Penkkiurheilureissut Jenkkeihin

Penkkiurheilureissu Jenkkeihin on syyskaudella monen ammattilaisurheilua seuraavan unelmareissu. Sarjan ensimmäisessä osassa keskityttään siihen, mitä pitää huomioida penkkiurheilureissua Jenkkeihin suunnitellessa. Sarjan toisessa osassa kerrotaan, mitä lysti suurin piirtein kustantaa. Kolmannessa osassa ollaan paikan päällä eli mitä on hyvä huomioida pelipaikalle mentäessä. Sarjan päättävä viimeinen osa kertoo urheilutapahtumista New Yorkissa.

[Alkuperäinen postaus 13.9.2015. Juttu tarkistettu ja päivitetty kauden 2017-2018 tietoihin 20.10.2017.]

Näin järjestät penkkiurheilumatkan Jenkkeihin

Yhdysvallat on penkkiurheilijan kannalta isojen mahdollisuuksien maa ja erilaisia urheilutapahtumia järjestetään ympäri maata. Oikeastaan jalkapalloa lukuun ottamatta suurin osa maailman parhaista pelaajista ansaitsee elantonsa maailman kovimmissa sarjoissa sekä eri lajien ammattilaiskiertueilla. Unohtaa ei myöskään kannata yliopistourheilua, mikä onkin erittäin suosittua viihdettä ottelutapahtumineen sekin.

Kiitos lukuisten maksukanavien, monet suomalaiset seuraavat NHL (jääkiekko), NBA (koripallo) ja NFL (amerikkalainen jalkapallo) pelejä koko sarjakauden ajan kotisohviltaan. MLB (Baseball) eroaa kolmesta muusta suuresta sarjasta siinä, että niitä pelejä ei näe Suomen kanavilta. Toinen merkittävä ero on se, että pelikausi on keväästä syksyyn, kun muut sarjat alkavat syksyllä.

Penkkiurheilun ystävillä on mahdollisuus helposti järjestää omatoimireissu useaan USA:n kaupunkiin siten, että peräkkäisinä päivinä voi käydä katsastamassa kolmea eri ammattilaissarjaa paikan päällä. Koska jääkiekkoa ja koripalloa pelataan noin samaan aikaan, niin kolmannen lajin valinta on suoritettava amerikkalaisen jalkapallon ja baseballin välillä. Runkosarjojen otteluohjelmien takia valinta käytännössä osuus amerikkalaiseen jalkapalloon ja reissu on ajoitettava lokakuun lopun ja uuden vuoden väliin. Mikäli haluaa katsoa baseballia, niin silloin penkkiurheilumatkan järjestäminen kolmen lajin osalta menee hankalaksi eli käytännössä se onnistuu ainoastaan huhtikuun ensimmäisellä viikolla.

Teoriassa neljänkin lajin näkeminen peräkkäisinä päivinä voisi onnistua, mutta niitä mahdollisuuksia ei tule edes vuosittain. Ylipäätään neljän lajin näkeminen samalla reissulla samassa kaupungissa riippuu sekä otteluohjelmista että siitä, minkä kaupunkien baseball -joukkueet ovat pudotuspeleissä neljän parhaan joukossa. Tänä vuonna sellainen harvinaisuus olisi onnistunut vajaan viikon mittaisella reissulla Chicagossa, Los Angelesissa ja New Yorkissa.

Penkkiurheilumatkan järjestäminen Jenkkeihin

b1Ensimmäiseksi on hyvä tiedostaa kaupungit, missä on ylipäätään joukkueet kaikkiin ammattilaissarjoihin. Kaikkiaan kaupunkeja löytyy 13 kappaletta ympäri maata. Alla aakkosjärjestyksessä kaupungit ja joukkueet.

