisissaan.

Saariselkä tarjoilee monipuolisia hiihtoreittejä kaikentasoisille hiihtäjille.

Saariselkä tarjoilee monipuolisia hiihtoreittejä kaiken tasoisille hiihtäjille.

Varsinkin perinteisen hiihtotavan edustajat ovat talvisessa paratiisissa.

Varsinkin perinteisen hiihtotavan edustajat ovat talvisessa paratiisissa.

Saariselän latuprofiilit sopivat hyvin myös lapsiperheille.

Saariselän latuprofiilit sopivat hyvin myös lapsiperheille.

Varttuneempi väestö on jo vuosikymmeniä viihtynyt Saariselän laduilla.

Varttuneempi väestö on jo vuosikymmeniä viihtynyt Saariselän laduilla.

Urho Kekkosen kansallispuistossa hiihdellessä on talvisessa paratiisissa.

Urho Kekkosen kansallispuistossa hiihdellessä on talvisessa paratiisissa.

Ehkä hiihtovauhtia tarvitsee lisätä ensi talvena, että salamatkustajat eivät pysy mukana.

Ehkä hiihtovauhtia tarvitsee lisätä ensi talvena, että salamatkustajat eivät pysy mukana.

Vielä mitä, parissa vuodessa salamatkustajien koko on vain kasvanut.

Vielä mitä, parissa vuodessa salamatkustajien koko on vain kasvanut.

#2Laskettele Euroopan pohjoisimmassa hiihtokeskuksessa

Siinä missä Saariselkä on profiloitunut murtomaahiihtäjien kohteeksi, niin himolaskettelijoiden listalta ei Saariselkä löydy. Siksi Saariselkä Ski & Sport Resort onkin loistava laskettelukohde sellaiselle, joka haluaa lasketella muutaman päivän omassa rauhassaan huippukuntoisilla rinteillä. Edes talvilomaviikoilla eikä pääsiäisenä ole Saariselän rinteillä minkäänlaisia hissijonoja, joka on itsessään jo sellainen suositus, mihin juuri mikään Lapin hiihtokeskuksissa ei pysty. Se toimiikin siksi myös lapsiperheen laskettelukohteena, kun päivät saa keskittyä itse laskemiseen hiihtohissien jonoissa seisoskelun sijaan.

Saariselkä ei ole “edes vain” Suomen pohjoisin laskettelukeskus, vaan Suomen paras laskettelukeskus. Nimittäin Suomen hiihtokeskusyhdistys valitsi Saariselän vuoden hiihtokeskukseksi 2025. Perusteluina oli Saariselän rinnetoiminnan aktiivinen ja pitkäjänteinen kehittäminen, missä keskuksen rinneturvallisuus on erinomaisella tasolla. Kehuja saa myös henkilökunta, jonka avulla Saariselkä on lämminhenkinen tunturikeskus, jossa otetaan ilolla vastaan niin kotimaiset kuin kansainväliset laskettelijat.

Saariselän laskettelukeskus jakaantuu “alppimaisesti” kahden tunturin välisille rinteille. Kaunispään huipulle vie tuolihissi, jonka seurana on pari ankkurihissiä. Vastaavasti toisella puolella Saariselän hiihtokeskusta on Iisakkipään huippu, jonka läheisyydessä on ankkurihissi. Sen lisäksi vuoden 2025 uutuutena asennettiin aivan parkkipaikan viereen ankkurihissi, joka paransi lasketteluolosuhteita melkoisesti. Nyt Iisakkipään puolella ei tarvitse miettiä miten pääsee lasketellen seuraavalle hissille, mikä oli aikaisemmin ainoa miinus Saariselän rinteillä.

Molemmilla puolin Saariselän rinteitä on poikkeuksellisen hyvät hyppyri- ja temppuilualueet lautailijoille. Siksi kohde on myös erinomainen sellaisille perheille, joiden nuorisolle tärkeintä on monipuoliset hyppyrit laskettelupäivän pääohjelmanumeronaan.

Luonnollisesti Saariselän rinteiltä löytyy myös lastenmäet sompa- ja naruhisseineen.

