Kotimaanmatkailun juhlavuosi

Suomi täyttää joulukuussa 100 vuotta ja sen kunniaksi on hyvä panostaa meidän kaikkien kotimaanmatkailuun entistä enemmän tänä vuonna. Itselle on ollut iso onni saada reissata ympäri Suomea työni puolesta jo parisen kymmentä vuotta, joten voin sanoa olevani jonkinlainen suomimatkailun eksperttikin. Olen käynyt suurin piirtein n. 90% suomalaisista kaupungeista ja tietysti kaikki kunnat siihen päälle. Toki Suomessa itselle on paljon tuntemattomia alueita, mutta onhan maamme pinta-alakin varsin suuri. Tässä postauksessa kerron 10 ideaa kotimaanmatkailuun.

Oma henkilökohtainen tavoitteeni on kiertää kaikki Suomen kansallispuistot elämäni aikana ja siinä touhussa olen vasta alkutekijöissä. Tavoite on kuitenkin tavoittelemisen arvoinen, sillä niin upea maa meillä on. Suomen luontoon ja retkikohteisiin kannattaa tutustua #Suomiretken sivustolta, joka inspiroi itseä entistä enemmän kotimaan luontomatkailuun.

Kaupunkiloma kotimaassa on monelle vieras käsite, mutta itse tykkään niistä paljon. Kotimaanmatkailua harrastaessa suosittelen ottamaan kohteesta samalla lailla selvää kuin ulkomaille lähdettäessä, niin lomasta saa paljon enemmän irti. Tätä kautta moni saattaa innostua kotimaanmatkailusta enemmänkin, kun tulee nähtyä ja koettua reissussa entistä enemmän. Eikä sovi unohtaa pienempiä kuntiakaan, mistä saattaa löytää uskomattoman mukavia tapahtumia ja elämyksiä.

10 ideaa kotimaanmatkailuun

Pääkaupunki tutuksi

Helsinki on erinomainen matkailukohde ja siihen kannattaakin tutustua monipuolisesti. Jos yksi kohde pitäisi Helsingistä nostaa esiin, niin se olisi Suomenlinna. Parhaimmillaan se on tietysti kauniina kesäpäivänä, mutta oma hohto siinä on kylmänä talvipäivänäkin. Jos Suomenlinnassa et ole ennen käynyt, niin ota se tämän vuoden tavoitteeksi.

Itse olen tutustunut Helsinkiin kaupunginosittain, jolloin Helsingistä saa enemmän irti. Jokaiselle kaupunginosalla on omanlainen leimansa ja kannattaa kaartaa myös keskustan ulkopuolelle. Tällä hetkellä suosikkialueeni on Punavuori, mikä pohjautuu kyllä pitkälti Suomen parhaaseen olutravintolakeskittymään.

Maailma pyörii Näsinneulan ympäri

Tampere on tutkitusti Suomen mukavin paikka elää ja mitä sitä tutkimustuloksia kiistämään. Tampere uudistaa keskustaa tällä hetkellä kovalla vauhdilla ja koko yleisilme on muuttumassa punatiilistä tehdasrakennuksista lasipintaisiin tornitaloihin. Tamperelaisiin on helppo tutustua ja parhaat palat Tampereesta saat suuntaamalla kävellen Pispalan & Pyynikin alueelle. Suomen vanhin toiminnassa oleva yleinen sauna, Rajaportin sauna, on elämys vailla vertaa. Toisaalta toisenlaisen elämyksen tarjoaa Hervanta, joka on Suomen suurin lähiö.

Pispalan haulitorni. #Pispala #Tampere #Suomi #amazing #sunset #Finland #love #sky

A post shared by Kohteena maailma (@kohteenamaailma) on

Suomen keskiaikaiset kaupungit

Suomessa oli keskiajalla kuusi kaupunkia, jotka kaikki sijaitsivat Suomenniemen etelärannikolla tai lounaiskulmassa. Turku on Suomen kaupungeista vanhin, mutta tarkkaa vuosilukua ei perustamiselle tiedetä. Turun perustamisvuotena pidetään vuotta 1229, mutta varsinainen kehittyminen ajoittunee 1200-luvun loppuun, jolloin Turun linna rakennettiin.

Muut viisi keskiaikaista kaupunkia Suomessa oli Viipuri, Porvoo, Naantali, Rauma ja Ulvila. Viipuria lukuun ottamatta näihin muihin voi edelleen käydä tutustumassa kotimaassa ja itse asiassa erittäin mukavista kaupungeista onkin kyse. Itse kävin muuten viime vuonna Ulvilaa lukuun ottamatta kaikissa näissä, mites sinä?

Ruoka & juoma -teemamatkalle

Mikään ei ole hienompaa kuin lähteä matkalle ravintolatarjonta edellä. Oli sitten kyseessä New York tai Tampere, kannattaa ennen reissua kartoittaa kaupungin ravintolatarjonta. Omien tuntemusten mukaan Suomen ruokapääkaupunki on tällä hetkellä Turku, sillä Aurajoen rannassa on kilometrin sisällä uskomattoman korkealaatuinen ravintolakeskittymä.

