Kesäinen Lappi retkeilijän unelma

Monelle suomalaiselle ovat tulleet tutuksi Lapin keväthanget ja ruskanajan väriloisto. Lomailun kannalta erinomaista aikaa on myöskin kesä, sillä Lappi kesällä on varsin rauhallinen ja edullinen lomakohde. Mäkäräisten, sääskien ja hyttysten tilanne vaihtelee vuosittain ja esimerkiksi kesällä 2018 reissun pärjäsi hyvin ilman Offia. Eli kun sekin myytti on murrettu, on aika pakata auto ja lähteä kohti Lappia. Retkeilijälle Lapin kesä tarjoaa upeita maastoja niin pidemmille kuin lyhyemmille patikoinneille.

Poroja nähtiin enemmän kuin mäkäräisiä eli olosuhteet siltä osin täydelliset.

Poroja nähtiin enemmän kuin mäkäräisiä eli olosuhteet siltä osin täydelliset.

Millä mennä Lappiin?

Suomessa on pitkät välimatkat ja Lappiin kestää autolla ajaessa Etelä-Suomesta vähintään kahdeksan tuntia. Siksi reissun luonteesta riippuen kannattaa harkita sitä, että laittaa auton yöjunaan, jolloin herää virkeänä aikaisin aamulla joko Rovaniemeltä tai Kolarista – riippuen siitä mihin lipun on ostanut. Vaihtoehtoisesti tietysti voi harkita myös lentämistä ja auton vuokraamista Lapista, mikä saattaa olla paras ratkaisu lyhyemmällä lomalla. Riippumatta millä tavalla Lappiin menee, niin ilman autoa Lapissa on kuin Bambi liukkaalla jäällä. Oikeastaan julkisen liikenteen varassa ei pääse juuri mihinkään, ainoastaan Kuusamossa (teknisesti ei Lappia) on jonkinlaiset julkiset yhteydet olemassa.

Auto junaan ja matka kohti pohjoista voi alkaa.

Auto junaan ja matka kohti pohjoista voi alkaa.

Lappi kesällä – kierros Lapin kohokohtiin

Mitä enemmän viime kesäistä Lapin kierrosta suunnittelin, sen enemmän mielenkiintoisia kohteita joutui jättämään reissussa väliin. Mikäli olisi ollut enemmän aikaa ja olisi halunnut tehdä pidempiä vaelluksia, niin reitti olisi varmasti ollut erilainen. Toisaalta tällä reissulla sai hyvän kuvan Lapin kesästä, sillä päiväpatikoinnit kansallispuistoissa mahdollisti useampaan kohteeseen tutustumisen samalla reissulla.

Ajan säästämiseksi ajoin auton kotikaupungissani Tampereella Rovaniemen yöjunaan ja heräsin sieltä virkeänä seuraavana aamuna valmiina kohti reissun ensimmäistä kansallispuistoa. Vaikka ajopäivästä tulisi patikoimisineen pitkä, niin ympäri vuoden paistava aurinko antoi sopivasti virkeyttä päiväohjelman suorittamiseen.

Lapin kierros kesällä 2018. Klikkaa kartta auki Google Mapsiin.

Lapin kierros kesällä 2018. Klikkaa kartta auki Google Mapsiin.

Pyhä-Luoston kansallispuisto

Reissun ensimmäinen varsinainen kohde oli Pyhätunturin luontokeskus Naava, joskin sitä ennen tuli pikaisesti kurvattua legendaarisen Pyhätunturin pihaan. Siellä on ollut aikoinaan laskettelureissulla hukassa kaverin autonavaimet, vaikka muu seurue oli menossa viikoksi Leville. Sattuuhan sitä, olihan kuitenkin molemmissa neljä kirjainta…

Pyhä-Luoston kansallispuistossa on tarjolla useampia reittejä päiväpatikointeihin. Hieman oli itsellä mietinnässä minkä reitin poikieni kanssa valitsisimme, mutta lopulta maastossa päätimme patikoida paria eri reittiä sopivan päivämatkan saavuttamiseksi. Alkuperäinen idea oli kiertää 10 kilometriä pitkä Karhunjuomanlammen reitti, mutta innostuttiin kesken kaiken kääntymään 14,5 kilometriä pitkälle Noitatunturin valloitukselle. Kartalla paluumatka näytti suurin piirtein yhtä pitkältä, mutta ajallisesti meni aikaa ainakin tuplaten enemmän. Väittäisin omien patikointikokemusteni perusteella Noitatunturin valloituksen olevan Suomen haastavin patikointireitti, sillä sellaista kivillä hyppimistä se suurimman osan matkasta on. No eipä sen reissun jälkeen muut patikointiretket tuntuneet miltään tällä Lapin reissulla fyysisen rasituksen kannalta.