Saariselän hyppypaikat ovat erinomaisessa kunnossa.

Saariselän hyppypaikat ovat erinomaisessa kunnossa.

Skicross -rata sopii kaiken ikäisille.

Skicross -rata sopii kaiken ikäisille.

Kaunispään huipulla toimiva rinneravintola Kaunispään Huippu on siitä erikoinen, että sinne pystyy ajamaan myös autolla. Näin ollen perheen laskettelijat ja ei-laskettelijat voivat kokoontua kohtuuhintaisessa maisemaravintolassa lounaan merkeissä, mikä yleensä ei ole mahdollista laskettelukohteissa.

Saariselän laskettelukeskuksen rinneravintola Lieggâ Láávu on oma suosikkini. Se on sopivan rento, mutta samalla tyylikäs rinneravintola erinomaisella menulla varustettuna.

Kaunispään Huippu toimii niin rinneravintolana kuin illallisravintolana.

Kaunispään Huippu toimii niin rinneravintolana kuin illallisravintolana.

Liegga Láávun Fish & Ships.

Liegga Láávun Fish & Ships.

Sopivat palautusjuomat niin laskettelun lomassa kuin maastopyöräilyn päätteeksi.

Sopivat palautusjuomat niin laskettelun lomassa kuin maastopyöräilyn päätteeksi.

Saariselän hiihtokoulu ja rinneprofiilit tarjoavat erinomaisen tavan opetella laskettelun hienouksia. Esimerkiksi jo aikaisemmin jonkin verran suksilla lasketellut tyttäreni kokeili ensimmäistä kertaa lumilautailua, ja oli puolentoista tunnin yksityisopetuksen jälkeen valmis lautailemaan isoissa rinteissä. Eihän se meno vielä maailman sulavinta ollut, mutta jos reilun kilometrin pääsee alas kaatumatta, niin on lasketteluopettajan pitänyt osata hommansa hyvin!

Saariselän laskettelukeskus on Lapin rauhallisimpia

Saariselän rinteet jakautuvat kahden tunturin väliselle alueelle.

Saariselän rinteet jakautuvat kahden tunturin väliselle alueelle.

Saariselän rinteillä sai lasketella pääsiäisenäkin omassa rauhassa.

Saariselän rinteillä sai lasketella pääsiäisenäkin omassa rauhassa.

Saariselän hiihtokoulussa oli hyvä ottaa tyttären ensilaskut lumilaudalla.

Saariselän hiihtokoulussa oli hyvä ottaa tyttären ensilaskut lumilaudalla.

Instagram-aikana Saariselkäkin on panostanut omalla tavallaan kuvausolosuhteisiin.

Instagram-aikana Saariselkäkin on panostanut omalla tavallaan kuvausolosuhteisiin.

Saariselkä valittiin vuoden 2025 parhaaksi hiihtokeskukseksi Suomessa.

Saariselkä valittiin vuoden 2025 parhaaksi hiihtokeskukseksi Suomessa.

Saariselän laskettelukeskuksen vuokraamosta löytyy lajiin kuin lajiin välineet.

Saariselän laskettelukeskuksen vuokraamosta löytyy lajiin kuin lajiin välineet.

#3Sähköpyöräilyä talvireiteillä

Saariselän alueella on hyvät mahdollisuudet harrastaa sähköpyöräilyä hyväkuntoisilla talvipyöräreiteillä. Saariselän keskuksessa useampikin yrittäjä vuokrailee sähköisiä eFatbikeja, joten valinnanvaraa löytyy. Yksi hyvä vaihtoehto on vuokrata sähköiset läskipyörät Saariselän laskettelukeskuksen vuokraamosta, jolloin ajolenkin päätteeksi voi nauttia apres riding -juomat Lieggâ Láávu -rinneravintolassa. Samaan aikaan osa seurueesta voi suunnata rinteisiin, jos kaikki eivät halua keskittyä talvipyöräilyyn. Joka tapauksessa niin aikuisille kuin lapsille löytyy sopivan kokoiset välineet talvipyöräilyn harrastamiseen.