Boston

  • Boston Celtics (NBA)
  • Boston Bruins (NHL)
  • New England Patriots (NFL)
  • Boston Red Soxs (MLB)

Chicago

  • Chicago Bulls (NBA)
  • Chicago Black Hawks (NHL)
  • Chicago Bers (NFL)
  • Chicago White Soxs (MLB)
  • Chicago Cubs (MLB)

Dallas

  • Dallas Maverics (NBA)
  • Dallas Stars (NHL)
  • Dallas Cowbows (NFL)
  • Texas Rangers (MLB)

Denver

  • Denver Nuggets (NBA)
  • Colorado Avalance (NHL)
  • Denver Broncos (NFL)
  • Colorado Rockies (MLB)

Detroit

  • Detroit Pistons (NBA)
  • Detroit Red Wings (NHL)
  • Detroit Lions (NFL)
  • Detroit Tigers (MLB)

Los Angeles

  • Los Angeles Clippers (NBA)
  • Los Angeles Lakers (NBA)
  • Los Angeles Chargers (NFL)
  • Los Angeles Rams (NFL)
  • Anaheim Ducks (NHL)
  • Los Angeles Kings (NHL)
  • Los Angeles Angels (MLB)
  • Los Angeles Dodgers (MLB)

Miami

  • Miami Heat (NBA)
  • Florida Panthers (NHL)
  • Miami Dolphins (NFL)
  • Miami Marlins (MLB)
Minnesota

  • Minnesota Timberwolves (NBA)
  • Minnesota Wild (NHL)
  • Minnesota Vikings (NFL)
  • Minnesota Twins (MLB)

New York

  • New York Knicks (NBA)
  • Brooklyn Nets(NBA)
  • New York Rangers (NHL)
  • New York Islanders (NHL)
  • New Jersey Devils (NHL)
  • New York Giants (NFL)
  • New York Jets (NFL)
  • New York Yankees (MLB)
  • New York Mets (MLB)

Philadelphia

  • Philadelphia 76ers (NBA)
  • Philadelphia Flyers (NHL)
  • Philadelphia Eagles (NFL)
  • Philadelphia Phillies (MLB)

Phoenix

  • Phoenix Suns (NBA)
  • Arizona Coyotes (NHL)
  • Arizona Cardinals (NFL)
  • Arizona Diamondbacks (MLB)

San Francisco

  • Golden State Warriors (NBA)
  • San Jose Sharks (NHL)
  • San Francisco 49ers (NFL)
  • Oakland Riders (NFL)
  • San Francisco Giants (MLB)
  • Oakland Athletics (MLB)

Washington

  • Washington Wizards (NBA)
  • Washington Capitals (NHL)
  • Washington Red Skins (NFL)
  • Washington Nationals (MLB)

Erikoista oli se, että Los Angelesissa ei ole ollut NFL joukkuetta ennen kautta 2016-2017. St. Louis Rams vaihtoi kaudeksi 2016-2017 kotipaikaksi Los Angelesin ja Chargers kaudeksi 2017-2018 , niin sinne voi nykyään lähteä katsomaan kaikkia lajeja myös.

Huomioitavaa on se, että Kanadan puolelle reissu ei onnistu kaikkia kolmea talvilajia seuraamaan. Torontossa on kyllä baseball, jääkiekko ja koripallojoukkueet, mutta NFL:ää siellä ei pelata.

NFL seurat kartalla (copyright playbuzz.com)

NFL seurat kartalla (copyright playbuzz.com)

b2Kun on tietoinen mihin kaupunkeihin reissun voi järjestää, täytyy ensiksi tehdä päätös haluaako mennä johonkin tiettyyn kaupunkiin katsomaan pelejä vai onko reissun ajankohta määrittävämpi tekijä. Jos hintapolitiikka unohdetaan tässä vaiheessa, niin kaupungin ja ajankohdan kanssa kolmas merkittävä asia on se, kuinka monta päivää reissuun on käytettävissä ja haluaako samalla reissulla puuhata jotain muutakin.