Helsingistä löytyy luonnollisesti lähes kaikki Suomen michelinin tähdet ja Tampereella on omat loistavat ravintolansa. Jokaisessa kaupungissa on omat juttunsa, jotka kannattaa selvittää ennen reissua. Myöskin paikallisiin erikoisuuksiin ja grilliruokiin kannattaa tutustua.

Tampereella muuten mustamakkara tilataan oikeaoppisesti voipaperiin siten, että ilmoitetaan millä summalla mustaa halua ostaa. Samassa yhteydessä ilmoitetaan, ottaako puolukkahilloa vai ei. Kyytipojaksi sopii parhaiten pieni maito. Vinkki: jos ei ole käsitystä mikä on hyvä summa, niin tilaa “meno-paluu”. Vaikutat näin paikalliselta ja saat todennäköisesti sopivankokoisen lounasannoksen ravitsevaa mustaa.

Suomen saaristo

Suomessa on upea saaristo ja siihen voi tutustua myös ilman omaa venettä. Saariston iso ja pieni rengasreitti sopivat kierrettäväksi niin autolla kuin polkupyörillä. Mielenkiintoisia kohteita vierailulle on myös majakat, joista yksi on ylitse muiden: Bengtskär. Parhaimmillaan se on silloin, kuin varaa koko majakan omalle kaveriporukalle yöksi.

Mökkeily järven rannalla

Olen aina tykännyt olla mökillä. Tai tarkemmin sanottuna mökissä. Mikään ei ole hienompaa kuin lukea mökin sisällä, omassa rauhassa. Aivan sama kuinka hieno ilma on pihalla, mökillä jokaisen pitäisi saada tehdä sitä mitä haluaa. Toinen vaihtoehto on lukea rauhassa kumiveneessä, jolloin ylimääräiset häiriötekijät pysyvät rannalla.

Iltaa kohti mentäessä ohjelmaan kuuluu tikanheitto ja saunominen. Sekä tietysti kylmä keskikalja lasipullosta laiturin nokassa palautusjuomana.

Kansallispuistot

Oma kunnianhimoinen tavoitteeni on tutustua elämäni aikana kaikkiin Suomen kansallispuistoihin. Matka on vasta alkutekijöissä, mutta tavoite on tavoittelemisen arvoinen. Kansallispuistojen lisäksi meillä on muita upeita luontokohteita lähellä maata ja todennäköisesti lähin löytyy jokaisen kotioven läheltä.

Lähimatkailu

Aina ei tarvitse mennä kauaksi kokeakseen elämyksiä. Usein riittää, että lähtee kotiovesta ulos. Kannattaakin kartoittaa lähiseudun alueet. Kaupungeissa asuvien kannattaa ottaa ohjelmaan kaupunginosakävelyt, jossa tutustuu parintunnin mittaisilla kävelyretkillä eri kaupunginosiin. Polkupyörä on vielä astetta tehokkaampi vaihtoehto, mutta molempi parempi. Samalla tulee pientä liikuntaa ja näkee kotikaupunkia uusin silmin.

Pohjoisen Suomen satamakaupungit

Kemi ja Oulu ovat pohjoisen Suomen isot satamakaupungit, jotka ovat suurimmalle osalle suomalaisista täysin vieraita (niin kuin ylipäätään suurin osa kaupungeista Helsinki mukaan lukien). Kemin kohokohtana on LumiLinna ja Suomen parhaat bataattiperunat. Oulussa ääni menee Pikisaarelle ja vanhoille makasiinirakennuksille.

Kirkot ja arkkitehtuuri

Itse jaksan aina hämmästellä sitä, että usein matkailijoita kirkot kiinnostavat ulkomailla mutta ei kotimaassa? Siinä missä Pariisissa kohteeksi otetaan Notre Dame ja Sacre Coeur, niin suurin osa niissä käyneistä ei ole edes käynyt Suomessa kahdessa kirkossa ilman “pakollista tapahtumaa”. Jos siis käyt tutustumassa matkoillasi kirkkojen sisätiloihin, niin käy katsomassa niitä edes silloin tällöin Suomessakin. Väitän, että Helsingin keskustassa käyneistä suomalaisista 99% on nähnyt Tuomiokirkon, mutta vain prosentti on käynyt siellä sisällä. Vai oletko asiasta erimieltä?

Toivottavasti nämä 10 ideaa kotimaanmatkailuun antoi sinulle jotain uusia ideoita tälle vuodelle kotimaahan tutustumiseen!

Kohteena maailma, kotimaata unohtamatta!
-Kohteena maailma / Rami

P.S. Muista seurata Kohteena maailman
Twitter-tililtä matkailuaiheiset ajankohtaiset uutiset ja reissuvinkit!

Instagram Travel ThursdayTämä blogikirjoitus on osa Instagram Travel Thursday -tempausta, jonka järjestäjinä toimivat
Muru Mou, Skimbaco ja Travellover.

Minut löydät siis Instagramista:
https://www.instagram/kohteenamaailma
Blogini on myös Facebookissa:
https://www.facebook.com/kohteenamaailma
Matkailuaiheiset tviitit:
https://www.twitter.com/kohteenamaailma