Saariselän parhaat talvipyöräreitit löytyvät Kiilopään läheisyydestä. Mikäli majoittuu Saariselän keskuksessa, niin Kiilopään reiteillä pääsee kyllä ajelemaan mukavia reittejä myös sieltä suunnasta. Siinä missä Saariselän keskuksen reitit ovat yhdistettyjä kävely- ja pyöräreittejä, niin Kiilopään reitit ovat tehty pelkästään pyöräilyä varten kallistettuine kurveineen. Kiilopään reiteillä on sama ylläpitäjä kuin Ounasvaaralla, jossa niin ikään on huippukuntoiset talvipyöräreitit.

Mikäli et koskaan ole kokeillut sähköistä eFatbikea, niin annan sille itse vahvan suosituksen. Varsinkin talvella hyvin hoidetuilla pyöräreiteillä ajelu on varsin hauskaa puuhaa, eikä mahdolliset kaatumisetkaan lumihankeen satuta itseä niin kuin kesäreiteillä. Kaiken lisäksi ajella voi juuri niin vauhdikkaasti kuin haluaa, ja sähköistä tehostinta käyttää itselleen sopivalla tavalla. Näin kaksi hyvinkin erikuntoista pyöräilijää voi ajella reittejä samaan tahtiin nauttien talvimaisemista.

Saariselän laskettelukeskukselta voi vuokrata myös eFatbiket.

Saariselän laskettelukeskukselta voi vuokrata myös eFatbiket.

Sähköpyöräily Lapissa talvella on huippuhauskaa puuhaa.

Sähköpyöräily Lapissa talvella on huippuhauskaa puuhaa.

Talvipyöräilijän taivas odottaa Saariselällä pyöräilijää.

Talvipyöräilijän taivas odottaa Saariselällä pyöräilijää.

Saariselän parhaat reitit löytyvät Kiilopään ja Laanilan väliltä.

Saariselän parhaat reitit löytyvät Kiilopään ja Laanilan väliltä.

Talvella maastopyöräilyyn pitkävartisten kenkien lisäksi sopii hyvin hiihtovarusteet ja laskettelukypärä.

Talvella maastopyöräilyyn pitkävartisten kenkien lisäksi sopii hyvin hiihtovarusteet ja laskettelukypärä.

#4Suomen pisin pulkkamäki

Saariselällä sijaitsee Suomen pisin pulkkamäki, joka on reilun kilometrin pituinen. Konsepti on yksinkertaisimmillaan sellainen, että laskeminen mäessä on ilmaista. Käytännössä kuitenkin laskeminen onnistuu parhaiten vuokraamalla Saariselän laskettelukeskuksesta pariksi tunniksi pulkkalaskettelupaketin, joka sisältää sekä ison keltaisen pulkan ja laskettelukypärän laseineen että tuolihissin lipun. Mikäli itsellä on oma pulkka mukana tai on vuokrannut pelkän pulkan, niin Saariselän laskettelukeskuksen hissilippua voi hyödyntää myös pulkkamäen nousuihin.

Itse asiassa Saariselän pulkkarinteessä on kolme vaihtoehtoa, jotka kaikki lähtevät Kaunispään huipulta. Siniset ykkönen ja kakkonen laskeutuvat kohti Saariselän kylää, kun kaikista hurjin punainen kolmonen laskeutuu Saariselän laskettelukeskukselle takaisin tuolihissin viereen. Ykkösen ja kakkosen loppuosia pystyy laskemaan myös “kävellen nousemalla”, mutta punaisella kolmosella on käveleminen kielletty. Se onkin kaiken kaikkiaan sen verran vauhdikas, että laskettelukypärän käyttö on perusteltua.

Mikäli haluaa nauttia vain yhden laskun pulkkamäessä ja seurueella on auto käytössä, niin pulkkamäen laskijat voi tiputtaa Kaunispään huipulle. Sen jälkeen voi käydä nappaamassa laskijat kyytiin Saariselän hiihtokeskuksesta, minne “punainen kolmonen” laskeutuu.

Kaunispään huipulta lähtevä Suomen pisin pulkkamäki on elämys.

Kaunispään huipulta lähtevä Suomen pisin pulkkamäki on elämys.