Pyhän Isokuru ja sen kirkasvetiset lammet ovat upeaa patikointimaastoa.

Pyhän Isokuru ja sen kirkasvetiset lammet ovat upeaa patikointimaastoa.

Pyhä-Luoston kansallispuistossa voi nähdä kuukkeleita lähietäisyydeltä.

Pyhä-Luoston kansallispuistossa voi nähdä kuukkeleita lähietäisyydeltä.

Tulipahan sitä kiipeiltyä myös Noitatunturin huipulle.

Tulipahan sitä kiipeiltyä myös Noitatunturin huipulle.

Tankavaaran Kultakylä ja Kultamuseo

Tankavaaran Kultakylä toimi muutaman yön meidän tukikohtanamme tutustumisretkellä Urho Kaleva Kekkosen kansallispuistoon ja Sompion erämaahan. Tankavaaran Kultakylän vieressä sijaitsee sekä Kultamuseo että Tankavaaran luontokeskus, joten patikointipäivien lisäksi oli tarjolla muutakin ohjelmaa. Itse Tankavaaran luontokeskuksen näyttely ei kummoinen ollut, ja itse asiassa Tankavaaran alue ollaan erottamassa pois Urho Kaleva Kekkosen kansallispuistosta. Sitä vastoin Kultamuseota voi suositella kaikille Lapin kävijöille lämpimästi, sillä varsinkin suomalaisen kullankaivuun historiasta kertova näyttelyosuus on erittäin mielenkiintoinen. Tämän jälkeen päiväpatikoinneistakin saa enemmän irti Lapin erämaissa, kun pystyy hieman pohtimaan paremmin, millaista elämä on ollut Lapissa kultakuumeen aikaan.

Olihan sitä itsekin kokeiltava ja kullanhuuhdonta oli kyllä varsin koukuttavaa puuhaa.

Olihan sitä itsekin kokeiltava ja kullanhuuhdonta oli kyllä varsin koukuttavaa puuhaa.

Parasta kultamuseossa oli kullankaivajista kerrotut tarinat.

Parasta kultamuseossa oli kullankaivajista kerrotut tarinat.

Urho Kekkosen kansallispuisto

Urho Kekkosen kansallispuisto oli vuonna 2018 Suomen toiseksi suosituin kansallispuisto, mutta Tankavaaran alueen patikointireitteihin käy tutustumassa vain murto-osa. Suurin osa vierailijoista käy Saariselältä käsin Urho Kekkosen kansallispuistossa, mutta pidempien vaelluksia suorittavat suuntaavat huomattavasti idemmäksi lähelle Venäjän rajaa Luirojärven vaellukselle ja Sokostin tunturin huiputukselle.

Mikäli haluaa tehdä pieniä päiväpatikointeja, niin Tankavaara luontokeskuksen pihasta lähtevät polut ajavat kyllä sen asian hyvin. Oma mielenkiintonsa on sotahistoriallisella polulla, jossa pääsee tutustumaan Lapin sotaan.

Tankavaaran luontokeskukselta lähtee useampi reitti.

Tankavaaran luontokeskukselta lähtee useampi reitti.

Porojen touhuja oli kiva seurailla.

Porojen touhuja oli kiva seurailla.

Pyhä-Nattanen – Suomen kaunein maisema?

Sompion erämaassa sijaitseva Pyhä-Nattanen kuuluu ehdottomasti Lapin kohokohtiin. Pyhä-Nattasen huipulle kiipeäminen aamuvarhaisella on sellainen elämys, että aika pysähtyy huipun kivikasoilla istuskellessa. Kun ympärilleen katsoo maisemia, saattaa luulla olevansa taivaassa. Onnellinen on ihminen, joka Pyhä-Nattasen huipulle kiipeää. Kun kerran siellä käy, haluaa sinne varmasti mennä uudestaan.

Pyhä-Nattanen - Suomen kaunein maisema?

