Katsaus ensimmäiseen kymmeneen vuoteen
Kohteena maailma -matkablogi näki päivänvalon reilut 10 vuotta sitten, kun aloitin todella pitkään harkitsemani matkablogin kirjoittamisen. Tässä postauksessa kerron 10-vuotisen blogitaipaleeni kohokohdat omalla tyylilläni eli tässä on samalla historiankatsaus omine vinkkeineni oluenmakuisista unelmareissuista. Blogin synnystä, taustoista, kiitoksista ja monesta bloggaajalle tärkeästä vinkistä voit lukea edellisestä syntymäpäiväkatsauksesta, joka julkaistiin 6-vuotissynttäreiden kunniaksi.
Ei tässä hektisessä internet-ajassa ehdi edes pitkiä kalsareita vetämään jalkaan, saati sitten syntymäpäiväkatsauksia joka vuodesta kirjoittamaan. RIP Aimo Liukola.
Näin Arvid Suurosen ikäisenä bloggaajana merkkipäiviä vietettiin Suomen Kuvalehden merkkipäivägalleriassa siten, kuin Suuronen Fingerporissa. Tällä kertaa 10-vuotissynttäreitä poikkeuksellisesti ei vietetty Kupittaalla, vaan otettiin kuppia yhdessä maailman parhaassa olutkaupungissa eli Chicagossa.

Fingerpori – copyright Pertti Jarla

Revolution Brewing on yksi suosikeistani Chicagossa.
Monenlaisia reissukohokohtia matkan varrella
Palataanpa hieman siihen, mitä matkan varrella on tapahtunut. Matkabloggaaminen on paljon muutakin kuin kirjoittamista, sillä ennen kaikkea se on myös valokuvaamista ja kuvien käsittelyä. Kaiken tämän lisäksi se on kohteiden tutkimista, paikalliseen elämänmenoon tutustumista ja reissaamista omanlaisella tavallaan. Matkabloggaamisen paras puoli lukijoiden kiitosten lisäksi on luonnollisesti matkan varrella tutustuminen lukuisiin huipputyyppeihin niin bloggaajissa kuin matkailun parissa työskentelevistä henkilöistä. Lista on pitkä, niin kollegoita kuin yhteistyökumppaneita – teitä on paljon!
Jotta kirjoitus pysyy edes jotenkin aisoissa, niin keskitytään jokaisen vuoden kohokohtiin. Valinta vuosittain on vaikea, mutta tässä on tämän päivän katselmuksella “the lista”, mitkä nousivat piirun verran muiden yläpuolelle. Pidempiä tarinoita varten voisi kirjoitella varmasti jossain vaiheessa kirjan, mikä on jo pitkään pyörinyt ajatuksissani…
Ensimmäinen vuosi 2015
Ahvenanmaalta Kiovaan
Jos nyt jokaisen pitäisi miettiä yksi kohde, minne matkustaa kotimaassa kavereiden kanssa, niin se olisi Bengtskärin majakka. Parhaimmillaan se on yön yli reissuilla oman kaveriporukan kanssa vuokraamalla koko majoituskapasiteetin. Meillä oli paikan päällä huippureissu, ja olihan se upeaa viettää kesäyö Bengtskärin majakalla ja kallioilla.

Bengtskär on parhaimmillaan yön yli -retkillä.
Omat matkablogini ensimmäinen “suurta yleisöä” kiinnostava tarina oli vierailu Tsernobylissa. Tällaiset “tuska-turismikohteet” ovat aina kaksipiippuinen juttu, mutta joka tapauksessa vierailu siellä ja Prypyatissa oli mieleenpainuva monestakin syystä. Tällä reissulla oltiin sen aikaisten huipputyökavereiden kanssa vapaa-ajanreissulla Kiovassa, ja ne reissut olivat yksi sysäys matkablogin perustamiselle.
Olen päivittänyt tätä Tsernobylin postausta muutamaan otteeseen, parantamalla mm. kuvia ja päivittämällä tiettyjä faktatietoja. Matkabloggaamisessa onkin järkevää päivittää lukijoita kiinnostavampia postauksia vastaamaan nykytilannetta. Jos samassa kohteessa reissaa myöhemmin, niin uudelleenjulkaisu postauksen muuttuessa merkittävästi on paikallaan.

Prypyjatin aavekaupungin maailmanpyörä, joka ei koskaan ehtinyt tulla käyttöön.
Toinen vuosi 2016
Hervannasta St. Maartenille
Kotimaanmatkailussa olen yrittänyt tuoda koko blogin historian esiin myös kotiseutuni parhaita paloja. Polkupyöräretki Hervannan kohokohtiin edustaa hieman rosoisempia kirjoituksiani, josta blogin niche oluenmakuisia unelmareissuja on lähtöisin. Tätä(kin) retkeä muistellessa alkoi nousemaan ajatus, että olisipa mukava lähteä parille Pub Kultaiseen Apinaan.