Suomen pisimmän pulkkamäen vauhdikkain osuus on punainen rinne nro 3.

Suomen pisimmän pulkkamäen vauhdikkain osuus on punainen rinne nro 3.

Saariselän pulkkamäki on parhaimmillaan nuorille miehille.

Saariselän pulkkamäki on parhaimmillaan nuorille miehille – tässä menoa vuonna 2011.

Suomen pisin pulkkamäki sijaitsee Saariselällä.

Suomen pisin pulkkamäki sijaitsee Saariselällä.

#5Kiipeä Kiilopään huipulle

Talviretkeilyyn Saariselkä tarjoilee upeita maisemia ja luontopolkuja Urho Kekkosen kansallispuiston alueella. Oma suosikkini on Kiilopään valloitus, jonne lähtee pari kilometriä suuntaansa oleva patikointireitti Kiilopään Suomen ladun toimipisteestä. Parin kilometrin nousun jälkeen sinut palkitaan todella upeilla maisemilla niin Saariselän kylän läheisyydessä olevaan Kaunispään kuin Nattasten tunturijonon suuntaan.

Lasten kanssa liikkeellä olevat voivat ottaa mukaan Kiilopään valloitukseen pulkan tai liukurin. Kunhan katsoo, että vauhti ei karkaa liian suureksi, on tarjolla upea laskettelukokemus tunturissa. Myös suksilla voi Kiilopään valloittaa, mutta kelin mukaan alastulo saattaa olla liian vauhdikasta.

Kiilopäältä alkaa Urho Kekkosen kansallispuisto, jonka alueella on lukuisia hiihto- ja patikointireittejä.

Kiilopäältä alkaa Urho Kekkosen kansallispuisto, jonka alueella on lukuisia hiihto- ja patikointireittejä.

Saariselän lähistöllä on useita tuntereita mitä huiputtaa kauniina kevätpäivinä.

Saariselän lähistöllä on useita tuntureita mitä huiputtaa kauniina kevätpäivinä.

Matkalla Kiilopään huipulle.

Matkalla Kiilopään huipulle.

Kiilopään huipulla - ulkona perillä.

Kiilopään huipulla – ulkona perillä.

Talvisella Kiirunanpolulla tuli bongattua myös kiiruna.

Talvisella Kiirunanpolulla tuli bongattua myös kiiruna.

#6Nauti kevätauringosta ja revontulista

Lapissa lomaillessa parasta tekemistä on usein “olla tekemättä mitään”. Kun päivät touhuaa aktiivilomaillessa, niin on hyvä välillä pysähtyä vain nauttimaan elämästä. Hiihtolenkin lomassa on mukava istuskella tulistelupaikalla, uppoutua tulen äärelle ja katsella keväisiä maisemia auringon paistaessa pilvettömältä taivaalta.

Talviset retkeilymaisemat ovat parasta Saariselällä, olit sitten liikkeellä patikoiden, suksilla tai lumiliukukengillä. Mikäli nautit erämaan rauhasta ja tykkäät käydä Lapissa kesälläkin, niin aivan varmasti sinua kiinnostaa 50-vuotta täyttänyt Tankavaaran Kultamuseo. Maailman ainoa kansainvälinen kultamuseo on auki ympäri vuoden, ja siellä käyminen antaa uusia ajatuksia Lapin erämaan karuudesta.

Illalla voi tehdä Saariselällä pienen kävelyretken Auroran tuvalle, ja bongailla revontulia luonnon rauhassa. Parhaiten revontulia näkee yleensä pari tuntia ennen ja jälkeen puolen yön, mutta avaruussään aktiivisuutta kannattaa päivittäin katsella myös revontulitutkan avustamana.  Siinä vaiheessa, kun magneettinen kenttä alkaa kohoamaan, on hyvä nousta ylös kirjan parista ja suunnata pois valosaasteesta revontulia bongaamaan.

Ulkoilu Saariselällä kevätauringon lämmittäessä on parasta rentoutumista.

Ulkoilu Saariselällä kevätauringon lämmittäessä on parasta rentoutumista.