Pyhä-Nattanen – Suomen kaunein maisema?

Luonnon muokkaamat kivikasat miljoonien vuosien takaa.

Luonnon muokkaamat kivikasat miljoonien vuosien takaa.

Lemmenjoen kansallispuisto

Lemmenjoen kansallispuisto on Suomen suurin kansallispuisto ja Euroopan suurimpia metsäerämaita. Yleensä Lemmenjoelle lähdetään pidemmille vaelluksille, mutta halutessaan siellä voi patikoida myös lyhyen 4,5 kilometrin mittaisen luontopolun.

Useimmat Lemmenjoen kävijät kulkevat Njurkulahdesta jompaa kumpaan suuntaan veneellä lähemmäksi Kultalaa, jolloin toiseen suuntaan voi patikoida takaisinpäin. Vaihtoehtoisesti Kultalan suunnalla voi tehdä myös rengasreitin, jolloin patikointipäiviä on reissulla enemmän.

Lemmenjoen kansallispuisto sijaitsee “keskellä ei mitään”, joten autoillessa kannattaa olla tankki täynnä ja mieli virkeänä. Ja miksei olisi, sillä maisemat ajellessa Inarista kohti Njurkulahtea on kauniita. Mikäli saamelaisten historiaan haluaa tutustua tarkemmin, kannattaa ennen Lemmenjokea tehdä stoppi saamelaiskulttuurikeskus Sajokseen Inarissa.

Njurkulahdesta lähtee niin lyhyempi luontopolku kuin pidemmät vaellusreitit Lemmenjoen kansallispuistoon.

Njurkulahdesta lähtee niin lyhyempi luontopolku kuin pidemmät vaellusreitit Lemmenjoen kansallispuistoon.

Lemmenjoen kansallispuisto on parhaimmillaan pidemmillä vaelluksilla.

Lemmenjoen kansallispuisto on parhaimmillaan pidemmillä vaelluksilla.

Levi

Levi on ylivoimaisesti Lapin suurin keskus. Silti sekin on kesäaikaan varsin hiljainen kohde. Levillä kesäisin parasta on golfin pelaaminen, maastopyöräily sekä tietysti kesäkelkkailu. Kyllähän patikointimahdollisuuksia Leviltä löytyy myös kilometreittäin, mutta Lapin mittakaavassa Levin patikointireitit ovat vaatimattomia.

Kesäkelkkailu on hauskaa puuhaa. Koppihissillä ylös ja sen jälkeen vauhdilla kumipyörillä varustetulla kelkalla alas. Mikäli rohkeus riittää, niin kelkalla voi laskea alas jarruttamatta kertaakaan. Vauhti on silloin aika huimaa ja vaarana on kelkasta putoaminen ränniin. Tulihan sitä itsekin kokeiltua, millaista oli laskea selällään kolmekymmenen kilometrin tuntivauhtia ränniä alas. Suosittelen siis pitkien housujen käyttöä kelkkaillessa.

Levin kesäkelkkarata sijaitsee eturinteessä.

Levin kesäkelkkarata sijaitsee eturinteessä.

Uuteen nousuun eli kiipeäminen kelkkaan kaatumisen jälkeen.

Uuteen nousuun eli kiipeäminen kelkkaan kaatumisen jälkeen.

Pallastunturi – Taivaskeron reitti

Pallas-Yllästunturin kansallispuisto tarjoaa erilaisia reittejä patikoitavaksi. Yksi mukavammista reiteistä on Taivaskeron reitti, jossa rengasmatkan kohteena on Taivaskeron huippu. Samaisella paikalla sytytettiin Helsingin Olympialaisten tuli, joten patikointiretken aikana pääsee tutustumaan samalla Suomen urheiluhistoriaan. Pallastunturin luontokeskuksen pihasta lähtevä reitti tarjoaa upeita maisemia, joten sitä voi lämpimästi suositella lähistöllä liikkuville.

Pallas-Ylläksen kansallispuistossa on monia eri patikointireittivaihtoehtoja.

Pallas-Ylläksen kansallispuistossa on monia eri patikointireittivaihtoehtoja.

Retkeilijät Taivaskeron huipulla, jossa sytytettiin Helsingin olympiatuli 6.7.1952.

Retkeilijät Taivaskeron huipulla, jossa sytytettiin Helsingin olympiatuli 6.7.1952.