Hervanta tarjoaa omanlaisensa elämyksen myös arkkitehtuurin maailmaan.
Karibia-aiheiset postaukset olivat blogissa paljon esillä, sillä vietin isyyslomaa Karibialla alkuvuodesta 2016. Yksi omista suosikkipaikoistani Karibialla on legendaarinen Maho Beach, missä on tullut vietettyä itsekin useampana päivänä aikaa. Lentokoneiden laskua pään yli, ja nousukiitoja hiekkapuhalluksineen on hauska seurata aurinkoisella St. Maartenilla.

Legendaarinen Maho Beach.
Kolmas vuosi 2017
Saimaalta Irlannin pubeihin
Ruokamatkailu on noussut itselle vuosi vuodelta merkittävämmäksi teemaksi matkailussa. Itselle reissussa on todella tärkeää tutustua paikalliseen ruoka- ja juomakulttuuriin, ja usein päiväohjelmatkin suunnitellaan näiden teemojen ympärille. Kotimaassa Saimaa on yksi parhaista ruokamatkailukohteista, ja sinne onkin tullut tehtyä useampi reissu blogin olemassaoloaikana.

Miten olisi makumatka Saimaalle?
Itselle Irlanti on yksi rakkaimpia maita, missä olen reissannut. Golf, maisemat ja ennen kaikkea pubikulttuuri ovat kolme sellaista syytä, minkä takia Irlantiin voisi lähteä reissuun koska vaan. Rakkauteni Irlantiin näkyy parhaiten oluenmakuisten unelmareissujen mukaisella pubikierroksella Galwayssa.

Tig Cóilíssa on takuuvarmasti porukkaa joka ilta.
Aina silloin tällöin olen yrittänyt kertoa myös omia näkemyksiäni matkabloggaamisesta ja antanut vinkkejä samalla blogin kirjoittamiseen. Tärkein ohje on olla oma itsensä.
Neljäs vuosi 2018
Sompion erämaastakin tiet vievät Roomaan
Lieneekö ensimmäinen merkki vanhentumisesta, kun alkaa ikuinen kaipuu kohti Lapin erämaita? Nuorena poikana olisi ollut vaikea kuvitella, että aamukuudelta olisi matkalla kohti tunturin huippua kesällä ilman suksia. Nykyään sitä mielellään liikkuu aikaisin aamusta ennen suurinta ihmismassaa Lapin kauneimpiin maisemiin, johon totta vie Pyhä-Nattaselta avautuvat maisemat kuuluvat. Ehkäpä jopa Suomen kaunein maisema?

Pyhä-Nattasen huipulla. Tämä ottamani kuva on jopa päätynyt kirjaan ilman lupaani, matkabloggaamisen yksi varjopuolista.
Lapin erämaiden vastapainoksi rakastan historiaa ja kaupunkilomailua. Parhaiten ne yhdistyvät Roomassa, jonka oppaan kirjoitin yhdessä Roomassa asuvan Näkymiä vihreältä kukkulalta pitävän Heli Pekkarisen kanssa. Nämä Rooman vinkit ovat edelleen takuuvarmaa tavaraa, ja ajatuksissa on mahdollisimman pian myös itsellä lähteä Roomaan nauttimaan ruokamatkailusta upeissa puitteissa.

Rooman vinkit kiinnostivat lukijoita eniten uusista postauksista vuonna 2018.
Viides vuosi 2019
Ahvenanmaalta herkkupöydistä Karibian satamakohteisiin
Kotimaanmatkailussa Ahvenanmaa on ollut aina lähellä sydäntä. Sinne on tullut tehtyä vuosien varrella useampikin reissu, ja Ahvenanmaan tiet on koluttu ristiin rastiin maisemista nauttien. Maisemien lisäksi Ahvenanmaalla kiehtoo erinomainen ravintolakulttuuri, joten makumatkailu Ahvenanmaalle on varsin suositeltava vaihtoehto – ja sehän on kuin melkein ulkomaille matkaisi.

Stallhagenin panimoravintola on oluen ystävän pyhiinvaelluskohde Ahvenanmaalla.
Karibian risteilyt ja ylipäätänsä lomailu Karibian saarilla on varsin kiehtovaa. Risteilyt ovat helpoin tapa tutustua Karibian lukuisiin satamakaupunkeihin, mutta suosittelen samalla risteilyn yhdistämistä lomailuun Karibian saarilla. Värikkäät talot, rento ilmapiiri ja auringonpaiste upeilla rannoilla on parasta “aivot narikkaan -lomailua”.