Tulipaikoilla valmistuu niin makkarat, pullat kuin vaahtokarkitkin sulassa sovussa.

Tulipaikoilla valmistuu niin makkarat, pullat kuin vaahtokarkitkin sulassa sovussa.

Suomen pullein kuukkeli välipalalla.

Suomen pullein kuukkeli välipalalla.

Parasta kultamuseossa oli kullankaivajista kerrotut tarinat.

Parasta kultamuseossa oli kullankaivajista kerrotut tarinat.

#7

Moottorikelkkailua Lapin erämaassa

Jos turistien ruokkimaa Piispanojan kodalla asuvaa Suomen pulleinta kuukkelia ei lasketa mukaan, niin toisin kuin muissa Pohjois-Suomen suurissa hiihtokeskuksissa Levillä, Rukalla ja Ylläksellä, löytää Saariselältä aidon erämaan kutsun. Kun 50 kilometrin kelkkareitillä näkee vain kolme muuta moottorikelkkaa, on se vain märkä päiväuni vilkkaiden hiihtokeskusten kelkkailijoille.

Itselle moottorikelkkailu Lapissa kuuluu aina talviloman ohjelmaan. Kelkkavuokraamoja Saariselältä löytyy useita, ja niin luonnollisesti myös ohjattuja retkiä. Mikäli et ole aikaisemmin liikkunut moottorikelkalla, niin ohjattu retki on hyvä vaihtoehto. Mikäli taas kelkalla ajaminen on tuttua, niin omatoimisesti Saariselällä on helppo ajella erilaisia reittejä hyväkuntoisilla kelkkaurilla. Omat suosikkireittini lähtee Saariselän keskuksesta kohti pohjoista. Esimerkiksi Kaunispään huipun kautta Moitakurun suuntaan voi tehdä hyvin erilaisia ja eripituisia rengasreittejä Lapin erämaassa.

Huom! Kelkkaurilla ajelemiseen tarvitaan aina lupa. Ennen moottorikelkan vuokraamista kannattaa ostaa lupa etukäteen Metsähallituksen verkkosivuilta.

Saariselkä on kevättalvella moottorikelkkailijan paratiisi hyvin hoidettuine kelkkareitteineen.

Saariselkä on kevättalvella moottorikelkkailijan paratiisi hyvin hoidettuine kelkkareitteineen.

Saariselällä on erinomainen moottorikelkkareitistö ajettavana.

Moottorikelkkailu sopii hyvin myös lasten kanssa aktiivilomailuun.

#8

Ajele huskyvaljakolla hankien keskellä

Lapset ovat pitkään halunneet vierailua huskytilalle Lapin reissuilla, niin ajattelin tällä kerralla käydä katsastamassa millaista menoa huskytilalla on. Koska kansainväliset matkailijat ovat Lapista selvästi vähentynyt “aikaa ennen koronan”, niin menohaluja omaavat karvaturrit oli paras saada liikenteeseen. Siksi valjakkoajamisen opettelu tuntui kiehtovalta ja pikakurssin jälkeen löysinkin itseni kelkan jalaksilta kuuden menohaluisen huskyn takaa. Kun puoliso ja nuorimmainen muksu istui vielä kyydissä, oli myös sitä kautta kallisarvoinen lasti kuljetuksessa.

Huskyt vilistivät kaukana asutuksesta olevalla alueella melkoista vauhtia, ja ohjaaminen oli kyllä totista touhua. Tärkeintä oli pitää etäisyyttä edessä ajaneeseen valjakkoon sekä tietysti pitää naru kireänä omaan koiravaljakkoon, että ei vahinkoja pääse tapahtumaan. Isommissa ylämäissä autettiin valjakkoa juosten työntämällä kelkkaa, joten ihan urheilusta huskyvaljakon ajaminen käy.

Jälkiviisaana itsellä oli täysin väärät jalkineet touhuun, ja lunta jarrutuksien aiheuttamana olikin melkoisesti nilkkojen ympärillä. Muuten perinteinen hiihtopuku toimi hyvin, kunhan olisin tajunnut laittaa pitkävartiset ja kuviolliset vaelluskengät jalkaan.