Hetta - Pallas -reitillä kiivetään ja laskeudutaan tuntureilta toiselle.

Hetta – Pallas -reitillä kiivetään ja laskeudutaan tuntureilta toiselle.

Muoniossa koskenlaskua ja melontaa

Muoniossa on erinomaiset puitteet niin koskenlaskuun kuin melontaan. Harrinivan majoituskohteen pihalta lähtee isoilla kumiveneillä koskenlaskuretket, jotka ovat mukavaa aktiiviurheilua kauniissa maisemissa. Rauhallisempaan menoon sopii hyvin melontaretket esimerkiksi Torassieppijärvellä, jossa pääsee ihailemaan Pallas-Yllästunturin kansallispuiston kohoavia tuntureita kanootista käsin. Mikäli puolestaan hakee “kerran elämässä” elämystä luksustelttailusta eli Gamplingista, niin Torassieppi on siihen unelmakohde. Ylipäätänsä Muonion etu on se, että sieltä on helppo tehdä retkiä eri kohteisiin patikoimaan ja aktiivilomailemaan.

Hymyilevä porukka ennen rantautumista.

Hymyilevä porukka ennen rantautumista.

Melontaa Torassiepillä.

Melontaa Torassiepillä.

Särkitunturi

Särkitunturi on monelle Lapin kävijälle mieleenpainuvampia kohteita. Sinne ei tarvitse patikoida pitkiä matkoja, vaan se on helposti saavutettavissa parin tunnin patikointiretkellä. Retken suurin osa ajasta kuluu Särkitunturin huipulla, missä maisemat ovat varsin kauniit. Pari pientä lampea Särkitunturin huipulla antaa hienon kontrastin taustalla näkyville Pallas Yllästunturin kansallispuiston tuntureille.

Särkitunturin huipulla puoli kahden aikaan yöllä.

Särkitunturin huipulla puoli kahden aikaan yöllä.

Maastopyöräilyä Ylläksellä

Äkäslompolo ja Jounin Kauppa ovat monelle tuttuja jo vuosien takaan. Maastopyöräilyyn Ylläs tarjoaa kesällä erinomaiset puitteet ja pyörät & kypärät on helppo vuokrata paikan päältä. Mikäli haluaa tehdä pidempiä retkiä maastossa, on hyvä hommata kunnon kartta matkaan. Sen verran epäselviä viitoitukset maastossa olivat, että Kukastunturi jäi valloittamatta, kun tuli ajettua useampikin risteys pummilla harhaan.

Mikäli et ole kokeillut aikaisemmin fatbikea eli ns. läskipyörää, niin Ylläksen maastoissa sen edun tavalliseen maastopyörään huomaa nopeasti. Ei tunnu juurakot missään, eikä pyörä ole ollenkaan niin raskas polkea mitä ulkonäkö antaa odottaa.

Maastopyöräilyä Pyhä-Yllästunturin kansallispuistossa Äkäslompolossa.

Maastopyöräilyä Pyhä-Yllästunturin kansallispuistossa Äkäslompolossa.

Kohokohtia reitin varrelta

Autoillessa ympäri Lappia tulee eteen lukemattomia kohteita, missä kannattaa pysähtyä jaloittelemaan. Erilaisia patikointimahdollisuuksia on tarjolla vaikka kuinka paljon eli valinnanvaikeus reittien ja käytettävissä olevan ajan suhteen on jatkuvaa tasapainoilua. Hyvin suunniteltu aikataulu on tärkeää, mutta toisaalta kannattaa varata aikaa pieniin muutoksiin matkan varrella.

Rovaniemi

Suomen pohjoisin kaupunki Rovaniemi tarjoaa kesällä tekemistä niin aktiivilomailun, patikoinnin kuin Joulupukin maan ympärille. Mikäli haluaa kokeilla hieman harvinaisempia luksusmajoituksia, niin Rovaniemeltä löytyy useampikin yrittäjä elämyksellisiin lasiseinä- tai katto majoituksiin. Lyhyelläkin visiitillä kannattaa piipahtaa Rovaniemen keskustassa ja tutustua ainakin maisemakäynnillä tiedekeskus Arkitikumiin.

Rovaniemellä kannattaa käydä katsastamassa Ounasjoen partaalla oleva Arktikum, joka on museo ja arktinen tiedekeskus.