Jos mietitään pelkästään lyhyttä matkaa missä katsotaan kolmen ammattilaissarjan pelit paikan päällä, niin minimissään reissuun pitää varata aikaa viisi päivää (neljä yötä perillä). Käytännössä aikaeron ja lentoaikojen takia paluu Suomeen saattaa olla vasta kuudentena päivänä eli todellisuudessa penkkiurheilumatkaan täytyy varata minimissäänkin kuusi päivää.

Mitä enemmän aikaa on käytössä perillä, sen helpompi on penkkiurheilureissu järjestää otteluaikataulujen puitteissa. Tietysti myös mitä vähemmän aikaa on käytössä, niin silloin itärannikko on huomattavasti parempi vaihtoehto reissulle. Tällöin Chicagon ja New Yorkin osakkeet nousevat, koska sinne pääsee Suomesta suoraan Finnairin suorilla lennoilla. New York on tietysti helpoin vaihtoehto myös senkin takia, että siellä on jokaisessa sarjassa kaksi joukkuetta kaupungista. Näin ollen pelejä on helpommin peräkkäisinä päivinä ottelutarjonnassa. Pari vuotta sitten kävimme kavereiden kanssa New Yorkissa juuri sen takia, että sinne oli helppo järjestää suorilla lennoilla lyhyt ja tiivis neljän yön penkkiurheilureissu otteluiden ollessa peräkkäisinä päivinä.

NBA seurat kartalla (copyright fantasysportsadvice.sportsblog.com)

NBA seurat kartalla (copyright fantasysportsadvice.sportsblog.com)

b3Mikäli penkkiurheilumatka halutaan tehdä tiettyyn kaupunkiin, niin silloin matkan suunnittelu lähtee siitä, että avataan selaimeen ammattilaissarjojen otteluohjelmat ja katsotaan mille päiville pystyisi järjestämään peräkkäiset ottelutapahtumat eri sarjojen välillä. Koska NFL:ssä jokainen joukkue pelaa runkosarjassa 17 viikon aikana vain kahdeksan kotiottelua (ja kahdeksan vierasottelua + yksi huiliviikko), niin penkkiurheilumatka pitää ajoittaa niiden kahdeksan kotiottelun ajankohtaan.

Toisin sanoen käytännössä homma menee niin, että valitaan sen kaupungin NFL-joukkueen otteluaikataulu mihin ollaan menossa ja katsotaan kotiotteluiden päivämäärät. Tämän jälkeen katsotaan onko peräkkäisinä päivinä tarjolla NBA ja NHL-otteluita. Mikäli joku ajankohta osuisi siten että tämä onnistuisi, niin onnittelut, olet löytänyt oman reissusi ajankohdan! Hyvällä tuurilla sinulla saattaa olla jopa joku toinen vaihtoehto, jolloin reissu myös onnistuisi.

New Yorkin etu tulee hyvin esiin tässä, sillä siellä 17 runkosarjan viikosta pelataan 16 viikolla amerikkalaista jalkapalloa. Toisin sanoen sekä Giants että Jets käyttää samaa stadionia ja niiden kotiottelut on sijoitettu aina eri viikoille. Näin ollen New Yorkiin on eniten mahdollisuuksia saada reissu toteutettua eri ajankohtiin, varsinkin kun sekä jääkiekossa että koripallosakin on useampia joukkueita kaupungista.

Sarjojen viralliset sivut ja otteluohjelmat

b4Monella saattaa loma-ajat sanella ajankohdan, milloin reissu pitäisi tehdä. Silloin homma toimii siten, että ensiksi katsotaan mille paikkakunnille osuisi NFL-peli. Sen jälkeen kun paikkakunnat ovat löytyneet, niin katsotaan missä osuisi kaikkien kolmen sarjan pelit peräkkäisille päiville. Tällä tavalla saattaa lopputuloksena olla hyvinkin se, että vaihtoehtoja ei ole kuin korkeintaan kuin yksi tai kaksi matkakohteeksi.