Ajelun jälkeen palkittiin tietysti päivälenkit tehneet huskyt makupaloilla, ja käytiin tutustumassa huskypentuihin.

Husky-valjakolla ajaminen oli itselle uusi tuttavuus -mutta varsin mielenkiintoinen sellainen.

Husky-valjakolla ajaminen oli itselle uusi tuttavuus -mutta varsin mielenkiintoinen sellainen.

Aurinkoisilla keväthangilla valjakkoajelu oli varsin mielenkiintoista puuhaa.

Aurinkoisilla keväthangilla valjakkoajelu oli varsin mielenkiintoista puuhaa.

#9

Makumatkaile Saariselän ravintolatarjonnassa

Saariselkä on varsin monipuolinen ja laadukas kohde makumatkailijoille. Kansainvälisten matkailijoiden suosiossa vuosia ollut kohde takaa sen, että huonot ravintolat eivät pärjää Saariselän alueella. Kilpailu matkailijoista on kovaa, joten ravintolat pakotetaan laittamaan parastaan laatutietoisten asiakkaiden iloksi.

Mikäli haluaa nauttia laadukkaan fine dining illallisen, niin ravintola Rakka tarjoilee kahta erilaista kolmen ruokalajin menua. Sekä pääruokina toimineen rautuan että poron ympärille oli kehitetty varsin toimivat kokonaisuudet, jotka annosten kokojen perusteella olivat hinta/laatu -suhteeltaan erinomaisia.

Muita Saariselän suosittuja ravintoloita ovat esimerkiksi perinteinen Petronella, fine-diningiin keskittyvä Kaltio sekä uusi italialainen pizzoihin keskittyvä ravintola Fieno. Eikä myöskään kannata unohtaa Kaunispään huipun läheisyydessä sijaitsevaa ravintola Kaunista.

Perinteisten grilliruokien ystävien kannattaa suunnata Saariselän keskustan Muossi-grillille nauttimaan suussa sulava Poronrykimä. Sen voi ostaa mukaan myös kotimatkalla yömyöhään hiukopalaksi, jos ilta on venähtänyt pitkäksi Panimoravintolassa tai Kauniissa Jormassa. Ravintola Pub Teerenpesässä iltaa viettäneet ovat syöneet siellä jo todennäköisesti vatsansa täydeksi.

Ravintola Petronella on Saariselän parhaimmistoa.

Ravintola Petronella on Saariselän parhaimmistoa.

Hiilostettua Inarijärven siikaa ravintola Rakassa.

Hiilostettua Inarijärven siikaa ravintola Rakassa.

Tunturirautua fenkolilla, rapukastikkeella ja ratatouillella Rakassa.

Tunturirautua fenkolilla, rapukastikkeella ja ratatouillella Rakassa.

Gastropub Giitu on pittoreski ravintola Saariselän pääkadulla.

Gastropub Giitu on pittoreski ravintola Saariselän pääkadulla.

Teerenpesän alkupaloja.

Teerenpesän alkupaloja.

Muossi-grilli on noussut legendan maineeseen vuosien saatossa Saariselällä.

Muossi-grilli on noussut legendan maineeseen vuosien saatossa Saariselällä.

#10

Vietä iltaa Saariselän yöelämässä

Saariselkä tarjoilee ruokaravintoloiden lisäksi myös poikkeuksellisen mukavasti kivoja illanviettobaareja sellaisille, jotka haluavat käydä nauttimassa ulkoilupäivän palautusjuomat muuallakin omassa majapaikassa. Vaikka Saariselkä ei mikään varsinainen bilepaikka ole, niin rentoon illanviettoon on tarjolla useita kohteita Saariselän keskuksessa. Gastropub Giitu, Panimoravintola ja Kaunis Jorma ovat kohteita, missä on mukava viettää omannäköistänsä iltaa. Tunnetuin näistä on legendaarinen Panimoravintola, joka on ollut vuosia jo monen suosikkikohteena.