Rovaniemellä kannattaa käydä katsastamassa Ounasjoen partaalla oleva Arktikum, joka on museo ja arktinen tiedekeskus.

Maisemat reitin varrella

Pyhän ja Luoston ohittava Tunturitie on 12 tunturihuipun vierellä kulkeva maisematie myös kaikille niille, jotka kulkevat Lappiin ja Lapista. Tunturitie (numero 962), yhdistää Kemijärven ja Sodankylän välillä kulkevan viitostien ja Sodankylästä Rovaniemen suuntaan lähtevän nelostien. Mikäli käy Pyhätunturilla, niin Tunturie tulee automaattisesti ohjelmaan mukaan.

Tunturitiellä on mukavat maisemat lähistön tuntureihin.

Tunturitiellä on mukavat maisemat lähistön tuntureihin.

Karhunpesäkivi Myössäjärvellä

Matkalla Saariselältä Lemmenjoelle, reitti kulkee Ivalon kautta Inariin. Ivalosta reilut 25 kilometriä pohjoiseen kauniissa Myössäjärven maisemissa on Karhunpesäkivi, joka toimii monelle luonnollisena taukopaikkana kahvilapalveluineen. Stopin aikana kannattaa kiivetä puuportaita pitkin kurkkaamaan Karhunpesäkivi ja samalla nauttia ympärillä olevista maisemista.

Karhunpesäkiville kiipeillään puuportaita komeissa maisemissa.

Karhunpesäkiville kiipeillään puuportaita komeissa maisemissa.

Lapin erämaat

Lemmenjoen kansallispuiston ja Hammastunturin erämaa-alueen välissä ajellessa saa ihmetellä ratin takaa Suomen laajoja asuttamattomia alueita. Maisemat ovat paikka paikoin todella kauniita ja voin vain kuvitella, millaista on vaellella Lemmenjoen kansallispuiston perimmäisissä nurkissa ilman aikatauluja. Onneksi autoillessakin pääsee vaipumaan omiin ajatuksiin, sillä kovin hiljaista on näillä seuduilla liikenteessä.

Sormussuvanto ja muut Lapin erämaajoet houkuttelevat kalastajia vuosittain etelästä arvokaloja narraamaan.

Sormussuvanto ja muut Lapin erämaajoet houkuttelevat kalastajia vuosittain etelästä arvokaloja narraamaan.

Lemmenjoelta Leville matkatessa ajellaan kymmeniä kilometrejä hiljaisia hiekkateitä.

Lemmenjoelta Leville matkatessa ajellaan kymmeniä kilometrejä hiljaisia hiekkateitä.

Summa summarum: Kesäinen Lapin kierros oli varsin onnistunut. Sään suosiessa aurinkoisilla patikointikeleillä ja hyttysten ollessa minimissä, ei parempia lomapäiviä Lappiin voi sattua. Toki retkeily on mukavaa hieman huonommallakin säällä, mutta Lapin kauneus pääsee kyllä esiin auringon paistaessa ympäri vuorokauden. Harvoin sitä tulee lähdettyä patikoimaan aamuyöllä yhden aikaan, kuten itse tein Särkitunturin valloituksen osalta. Koska aurinko ei kesällä käytännössä laske ollenkaan, niin ainakin tunteja on vuorokaudessa riittävästi touhuta valoisuuden kannalta. Tietysti on hyvä muistaa levätä, jotta jaksaa ulkoilla Lapin tuntureilla useampina päivinä peräkkäin.

Kesäinen Lappi on varsin kohtuuhintainen lomailla ja autoillessa kulutetut dieselrahat saa takaisin käymällä paluumatkalla Haaparannan Systembolagetissa. Tai eihän sieltä mitään rahaa takaisin saa, mutta Suomen alkoholiveron ansiosta rajan toisella puolella käynnillä säästää saunaoluissa melkoisen siivun. Näin ollen palautusjuomatkin tulee hankittua samaisella Lapin kierroksella tulevia retkiä varten.

Miten on, oletko käynyt patikoimassa Lapin kansallispuistossa? Entäpä kiehtooko Lappi kesällä?

Miten on, oletko käynyt patikoimassa Lapin kansallispuistossa? Entäpä kiehtooko Lappi kesällä?

Lapin kesä,
-Kohteena maailma / Rami