San Juanin vanhan kaupungin värikkäitä taloja ja niiden edustalla olevia rentoja rommibaareja.
Viisi vuotta säännöllistä matkabloggaamista takana, mikä oli jo merkittävä jakso omassa elämässänikin. Siitä tuli muutamia ajatuksia kirjoitettua lähinnä näkökulmasta “miksi kirjoittaa matkablogia“?
Kuudes vuosi 2020
Koronavuosi muutti hetkellisesti matkailua, ja monille ainoat kohteet olivat lähiseudun luontokohteita ja kotimaanmatkailua. Sen näki hyvin blogin tilastoista, sillä jo aikaisemmin kirjoittamani postaukset keräsivät paljon lukijoita. Toki jotkut kohteet kuten Ruka-Kuusamo on ollut aina suosiossa, sillä upeat luontokohteet Kuusamossa kiehtovat luonnossa liikkujia vuodesta toiseen.

Päähkänäkallio on Suomen kuuluisimpia maisemia.
Myös Baltian suosio kasvoi valtavasti korona-aikaan. Autolla oli helppo lähteä kiertomatkalle niin Viron kuin Latvian kohteisiin, ja pääsihän Tallink Siljan erikoisristeilyillä suoraan Helsingistä Riikaan. Monipuolinen Riika onkin helppo matkakohde meille suomalaisille, kun myös lentäen sinne pääsee päivittäin suorilla lennoilla niin Helsingistä kuin Tampereelta.

Läheinen Riika on erinomainen kohde muutaman päivän lomalle. Tekemistä Riiassa löytyy arkkitehtuurista makumatkailijoille.
Seitsemäs vuosi 2021
Roadtripia Vääksystä Alpeille
Vääksyn kanavasta on muodostunut sellainen kohde, että siellä tulee vierailtua vuosittain. Vääksyssä on mukavasti tekemistä niin erilaisista kiehtovista kaupoista hyvään ravintolatarjontaan. Oma suosikkini on Ranskalainen kyläkauppa, joka on aika ainutlaatuinen myymälä/ravintola Suomessa. Satavuotias Vääksyn kanava on luonnollisesti parhaimmillaan aurinkoisena kesäpäivänä.

Stéphane Maytraud ja Ranskalaisen kyläkaupan apéro-lautanen kahdelle.
Alpit ovat kiehtova kohde niin talvella kuin kesälläkin. Aktiivilomailijalle ja kauniista maisemista nauttiville Alpeilta löytyy paljon tekemistä ja näkemistä. Yksi mielenkiintoisimmista teistä löytyy Itävallasta, kun Grosslocknerin alppitietä ajellen voi ylittää Alpit autoillen. Kiertomatka onnistuu myös autojunalla, jossa toiseen suuntaan taitetaan vuorten alta junan kyydissä.

Grossglocknerin alppitiellä näkee useita vesiputouksia.
Kahdeksas vuosi 2022
Kahden koronavuoden jälkeen matkailu normalisoitui ja se näkyi myös omissa reissuissa. Tauolla olleet kaukomatkatkin tulivat takaisin ohjelmaan, ja suunnattua tuli niin lähteen kuin itään. Kotimaanmatkailu säilyi silti ohjelmassa niin kuin aina, ja varsinkin talvella parasta on kunnon hiihto- tai pääsiäisloma Lapissa. Levi on ollut vuosia Suomen parhaita laskettelukeskuksia, ja siellä riittääkin tekemistä moneen lähtöön.

Leppoisat rinnepäivät jälkikasvun kanssa oli vuoden 2022 teema Levillä.
Työreissujen kautta Las Vegasista on tullut yksi lempikaupunkikohteeni Yhdysvalloissa. Eri kasinoiden yhteyksissä on näkemistä ja ihmeteltävää paljon, ja ainakin itse viihdyn siellä erinomaisesti. Useamman viikon siellä viettäneenä onkin ehtinyt tutustumaan kaupunkiin erinomaisesti niin sen viihde- kuin urheilutarjontaan.

Sphere on Las Vegasin näkyvä maamerkki, mutta ennen kaikkea huippuluokan audiovisuaalinen areena.
Yhdeksäs vuosi 2023
Lahdesta Thaimaaseen
Kotimaan kohteista ei niin mediaseksikäs Lahti onnistui yllättämään todella positiivisesti. Tekemistä ja näkemistä Lahdessa oli huomattavasti enemmän kuin kuvittelin, ja varsinkin oluenmakuisia unelmareissuja miettivälle Lahti on loistava vaihtoehto kotimaassa. Salpausselän puhdas vesi on luonut puitteet erinomaisesti oluen valmistamiseen, mikä näkyykin kaupungin historiassa. Mikäli haet rosoisempaa tunnelmaa retkillesi, niin sitä taatusti löytyy Lahesta.