Parhaimmillaan Saariselkä onkin silloin, kun iltapäivän hiihtoretki pysähtyy Mehtäbaariin yhdelle tai kahdelle minttukaakaolle. Kevätauringossa saattaa hujahtaa tunti jos toinenkin Mehtäbaarin kivalla piha-alueella, jonka jälkeen on vielä viimeiset lykkimiset kohti Saariselän keskustaa. Mukavan hiihtopäivän päätteeksi saunan kautta maittavalla illalliselle, ja siihen vielä parit palautusjuomat Saariselän ravitsemusliiketarjonnasta. Hyvät yöunet päälle, ja sitten aamulla virkeänä uuden rentouttavan talviurheilupäivän viettoon.

Kaunis Jorma jo houkuttelee nimellään astumaan sisälle illanviettoon.

Kaunis Jorma jo houkuttelee nimellään astumaan sisälle illanviettoon.

Teerenpesässä voi piipahtaa tuopillisella tai ravintolan puolella nauttia illallista pitkän kaavan mukaan.

Teerenpesässä voi piipahtaa tuopillisella tai ravintolan puolella nauttia illallista pitkän kaavan mukaan.

Local Pub Panimo eli Panimoravintola on Saariselän keskipiste.

Local Pub Panimo eli Panimoravintola on Saariselän keskipiste.

Panimoravintolassa ei tarvitse iltaa istua yksin.

Panimoravintolassa ei tarvitse iltaa istua yksin.

Holiday Club Saariselkä majoituskohteena

Saariselän keskustassa paraatipaikalla sijaitseva Holiday Clubin kylpylähotelli on monipuolinen majoituskohde. Hiihtoladut lähtevät majapaikan takaa ja pienen kävelymatkan päästä Saariselän latuverkoston keskuspaikasta. Omalla autolla liikkuville on Holiday Clubin pihapiirissä riittävästi paikoitustilaa, ja autolla Saariselän laskettelukeskukselle ajaa viidessä minuutissa. Mikäli Saariselällä on liikkeellä julkisilla välineillä, niin Ivalon lentoasemalta pääsee vajaassa puolessa tunnissa Saariselän keskukseen. Tarjolla on myös lähiseudun tärkeimpiin paikkoihin kuljettava Saariselän Skibus, jonka yksi pysäkki on Holiday Club edustalla.

Holiday Clubilla on Saariselällä monipuoliset majoituskohteet aina hotellimajoituksesta isompiin Villas-asuntoihin. Omalle perheelle brändilähettilään roolissa vuonna 2023 olisi ollut pääsiäissesongin alla tarjolla Holiday Clubin hotellin uudelleenremontoitu Superior-huone vuodesohvalla tai huomattavasti isompi perhehuone hotellin vielä remontoitumattomalta puolelta. Valitsin jälkimmäisen vaihtoehdon, sillä itselle Lapin loman runsaan vaatetusmäärän takia tilavampi huoneisto sekä omalla kuivauskaapilla että saunalla varustettuna oli käytännöllisempi ja rentouttavampi vaihtoehto. Lisäksi muksujen kanssa reissatessa lisätila antoi omaa rauhaa majapaikassa aikaa viettäessä.

Hiihtolomaviikolla 2025 varasin Holiday Clubin sivustolta puolestaan uudemman Villas-asunnon, mikä olikin loistava valinta. Kolmen makuuhuoneen saunallinen Villas-asunto oli paraatipaikalla pääkadun varrella, josta oli lyhyet kävelymatkat kaikkialle. Ainoastaan autoa käytin laskettelukeskuksessa käymiseen, ja välillä oli mukavampi ajella autolla lasten kanssa Laanilan leppoisimmille laduille Savotta-kahvilan parkkipaikalle.

Saariselän parhaimpiin ravintoloihin kuuluva Holiday Clubin oma ravintola Rakka tarjoilee fine diningin lisäksi maukkaita burgereita, kun taas ravintola Revontuli buffetillallisia ja keittolounaita aktiivilomailijoille. Holiday Clubin naapurustosta löytyy myös monia muita erinomaisia ruokapaikkoja, mikä on aina positiivista makumatkailijoille. Saariselkä onkin yksi parhaista makumatkakohteista Lapissa.