NHL seurat kartalla (copyright reddit.com)

NHL seurat kartalla (copyright reddit.com)

b5Siinä vaiheessa kun paikkakunta ja ottelut ovat löytyneet, niin seuraavaksi tarvitsee tarkistaa löytyykö peleihin ylipäätään lippuja. Jokaisen sarjan virallisilta sivuilta pääsee ostamaan lippuja otteluihin, mutta usein paras tapa on ostaa liput sellaisilta kausikorttilaisilta, jotka eivät ole menossa itse kyseiseen peliin. Tätä toimintaa varten on olemassa useita sivustoja, jossa kausikorttilaiset voivat kaupata lippuja yksittäisiin otteluihin. Joskus liput on kalliimpia kuin otteluun myytävät irtoliput, joskus taas huomattavasti halvempiakin. Lippujen hinta riippuu monesta tekijästä, yksi on tietysti se mikä vastustaja on kyseessä. Mitä parempi vastustaja, sen kalliimmat hinnat.

Käyttämiäni lippupalveluita (kaikki toimineet hyvin, joskin Seatgeek tarvitsee Yhdysvalloissa olevan osoitetiedot)

Kun ostaa kausikorttilaisten myymiä irtolippuja, niin kannattaa huomioida mikä on lipun toimitustapa ja mitkä on postikustannusten osuus. Parhaita lippuja on tietysti ne, jotka voi tilauksen yhteydessä tulostaa itselleen e-lippuina. Mikäli liput ovat “oikeita paperilippuja”, niin kannattaa katsoa mikä on niiden toimitusaika ja mitkä on postikulut. Osa lipuista toimitetaan aika viime tingassa (aika aina näkyvillä koska liput viimeistään lähetetään), joten kannattaa olla varma, että on vielä kotimaassa silloin kuin lippujen toimitusajankohta on.

Kausikorttilaisten myymät liput ovat usein paljon paremmilta paikoilta kuin mitä on saatavilla joukkueen viralliselta sivuilta irtolippuina. Näin ollen hyvällä tuurilla saa samalla rahalla paljon paremman paikan, kun on ostanut lipun kausikorttilaisilta. Näin itselle on käynyt lähes poikkeuksetta, kun lippuja olen ostanut.

Huomioitavaa on se, että mitä useampi henkilö on lähdössä matkaan, niin sen kalliimmaksi viereiset paikat tulevat. Esim. kahdelle tilatessa lippuja hinta voi olla sadan euron luokassa helposti parikymmentä euroa kappaleelta halvempi kuin kuudelle tilatessa.

Mikäli olet menossa katsomaan baseballia, niin lippuja saa lähes poikkeuksetta hyvin myös paikan päältä.

MLB seurojen logot (copyright sports-logos-screensavers.com)

MLB seurojen logot (copyright sports-logos-screensavers.com)

b6Ennen kuin ostaa peleihin lippuja, kannattaa tietysti tarkistaa lentolippujen hinnat ja aikataulut. Lennot ovat reissun kulueristä se, johon itse ei oikein voi vaikuttaa. Mikäli reissuajankohdalle on eri vaihtoehtoja sopivilla pelipaketeilla, niin lentojen hinnat ja aikataulut saattavat olla se mikä ratkaisee reissun lopullisen ajankohdan ja/tai paikkakunnan. Joka tapauksessa Itse suosittelen vahvasti sitä, että lentopäivälle ei ota lippuja mihinkään peliin. Siihen on kolme merkittävää syytä:

  1. lennot saattavat olla myöhässä
  2. maahantulotarkastuksessa saattaa kulua yllättävän paljon aikaa
  3. aikaero tekee sen, että urheilutapahtumassa on todennäköisesti väsynyt katsoja