Lahti on yksi Suomen monipuolisimmista matkakohteista.
Mikäli vain olisi mahdollista, olisi hienoa joka vuosi lomailla Thaimaan rannoilla. Talviaikaan mikään ei ole niin rentouttavaa kuin leppoisat päivät auringossa hienohiekkaisilla rannoilla. Kun kohdalle osuu paikallisten pieni muovituoliravintola tulisine maukkaine ruokineen, niin siinä on mukava samalla nauttia pullo tai kaksi norsuolutta ilman huolta huomisesta.
Thaimaasta löytyy upeita rantakohteita jokaiselle. Vilkkaimpiin kohteisiin pääsee suorilla lennoilla Suomesta, rauhallisemmille paratiisirannoille pitää nähdä oma vaivansa. Molempi parempi.

Pitkähäntäveneen kannella oli mukava nauttia kylmää Changia matkalla Railaylle.
Kymmenes vuosi 2024
Pohjanmaalta Teiden huipulle
Kotimaan kohteissa tuli reissattua jälleen paljon, mutta kirjoittaminen oli vähistä blogin kymmenentenä vuotena. Aiheita kirjoittamiselle olisi löytynyt runsain määrin niin kuin aina, mutta ajankäyttöä oli priorisoitava ja se valitettavasti tapahtui blogini kustannuksella. Se ei kuitenkaan näkynyt lukijamäärissä mitenkään, sillä pohjatyö on tehty jo kymmenenvuotisen historian aikana. Kirjoitettuihin kansiin pääsi mm. Pohjanmaan Villi länsi, joka onkin kiehtova kohde matkailulle kotimaassa.

Tankarin majakkasaarella yöpyminen on Suomen kesän upeimpia elämyksiä.
Tasaiselta pohjanmaalta on hyvä kiivetä korkeuksiin, ja Teriffan kuuluisa Teiden huippu tuli valloitettua itsellä toistamiseen. Ylipäätänsä Teiden kuumaisemat jo pelkästään automatkan osalta tarjoilee sellaisia maisemia, että kamerat laulavat aina koko ajan. Helpoiten Teiden absoluuttisen huipun 3717 metriä pystyy huiputtamaan siten, että menee kaapelihissillä sen yläasemalle – ja ennakkoon hankitun lupalapun avulla patikoi viimeiset sadat metrit tulivuoren huipulle.

Parhaat valokuvat Teiden huiputukselta saa muualta kuin itse absoluuttiselta huipulta.
Matkablogin kirjoittaminen on kuin vuoristokiipeilyä. Välillä ollaan aivan Suomen absoluuttisella huipulla, välillä haetaan vauhtia hieman alempaa hallitusti. Nyt kun kymmenen vuotta on määrätietoista harjoittelua takana, niin pohjat ovat jälleen valmiina valloitukseen. Ehkäpä se valmiustila itsellä on sitä, että pystytään jatkossa saavutetussa asemassa.
Postauksia on takana vähän vajaa 400, lukukertoja on ollut yhteensä reilut KOLME MILJOONAA.
Suurin yksittäinen lukijamäärä on ollut “Tekemistä Turussa” postauksella – huimat 160000 lukukertaa.
Erittäin nöyrä kiitos rakkaat lukijani – sanattomaksi vetää.
Summa summarum: 10-vuotistaipaleen katsausta kirjoittaessa tuli huomattua, että ihan kaikkia blogilleni asettamia tavoitteita en ole vielä saavuttanut. Eli parin hieman rauhallisen vuoden jälkeen on aika kääriä taas hihat ylös ja ruveta hommiin. Pöytälaatikossa odottaa monia mielenkiintoisia tarinoita vinkkeineen eli Kohteena maailman oluenmakuiset unelmareissut jatkuvat edelleen – halusitte tai ette!
Rakkaudesta lajiin,
-Kohteena maailma / Rami
Kiinnostaako yhteistyö blogini kanssa? Lue lisää luvuista ja referensseistä vuosien varrelta, ja ota yhteyttä!
P.S. Kertauksena vielä vinkkejä, kiitoksia ja Kohteena maailma -blogin alkuvuosien historiaa kuusivuotiskatsauksesta.
P.S.2. Samalla lue yhden Suomen parhaimman matkabloggaajan eli Sanna Walleniuksen vinkit matkabloggaamiseen.