Kun Holiday Clubin viereisessä kaikki tarvittava on käden ulottuvilla kaupasta ja Alkosta lähtien talviloman viettoon Saariselällä, niin varsinkin sen monipuolisia Villas-huoneistoja voi lämpimästi suositella lomailuun. Hiihtoladut lähtevät aivan vierestä, ja niin lumikengät kuin läskipyörät ovat helposti vuokrattavissa. Kun ravintolat ja baarit ovat kaikki kävelymatkan päässä, niin Saariselällä pärjää lomaillessa hyvin myös ilman autoa. Ja lentäenkin pääsee Ivaloon, josta lentokenttäbussi tuo lomailijat Saariselän Holiday Clubin päärakennuksen eteen talviloman viettoon.

Huom: Saariselän kylpylä on ollut kiinni vuodesta 2024 lähtien, ja mahdollisesta uudelleen aukaisemisesta ei ole vielä tarkempaa tietoa. Itse kylpylä oli kyllä mukava lisä talvisiin päiviin, mutta sen poissa ollessa suosin lomailuun saunallisia loma-asuntoja.

Holiday Club Saariselkä sijaitsee aivan Saariselän kylän keskustassa kaikkien palveluiden keskipisteessä.

Holiday Club Saariselkä sijaitsee aivan Saariselän kylän keskustassa kaikkien palveluiden keskipisteessä.

Uudistetut Superior huoneet ovat varsin viihtyisiä.

Uudistetut Superior huoneet ovat varsin viihtyisiä.

Enemmän tilaa kaipaaville on tarjolla suurempia perhehuoneita...

Enemmän tilaa kaipaaville on tarjolla suurempia perhehuoneita…

... jossa riittää tilaa viettää iltaa aktiivilomailun jälkeen.

… jossa riittää tilaa viettää iltaa aktiivilomailun jälkeen.

Uudenaikaiset Villas-huoneistot ovat varsin viihtyisiä.

Uudenaikaiset Villas-huoneistot ovat varsin viihtyisiä.

Kunnon keittiö ja ruokailutilat ovat Villas-huoneistojen tavaramerkki.

Kunnon keittiö ja ruokailutilat ovat Villas-huoneistojen tavaramerkki.

Villas-huoneistoja on erikokoisia makuuhuoneiden määrien osalta.

Villas-huoneistoja on erikokoisia makuuhuoneiden määrien osalta.

Ravintola Revontulen tilat ovat varsin viihtyisät sisustukseltaan.

Ravintola Revontulen tilat ovat varsin viihtyisät sisustukseltaan.

Omien kokemusten mukaan Rakka on koko Holiday Clubin ketjun paras ravintola.

Omien kokemusten mukaan Rakka on koko Holiday Clubin ketjun paras ravintola.

Uusi Kauppakeskus Kuukkeli sijaitsee kävelymatkan päässä Holiday Clubilta.

Uusi Kauppakeskus Kuukkeli sijaitsee kävelymatkan päässä Holiday Clubilta.

Saariselällä pärjää myös ilman autoa lentokenttä- ja Skibussin avulla.

Saariselällä pärjää myös ilman autoa lentokenttä- ja Skibussin avulla.

Summa summarum: Tekemistä Saariselällä talvella löytyy monenlaiseen makuun, mutta silti Saariselkä on rauhallinen kohde myös sesonkiaikoina. Se saattaakin yllättää sellaisen lomailijan positiivisesti, joka on tottunut talvilomailemaan muissa pohjoisen isommissa laskettelukeskuksissa. Parhaimmillaan pohjoisen sijaintinsa takia Saariselkä on myöhään keväällä, kun pääsee viettämään auringonpaisteessa aktiivilomaa runsaslumisilla keväthangilla.

Aktiivilomailua keväthangilla,
Kohteena maailma / Rami

* Kaupallinen yhteistyö Holiday Club Resorts Oy:n kanssa

Lisää luettavaa Saariselältä:

Lue lisää muista Holiday Clubin kohteista Suomessa:

Talviseen leijalautailuun Saariselkä tarjoaa myös elämyksiä.

Talviseen leijalautailuun Saariselkä tarjoaa myös elämyksiä.