Kun paikkakunta, ottelut ja lennot ovat löytyneet, niin hotellinhan voi varata maksuttomalla peruutuksella hyvissä ajoin ennen kuin muuten reissu on lyöty lukkoon. Itse lähtisin siitä, että ennen kuin varaa lennot, niin on katsonut liput (ja samojen otteluiden varapaikat) otteluihin valmiiksi. Eli sen jälkeen kun on varannut lennot, niin käy heti perään varaamassa valmiiksi katsotut paikat. Näin ollen ei käy sellaista tilannetta, että on lennot mutta ei lippuja peleihin. Tai vaihtoehtoisesti on kyllä liput peleihin, mutta ei saa enää järkevään hintaan lentolippuja paikan päälle. Hotelliahan voi sitten säätää vielä monta kertaa halutessaan, kun lennot ja otteluliput on muuten kunnossa.

Toki ennen matkan varaamista kannattaa olla tietoinen, missä stadionit sijaitsevat ja millä niihin pääsee. Näin ei tule ikäviä yllätyksiä perillä siitä, että stadionille matkaaminen on hankalaa ja/tai matkaan kuluu useampi tunti. New Yorkissa ja Chicagossa kaikki stadionit ovat helposti julkisten kulkuneuvojen päässä, mutta esimerkiksi San Franciscossa ja Los Angelesissa on järkevintä vuokra-autolla otteluihin liikkuminen. Tämä tietysti vaikuttaa sitten myös majapaikan valintaan.

Kannattaa muistaa, että yliopistosarjat tarjoavat myös erinomaisia pelejä. Niissä usein tunnelma on vielä parempi kuin ammattilaissarjojen otteluissa. Kuvassa Collage football teams (copyright NotreDameIrish)

Kannattaa muistaa, että yliopistosarjat tarjoavat myös erinomaisia pelejä. Niissä usein tunnelma on vielä parempi kuin ammattilaissarjojen otteluissa. Kuvassa Collage football teams (copyright NotreDameIrish)

b7Siinä vaiheessa kun matka on varattu ja ESTA hommattu, niin voi alkaa suunnittelemaan reissun muuta ohjelmaa. Hyvä on kuitenkin huomioida se, että kannattaa ottaa selvää mikä on sää paikan päällä. Mitä pohjoisemmassa ollaan pelejä katsomassa ja lähempänä vuodenvaihdetta, niin sitä kylmempi on NFL-pelien katsomoissa. Suurin virhe on alipukeutua pelitapahtumaan, sillä silloin nautinto on pelistä kaukana. Pipo, hanskat ja pitkät kalsarit saattaa olla enemmän kuin pakollisia matkaan mukaan jo marraskuun alussakin.

Miten tästä eteenpäin:

Seuraavassa osassa keskitytään siihen, mitä lysti maksaa kolmen esimerkkireissun hintatietoineen tämän syksyn peleihin. Kolmannessa osassa kerrotaan, mitä on hyvä huomioida, kun ollaan päästy paikan päälle reissuun. Sitten vielä on myös opas penkkiurheilureissuun, joka suuntautuu New Yorkiin. Tulossa myös Chicagon urheiluopas Lauri Markkasen innoittamana marraskuussa, heti kun Bullsin kotiavauksesta on kotiin selviydytty,

Penkkiurheiluterveisin,
-Kohteena maailma / Rami

P.S. Arvoisat neidot, jotka luitte postauksen loppuun. Osa ajattelee, että taas on äijille kaljoittelureissua tiedossa uudella tavalla naamioituneena. Ehdotankin, että päästätte miehenne penkkiurheilureissulle ja lähdette tyttöjen kanssa vastaavalle kulttuurireissulle: musiikkia, taidetta ja teatteria peräkkäisinä päivinä. Miltäs kuulostaisi?

P.S.2. Kommenttejen perusteella tyttöporukatkin tekee penkkiurheilureissuja, iso peukku sille!

P.S.3 Jos matkaat New Yorkiin, niin sitten kannattaa lukea myös tämä:

Kaikki ammattilaissarjojen joukkueet kartalla

Kaikki ammattilaissarjojen joukkueet kartalla